thumb|Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksen kymmenvuotismuistomerkki (1999) Wrocławissa, Puolassa. Muistomerkissä on rikkoutunut polkupyörä ja panssarivaunun telaketjun jälki.

Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitukset alkoivat 15. huhtikuuta ja päättyivät 4. kesäkuuta vuonna 1989 Tiananmenin aukiolla Pekingissä, Kiinassa. Kiinassa oltiin siirtymässä sosialistiseen markkinatalouteen. Uudistusmieliset ja vanhoilliset kamppailivat vallasta. Opiskelija-aktivistit tukivat yleensä uudistusmielisiä.

Opiskelijat olivat aktivoituneet jo vuonna 1986 mielenosoituksiin, jotka Kiinan johto tukahdutti nopeasti. Huhtikuussa 1989 Kommunistisen puolueen syrjäytetty pääsihteeri Hu Yaobang kuoli. Hän oli ollut uudistusmielinen ja suosittu. Hun kuoltua opiskelijat kokoontuivat Taivaallisen rauhan aukiolle. He vaativat muun muassa parempia taloudellisia oloja ja suurempaa lehdistönvapautta. Hallituksen kielteinen vastaus lehdessä raivostutti mielenosoittajia. Työläisiä sekä tiede- ja kulttuurivaikuttajia liittyi liikehdintään. Joinain päivinä Pekingin kaduilla marssi jopa kaksi miljoonaa opiskelijoita tukenutta pekingiläistä. Tuhannet opiskelijat aloittivat aukiolla nälkälakon.

Mellakointia nähtiin myös muissa kaupungeissa. Yritykset neuvotella opiskelijoiden ja maan johdon välillä epäonnistuivat. Kiinan puoluejohto jakautui neuvottelulinjan ja kovan linjan kannattajiin. Enemmistönä ollut pääministeri Li Pengin johtama kova linja voitti. Myös opiskelijoiden keskuudessa oli kiistaa siitä, pitäisikö protestia jatkaa.

Armeijan ensimmäinen yritys kukistaa protesti epäonnistui, kun kansanjoukot pysäyttivät kohti aukiota edenneet armeijaosastot. Aukiolla alkoivat mielenosoittajien rivit tämän jälkeen harveta.

Opiskelijat juhlivat tapahtunutta. Hallitus vastasi määräämällä eliittijoukot kukistamaan protestoinnin. Armeija käytti ensin kyynelkaasua. Mutta kun työläiset pysäyttivät armeijan osastot, nämä alkoivat ampua protestoijia kuoliaiksi. Protestoijat vastasivat tähän polttopulloin, kivin ja veitsin. Muutamia sotilaita kuoli. Armeija ja poliisi saartoivat aukion. Taivaallisen rauhan aukiolla ammuttiin jonkin verran, mikä ajoi opiskelijoita pakoon. Suurin osa kuolonuhreista tuli läheisillä kaduilla, missä armeija tappoi 200−3 000 aseetonta mielenosoittajaa.

Valtio pidätti ja teloitti ainakin 35 työväestöön kuulunutta ihmistä syytettyinä mellakoihin osallistumisesta. Useita opiskelijajohtajia karkotettiin maasta tai pidätettiin vuosiksi. Tuhannet tapahtumiin osallistuneet saivat työleirirangaistuksia. Tapahtumien jälkeen sensuuria ja turvatoimia kovennettiin Kiinassa. Myönnytyksenä puolue aloitti kuitenkin korruption ja julkisen vallan väärinkäytön vastaisen kampanjan. Uusi pääsihteeri Jiang Zemin myös jatkoi keskustelua opiskelijoiden kanssa yliopistoilla.

Taustaa Vuonna 1976 Tiananmenille kerääntyi paljon edesmenneen Zhou Enlain surijoita. Kiinaa hallinnut ”Neljän kopla” hätääntyi, kukisti mielenosoituksen kovakouraisesti ja erotti Deng Xiaopingin. Mutta puolue syrjäytti pian Neljän koplan. Valtaan noustuaan Xiaoping irtautui Maon ajamasta puhtaasta sosialismista, ja alkoi vuosina 1978−1980 ajaa maata kohti sosialistista markkinataloutta. Mutta Deng joutui tasapainoilemaan uudistusmielisten ja vanhoillisten välillä. Deng rehabilitoi Tiananmenin vuoden 1976 tapahtumat. Dengiä tukeneet uudistusmieliset olivat enemmistönä puolueessa vuonna 1978. Muodolliseen valtaan vasta nousemassa olleen Dengin politiikka vapautti 1978 myös poliittista ilmapiiriä. ”Pekingin kevät” merkitsi toisinajattelulle poliittista ”suojasäätä”. Erääseen ”demokratiamuuriksi” kutsuttuun Xidanin linja-autovarikon tiilimuuriin alkoi ilmestyä poliittisia julisteita.Paltemaa 2012, s. 263 Demokratiamuuriliikkeen edustajien enin osa oli sosialisteja, mutta joukossa oli länsimielisiä liberaalejakin, kuten Wei Jingshing.Paltemaa 2012, s. 272 Liikkeen oikeistosiipi alkoi esittää yhä jyrkempiä vaatimuksia. Shanghaissa protestoijat pysäyttivät helmikuun alussa 1979 junaliikenteen ja ottivat haltuunsa puolueen rakennuksia.Paltemaa 2012, s. 273 Tämän ja horjuvan asemansa takia Deng lakkautti tukensa liikkeelle, koska halusi pelastaa ajamansa uudistuspolitiikan. Keväällä Deng pidätytti kymmeniä oikeistosiiven johtajia. Syksyllä Deng hyökkäsi myös liikkeen vasemmistosiiven kimppuun.Paltemaa 2012, s. 274 Deng kiisti ”suojasään” olemassaolon. Deng pyrki tukahduttamistoimillaan saamaan puolueen vanhoillisten tuen vielä istuvaa Hua Guofengiä vastaan. Vuonna 1980 vanhoilliset hyväksyivätkin Huan erottamisen.Paltemaa 2012, s. 275 Deng nosti korkeisiin virka-asemiin kaksi keskenään usein riitelevää uudistusmielistä poliitikkoa, Hu Yaobangin ja Zhao Ziyangin.

