Kokaiini ( < aimara koka) on alkaloidi, jota uutetaan kokapensaista. Kokaiinilla on käyttöä paikallispuudutusaineena. Kokaiini stimuloi voimakkaasti keskushermostoa, ja sitä käytetään päihteenä. Kokaiini piristää, vie näläntunnetta ja antaa euforisen hyvänolontunteen. Kokaiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, ja useimmissa maissa sen käyttö, hallussapito ja myynti on – muutoin kuin lääkevalmisteissa – kokonaan kielletty.
Kokaiini vaurioittaa sydäntä ja saattaa aiheuttaa sydäninfarktin.http://www.nhs.uk/news/2014/05May/Pages/Casual-cocaine-users-may-be-risking-heart-damage.aspx http://www.dailymail.co.uk/health/article-2228582/Cocaine-perfect-heart-attack-drug--use-times-year.htmlhttp://www.plosone.org/article/info:doi/10.1371/journal.pone.0089710https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8136464/
Kokaiinin käyttö paikallispuudutusaineena on korvattu muiden muassa lidokaiinilla ja novokaiinilla.
Historia Kokapensas ja kokaiinin eristäminen Kokapensaan lehtien pureskelu on ollut tuhansia vuosia erityisesti Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen suosiossa, eikä se tiettävästi ole aiheuttanut samanlaisia negatiivisia vaikutuksia, jotka usein liittyvät varsinaisen kokaiinin käyttöön. Kokapensas on merkittävä ravintoaineiden ja energian lähde alueilla, joilla ravintoaineiden saanti muusta ravinnosta on niukkaa. Kokaiinialkaloidin lisäksi kokapensaan lehdissä on paljon vitamiineja ja proteiineja.
Espanjalaiset valloittajat eivät ensin uskoneet kokapensaan lehtien virkistävään vaikutukseen. Pian he kuitenkin ymmärsivät ja havaitsivat saman vaikutuksen sekä sallivat kokanlehtien kaupan. Espanjalaiset myös verottivat kokanlehtisatoja 10 prosentilla. Verottamalla saadut varat olivat tärkeä tulonlähde katoliselle kirkolle.
Kokanlehdistä kokaiinia uutti saksalainen kemisti Friedrich Gaedcke ensimmäisen kerran vuonna 1855. Hän antoi aineelle nimen "erytroksyliini". Uuttamista oli yritetty useasti aikaisemmin, mutta kokeilut eivät onnistuneet kovinkaan hyvin, koska ei tiedetty, mitä kemikaaleja olisi käytettävä, ja kokanlehdet menettivät tehonsa, kun niitä kuljetettiin Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Vuonna 1856 saksalainen kemianopiskelija Albert Niemann kehitti uuttamisprosessia ja kertoi koetuloksistaan artikkelissa Über eine neue organische Base in den Cocablättern (1860). Kirjoituksessa Niemann nimesi alkaloidin kokaiiniksi. 1800-luvun loppupuolella kokaiinin lääketieteellinen käyttö lisääntyi.
Kokaiinin yleistyminen thumb|Paavi Leo XIII Vin Marianin mainoslehtisessä. Italialainen lääkäri Paolo Mantegazza oli Perussa tutustunut paikallisväestön kokankäyttöön. Palattuaan Perusta vuonna 1859 hän kokeili itse kokanlehtiä ja juuri uutettua kokaiinia ja kirjoitti kokemuksistaan. Mantegazza kertoi aineiden myönteisistä vaikutuksista ja mainitsi siitä saatavan apua mm. ilmavaivoihin ja hampaiden valkaisuun.
