Temperamentti on joukko ihmisen synnynnäisiä valmiuksia, taipumuksia tai reaktiotyylejä.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 15. Temperamentti on persoonallisuuden biologinen ja pysyvä perusta, ja vasta kasvatus ja ympäristö muokkaavat temperamentista persoonallisuuden.
Temperamenttipiirteisiin kuuluvat esimerkiksi aktiivisuus, sosiaalisuus, taipumus mielipahaan ja ärtyvyyteen, joustavuus, sopeutumiskyky, keskittymiskyky sekä rytmisyys. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen temperamentti, joka on helppo havaita ulospäin.
Temperamenttiprofiili ja temperamenttipiirteet Yksilön temperamenttiprofiili on hänen temperamenttinsa kokonaisuus, joka muodostuu monesta piirteestä. Joskus yksi äärimmäisen voimakas temperamentin piirre voi tosin muodostua hallitsevaksi, mutta tämä on harvinaista.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 23–25.
Temperamentin piirteitä Keltikangas-Järvisen (2014) mukaan:Keltikangas-Järvinen 2014, s. 15–19.
Suhtautuminen uusiin asioihin: uteliaasti vai varautuneesti. Tunteiden sävy ja tunneilmaisujen tyyli ja voimakkuus: onko ihminen tavallisesti hyväntuulinen ja aurinkoinen, vai alakuloinen, huolestunut tai ärtyisä. Ärsytyskynnys: millaisista asioista ja miten herkästi emootiot heräävät. Emootioiden ilmaisun voimakkuus: jotkut käyvät läpi voimakkaita tunnetiloja ja toiset ovat koko ajan tyyniä. Suhtautuminen muutoksiin: joustavuus vai rutiineihin turvautuminen. Sosiaalisuus: haluaako ihminen hakeutua aina muiden seuraan tarpeesta olla pidetty, vai haluaako hän olla mieluummin yksin eikä välitä mitä muut hänestä ajattelevat. Rytmisyys eli järjestelmällisyys: biologisten vuorokausirytmien säännöllisyys, ilta- tai aamu-unisuus, sekä helppous tai vaikeus pitää elämässä yllä säännöllisyyttä ja järjestystä. Sensitiivisyys: herkkyys ulkoisille ärsykkeille, johon kuuluu kipuherkkyys sekä kärsiminen melusta, kuumasta, kylmästä ja vaatteiden hankaamisesta. Sensitiivisyyteen kuuluu myös kyky tai kyvyttömyys havaita ja tulkita sosiaalisia tilanteita ja toisen ihmisen tunteita.
Eri tutkijat ja eri koulukunnat ovat määritelleet temperamenttiin kuuluvaksi eri piirteitä. Aikuisten temperamenttia käsitteleviä teorioita ovat esimerkiksi Strelaun ja Cloningerin teoria. Lapsiin kohdistuvia teorioita ovat esimerkiksi Thomasin ja Chessin teoria, Bussin ja Plominin teoria, Kaganin sosiaalisen inhibition teoria ja Rothbartin ja Derryberryn kehityspsykologinen teoria.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 45–46.
Tunnetuin lapsen temperamenttityypittely pohjautuu Alexander Thomasin ja Stella Chess 1950–1960-luvuilla suorittamiin tutkimuksiin.yle.fi/opinportti/etalukio/verkkoohjelmat/psykologia/temperamentti.shtml Thomas ja Chess erottavat temperamentissa yhdeksän osa-aluetta: aktiivisuuden taso, biologisten toimintojen rytmisyys, suhtautuminen uuteen, sopeutuminen uuteen, ärsytyskynnys aistikokemuksille, reaktioiden voimakkuus, mieliala, huomiokyky ja pitkäjännitteisyys-lyhytjännitteisyys. Thomas ja Chessin mukaan nämä yhdeksän temperamenttityyppiä ryhmittyvät kolmeksi temperamenttityypiksi: helppoihin, haastaviin ja hitaasti lämpeneviin lapsiin. Lisäksi luokittelun ulkopuolelle jäi määrittelemättömiä tapauksia. Määrittelyssään Thomas ja Chess korostavat temperamentissa käyttäytymisen tyyliin liittyviä piirteitä, kuten aktiivisuutta, sopeutumista ja joustavuutta. Mikään niistä ei ole toistaan parempi tai huonompi ja siksi niiden tiedostaminen voi auttaa aikuista ymmärtämään ja kunnioittamaan kunkin lapsen yksilöllisiä tarpeita.
Bussin ja Plominin teoria on kehityspsykologinen ja alkaa lapsuudesta, mutta se kattaa koko temperamentin kehityksen vauvasta aikuisuuteen saakka. Bussin ja Plominin ensimmäisen teorian mukaan temperamenttipiirteitä on vain neljä: emotionalisuus, aktiivisuus, sosiaalisuus ja impulsiivisuus. Myöhemmin he poistivat impulsiivisuuden teoriastaan, sillä se ei tullut riittävän systemaattisesti ja johdonmukaisesti esiin, eikä sille havaittu riittävää perinnöllistä pohjaa.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 71–72.
