Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on suomalainen kokoomustaustainen poliitikko, joka toimi Suomen tasavallan 12. presidenttinä kahden kauden ajan vuosina 2012–2024.
Juristina työskennellyt Niinistö toimi Salon kaupunginvaltuustossa 1977–1992, kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja sitten valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies.
Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella. Hänestä tuli ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Juho Kusti Paasikiven. Vuoden 2018 vaalissa Niinistö oli ehdolla valitsijayhdistyksen kautta ja voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella yli 60 prosentin äänikannatuksella. Näin hänestä tuli myös ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti, joka on valittu suorassa kansanvaalissa virkaansa jo ensimmäisellä kierroksella. Kautensa aikana Niinistö oli mielipidekyselyissä hyvin suosittu.
Ura
Juristina
Niinistö kirjoitti ylioppilaaksi Salon yhteislyseosta 1967, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Vuosina 1974–1975 hän toimi Kiskon piirin nimismiehenä. Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hän piti omaa lakiasiaintoimistoa Salossa 1978–1988.
Kunnallispolitiikka
Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, minkä jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.
Eduskuntatyö thumb|vasen|Niinistö EU:n neuvostossa euron käyttöönoton yhteydessä vuonna 1998 Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällä vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä tätä ”tyypillisenä yhden kauden kansanedustajana”. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa. Tuoreina kansanedustajina Niinistö ja Häkämies sekä Heikki A. Ollila muodostivat Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi kutsutun kolmikon; toisinaan kolmikkoon luettiin Ollilan sijasta Anssi Rauramo. Miesten työhuoneet olivat eduskunnassa samalla käytävällä ja he istuivat samoissa valiokunnissa.Roth, Raili: Valitsijayhdistyksen vetäjäksi Heikki A. Ollila Kangasalta. Aamulehti 30.5.2017, s. B5. Vuoden 1991 vaaleissa Niinistö valittiin toiselle kaudelle. Hän toimi vuosina 1993–1995 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja, jona hän jatkoi vuoteen 2001.
Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli vaalien suurin henkilökohtainen äänimäärä. Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi, mutta siirtyi seuraavana vuonna Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta. Niinistö oli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministeri. Hänen kaudellaan Suomesta muun muassa tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen tammikuussa 1999. Lisäksi hänen kautensa loppuun mennessä valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli laskenut huipun vajaasta 70 prosentista reiluun 40 prosenttiin; velan nettomäärä tosin pysyi lähes muuttumattomana.
Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas. Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.
Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä, eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011. Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä. Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa. Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista, mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun. Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain ne, jotka näyttävät esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voivat uskottavasti velvoittaa muita samaan.
Muut luottamustoimet
Vuosina 1979–1981 Niinistö toimi Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä ja vuosina 1993–1994 Kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. Vuoden 1988 presidentinvaalissa Niinistö toimi valitsijamiehenä. Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hänet valittiin puheenjohtajaksi 8. marraskuuta 2009, mutta kolmivuotiskausi keskeytyi kun Niinistö valittiin presidentiksi.
Niinistö toimi Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2003.
Vuosituhannen vaihteessa Niinistö oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsenenä 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000 sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001. IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta.
Niinistö on Tukikummit-säätiön kunniapuheenjohtaja.
Presidenttiehdokkuudet
Vuoden 2006 presidentinvaali
pienois|Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä. Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen. Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.
Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia ja pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä. Myös RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.
Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 prosenttia äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 prosenttia, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.
Vuoden 2012 presidentinvaali
pienois|Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian 1.3.2012, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen. Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011. Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 prosenttia vastaajista. Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 prosenttia äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli vihreiden Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 prosentin kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.
Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioitiin, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa olivat värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.
Vuoden 2018 presidentinvaali
Niinistö ilmoitti toukokuun lopussa 2017 pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaalissa valitsijayhdistyksen kautta. Kokoomus ilmoitti tukevansa Niinistöä ja nimeävänsä hänet syksyyn mennessä myös omaksi ehdokkaakseen. 19. elokuuta 2017 myös Kristillisdemokraatit asettui Niinistön taakse.Kristillisdemokraatit asettuvat Niinistön taakse presidentinvaaleissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat 19.8.2017 Myös moni Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Maria Lohela tukivat Niinistön jatkokautta, ja myös Sinisen eduskuntaryhmän johtaja Simon Elo allekirjoitti Niinistön kannattajakortin, mutta totesi, että kyseessä oli ”kannanotto ehdokkuuden toteutumisen puolesta, ei kannanotto siihen, ketä kannatan”. Kannattajakortteja Niinistön Suomi 2024 -kampanjayhdistykselle kertyi 156 000, kun vähimmäismäärä hyväksymistä varten oli 20 000.
Niinistö sai 28. tammikuuta 2018 järjestetyssä ensimmäisessä vaalissa 62,7 prosenttia äänistä ja tuli näin valituksi jo ensimmäisessä vaalissa. Hänen suuri kannatuksensa oli jo sitä ennen ilmennyt gallupeissa. Muun muassa Helsingin Sanomien gallupin mukaan Niinistö olisi saanut 68 prosenttia äänistä, mikäli vaalit olisi järjestetty syyskuussa 2017. Gallup-suosionsa huipulla Niinistö olikin kaikkien suurten puolueiden jäsenten parissa suositumpi kuin puolueen oma ehdokas. Marraskuussa 2017 tehdyn Ylen gallupin mukaan Niinistö saisi 80 prosenttia äänistä, Haavisto 10 prosenttia ja Huhtasaari neljä prosenttia. Vaalipäivän jälkeisenä päivänä, maanantaina 29. tammikuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Niinistöä vaalivoiton johdosta. Putinin onnitteluviestissä huomioitiin Niinistön suuri kannatus sekä Niinistön rooli Suomen ja Venäjän suhteiden rakentavassa kehityksessä.
Presidenttinä
Ensimmäinen kausi 2012–2018
pienois|Presidentti Sauli Niinistö poistumassa eduskunnasta presidentintoimen vastaanotettuaan väistyvän presidentin Tarja Halosen kanssa. Takana on puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.