pienoiskuva|Anton Tšehov ja Leo Tolstoi vuonna 1901 Venäjällä kirjallisuus on ollut pitkään yksi tärkeimmistä ja arvostetuimmista kulttuurin osa-alueista. Venäläistä kirjallisuutta tutkivaa alaa nimitetään rusistiikaksi.

Kaunokirjallisuudella on Venäjällä aina ollut tärkeä rooli keskusteltaessa esimerkiksi yhteiskunnallisisia uudistuksista tai poliittisista ratkaisuista.Ekonen & Turoma 2015, Esipuhe. s. 12 1800-luvulta asti periytyvä käsitys kansallisesti merkittävästä kirjailijasta yhteiskunnallisena ajattelijana ja moraalisena selkärankana pysyi tiukasti venäläisissä mielikuvissa koko neuvostoajan. Kirjailijoihin kohdistuneet vainot ja kirjallisuuselämän tiukka hallinta ovat osoitus siitä miten tärkeänä kirjallisuutta pidettiin.Rytkönen, Marja. Jälkisanat. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. 633

1800-luvun alkuun asti Venäjällä kirjoitettiin hyvin vähän kansainvälisesti luettua kirjallisuutta. 1800-luvulla Venäjän kirjallisuus läpikävi kultakauden, joka alkoi runoilija Aleksandr Puškinista ja huipentui suuriin proosakirjailijoihin Leo Tolstoihin ja Fjodor Dostojevskiin.

Neuvostovallan rajoituksista huolimatta muiden muassa Mihail Bulgakov, Aleksandr Solženitsyn ja Boris Pasternak kirjoittivat maailmanlaajuista huomiota saanutta kirjallisuutta 1900-luvulla. Nobelin kirjallisuuspalkinnon on saanut tähän mennessä kuusi venäjänkielellä kirjoittanutta kirjailijaa.

Historia

Vanha venäläinen kirjallisuus, 900–1600 Kiovan Rusin kristillistymisen aikaa vuodesta 988 lähtien pidetään tämän aikakauden aloituspisteenä. Kirjallinen sivistys levisi nopeasti ja voimakkaasti Bysantin ja nykyisen Bulgarian suunnalta.Kahla, Elina. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 1. Kiovan aikakausi Kirjallisuus oli lähinnä venäjäksi käännettyä uskonnollista ja pyhimysten elämää kuvaavia hagiografioita.

Vanhan venäläisen kirjallisuuden aikakautta väheksyttiin vielä 1800-luvulla. Vaikutusvaltainen kirjallisuuskriitikko Vissarion Belinski väheksyi kaikkea kirjallisuutta, joka oli julkaistu ennen vuotta 1739.Old Russian literature (10th–17th centuries). Britannica. Venäläisen kirjallisuuden yhteydessä ei yleensä puhuta keskiajasta vaan muinaisitäslaavilaisesta kaudesta. Joskus on katsottu että muinaisitäslaavilainen kausi jatkuu 1600-luvulle asti, toisinaan sen on katsottu päättyvän 1400-luvulla.

Bysanttilaista esikuvaa jäljittelevä muinaisitäslaavilainen kirjallisuus oli hierarkkista ja kaanonista eli pitäytyi sääntöihin ja ohjeisiin. Samat esteettiset periaatteet pätivät myös muissa taiteenlajeissa kuten kuvataiteessa, musiikissa ja arkkitehtuurissa. Venäläisessä kirjallisuuden varhaisrenessanssi oli 1400–1500 -luvun elpyminen mongolivallan eli vuosien 1240–1480 jälkeen, mutta länsieurooppalaista täysrenessanssia ei voida havaita, koska antiikin perintöä pidettiin pakanuutena. 1600-luvun barokki ei Venäjällä taiteessa seurannut renessanssia vaan korvasi sen.Kahla, Elina. Teoksessa Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 1.

Kiovan kausi 988–1240 Nestorin kronikkaa noin vuodelta 1095 pidetään Venäjän kansalliseepoksena. Kiovan luolaluostarin munkki Nestorin osin puhekielellä ja osin kirkkoslaaviksi kirjoittama kokoomateos kuvaa Venäjän syntyhistoriaa yhdistelemällä myyttejä ja historiaa.

Eeppis-lyyrinen runoelma Laulu Igorin sotaretkestä (Slovo o polku Igoreve; muinais-itäsl.: Слово о пълкѹ Игоревѣ) kirjoitettiin vuosina 1185–1187. Se kuvaa Novgorod-Severskin ruhtinas Igorin (1151–1202) joukkojen tekemää Don-joen kiptšakkien pariin tehtyä tyhmänrohkeaa valloitusretkeä. Runoelman teemana on ruhtinaitten välinen tuhoisa veljesviha, jota kuvataan jalolla tavalla.https://www.britannica.com/art/Russian-literature/The-Kievan-periodThe Song of Igor’s Campaign. Britannica.