Kagan keskittyi tutkimuksissaan pelkästään estyneisyyden eli inhibition tutkimiseen. Hän teki sen johtopäätöksen, että lapset voidaan jakaa kahteen ryhmään: estyneisiin ja ei-estyneisiin. Nämä kaksi erilaista reagointitapaa viittaavat lapsen ensimmäiseen reaktioon tuntemattomissa tilanteissa, ja ero niiden välillä tulee esiin toisen ja kolmannen ikävuoden aikana.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 94–98.
David Keirsey on erottanut neljä temperamenttityyppiä: idealistit, käsityöläiset, vartijat ja rationaalit.
Jokainen temperamenttipiirre vaihtelee asteittain. Lähelle keskiarvoa asettuvat temperamenttipiirteet mielletään normaaleiksi, koska suurimmalla osalla ihmisistä kaikki temperamenttipiirteet ovat keskiarvoisia ja ääripiirteet harvinaisia. Ääripäitä lähestyttäessä voidaan puhua temperamentin vääristymästä, sillä keskarvosta poikkeava temperamenttipiirre alkaa aiheuttaa ongelmia. Esimerkiksi aktiivisuudeltaan keskiarvoinen tai hieman sen yläpuolella oleva lapsi on ripeä ja helposti innostuva, mutta sitä aktiivisempi jo levoton, ja kaikkein aktiivisin kärsii ADHD:sta. Vaikka sosiaalisuutta nykyisin arvostetaankin, voimakas sosiaalisuus tarkoittaa riippuvuutta muiden ihmisten antamasta huomiosta ja kiitoksista sekä kykenemättömyyttä itsenäisiin ratkaisuihin ja faktojen erottamiseen emootioista. Vaikka yksilön elämä voikin olla sitä helpompaa, mitä vähemmän hän temperamentiltaan poikkeaa keskiarvosta, yhteiskunnan voidaan katsoa hyötyvän myös erilaisten, temperamentiltaan poikkeavien ihmisten, kuten riskinottajien, olemassaolosta. Myös yksilötasolla temperamenttipiirteen merkitys ja hyödyllisyys määräytyy ensisijaisesti tilanteesta.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 24–29.
Synnynnäisyys ja pysyvyys Temperamentti on se ihmisen persoonallisuuden osa, joka on vahvasti perinnöllinen ja biologisten mekanismien säätelemä. Temperamentti on sidoksissa aivorakenteisiin ja fysiologiaan. Temperamentti ilmaantuu ihmiselle jo varhain, ja se on tietyn asteisesti pysyvä. Tästä biologisesta lähtökohdasta kasvatus kokemukset ja ympäristö rakentavat ihmisen persoonallisuuden. Synnynnäiset temperamenttierot aiheuttavat kuitenkin sen, että samastakin perheestä voi tulla persoonallisuudeltaan erilaisia lapsia.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 20–21.
Jopa 60 prosenttia joistain temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi. Sen seurauksena moni ihminen alkaa ikääntyessään muistuttaa omia vanhempiaan.
Erilaiset geenitaustat ovat tutkimusten mukaan yhteydessä systemaattisiin temperamenttieroihin. Esimerkiksi amerikankiinalaiset lapset ovat johdonmukaisesti rauhallisempia, vetäytyvämpiä, vähemmän helposti kiihtyviä, nopeammin tyyntyviä, häirittävyydeltään matalampia ja keskittymiskyvyltään parempia kuin eurooppalaistaustaiset amerikkalaislapset. Sinisilmäiset lapset ovat yliedustettuina synnynnäisesti estyneiden lasten joukossa, ja synnynnäistä estyneisyyttä tavataan Pohjoismaissa enemmän kuin esimerkiksi Alppien eteläpuolella.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 111.
Lapsen kypsymisen ja kasvatuksen aikana temperamenttipiirteiden voimakkuudessa ja ilmiasussa tapahtuu muutoksia, vaikka kasvatus ei muutakaan ihmisten keskinäistä järjestystä temperamentin piirteen suhteen. Ihminen oppii kypsyessään hillitsemään ja kontrolloimaan itseään, eikä aikuinen siksi esimerkiksi osoita ärtymystään samoilla tavoin kuin lapsi, vaikka onkin yhä helposti ärtyvä.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 19–20. Eri ikä- ja kehitysvaiheissa sama temperamenttipiirre ilmenee samalla yksilöllä eri tavoin. Toiseksi ympäristö ja kasvatus muokkaavat temperamentin ilmiasua. Näin tapahtuu etenkin niiden piirteiden kohdalla, jotka ovat ympäristön odotusten ja arvostusten vastaisia. Kolmanneksi yksilö oppii kehittyessään kognitiivisia ja sosiaalisia (tunteiden)säätelystrategioita, joilla vaikuttaa omiin reagointitapoihinsa.Liisa Keltikangas-Järvinen: "Temperamentti".