Uudistuspolitiikka hyödytti eniten viljelijöitä ja puoluejohtajia, haittasi opiskelijoita ja työläisiä. Sukulaisten suosiminen ja korruptio lisääntyivät. Puolueen suosikkien oli helpointa edetä uralla.

Puolueessa kamppailivat hitaita ja nopeita uudistuksia kannattavat. Ensimmäinen ”porvarillisen liberalismin” vastainen kampanja oli 1981. Vuonna 1982 keskusteltiin humanismista ja sosialismista. Tuolloin oli ”henkisen saasteen” vastainen kampanja. Vuonna 1985 opiskelijat osoittivat mieltään Japania vastaan. Vuosien 1986 ja 1987 vaihteessa opiskelijat osoittivat mieltään Deng Xiaopingin arvostellessa uudistusmielistä ja suosittua Hu Yaobangta.Johan Lagerkvist: Kina i globaliserings mitt. Bokförlaget DN, Stockholm 2007. s. 136-138, 194-195. Protestien taustavaikuttajia olivat toisinajattelijat astrofyysikko Fang Lizhi ja kirjailija Wang Ruowang. Protestit ratkaistiin pääosin neuvotteluin, mutta johtivat niiden tukijoina pidetyn Hun erottamisen puolueesta. Vuosina 1987−1988 puolueen vanhoilliset aloittivat ”porvarillisen liberalisaation” vastaisen kampanjan. Seuraavana vuonna opiskelijat protestoivat taloudellisten asioiden takia.Asikainen 2009, s. 11 Syynä oli hintojen vapauttaminen, mikä johti rahan arvon laskuun. Se uhkasi kansan enemmistön toimeentuloa ja hintauudistus peruttiin. Tammikuussa 1989 Fang vaati mielipidevankien vapauttamista. Seuraavassa kuussa 34 tiede- ja kulttuurivaikuttajaa allekirjoitti vetoomuksen Fangin puolesta. Maaliskuussa Pekingin yliopiston alueelle ilmestyi demokratiasalonkeja, ja tiede- ja kulttuurivaikuttajat uusivat vetoomuksensa.Asikainen 2009, s. 12

Hu Yaobangin kuoleman muistotilaisuus Oli lähestymässä päivä, jolloin tuli kuluneeksi 70 vuotta Kiinassa mielenosoituksia innoittaneeseen toukokuun 4. päivän liikkeen perustamisesta. Erotettu Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri Hu Yaobang kuoli 15. huhtikuuta 1989. Kiinassa oli perinteinen tapa arvostella hallintoa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa.Paltemaa 2012, s. 320 Hallitus ei alussa suostunut antamaan Hulle valtiollisia hautajaisia. Seuraavana päivänä muutamat sadat opiskelijat veivät seppeleitä Hun haudalle tämän muistoa kunnioittaakseen. Muutamassa päivässä surijoita oli kymmeniätuhansia. Pian joukossa alettiin vaatia poliittisia uudistuksia. Niinpä 17. päivän ensimmäisessä mielenosoituksessa opiskelijat esittivät seitsemän vaatimusta: Hun maineen palautus, vuosien 1983 ja 1987 antiliberaalien kampanjoiden julkinen peruuttaminen, lehdistösensuurin lakkauttaminen, valtion johtajien varallisuuden julkaiseminen, Pekingin vuonna 1986 julistaman ”kymmenen säännön” peruuttaminen eli lähinnä mielenosoitusten salliminen, korkeakoulujen rahoituksen lisääminen ja puolueeton mielenosoitusten uutisointi.Asikainen 2009, s. 79

18. päivästä lähtien mielenosoitukset levisivät monien kaupunkien yliopistoihin. Itsenäisiä opiskelijajärjestöjä alettiin perustaa 18.−20. päivän aikoihin. 18.−19. päivän välisenä 10 000 opiskelijaa vaati pääsyä pääministeri Li Pengin puheille. 19. päivänä hallitus ei halunnut vastaanottaa opiskelijoiden lähettämää valtuustoa. Poliiseja ja opiskelijoita haavoittui syntyneessä tappelussa. Opiskelijoiden keskuudessa liikkui huhuja mittavasta poliisiväkivallasta, ja virallisissa raporteissa ei mainittu opiskelijoiden vammautumisia.

