thumb|Suomen kansallislippu. Suomen lippu eli siniristilippu on yksi Suomen kansallissymboleista. Lipussa on valkoisella pohjalla sininen risti. Kuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun.

Eduskunta hyväksyi siniristilipun Suomen valtiolipuksi 28. toukokuuta 1918, ja senaatti vahvisti lain seuraavana päivänä. Sitä ennen muun muassa lipun väreistä oli käyty keskustelua, osa kannatti sinivalkoista ja osa punakeltaista lippua. Senaatti oli ehdottanut vuoden alussa niin sanottua leijonalippua valtiolipuksi. Siniristilipun suunnittelivat lopulta Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Lipusta on käyttötarkoitukseltaan kolme eri tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen siniristilippu, suorakaiteinen valtiolippu ja kielekkeinen valtiolippu.

Suomessa on vuodessa vähintään seitsemän virallista liputuspäivää sekä 12 vakiintunutta liputuspäivää. Jokaisella on kuitenkin oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Kansallislippu toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Symboliikka Suomen lipussa on sininen risti valkoisella pohjalla. Ristikuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun ja viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen.Klinge 1999, s. 59. Lipulla ei ole virallista tunnustuksellista selitystä, mutta risti on kristillinen symboli ja joillekin Suomen lipun risti symboloi kristinuskoa.

Suomen lipun sininen ja valkoinen väri edustavat monille lunta ja Suomen lukuisia vesistöjä. Ensimmäisenä tätä värien symboliikkaa toi julkisuudessa esille Zachris Topelius ajaessaan siniristilipun käyttöönottoa Suomen lipuksi 1800-luvun puolivälissä.Kajanti 1997, s. 120–139. Ensimmäisen kerran Topelius esitti sinistä ja valkoista Suomen väreiksi vuonna 1854 ilmestyneessä sadussaan Linnake Suomen puolustus, joka ilmestyi lastenlehdessä nimeltä Eos. Sadussa poikien lumisodan kenraali sanoo sinivalkoista lippua pystyttäessään: ”Minä sanon teille että valkoinen ja sininen ovat Suomen värit – valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi”. Topelius jatkoi sinivalkoisten värien puolustamista ja leijonalipun punakeltaisten värien voimakasta vastustamista 1860-luvun lippukeskustelussa.Klinge 1999, s. 7–9. Historiantutkija Matti Klingen mukaan lojalisti Topelius kannatti sinivalkoisia värejä mahdollisesti siksi, että Venäjän keisarikunnan laivaston lippuna oli siniristilippu. Sen vino risti oli pyhän Andreaksen risti, ja siniseen ristiin naulittu pyhimys oli erityisesti hallitsijahuoneeseen liittyvän Andreaksen ritarikunnan tunnus.Klinge 1999, s. 15.

Historiallisesti Suomen lipun valkoisen värin on ajateltu myös symbolisoivan viattomuutta ja tahrattomuutta sekä ylipäänsä kansallisia arvoja, kuten tasa-arvoa. Kansallisiin symboleihin perehtynyt Tampereen yliopiston tutkija Tuomas Tepora näkee Suomen lipun olevan myös symboli perisuomalaiselle tavalle välttää ristiriitoja. Hän toteaa samalla, että Suomen lippua ajatellaan kokoavana kansallisena symbolina, jonka pitäisi olla politiikan yläpuolella. Teporan mukaan lippu on kuitenkin yksi poliittisimmista tunnuksista Suomessa, ja että lipussa on olennaisinta, että se jakaa ihmisiä ja saa heidät ajattelemaan poliittisesti.

Kansallislippu ja valtiolippu Kansallislippu thumb|Kansallislippu. Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat:

korkeus 11 mittayksikköä leveys 18 ristin sakaran leveys 3 kenttien korkeus 4 tangonpuoleisten kenttien pituus 5 ulompien kenttien pituus 10.

Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10.

Valtiolippu Suorakaiteinen thumb|Suorakaiteinen valtiolippu. Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä).

Suorakaiteista valtiolippua käyttävät Suomen lipusta annetun lain viidennen pykälän mukaan eduskunta, ministeriöt, ministeriöiden alaiset keskushallinnon virastot ja niihin verrattavat virastot ja laitokset (myös poliisin valtakunnalliset yksiköt ja poliisilaitokset), korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, hovioikeudet, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Suomen ulkomailla olevat diplomaattiset tai niihin rinnastettavat edustustot ja lähetettyjen konsulien johtamat konsuliedustustot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, Suomen Akatemia, julkisoikeudelliset yliopistot, Rajavartiolaitos sekä valtion alukset.

