Suomen suuriruhtinaskunnalla oli vuosina 1812–1905 erilaisia omia joukko-osastoja. Vuosina 1881–1901 Suomella oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, niin sanottu Suomen vanha sotaväki.
Armeija SotilasarvotsuomeksivenäjäksiKenraalitKenraaliполный генерал (polnyi general)Kenraaliluutnanttiгенерал-лейтенант (general-leitenant)Kenraalimajuriгенерал-майор (general-maior)EsiupseeritEverstiполковник (polkovnik)Everstiluutnanttiподполковник (podpolkovnik)YliupseeritKapteeniкапитан (kapitan)Alikapteeniштабс-капитан (štabs-kapitan)Luutnanttiпоручик (porutšik)Aliluutnanttiподпоручик (podporutšik)Vänrikkiпрапорщик (praporštšik)Alipäällikkökunta ja miehistöAlivänrikkiподпрапорщик (podpraporštšik)Vääpeliфельдфебель (feldfebel)Varusmestariкаптенармус (kaptenarmus)Plutoonan aliupseeriзауряд-прапорщик (zaurjad-praporštšik)Nuorempi aliupseeriJefreitteriефрейтор (jefreitor)Sotamiesрядовой (rjadovoi)
pienoiskuva|Suomen sotaväkeä kenttäharjoituksessa vuonna 1901. Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 Suomen uusi hallitsija, Venäjän keisari Aleksanteri I, asetti ruoturasitteen toteuttamisen siitä alkaen jäihin. Aatelissäädyn uskollisuuden varmistamiseksi tosin upseereille taattiin heidän virkatalonsa, vaikkeivät enää tehneet palvelusta.
Siitä pitäen Suomen asevoimat olivat pienet ja yleensä rakentuivat palkka-armeijaperiaatteelle. Tällöin niitä voitiin yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsäädäntö ei olisi sallinut ”omalle armeijalle”.
Napoleonin sotien aikana vuonna 1812 muodostettiin kolme 1 200 miehen rykmenttiä, ja Haminaan perustettiin topografikunta, joka vuodesta 1821 järjestettiin kadettikouluksi. 1. Jääkärirykmentin alaisia olivat Turun ja Hämeenlinnan pataljoonat, 2. Jääkärirykmentin alaisia Heinolan ja Kuopion pataljoonat, 3. Jääkärirykmentti käsitti ainoastaan Viipurin pataljoonan. Viipurin pataljoona sijoitettiin 1½ vuodeksi Pietariin suorittamaan vahtipalvelusta keisarin palatsissa. Vuonna 1819 vahvennettiin jääkärirykmentit jalkaväkirykmenteiksi ja Suomen opetuspataljoona siirtyi Helsinkiin.
Vuonna 1819 Suomessa olivat seuraavat sotaväen joukot: I Jalkaväkirykmentti 1. Turun pataljoona 2. Vaasan pataljoona II Jalkaväkirykmentti 3. Hämeenlinnan pataljoona 4. Heinolan pataljoona Suomen jääkärirykmentti 5. Viipurin pataljoona 6. Kuopion pataljoona Helsingin opetuspataljoona Suomen kadettikoulu
1827 sotaväki järjestettiin uudelleen: I prikaati 1. Turun tarkk'ampujapataljoona 2. Vaasan tarkk'ampujapataljoona II prikaati 3. Hämeenlinnan tarkk'ampujapataljoona 4. Heinolan tarkk'ampujapataljoona III prikaati 5. Kuopion tarkk'ampujapataljoona 6. Viipurin tarkk'ampujapataljoona Helsingin opetustarkk'ampujapataljoona Suomen kadettikoulu Pataljoonassa oli neljä sadan miehen komppaniaa. Yhdessä joukot muodostivat divisioonan.
