Ludvig XVI (ransk. Louis); (23. elokuuta 1754 Versailles'n linna, Ranskan kuningaskunta – 21. tammikuuta 1793 Place de la Révolution, Pariisi, Ranskan ensimmäinen tasavalta) oli Ranskan kuningas vuosina 1774–1792.
Hän oli edeltäjänsä Ludvig XV:n pojanpoika ja maansa viides kapetingien hallitsijasuvun Bourbon-haaraan kuulunut hallitsija. Hänen valtakaudelleen ajoittuivat Yhdysvaltain vapaussota, johon Ranska osallistui, ja Ranskan suuren vallankumouksen ensimmäiset vuodet. Vuonna 1791 Ranskasta tehtiin perustuslaillinen monarkia. Seuraavana vuonna monarkia lakkautettiin, ja myöhemmin Ludvig XVI vangittiin ja mestattiin.
Suku thumb|left|Ludvig XVI 20-vuotiaana|254x254px thumb|left|Ludvig XVI|232x232px Ludvig Augustus oli Ranskan kruununperillisen, dauphin Ludvigin (1729–1765) poika. Hänen äitinsä, dauphinin toinen puoliso, oli Saksin prinsessa Maria Josefina Karolina (1731–1767), jonka isä oli Saksin vaaliruhtinas Fredrik August II (Puolan kuninkaana August III) ja äiti Itävallan arkkiherttuatar Maria Josefina. Ludvig Augustus oli Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n ja Maria Leszczyńskan pojanpoika.
Syntyessään hän sai Berryn herttuan aatelisarvon, jota hän kantoi aina isänsä 20. joulukuuta 1765 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Tämän jälkeen hänestä tuli kruununperillinen, sillä hänen vanhempi veljensä Burgundin herttua Louis Joseph (1751–1761) oli kuollut jo aiemmin. vasen|pienoiskuva|262x262px|Virallinen muotokuva Marie Antoinettesta ja kolmesta eloon jääneestä lapsesta, Marie Thérèsestä, Louis-Josephista (sylissä) ja Louis-Charlesista, joka osoittaa tyhjää kehtoa, mikä viittaa neljännen lapsen Sophie-Hélène-Béatrixin (1786–1787) äskettäiseen kuolemaan. Élisabeth Vigée Le Brun, 1787
Perhe Ludvig Augustus avioitui 15-vuotiaana 16. toukokuuta 1770 Versailles’ssa, Reimsin arkkipiispa-herttuan toimittamassa seremoniassa Itävallan 14-vuotiaan arkkiherttuatar Maria Antoinetten (1755–1793) kanssa. Hänen vanhempansa olivat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans I ja arkkiherttuatar Maria Teresia, joka oli myös Unkarin ja Böömin kuningatar sekä Itävallan hallitseva arkkiherttuatar.Alnaes 2005, s. 480 Hovissa tiedettiin, että avioliittoa ei oltu pantu heti täytäntöön.
Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten persoonallisuus ei olisi voinut olla vastakkaisempi. Ludvig oli sisäänpäin kääntynyt, ujo ja päättämätön, hän piti yksinäisistä harrastuksista kuten lukemisesta ja metallityöstä sekä metsästämisestä. Marie Antoinette oli eloisa, ulospäinsuuntautunut ja rohkea seurapiiriperhonen, joka rakasti uhkapelaamista, juhlia ja ylellistä muotia. Kun kuningas meni nukkumaan ennen puolta yötä, kuningattaren illalliset ja juhlinta eivät olleet vielä alkaneet. Kun Marie Antoinette heräsi juuri ennen puoltapäivää, Ludvig oli työskennellyt jo tuntikausia.
Vuoteen 1777 asti avioliittoa ei oltu vielä pantu täytäntöön ja puolisot viettivät aikaansa erillään. Anoppi Maria Teresia oli ollut asiasta niin huolissaan, että lähetti poikansa Joosef II:n toimimaan eräänlaisena avioliittoneuvojana. Molemmat kiittivät tätä myöhemmin kirjeissään.