Moskovan kausi 1480–1600 1400- ja 1500-luvuilla venäjän kirjakieli yhtenäistyi ja kehittyi. Maksimos Kreikkalainen (1480–1556) oli maineikas kreikkalainen oppinut, joka kutsuttiin 1500-luvulla Konstantinopolista Vasili III:n hoviin kääntäjäksi korjailemaan jo olemassa olevien bysanttilaisten käännösten virheitä ja puutteellisuuksia.Kahla, Elina. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 1. Mongolivalloituksesta Moskovan nousuun. Uudistuksia ja kiistoja

Joosef Volokolamskilaisen (oik. Sanin, 1439–1515) pääteos Prosvetitel, Valistaja 1494–1506 tähtäsi novgorodilaisen harhaoppisuuden kitkemiseen maailmanlopun odotuksessa. Maailmanloppua odotettiin vuonna 1492, kun keskiaikaisen ajanlaskun mukaan oli kulunut 7 000 vuotta maailman luomisesta. Nil Sorskin (oik. Maikov, 1433–1508) kirjoitti muinaisitäslaavilaisen munkin sielunelämästä omaperäisellä tyylillä teoksessa Ustav o skitskoi žizni, Skiittaelämän ohjeita, jossa hän korosti mm. lukutaidon merkitystä.

Moskovan metropoliitta Makari perusti Venäjän ensimmäisen kirjapainon ja ensimmäinen Venäjällä painettu kirja oli Apostol, epistolakirja joka ilmestyi vuonna 1564. Venäjänkielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1581. Elämäkertojen lisäksi ajalle tyypillisiä olivat ensyklopediset, kaikki elämänalueet kattamaan pyrkivät kokoomateokset, säädökset ja sepitteelliset sukupuut.Kahla, Elina. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 1. Iivana Julman ajan kirjallisuus

Kiovan Mogilan (ukr. Mohylan) hengellisessä akatemiassa koulutettu munkki Simeon Polotskilainen (1629–1680) toi Venäjälle puolan kieleen perustuvan syllabisen runomitan eli säkeen tavulukuun perustuva mitan sekä perusti maallista kirjallisuutta ilman Moskovan patriarkaatin lupaa julkaisevan kirjapainon tsaari Aleksei Mihailovitšin tukemana. Hän oli Venäjän ensimmäinen ammattirunoilija, jonka tuotannossa kiteytyivät 1600-luvun barokin tyylipiirteet.

Vanhauskoisten ryhmästä nousi esiin 1600-luvun venäläisen kirjoitusperinteen mestariteos Žitije protopopa Avvakuma / Ž protopopa Avvakuma im samim napisannoje, Esipappi Avvakumin elämäkerta hänen itsensä kirjoittamana (ven. Житие протопопа Аввакума), arkkipiispa Avvakumin vankeutensa aikana vuosina 1672–1673 kirjoittama omaelämäkerta, joka on lajinsa ensimmäinen venäläisessä kirjallisuudessa. Avvakum Petrovitšia pidetään modernin venäläisen kirjallisuuden uranuurtajana.Kahla, Elina. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 1. Kohti uuden ajan kirjallisuutta

Aikakauden kirjallisuutta hallitsivat edelleen ukrainalaiset kirjoittajat: kronikoitsija pyhä Dimitri Rostovilainen (1651–1709); panegyriikkaa eli ylistyspuheita kirjoittanut runoilija, metropoliitta Stefan Jaworski (1658–1722) ja Feofan Prokopovitš, jotka olivat kaikki saaneet koulutuksensa Kiovan Mogilan hengellisessä akatemiassa.

Rikkaassa suullisessa perinteessä kansan parissa kukoistivat kansannäytelmät, kansanlaulut ja -runot, bylinat ja kansansadut kuten Tulilintu (Žar-ptitsa), ihmiskasvoinen Sirin-lintu, Baba Jaga noita-akka, Koštšei kuoleman ruhtinas, eläinsatu Teremok, Sammakkoprinsessa eli Vassilisa Viisas (Vasilisa Premudraja), tsaarinpoika Ivan (Ivan-tsarevitš) ja Hölmö-Iivana (Ivanuška-Duratšok). Suullinen perinne löydettiin, alettiin merkitä muistiin sekä käyttää korkeakirjallisuuden materiaalina 1700-luvun loppupuolella.