Suomen kaarti
Heinäkuussa 1829 sai Anders Edward Ramsayn johtama Suomen Opetustarkk'ampujapataljoona Nuoren Kaartin arvonimen, ja siitä tuli Henkikaartin 3. Suomen Tarkk'ampujapataljoona, Suomen Kaarti. Muut joukot hajotettiin 21. toukokuuta 1830 paitsi samana vuonna perustettu 1. Suomen meriekipaasi. Suomen Kaarti osallistui etunenässä muiden Venäjän kaartinjoukkojen kanssa Puolan kapinan kukistamiseen vuosina 1830–1831.
Meriekipaasi 1. Suomen meriekipaasi (1830–1862), Suomen kaaderiekipaasi (1862–1880) 2. Suomen meriekipaasi (1854–1856)
Värvätyistä miehistä koostunut Suomen meriekipaasi perustettiin Puolassa alkaneen marraskuun kansannousun aikana ja aiemmin Suomessa lakkautettujen tarkk'ampujapataljoonien tilalle. Ensimmäinen Suomen meriekipaasi oli laivatonta meriväkeä ja perustettaessa tuhannen miehen vahvuinen merijalkaväen osasto. Se sijoitettiin ensin Viaporiin, ja myöhemmin sen käyttöön annettiin Katajanokan Merikasarmi. Toinen meriekipaasi perustettiin Krimin sodan aikana.WSOY Iso tietosanakirja 6, s. 163, WSOY 1997 .
Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoona
Tämän värvätyn joukko-osaston nimi vaihtui useaan otteeseen:
Suomen tarkk’ampujapataljoona (1846–1848) Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoona (1848–1856) Suomen harjoitustarkk’ampujapataljoona (1856–1857) Suomen opetustarkk’ampujapataljoona (1857–1859) Suomen opetustarkk’ampujakoulu ja opetustarkk’ampujakomppania (1859–1860)
Sijaitsi vuoteen 1857 Turussa Sirkkalan kasarmilla, myöhemmin Hämeenlinnassa.
Helsingin junkkarikoulu
Helsingissä venäläistä divisioonaa komentanut kenraaliluutnantti August von Manderstjerna perusti kaupunkiin 1846 valtion rahoittaman junkkarikoulun, joka opetti Venäjän armeijaan haluaville suomalaisille nuorille venäjän kieltä ja sotilaallisia aineita. Se lakkautettiin asevelvollisuuden tultua voimaan Suomessa vuonna 1880.Torsten Ekman: Suomen kaarti 1812–1905, s. 71. Schildts 2006.
Krimin sota Krimin sodan aikana perustettiin yhdeksän pataljoonaa, jotka värvättiin Ruotsin vallan ajan ruotulaitoksen mukaan. Pataljoonan vahvuudeksi määrättiin 600 miestä, kokonaisvahvuus siten 5400 miestä. Pataljoonista kuusi ensimmäistä perustettiin 1854 ja loput kolme 1855.
Suomen Ruotujakoinen 1. Turun Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 2. Vaasan Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 3. Oulun Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 4. Kuopion Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 5. Mikkelin Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 6. Hämeenlinnan Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 7. Porin Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 8. Uudenmaan Tarkk'ampujapataljoona Suomen Ruotujakoinen 9. Viipurin Tarkk'ampujapataljoona
Sodan loputtua pataljoonien miesluku vähennettiin 320:een ja vuonna 1867 ne lopullisesti lakkautettiin . Sodan aikana perustettiin myös 2. Suomen meriekipaasi 1854, mutta se lakkautettiin heti sodan jälkeen vuonna 1856.