Temperamentin homotyyppisellä pysyvyydellä tarkoitetaan temperamentin ilmiasun pysymistä samanlaisena eri kehitysvaiheissa. Heterotyyppinen pysyvyys puolestaan tarkoittaa, että temperamentin ilmiasu muuttuu siirryttäessä kehitysvaiheesta toiseen. Yleensä ihmisten välinen järjestys temperamenttieroissa ei muutu. Tällöin puhutaan suhteellisesta pysyvyydestä. Ympäristö ja kasvatus
Ympäristö muokkaa lapsen temperamenttia niin, että voimakkaimminkin perinnölliset temperamenttipiirteet saavat lopullisen muotonsa ympäristön vaikutuksesta. Ympäristö vaikuttaa niin temperamentin ilmenemiseen kuin temperamentin taustalla oleviin aivorakenteisiinkin. Sen lisäksi ihmisen temperamentti vaikuttaa hänen ympäristöönsä, kuten ihmisten suhtautumiseen tai vanhempien antamaan kasvatukseen. On todettu, että ympäristö vaikuttaa parhaiten keskimääräiseen temperamenttiin, mutta äärimmäiset temperamentit vaikuttavat ympäristöön. Esimerkiksi äärimmäisen vilkas lapsi saa aikaan sen, että häntä kasvatetaan määrätyllä tavalla, mutta keskinkertaisen vilkasta lasta kasvatetaan vanhempien omien yleisten periaatteiden mukaisesti eikä lapsen vilkkauteen reagoiden.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 117–118.
Kasvatuksessa pyritään muokkaamaan kunkin lapsen temperamentin määräämät synnynnäiset valmiudet yksilölle itselleen hyödyllisiksi persoonallisuuden piirteiksi niin, että yksilöt voivat toimia yhdessä. Kasvatus kohdistuu temperamentin seurauksiin lapsen käytöksessä, ei temperamenttiin itseensä. Kasvatus kohdistuu ennen kaikkea temperamentin ääripäihin, ja keskiarvon mukaisiin piirteisiin ei kiinnitetä huomiota.Keltikangas-Järvinen 2014, s. 30–32.
Temperamentti ja ympäristö voivat olla toisistaan riippuvaisia kolmella erilaisella tavalla: passiivisesti, reaktiivisesti tai aktiivisesti. Passiivisessa korrelaatiossa lapsella ja vanhemmilla on sama perinnöllinen temperamentti, ja vanhemmat järjestävät lapselle sellaisen ympäristön, joka on sopusoinnussa hänen geneettisten taipumustensa kanssa sekä tukee ja vahvistaa niitä. Reaktiivisessa korrelaatiossa vanhemmat tai kasvattajat reagoivat joko tietoisesti tai huomaamattaan lapsen geneettisiin taipumuksiin tavalla, joka vahvistaa tai heikentää niitä. Esimerkiksi lapsen elämyshakuisuuden vaikutusta halutaan usein heikentää, sillä piirre voi johtaa huomattavaan riskinottoon. Toisaalta lapsen toveripiiri voi vahvistaa piirrettä palkitsemalla ”rohkeaa” käytöstä. Lapsen positiivista emotionaalisuutta vanhemmat sen sijaan pyrkivät vahvistamaan monin keinoin. Vaikean lapsen ristiriidat vanhempien kanssa saattavat voimistaa negatiivista piirrettä. Aktiivinen korrelaatio tarkoittaa sitä, että yksilö itse aktiivisesti etsii, valikoi ja luo oman ympäristönsä itselleen sopivaksi. Elämyshakuinen ihminen voi valita tietynlaisia harrastuksia, ujo, helposti huolestuva ja pelokas ihminen karsii ympäristöstään yllätystekijät ja tekee siitä itselleen turvallisen, ja epäsosiaalinen ihminen välttelee suuria kutsuja. Mielenterveyden ja somaattisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä oma temperamentti sekä voida rakentaa elämä itselleen sopivaksi.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 123–127.
Lapsen temperamentin merkityksen selittää suureksi osaksi sen yhteensopivuus ympäristön kanssa. Temperamentin kannalta ei ole olemassa hyvää tai huonoa ympäristöä sinänsä, vaan yhdenlaiset ympäristöt voivat sopia yhteen joidenkin temperamenttipiirteiden kanssa ja toisenlaiset toisten kanssa. Hyvä yhteensopivuus syntyy, kun ympäristön vaatimukset ja odotukset, ihmisen kapasiteetti, ominaispiirteet ja motivaatio ovat sopusoinnussa. Tällöin lapsi kehittyy positiivisella tavalla ja pystyy aikuisena toimimaan tehokkaalla ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Huono yhteensopivuus voi aiheuttaa käyttäytymishäiriöitä lapsena ja sopeutumisongelmia aikuisena.Keltikangas-Järvinen 2015, s. 128–129, 137–139.
Yhteys älykkyyteen ja koulumenestykseen