Pietari Suuren ja Katariina Suuren aika, 1700-luku 1700-luvulla kirjailijat ja lehtimiehet olivat pääasiassa hovin virkamiehiä, oppineita tai upseereita, joille kirjallisuus ei ollut merkittävä tulolähde.Suni, Timo. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 3. Salongit, piirit ja ammattikirjailijat

Pietari I:n aika 1700-luvulla Venäjällä tapahtui Pietari Suuren aloittama uudistus, jonka yhteydessä myös kyrilliset aakkoset uusittiin ottamalla vuonna 1708 käyttöön kirkkoslaavista poikkeava kirjaimisto (graždanski škrift). Kansankielen käyttö kirjallisuudessa yleistyi, eikä sitä pidetty enää paheksuttavana. Yleinen venäläinen kirjallisuus dogmaattisena järjestelmänä alkoi muotoutua Dimitrie Cantemirin, Vasili Trediakovskin ja Mihail Lomonosovin myötä. Venäjän tiedeakatemia perustettiin vuonna 1742, eurooppalaisia oppikirjoja käännettiin venäjäksi, maallisia oppilaitoksia perustettiin ja ensimmäinen venäjänkielinen sanomalehti Vedomosti (ven. Ведомости) alkoi ilmestyä vuonna 1702. Kronikkojen kirjoittaminen ja levittäminen kiellettiin.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Eurooppa esikuvana: 1700-luku. Valistusajan alku

Lomonosov loi vuodesta 1758 lähtien Venäjälle kirjakielen yhdistelemällä puhekielistä venäjää ja kirkkoslaavia. Trediakovskia ja Lomonosovia innoitti voimakkaasti barokin runous. Muita mainittavia runoilijoita olivat johtava satiirikko Antioh Kantemir ja klassisti Aleksandr Sumarokov. Kantemir oli ensimmäinen venäläinen kirjailija, joka tunnettiin myös muualla Euroopassa.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Kantemirin runosatiirit Vasili Maikov oli ensimmäinen venäläinen pilkkaepiikan taitaja ja kirjoitti myös opettavaisia eläinsatuja. Hän oli maineikas ulkomaillakin ja ranskalainen ensyklopedisti Denis Diderot halusi tavata hänet ollessaan Katariina II:n kutsumana Venäjällä vuonna 1773-1774.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Aleksandr Sumarokov ja hänen seuraajansa

Aiemman syllabisen runomitan korvasi 1730-luvulta alkaen syllbotooninen mittajärjestelmä, joka perustui sekä runosäkeen tavumäärään että sanapainon paikkaan runojalassa.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Barokki ja panegyriikka, Klassismin ihanteet, Runouden mittajärjestelmä

Katariina II:n aika Kirjoitus- ja lukutaito eivät Katariina II:n kaudella yleistyneet merkittävästi, mutta lukijakunta laajeni aateliston ulkopuolelle porvariston ja käsityöläisten pariin 1700-luvun lopulla. Kirjapainojen ja painettujen kirjojen määrä kasvoi 1770–1780 -luvuilla huomattavasti, varsinkin kaunokirjallisuuden. Katariina II:n aloitteesta yksityinen kustannustoiminta laillistettiin vuonna 1783. Painovapaus oli varsin suurta ja valtio tuki käännöskirjallisuutta. Venäjän akatemia, Akademija Rossisjskaja perustettiin vuonna 1783 ja sen johtoon nimitettiin Jekaterina Daškova.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Katariina II:n kausi

Katariina II:n valtakauden loppupuolella 1790-luvulla yhteiskuntaa kritisoivaa kirjallisuutta sensuroitiin tiukasti ja kirjailijoita jopa tuomittiin kuolemaan. Aateliston saatua matkustusvapauden ja palvelusvelvollisuuden poistuttua matkakuvausten kirjoittaminen yleistyi. Näistä kuuluisimpia ovat merkittävän kulttuurivaikuttaja Jekaterina Daškovan ranskankieliset kuvaukset ja Venäjän ensimmäiseksi vallankumoukselliseksi sanotun Aleksandr Radištševin vuonna 1790 julkaistu maaorjuutta arvosteleva teos Matka Pietarista Moskovaan, (ven. Putešestvie iz Peterburga v Moskvu), joka suututti Katariina II:n. Kirjailija tuomittiin kuolemaan, joka muutettiin karkotukseksi Siperiaan.Turoma, Sanna. Teoksessa: Ekonen & Turoma 2015, s. Luku 2. Päiväkirjat ja muistelmat, Matkakuvaukset Yksi aikakauden kirjallisuuden merkittävimpiä vaikuttajia oli Nikolai Novikov, joka oli kustannustoiminnan ja kirjamarkkinoinnin uranuurtaja. Hän toimitti Venäjän ensimmäistä lastenlehteä sekä satiirista Kuhnuri -lehteä (Truten). Vapaamuurariuuden vuoksi Novikov vangittiin ja kustantamo lakkautettiin vuonna 1792.