Hun muistotilaisuuteen 22. huhtikuuta Taivaallisen rauhan aukiolle kerääntyi ilman lupaa kymmeniä tuhansia protestoijia, ehkä 100 000, huolimatta kaupungin johdon varoituksista. Pääsihteeri Zhao Ziyang kuvasi muistopuheessaan Hun suureksi marxilaiseksi, vaikkei ylistänytkään tätä,Paltemaa 2012, s. 321 koska ei ollut ollut hyvissä väleissä tämän kanssa. Zhao uskoi opiskelijoiden rauhoittuvan tilaisuuden jälkeen. Mutta kun puoluejohto ei tilaisuudessa suostunut keskustelemaan opiskelijoiden kanssa, opiskelijat tekivät vetoomuksen Kansankongressipalatsin portailla. He näyttivät rullalla olevaa vaatimuslistaansa päittensä päällä, mikä liikutti monia opiskelijoita kyyneliin saakka. Yksi vetoomusta kannatelleista opiskelijoista oli uiguuritaustainen Wuer Kaixi.

Opiskelijat olivat suuttuneita siitä, ettei hallitus halunnut puhua heidän valtuustonsa kanssa.

Zhao ja Deng hyväksyivät linjan, jonka mukaan opiskelijat tuli suostutella palaamaan luennoille ilman väkivaltaa. Zhao poistui maasta vierailulle Pohjois-Koreaan, ja puolue jäi vanhoillisten, kuten Lin käsiin.

Juopa puoluejohdon vanhoillisten ja opiskelijoiden välillä oli selvä, vaikka opiskelijoiden vaatimukset olivat vielä varsin maltillisia.

Syyt Mielenosoituksen aloittaneet opiskelijat vaativat poliittista ja taloudellista vapautta lisääviä uudistuksia, mutta heidän ei ollut tarkoitus yrittää muuttaa Kiinan johtoa, koska he eivät uskoneet, että se onnistuisi. Myöhemmin mukaan liittyi muita, ja kaikilla mielenosoittajilla ei ollut samoja tavoitteita.

Mielenosoituksen aiheina olivat korruptio, inflaatio ja tyytymättömyys puoluejohtoon. Osallistujat toivoivat hyvää ja harmonista johtamista.

Inflaatio oli 20 % ilman, että valtion palkat tai eläkkeet olisivat nousseet.

Puoluelehden artikkeli kuumentaa tunteita

Muistotilaisuuden vetoomuksen jälkeen opiskelijat alkoivat eri tavoin protestoida muun muassa Shanghaissa ja Wuhanissa. Vaikka opiskelijat olivat yleensä rauhallisia, Xianissa ja Changshassa oli mellakoita.

Vastauksena opiskelijoiden vaatimuksiin puolue vahvisti vuoden 1987 liberalismin vastaisen kampanjan tuomiot.

Pääministeri kutsui puoluejohdon varta vasten koolle kutsutussa hätäkokouksessa opiskelijaliikettä ”sekasorroksi” eikä ”häiriöksi”, toisin kuin Deng vuoden 1987 liikettä.

Ainakin väitetysti Deng Xiaopingin ajatusten mukaan puolueen lehdessä oli 26. huhtikuuta julkaistu artikkeli otsikolla ”Meidän tulee ottaa selvä kanta häiriöitä vastaan”. Artikkeli tietenkin julisti opiskelijaprotestin ”sekasorroksi”,Paltemaa 2012, s. 322 mikä toi mieleen kulttuurivallankumouksen. Artikkelissa sanottiin ”mellakoivien” opiskelijoiden ajavan vastavallankumousta ja edustavan ”pientä vähemmistöä”. Tämä raivostutti protestoivia opiskelijoita ja radikalisoi näitä entisestään. Opiskelijoiden autonominen liitto tuomitsi artikkelin, ja kutsui opiskelijoita isänmaallisiin marsseihin. Näissä sosialistisen järjestyksen mukaisissa joukkomarsseissa vastustettiin puoluejohtajien etuoikeuksia ja hallinnon korruptiota.

Seuraavana päivänä yli 40 yliopiston opiskelijat vastustivat muun muassa hallinnon korruptoituneisuutta ja puoluevirkailijoiden erityisetuja.Asikainen 2009, s. 36

Muutenkin mielenosoitukset levisivät yhä useampaan kaupunkiin. Pekingissä oli suuri 30 000−200 000:n ihmisen marssi. Suuri määrä opiskelijoita marssi Taivaallisen rauhan aukiolle. Puoli miljoonaa muuta pekingiläistä kerääntyi reitin varrelle auttamaan opiskelijoita.Asikainen 2009, s. 37 Työläisjoukot estivät armeijaa toimimasta. Poliisi päästi lopulta rauhalliset opiskelijat jatkamaan marssiaan.

28. päivänä perustettiin Pekingin opiskelijoiden autonominen liitto.