Vuonna 1863 Angelo Mariani alkoi valmistaa ja myydä Vin Mariani -nimistä viiniä, kokanlehdillä "maustettua" juomaa. Mariani oli tutustunut Mantegazzan kirjoitukseen ja kiinnostunut kokanlehdistä. Viinissä oleva etanoli liuotti kokaiinia kokanlehdistä. Vin Marianissa oli kokaiinia noin 7,2 mg/unssi. Kokaiinia lisättiin Vin Marianiin, jotta se voisi kilpailla Yhdysvalloissa samankaltaisten juomien kanssa. Kun Coca-Cola tuli markkinoille, se sisälsi kokaiinia huomattavasti vähemmän kuin Vin Mariani, eikä tarkkaa määrää pystytty mittaamaan. Kokaiini poistettiin Coca-Colasta vuonna 1903 tai viimeistään 1906, mutta Coca-Colassa käytetään edelleen kokalehtiä, joista kokaiini on kemiallisesti poistettu.
Kokaiinin käyttö yleistyi huomattavasti 1800-luvun lopulla. Useat kuuluisuudet ylistivät kokaiinin parantavia vaikutuksia ja myös viihdekäyttöä. Vin Marianin käyttäjiin lukeutuivat muun muassa Ulysses S. Grant, Paavi Leo XIII ja Vapaudenpatsaan suunnitellut Frédéric Bartholdi. Bartholdi on kertonut, että jos Vin Mariania olisi ollut aikaisemmin saatavilla, hän olisi suunnitellut patsaasta korkeamman.
Vuonna 1879 kokaiinia alettiin käyttää morfiiniriippuvaisten hoidossa. Kokaiinia alettiin käyttää myös paikallispuudutukseen Itävallassa ja Saksassa vuonna 1884, sen jälkeen kun Sigmund Freud oli julkaissut artikkelinsa Über Coca. Siinä hän kirjoitti mm. seuraavasti:
"Cocaïnum muriaticumin psyykkisiä vaikutuksia 0,05–0,10 gramman annoksilla olivat piristyminen ja pysyvä euforia, joka ei lainkaan eroa terveen ihmisen tavanomaisesta euforiasta. Tilasta puuttui tyystin sairaalloisen muutoksen tunne, joka liittyy alkoholin aiheuttamaan piristymiseen, ja siitä puuttuu myös alkoholin vaikutukselle ominainen välittömän toiminnan tarve. Itsehillintä tuntuu kasvavan, elinvoima ja työkyky tuntuvat kohentuvan; mutta työskennellessä jää kaipaamaan alkoholin, teen ja kahvin aiheuttamaa hengenvoimien jaloa virkistymistä ja kasvua. Olotila on aivan normaali, ja pian on vaikea uskoa, että on minkäänlaisen vaikutuksen alaisena. Pitkäkestoista, raskasta henkistä tai ruumiillista työtä voi suorittaa väsymättä. – – ensimmäisen tai toistuvan kokaiininnauttimisen jälkeen ei synny lainkaan halua kokaiininkäytön jatkamiseen, paremminkin tietty motivoimaton vastenmielisyys ainetta kohtaan."Freud, Sigmund: Kokaiinista, s. 22–23. Nastamuumio, Helsinki 2010.
Vuonna 1885 yhdysvaltalainen Parke Davis and Co. myi kokaiinia eri muodoissa. Tuotteita olivat mm. savukkeet, jauhe ja valmiiksi sekoitettu kokaiinimikstuura jota käyttäjä saattoi ruiskuttaa suoraan suoneen paketissa olleen neulan avulla.
Myöhäisviktoriaanisella ajalla kokaiinin käyttö esiintyi kirjallisuudessa paheena, esimerkiksi Sherlock Holmes käytti cucaiinia suonensisäisesti kertomuksessa Neljän merkki (1890). Vuonna 1909 Ernest Shackleton otti "Forced March" (pikamarssi) -nimisiä kokaiinitabletteja Antarktikselle, samoin kuin kapteeni Robert Falcon Scott epäonnistuneelle etelänaparetkelleen seuraavana vuonna.