Suomen kaarti kunnostautui vielä Turkin sodassa eritoten Gornyi Dubnjakin taistelussa 1877 ja sai palattuaan vanhan kaartin arvonimen.
pienoiskuva|pysty|Suomen armeijan komentaja kenraali Georg Edvard Ramsay vuonna 1901
Asevelvollisuusarmeija
Useimmat Euroopan valtiot siirtyivät 1800-luvun aikana asevelvollisuusarmeijoiden käyttöön. Venäjällä tsaari Aleksanteri II antoi marraskuussa 1870 käskykirjeen, jossa määrättiin ottamaan yleinen asevelvollisuus käyttöön aiemman pakko-ottojärjestelmän sijaan. Laki asevelvollisuudesta astui Venäjällä voimaan vuoden 1874 alussa, ja se koski koko väestöä säädystä riippumatta. Palveluksesta ei enää aiempaan tapaan voinut vapautua maksulla tai hankkimalla sijaisen tilalleen. Lakiin sisältyi kuitenkin useita perhesyihin liittyneitä vapautusperusteita, joiden seurauksena suurin osa ikäluokista välttyi edelleen palvelukselta. Palvelusaika määrättiin viideksitoista vuodeksi, josta kuusi vuotta oli aktiivista palvelusta ja loput vietettiin reservissä.Ekman 2006, s. 239.
Pian vuoden 1870 keisarillisen käskykirjeen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan, miten asevelvollisuus saatettaisiin voimaan myös Suomessa. Venäjän sotaministeriö laati Suomea koskeneen ehdotuksen, jonka mukaan suuriruhtinaskunta olisi voinut asettaa noin 40 000 miestä omia joukkoja. Suomessa asiaa pohdittiin useassa komiteassa. Venäjän sotaministeri Dmitri Miljutin vastusti suomalaisen komission mietinnössä ehdotettuja poikkeusjärjestelyitä, joiden mukaan suomalaisia joukkoja ei saisi viedä Suomen rajojen ulkopuolelle, niitä ei saisi alistaa kenenkään muun kuin Suomen kenraalikuvernöörin alaisuuteen ja niiden upseereiksi saisi nimittää vain suomalaisia. Kun komission näkemyksiä myötäillyt Suomen senaatin lakiehdotus tuli esiteltäväksi Pietariin lokakuussa 1876, Turkin sota oli jo ovella ja sotaministerin huomio suunnattu siten muualle. Keisari antoi 7. joulukuuta 1876 esityksen Suomen asevelvollisuuslaiksi, joka pääosin vastasi suomalaisten erityistoiveita. Suomen säätyvaltiopäivät ottivat lakiesityksen käsittelyyn vuotta myöhemmin, ja se hyväksyttiin 16. tammikuuta 1878. Keisari vahvisti sen saman vuoden joulukuussa, mutta järjestelyä pidettiin väliaikaisena.Ekman 2006, s. 242–245.
Vuoden 1878 asevelvollisuuslaki loi Suomelle oman armeijan, joka toimi erillään Venäjän armeijasta. Asevelvollisuus koski kaikkia 21 vuotta täyttäneitä miehiä, mutta aktiiviseen palvelukseen määrättiin vain osa, jotka valittiin arpomalla kutsuttujen joukosta. Aktiivinen palvelus kesti kolme vuotta ja sitä seurasi kaksi vuotta reservissä. Loput asevelvolliset siirtyivät suoraan reserviin kolmeksi vuodeksi ja joutuivat osallistumaan sinä aikana kerran vuodessa 30 päivän reserviharjoituksiin. Suomessa palvelusaika oli siis selvästi lyhyempi kuin muualla Venäjällä. Reservistä vapauduttuaan kaikki asevelvolliset kuuluivat nostoväkeen 40-vuotiaiksi asti, kuten Venäjälläkin. Ensimmäiset kutsunnat pidettiin keväällä 1881.Ekman 2006, s. 245–246.
Suomen sotaväki muodostui jalkaväen tarkk'ampujapataljoonista ja ratsuväestä, eikä sillä ollut raskasta aseistusta. Päällikkö oli kenraalimajurin arvoinen. Operatiivisesti Suomen sotaväki kuului Pietarin sotilaspiiriin. Vastuu Etelä-Suomen rannikon ja sen linnoitusten puolustuksesta jäi venäläisille.Volanen s. 225. Suomen armeijan rauhanajan kooksi määriteltiin 5600 miestä. Asevelvollisen sotaväen päällikkönä toimi koko sen olemassaolon ajan kenraali Georg Edvard Ramsay.