Kielekkeinen

thumb|Kielekkeinen valtiolippu. Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Sen ulompien kenttien pituus on 6 ja kielekkeiden pituus 5 mittayksikköä. Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5. Ennen vuoden 1978 lippulakiuudistusta kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin nimitystä sotalippu.

Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset.

Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja pieni valikoima erilaisia Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Pursiliput thumb|Pursilippu. Tangon puoleiseen yläkulmaan sijoitetaan seuran erikoismerkki.

Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää pursilippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki.

Värit

Suomen lipun sininen väri määriteltiin aluksi kankaisten värimallien avulla. Asiaa koskeva valtioneuvoston päätös annettiin toukokuussa 1925.Valtioneuvoston päätös Suomen valtiolipun mallivärien näytteistä. (AsK 200/1925.) Villasta ja puuvillasta valmistetut värimallit toimitettiin keskeisille viranomaisille muun muassa maakuntiin, ja lipputangon omistajat saattoivat matkustaa niitä katsomaan.

Kankaiset värimallit kuitenkin haalistuivat vuosikymmenien kuluessa. Asiaan oli kiinnitetty huomiota jo 1950-luvun lopulla, kun uusi lippukomitea aloitti työnsä. Uusi säädös asiasta annettiin vasta syksyllä 1993, ja siinä lipun värit määriteltiin kolmen värijärjestelmän avulla. CIE:n suositusten mukaisina suureina CIE:n standardivalolähdettä D65 käytettäessä ja mitattuna spektrofotometrilla (Minolta CM-1000), jonka optinen geometria on d/2° (diffuusi valaistus, heijastus mitattu kahden asteen kulmassa näytteen normaalin suhteen), värisävyt ovat seuraavat:

väri valontiheyskerroin (x, y)-värikoordinaatit (L*, a*, b*)-värikoordinaatit NCS-väri(likiarvoja) Pantone-väri(likiarvoja) RGB-väri(likiarvoja) sininen Y = 5.86 (0.1856, 0.1696) (29.06, 7.24, -36.98) 4060-R90B 294C #002F6C punainen Y = 10.9 (0.576, 0.312) (39.4, 59.0, 29.6) 1090-Y90R 186C #C8102E keltainen Y = 45.7 (0.486, 0.457) (73.4, 14.8, 79.0) 0080-Y20R 123C #FFC72C

Sallitut poikkeamat ovat enintään 4 CIE:n vuonna 1976 määrittelemää ΔE*ab -yksikköä.

Historia Helsingin ylioppilaskunnan lippu

Ylioppilaiden floranpäivän juhlassa Helsingissä 13. toukokuuta 1848 liehutettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ylioppilaskunnan lippua. Se oli juhlaa varten valkeasta silkkikankaasta ommeltu lippu, jonka keskelle oli kuvattu laakerin- ja tammenlehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna. Vaakunan lippuun oli maalannut Frans Josef von Becker. Tätä lippua tervehdittiin juhlassa Suomen lippuna eläköön-huudoin. Isänmaallisen juhlan pysyvä anti oli siellä lauletun Maamme-laulun ottaminen Suomen kansallislauluksi.Kajanti 1997, s. 100–104.

Purjeveneliput ja pursiseurat pienoiskuva|Nyländska Jaktklubbenin ensimmäinen pursilippu oli käytössä vuosina 1861–1900. Vuodesta 1861 lähtien purjehdusseurat alkoivat käyttää lippua, joka erosi nykyisestä Suomen lipusta vain mittasuhteiltaan. Venäjän vallan ajan lopulla sillä oli jo eräänlainen epävirallinen Suomen lipun asema.Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, Otava 1999,

Suomen vanhin pursiseura, porilainen Segelföreningen i Björneborg, BSF rf, perustettiin vuonna 1856, mutta sillä ei ollut vielä lippua.Klinge 1999, s. 24. Helsingissä toiminut Nyländska Jaktklubben perustettiin 1860. Lipukseen se sai Pietarin Jokipursiseuran lipun, joka oli valkoinen siniristilippu, ja vasempaan yläkulmaansa se sai Uudenmaan vaakunan. Porin BSF sai samanlaisen lipun omine vaakunoineen 1866, ja myöhemmin myös muut Suomen uudet pursiseurat.Klinge 1999, s. 26. Koska tämä varhainen siniristilippu symboloi Suomen purjehdusharrastuksen yhteyttä keisarilliseen laivastoon, sinivalkoiset värit eivät saavuttaneet vähän myöhemmin lehdistökeskusteluissa yleistä suosiota Suomen kansallisväreinä.Klinge 1999, s. 29.