Avioliitosta syntyivät lapset: Marie-Thérèse Charlotte (1778–1851) Madame Royal, avioitui 1799 serkkunsa Angoulêmen herttua Louis Antoine de Bourbonin (1775–1844) kanssa, heillä ei ollut jälkeläisiä Louis-Joseph-Xavier-François (1781–1789), ensimmäinen dauphin, kuoli 7-vuotiaana tuberkuloosiin Louis-Charles (1785–1795), toinen dauphin ja tuleva kuningas Ludvig XVII, kuoli 10-vuotiaana todennäköisesti tuberkuloosiin Sophie-Hélène-Béatrix (1786–1787), kuoli 11 kuukauden ikäisenä kouristuksiin, mahdollisesti tuberkuloosin aiheuttamina
Luonne ja kyvyt Historioitsija François Furet kirjoittaa, että Berryn herttua (myöhemmin Ludvig XVI) oli lapsena epäsuosittu, vetäytynyt, yksinäinen ja kömpelö.Furet, 1996, s. 27 Octave Aubry kuvaa nuorta kuningasta sanoilla "raskasliikkeinen jo 20-vuotiaana, syö liikaa, nukkuu liian hyvin ja käyttäytyy tökerösti." Aubry, 1962, s. 27
Kuninkaan intohimona oli metsästäminen sekä lukkojen ja avaimien valmistaminen omassa lukkosepän pajassa. Hallitsijan älynlahjoja ei kuvata vilkkaiksi vaan hänet kuvataan kaavamaisena ja banaalina. Hänen hyveikseen luetellaan oikeamielisyys, hurskaus, sävyisyys ja ahkeruus. Kuninkaan kasvatus rajoittui uskontoon ja humanistisiin aineisiin eikä häntä koulutettu hallitsijan tehtäviin tai sotilaaksi. Hän matkusti Ranskassa vain kahdesti, Reimsiin kruunattavaksi ja lyhyen kierroksen Normandiassa, joten hän tiesi kuningaskunnastaan vain vähän.Aubry, 1962, s. 27-29; Furet, 1996, s. 27-30
Valtakunnan politiikassa ja vallankumouksen pyörteissä hän oli passiivinen seurailija, joka noudatti hovin keskenään kilpailevien ryhmien neuvoja.Furet, 1996, s. 64 Aubry tiivistää kuninkaan lähtökohdat ja mahdollisuudet sanoihin: "Kehnosti kasvatettuna, älyllisesti untelona, luonteeltaan pehmeänä ja ristiriitaisten neuvojen ympäröimänä hän ei mitenkään voinut onnistua tehtävässään vaikeana aikana."Aubry, 1962, s. 30
Kuningas Ludvig Augustuksesta tuli kuningas Ludvig XVI 10. toukokuuta 1774, ja Reimsin arkkipiispa-herttua Monsignor De La Roche-Aymon suoritti perinteen ja riittien mukaisen kuninkaan virkaan voitelemisen Reimsin tuomiokirkossa sunnuntaina 11. kesäkuuta 1775.
Kohti vallankumousta pienoiskuva|Ludvig XVI jakaa rahaa köyhille katovuonna 1788. Hallituskauden alusta asti Ludvig XVI:n hallinto oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Anne Robert Jacques Turgot’n ja Chrétien Guillaume de Lamoignon de Malesherbesin radikaalit uudistukset herättivät suurta tyytymättömyyttä aristokratiassa sekä sen johtamassa Pariisin parlamentissa. Turgot erotettiin ja Malesherbes tuli erotetuksi ja hänet korvattiin Jacques Neckerillä vuonna 1776. Ludvig XVI tuki Yhdysvaltojen vallankumousta vuodesta 1778, mutta Pariisin rauhassa vuonna 1783 hän saavutti hyvin vähäisiä tuloksia, paitsi lisäämällä valtakunnan valtionvelkaa. Necker erotettiin vuonna 1781 ja korvattiin Charles Alexandre de Calonnella sekä Étienne Charles de Loménie de Briennellä, kunnes hän palasi vuonna 1788.