Kokaiini puudutteena Silmälääkäri Karl Koller (1857–1944) keksi Freudin tutkimusten perusteella kokeilla kokaiinia silmän paikallispuudutukseen. Hän julkisti havaintonsa syyskuussa 1884, ja Freud ja varsinkin Koller saivat nopeasti maailmanlaajuista kuuluisuutta.Suomessa julkaistiin Duodecim-lehden numerossa 4/1885 Konrad Relanderin artikkeli "Kokaiini, uusi limakalvoja tunnottomaksi tekevä aine" (s. 47–48), jossa mainittiin "Toht. Sigm. Freund" (sic). (Artikkelin verkkoversio.)
Pintapuudutteena kokaiini on mekanismiltaan muista puudutteista poikkeava, koska se supistaa paikallisia verisuonia. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että se estää hermopäätteiden adrenaliinin ja noradrenaliinin takaisinottoa eli se on sympatikolyyttinen aine.
Vaikka nykyisin paikallispuudutusaineina käytetään pääasiassa synteettisiä lääkkeitä, kokaiinia käytetään edelleen jossain määrin hammashoidossa, silmätautien hoidossa sekä poskiontelokirurgiassa paikallispuudutteena (FESS-leikkaus).
Kokaiini Suomessa Kokaiini saapui Suomeen varsin nopeasti. Jo 1870-luvulla ainakin Turussa Rahmin apteekissa myytiin kuivattuja kokanlehtiä. Rauman kaupunginlääkäri Johannes Collan (1841–1891) julkaisi vuonna 1878 laajan artikkelin "Om coca", jossa hän kertoi myös omista kokeiluistaan: hän vaelsi 16 virstaa (noin 17 kilometriä) lumihangessa ja pureksi 3 drakman (noin 11 gramman) verran kokanlehtiä eikä tuntenut väsymystä, nälkää eikä janoa. Hän myös tutki kokanlehtien pitkäaikaista vaikutusta itseensä pureksimalla niitä päivittäin. Collan mainitsi myös, että Turun lääninsairaalan ylilääkäri Karl Robert Paqvalin (1842–1923) määräsi kokaiinia elohopeaperäiseen suutulehdukseen (stomatitis mercurialis), joka johtui kuppataudin hoitoon käytetystä elohopeasta.Collan, Johannes: Om Coca. Finska Läkaresällskapets Handlingar 1878 (20. vsk.), s. 251–253, 257. Artikkelin verkkoversio. Kokaiinia käytettiin myös tupakoinnista vieroittamiseen.Ylikangas 2009: 45.
Vuonna 1886 suomalaisissa lehdissä alettiin jo suhtautua varauksellisemmin kokaiinin vaikutuksiin ja sitä alettiin pitää vahingollisena nautintoaineena. Vuoden 1888 asetuksen nojalla kokaiinia sallittiin myytävän ainoastaan apteekeissa. Itsenäistymisen jälkeen kokaiinin väärinkäyttö lisääntyi Suomessa.
Kalleutensa vuoksi kokaiini oli aluksi vain seurapiirien ja taiteilijoiden muotihuume, ja siitä tuli "modernin ja ilotteluhaluisen 1920-luvun" tunnusmerkki. Kokaiinin aiheuttamat ongelmat jäivät kuitenkin lähes kokonaan kieltolain (1919–1932) aiheuttamien ongelmien varjoon. Kokaiinia salakuljetettiin maahan huomattavassa määrin, ja lääkärit, sairaanhoitajat ja apteekkihenkilökunta saivat sitä vaivattomasti käyttöönsä.Ylikangas 2009: 65–75.
Suomalaisessa kirjallisuudessa kokaiini esiintyy mm. Mika Waltarin romaanissa Suuri illusioni (1928).
Kriminalisointi 1900-luvun alussa kokaiinikäytön haittavaikutukset tulivat yhä ilmeisemmäksi, käyttäjille alkoi muodostua vakavia riippuvuusongelmia ja tästä seurasi muita vaikutuksia. Kokaiinin käyttö ja sen ongelmat yhdistettiin muihin sen ajan sosiaalisiin ongelmiin. Kokaiiniriippuvaisiksi miellettiin ns. alamaailmassa liikkuvia (uhkapelurit, prostituoidut, parittajat, koronkiskurit) ja ongelma saatettiin liittää myös työväenluokkaan. Yhdysvalloissa ongelma koski myös eri väristen välejä, vuonna 1914 pennsylvanialaisen lääkärin mukaan suurin osa valkoisiin naisiin kohdistuvista hyökkäyksistä tuli mustien kokaiininkäyttäjien taholta. Kokaiini kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1936, Yhdysvalloissa jo vuonna 1922.