Suomen lipulle tuli käytännön tarve 1862 kesällä Marstrandin kylpyläkaupungissa, kun suomalainen venekunta oli yhtäkkiä varustettava purjehduskilpailuihin. Päätettiin yksimielisesti, että Suomen lipun värien piti olla valkoinen ja sininen. Pursiseuran nuoret naiset tekivät nopeasti suomalaisten veneelle lipun, jonka yläpuoli oli valkoinen, alapuoli sininen, ja yläkulmassa oli Suomen leijona.Klinge 1999, s. 22–23.

1860-luvun lippukeskustelu Suomen laivanvarustajapiireissä alettiin 1850-luvulla pohtia oman kauppalipun tarvetta.Kajanti 1997, s. 110. Suomen ensimmäinen suuri lippukeskustelu alkoi maaliskuussa 1862, kun Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander ehdotti lehtikirjoituksessaan Suomelle kauppalippua. Saman vuoden heinäkuussa hän ehdotti Suomen valtiolipuksi punapohjaista lippua, jossa olisi keskellä Suomen jalopeura. Kauppalipuksi hän ehdotti kahdesta punaisesta ja kahdesta valkoisesta neliöstä koostuvaa lippua.Kajanti 1997, s. 110–114. Seuraavana vuonna Helsingin lehdistö aloitti keskustelun lippuasiasta, ja useita ehdotuksia tuotiin esiin. Punaista ja keltaista puolusteltiin tuttuina Suomen vaakunasta, mutta niitä myös vastustettiin samasta syystä.

Zachris Topelius otti kesäkuussa 1863 voimakkaasti kantaa sinisen ja valkoisen kauppalipun puolesta. Valkea ja sininen olivat Topeliukselle muun muassa pohjoiset meret sulkevan jään ja avoimen veden värit. Kun Helsingfors Dagblad oli vastannut Topeliukselle kannattamalla puna-keltaista lippua, keskustelijat jakaantuivat kahden väriyhdistelmän kilpaileviin joukkoihin. Keskustelussa ehdotetuissa lipuissa oli leijonan lisäksi vaihtelevasti skandinaavisia ristejä, vaaka- ja viistopalkkeja ja tähtiä.Kajanti 1997, s. 120–139. Säätyvaltiopäiville 1863 tiedusteltiin mahdollisuutta tehdä anomus Suomen kauppalipusta, mutta esitystä ei otettu käsiteltäväksi, ja näin Suomi joutui käyttämään Venäjän kauppalippua koko Suomen suuriruhtinaskauden ajan.Kajanti 1997, s. 141–142.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun lippukeskustelut

Valtiopäivien jälkeen keskustelu Suomen kauppalipusta tyrehtyi jälleen. Koska esivalta ei kuitenkaan voinut kieltää keisarin vahvistaman vaakunan käyttöä, leijonalippujen käyttö oli yleistä seuraavina vuosikymmeninä.Kajanti 1997, s. 146. Suurissa tapahtumissa, kuten laulujuhlissa ja maatalousnäyttelyissä, käytettiin kirjavasti Suomen leijonalippua, sinivalkoista Marstrandin lippua sekä Venäjän kansallislippua, eivätkä viranomaiset puuttuneet asiaan ennen kuin vuodesta 1890 alkaen. Samalla suomalaiset jatkoivat väittelyä siitä, olivatko maan kansallisvärit sinivalkoinen vai punakeltainen. Suomen Taiteilijaseura kysyi asiasta mielipiteitä tunnetuilta suomalaisilta joululehdessään 1895. Sinivalkoisen kannalle asettuivat esimerkiksi Topelius, Santeri Alkio, Minna Canth ja Otto Donner. Punakeltaista kannattivat esimerkiksi Albert Edelfelt, Axel Gallén ja R. A. Wrede.Kajanti 1997, s. 153–163. Keisarin julistus vuonna 1896 kuitenkin määräsi ainoaksi Suomessa käytettäväksi lipuksi Venäjän valkosinipunaisen kansallislipun, mikä lopetti lehdistökeskustelun Suomen lipun väreistä.Kajanti 1997, s. 164. Leijonalipusta tuli vastarinnan ja vapaudenrakkauden lippu.Kajanti 1997, s. 164, 172.