Ludvig XVI myötävaikutti taitamattomilla toimillaan vuosina 1774–1789 siihen, että kuninkaan arvovalta laski ja vallankumouksellinen mieliala kasvoi Ranskassa. Hän vaihtoi nopeaan tahtiin verouudistuksia yrittäneitä valtionvarainministereitään (Turgot, Necker, Calonne, de Brienne) aateliston painostuksen alaisena, palautti kuningasta vastustavien ja aateliston hallitsemien parlamenttien aseman vaikka Ludvig XV oli ne jo kukistanut, hoiti kaulakoruskandaalin vuonna 1785 tavalla, joka kääntyi tappioksi kuninkaan arvovallalleFuret 1988, s. 268 ja kutsui koolle kuninkaan auktoriteettia heikentäneen herrainkokouksen (Assemblée des notables) vuonna 1787.Furet 1988, s. 8–33 Octave Aubryn mukaan kuninkaan "viisitoistavuotinen hallituskausi ennen vallankumousta oli pelkkä epäonnistumisten sarja."Aubry 1962, s. 36
Vallankumousvuosi 1789 thumb|right|upright=1.25| Jacques-Louis Davidin hahmotelma: Pallohuoneen vala. David oli myöhemmin vuonna 1792 edustajana kansalliskokouksessa. Vuonna 1788 Ludvig XVI määräsi pidettäväksi säätyvaltiopäivien vaalit, jotka olivat ensimmäiset sitten vuoden 1614. Tarkoitus oli saada säädyiltä tukea välttämättömien verouudistusten tekoon, sillä etuoikeutetut säädyt papisto ja aatelisto oli vapautettu useimmista veroista.
Säätyjen koollekutsuminen 1. toukokuuta 1789 oli alkumerkki vallankumoukselle, sillä vastoin kuninkaan avajaispuheen ohjetta, jossa hän varoitti liiallisista uudistuksista, kolmas sääty eli porvaristo julistautui heti kansalliskokoukseksi () ja kutsui muiden säätyjen edustajat liittymään itseensä. Pallohuoneen valassa 20. kesäkuuta se sitoutui pysymään koolla kunnes uusi perustuslaki olisi säädetty.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 607; Furet 2006, s. 64; Aubry 1962, s. 20
Vastaiskuna, joka jäi kuninkaan ainoaksi, Ludvig XVI antoi 23. kesäkuuta kaksi julistusta, joissa hän myötäili etuoikeutettujen säätyjen vaatimuksia. Kuningas hyväksyi lehdistön- ja yksilönvapaudet sekä säätykokouksen oikeuden päättää veroista, mutta ei koskenut säätyjen etuoikeuksiin eikä hyväksynyt kolmannen säädyn asettumista kansalliskokoukseksi vaan kehotti sitä hajaantumaan. Näin ei tapahtunut, ja neljä päivää myöhemmin 27. kesäkuuta kuningas taipui ja kehotti itse muita säätyjä liittymään porvarissäätyyn.Furet 1996, s. 64–65, 269; Aubry 1962, s. 82 Kansalliskokous jatkoi toimiaan julistautumalla 9. heinäkuuta perustuslakia säätäväksi kansalliskokoukseksi. Ludvig XVI ei tehnyt mitään paitsi, että antoi koota asevoimia Pariisin ympärille.Furet 2006, s. 65–66
Kuningas ei käyttänyt voimaa kansalliskokousta vastaan, mutta ei myöskään etsinyt kompromissia, vaan päätyi reagoimaan hänelle esitettyihin vaatimuksiin yhä suuremmilla myönnytyksillä, jotka kuitenkin tulivat liian myöhään, sillä vaatimukset kasvoivat nopeasti.Aubry 1962, s. 81