Helsinkiin asetettiin 1879 Suomen Opetuskomppania (200 miestä), jonka tuli harjoittaa alipäällystöä joukkoja varten. Vuonna 1881 tämä komppania lakkautettiin ja aliupseerit jaettiin 8 uuden tarkk'ampujapataljoonan kesken. pienoiskuva|Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan harjoitus paraatikentällä 1901. Pataljoonat perustettiin läänien pääkaupunkeihin vuosina 1880–1881, ja ne olivat täydessä vahvuudessa vuonna 1883. Tällöin sotaväki koostui seuraavista yksiköistä:
Henkivartioväen 3. Tarkk'ampujapataljoona (Helsinki) Suomen 1. Uudenmaan Tarkk'ampujapataljoona (Helsinki) 1. Artjärven reservikomppania (Artjärvi) 2. Tuusulan reservikomppania (Tuusula) 3. Lohjan reservikomppania (Lohja) 4. Halikon reservikomppania (Halikko) Suomen 2. Turun Tarkk'ampujapataljoona 5. Maarian reservikomppania (Maaria) 6. Uudenkaupungin reservikomppania (Uusikaupunki) 7. Ulvilan reservikomppania (Ulvila) 8. Ikaalisten reservikomppania (Ikaalinen) Suomen 3. Vaasan Tarkk'ampujapataljoonapienoiskuva|Suomen 3. Vaasan Tarkk’ampujapataljoona v. 1901 9. Närpiön reservikomppania (Närpiö) 10. Laihian reservikomppania (Laihia) 11. Alavuden reservikomppania (Alavus) 12. Kruunupyyn reservikomppania (Kruunupyy) Suomen 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona 13. Oulun reservikomppania (Oulainen) 14. Oulun reservikomppania (Oulu) 15. Kemin reservikomppania (Kemi) 16. Kajaanin reservikomppania (Kajaani) Suomen 5. Kuopion Tarkk'ampujapataljoona 17. Iisalmen reservikomppania (Iisalmi) 18. Suonenjoen reservikomppania (Suonenjoki) 19. Juuan reservikomppania (Juuka) 20. Joensuun reservikomppania (Joensuu) Suomen 6. Mikkelin Tarkk'ampujapataljoona 21. Savonlinnan reservikomppania (Savonlinna) 22. Mikkelin reservikomppania (Mikkeli) 23. Mäntyharjun reservikomppania (Mäntyharju) 24. Taavetin reservikomppania (Taavetti) Suomen 7. Hämeenlinnan Tarkk'ampujapataljoona 25. Lammin reservikomppania (Lammi) 26. Urjalan reservikomppania (Urjala) 27. Oriveden reservikomppania (Orivesi) 28. Saarijärven reservikomppania (Saarijärvi) Suomen 8. Viipurin Tarkk'ampujapataljoona pienoiskuva|pysty|Lappeenrannan rakuuna vuonna 1901. 29. Lappeenrannan reservikomppania (Lappeenranta) 30. Muolaan reservikomppania (Muolaa) 31. Rautjärven reservikomppania (Rautjärvi) 32. Sortavalan reservikomppania (Sortavala) Suomen Rakuunarykmentti (Lappeenranta, vuodesta 1890) Suomen Kadettikoulu (Hamina)
Yhdessä pataljoonassa oli neljä komppaniaa, rakuunarykmentti koostui kuudesta eskadroonasta. Lisäksi perustettiin 32 reservikomppaniaa. Suurin osa asevelvollisista palveli kolmena kesänä 90 päivää reservikomppaniassa. Pääsy kolmen vuoden palvelukseen vakinaisessa armeijassa johti usein valtion virkaan postissa tai rautateillä ja sosiaaliseen nousuun.