Nykyään thumb|Kokaiinijauhetta|alt= Kokaiinista on tullut länsimaissa erittäin suosittu päihde satunnais- ja viihdekäyttäjien keskuudessa. 1980-luvulla päihdemarkkinoille tuotiin crack, joka aiheutti nopeasti valtavan ongelmakäyttäjien joukon erityisesti köyhemmillä asuinalueilla. Euroopassa kokaiinia käytetään runsaasti väkirikkaissa maissa kuten Isossa-Britanniassa. Suomessa kokaiinin laiton käyttö on ollut aikaisemmin vähäistä aineen hankalan saatavuuden ja kalliin hinnan vuoksi, mutta sen käyttö on poliisin mukaan 2000-luvulla yleistynyt hinnan halpenemisen myötä. Suomalaisessa kyselytutkimuksessa 0,2 prosenttia ilmoitti vuonna 1992 käyttäneensä elämänsä aikana kokaiinia, ja vuonna 2014 osuus oli noussut 1,7 prosenttiin. Vuonna 2009 kaikista kuolinsyytutkimuksista, joissa ruumiista löytyi huumeita (254 kpl), vain neljässä tapauksessa veressä oli jonkin verran kokaiinia (Tanhua ym. 2011)
Tyypillinen jauhemaisen kokaiinin käyttäjä on 20–30-vuotias keskitasoa paremmin toimeentuleva nuori, joka viihtyy yökerhoissa. Tyypillinen crackin käyttäjä on 30-vuotias tai vanhempi vähätuloinen lähiössä asuva. Kokaiini on kuitenkin länsimaissa niin suosittu päihde, että se koskettaa kaikkia sosiaalisia ryhmiä iästä, tulotasosta, ihonväristä tms. riippumatta. Yhdysvalloissa vain kannabis on kokaiinia suositumpi laiton päihde. Kokaiinin kaupan bruttokatteen vuonna 2009 on arvioitu olleen 84 miljardia dollaria, kun taas kokaiinin viljelijät ansaitsivat miljardi dollaria.
Elokuussa 2009 Massachusettsin Dartmouthissa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 90 prosenttia Yhdysvaltain dollareista sisältää jäänteitä kokaiinista. Sitä päätyy seteleihin huumekaupan kautta ja seteleitä käytetään myös apuvälineenä kokaiinin käytössä. Tutkimus toteutettiin viidessä eri osavaltiossa. Muun muassa Miamissa, Los Angelesissa ja Kaliforniassa lähes sata prosenttia seteleistä sisälsi pieniä kokaiinipitoisuuksia. Kiinan Zhuzhoussa pitoisuuksia ei havaittu laisinkaan.
Kokaiinin koostumuksia thumb|Yhdysvaltalaista lääkintäkäyttöön valmistettua kokaiinihydrokloridia. Yleisin käytettävä kokaiini on jauhemainen suola eli kokaiinihydrokloridi. Muita kokaiinituotteita ovat mm. kokaiinisulfaatti, ”freebase” ja crack.
Kokaiinihydrokloridi Kokaiinihydrokloridi on väriltään murretun liidun valkoista tai hieman vaaleanpunertavaa jauhetta. Useimmiten kokaiini jatketaan muilla aineilla kuten ruokasoodalla, maitojauheella, erilaisilla sokereilla (laktoosi, fruktoosi) ja joskus paikallispuudutusaineilla. Kokaiinisuola on vakaata ja erittäin hyvin liukenevaa ja siksi sitä usein sekoitetaan juomaan.
Kokaiinisulfaatti