Armeijan yksiköiden kokoaminen koettiin provokaationa, ja levottomuutta herätti myös huonon sadon aiheuttama viljan hintojen nousu sekä työttömyys, jota pahensi maaseutuväestön pakkautuminen pääkaupunkiin. Jännitys purkautui väkivallan käyttöön, kun Ludvig XVI erotti 11. heinäkuuta liberaalit ministerinsä, kuten Neckerin, ja nimitti uuden hallituksen. Ele tulkittiin vastavallankumoukseksi ja johti mellakointiin, jossa kuninkaan asema lopullisesti mureni. Seuraavana päivänä palatsikaartin sotilaat yhdessä katurahvaan kanssa hallitsivat kaupunkia, jota pian ryhtyi valvomaan kaikessa hiljaisuudessa koottu porvariskaarti. Invalides -asevarastosta takavarikoitiin 14. heinäkuuta 32 000 muskettia ja seitsemän tykkiä.Aubry 1962 , s. 98 Sieltä väkijoukko jatkoi Bastiljiin, mistä haluttiin lisää aseita. Ranskan tulevana kansallispäivänä väkijoukot saivat sen antautumaan. Vastoin lupauksia sen päällikkö ja joukko muita antautuneita teloitettiin. Lopullisena nöyryytyksenä kuningas suostui saapumaan Pariisiin, missä hän 17. heinäkuuta yleisön hurratessa kiinnitti hattuunsa sinipunaisen vallankumouskokardin. Aubryn mukaan hän näytti menettäneen järkensä.Furet 2006, s. 66–68; Aubry 1962, s. 112
6. lokakuuta kuningas ja hänen perheensä pakotettiin muuttamaan Versailles’n palatsista Pariisissa sijaitsevaan Tuileries’n palatsiin.
Vallankumouksen ajatukset kansansuvereniteetista ja demokratiasta merkitsivät katkosta itsevaltaisen hallinnon periaatteille. Vallankumous oli vastakohta aiemmalle hallinnolle (ancien régime). Se oli sodanjulistus etuoikeuksiaan puolustavalle eliitille ja samalla myös muille Euroopan hallitseville eliiteille. Ludvig XVI:n konservatiiviset veljet Artoisen kreivi ja Provencen kreivi suunnittelivat vastavallankumousta, mutta Ludvig XVI hillitsi heitä.
Perustuslaillinen monarkia Kansalliskokous päätti 10. lokakuuta 1789, että kuningas ei enää ole Ranskan vaan ranskalaisten kuningas. Päätös vahvistettiin syyskuussa 1791 uudessa perustuslaissa, joka rajoitti kuninkaan valtaoikeuksia.
Kuninkaan pako 1791 pienoiskuva|Kuninkaan pidätys 21. kesäkuuta Varennesissa. Kuningasta oli asetuksella kielletty poistumasta Pariisista, ja se koski myös matkaa Versailles’hin. Kuningasmieliset olivat kuitenkin koko ajan ehdottaneet pakoa. Kuningatar laati siitä suunnitelman vuonna 1790, ja asiassa väitetään olleen mukana ruotsalaisen kreivin Hans Axel von Fersenin. Pakopäätös vahvistui, kun kuningasta estettiin osallistumasta pääsiäismessuun Saint-Cloudissa noin kymmenen kilometrin päässä Pariisin keskustasta.
Pakomatkalle Ludvig XVI lähti 20. kesäkuuta 1791 kuningatar Maria Antoinetten, sisarensa prinsessa Elisabetin ja kahden lapsensa, Marie-Thèrèsen ja Louis-Charlesin kanssa. Pakomatka päättyi, kun, kuninkaallinen saattue pidätettiin kunnan johtohenkilön tekemän tarkastuksen jälkeen Varennesin kylässä 21. kesäkuuta, vaikka matkassa oli 60 husaarin saattue.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 613
Jälkeensä jättämässä julistuksessa Ludvig XVI syytti jakobiineja. Dokumentti ei herättänyt vallankumouksellisissa lämpimiä tunteita, mutta pilapiirtäjät saivat nauttia tapahtumasta.