Ilves (Lynx lynx) on keskikokoinen kissaeläin, joka on yksi laajimmalle levittäytyneistä kissoista. Sen asuinalue käsittää suuren osan Euraasiaa, ja sen kanta on vahvimmillaan Venäjällä, Fennoskandiassa, Baltiassa ja Karpaateilla. Lajin tunnusomaista elinympäristöä ovat pohjoiset havumetsät, mutta Keski-Aasiassa lajia tavataan jopa pensaistoissa ja ruohoaroilla.
Ilveksen tunnusomaisia piirteitä ovat tupsukorvat, paksu ja yleensä kirjava turkki sekä isot tassut. Ilves syö monenkokoisia eläimiä hiiristä sorkkaeläimiin. Se on keskittynyt sorkkaeläimiin, mutta levinneisyysalueen pohjoisosissa jäniseläinten osuus kasvaa. Ilves on yksineläjä ja liikkuu pääosin hämärän aikaan ja öisin. Koiraat ja naaraat ovat yhdessä vain kevättalvella lyhyen kiima-ajan. Naaras synnyttää tavallisesti yhden tai kaksi poikasta.
Ilveksen levinneisyysalue oli aiemmin laajempi, mutta se hävitettiin monin paikoin Länsi- ja Keski-Euroopasta, minne se on 1900-luvun puolivälin jälkeen palautusistutettu. Ilves on suojeltu monissa maissa, mutta esimerkiksi Suomessa sitä saa poikkeusluvalla metsästää. Ilveksestä ei ole kuin aivan poikkeustilanteissa vaaraa ihmisille, mutta esimerkiksi Norjassa se kaataa huomattavia määriä lampaita.
Ilves on harvinainen eurooppalaisessa tarinaperinteessä, mutta sen mukaan on nimetty muun muassa tähdistö. Suomessa se on kuva-aiheena monissa vaakunoissa, ja se on myös Kanta-Hämeen maakuntaeläin.
Tuntomerkit ja anatomia Koko ja ruumiinrakenne pienoiskuva|upright|left|Aikuisen ilveksen ruumis on pitkulainen ja raajat suhteellisen pitkät. pienoiskuva|upright|left|Ilveksen pääkallo. Ilves on suurin ilveslajeista ja Euroopan kolmanneksi suurin luonnonvarainen petoeläin karhun ja suden jälkeen. Ilveksen ruumiin pituus on noin 70–140 senttimetriä ja hännän pituus 15–25 senttimetriä. Ilves painaa tavallisesti 10–25 kilogrammaa. Suomessa aikuiset urokset painavat keskimäärin noin 18 kilogrammaa ja naaraat 14 kilogrammaa.Holmala 2018, s. 73.
Uros on naarasta kookkaampi, mutta urosta ja naarasta on melko vaikea erottaa toisistaan vain koon perusteella, sillä pienikokoisia aikuisiakin uroksia esiintyy. Ainoa varma tapa erottaa sukupuolet on tarkkailla ulkoisia sukuelimiä lähietäisyydeltä.Holmala 2018, s. 75. Yksilöllisen vaihtelun lisäksi kokoon vaikuttaa myös saalislajisto. Suomessakin on havaittu, että kaurisalueilla ilveksillä on enemmän varastorasvaa kuin maan muissa osissa elävillä ilveksillä.
Aikuisen ilveksen ruumis on pitkulainen ja pennun vartalo lyhyempi ja kuutiomaisempi. Koiras kasvaa painoa aina nelivuotiaaksi asti, mutta naaraat ovat saavuttaneet täyden painonsa jo noin vuoden ikäisenä. Nelivuotias koiras painaa noin 5,5 kiloa enemmän kuin samanikäinen naaras.Holmala 2018, s. 74.
Ilveksen jalat ovat suhteellisen pitkät, ja takaraajat ovat eturaajoja pidemmät, minkä seurauksena ilves näyttää olevan hieman etukenossa. Pitkät takajalat auttavat tekemään metsästäessä nopeita liikkeitä.Behnke & Walzer 2019, s. 6. Tassut ovat poikkeuksellisen suuret suhteessa ruumiinkokoon. Leveiden tassujen ansiosta ilves pystyy kävelemään lumella.Holmala 2018, s. 72. Etujaloissa on viisi ja takajaloissa neljä varvasta. Kynnet ovat terävät ja voimakkaat, ja ilves pystyy vetämään kynnet sisään.
Pää ja aistit pienoiskuva|Lähikuva ilveksen päästä Ilveksen silmät ovat keltaiset ja silmäterät pyöreät. Sen pupilli on melko soikea.Holmala 2018, s. 57. Ilveksellä on muiden kissaeläinten tavoin vain kahdenlaisia tappisoluja, vihreitä ja sinisiä. Ilvekset näkevät päivällä maailman värillisenä, mutta eivät erota punaista ja vihreätä toisistaan. Yöllä maisema on puolestaan harmaa, mutta huomattavasti terävämpi kuin esimerkiksi ihmisen öisin näkemä kuva.Holmala 2018, s. 58. Ilvesten pimeänäköä parantaa myös verkkokalvon alla oleva tapetum lucidum -kerros.Holmala 2018, s. 60.
Kissaeläinten kallon alaosassa on kuplamaiset ja ontot pullistumat, jotka auttavat niitä kuulemaan paremmin. Ilveksillä rakenne on poikkeuksellisen voimakaspiirteinen, minkä takia lajin kuulon epäillään olevan erityisen herkkä. Lisäksi ilvesten korvalehdet ovat suurehkot muuhun kokoon nähden, ja ilves pystyy kääntämään korvalehtiä ja näin paikantamaan äänen tulosuunnan ja etäisyyden.Holmala 2018, s. 62.
Hajuaisti on keskeisessä asemassa ilvesten sosiaalisessa järjestelmässä ja viestinnässä. Hajuviestit voivat säilyä luonnossa jopa viikkoja. Ilveksellä on hajurauhasia muun muassa poskissa, hännässä, varpaiden välissä ja peräaukon lähellä, ja hajumerkkejä se jättää hieromalla päätä tai poskia, kynsimällä, suihkimalla virtsaa, ruopimalla maata takajaloillaan ja jättämällä ulosteita näkyville.Holmala 2018, s. 63. Ilves saattaa välillä käyttää hajujen aistimiseen niin sanottua flehmen-reaktiota, mikä auttaa vomeronasaalielintä toimimaan paremmin.Holmala 2018, s. 64.
Puhtaalle lihansyöjälle tyypillisesti ilveksellä on pitkät, terävät ja veitsimäisesti litteät kulmahampaat. Sillä on myös voimakkaat raateluhampaat, jotka soveltuvat hyvin leikkaamiseen. Poskihampaat sen sijaan ovat olemattomat. Ilveksen leuat ovat suhteellisen lyhyet ja voimakkaat. Kallo tarjoaa laajan kiinnittymispinnan suurille niskalihaksille, jotka vaimentavat ja välittävät saalistuksen aiheuttamia iskuja kallosta koko ruumiiseen.
Turkki Ilveksen turkki on punertavan, ruskean tai harmaan kirjava. Mahan alta, kainaloista, kaulasta ja korvien sisäpinnoista turkki on valkoinen. Selkärankaa pitkin kulkee tyypillisesti muuta turkkia tummempi juova. Kuvioinnissa on yksilöiden välillä suurta vaihtelua. Kuviot voivat olla erikokoisia pilkkuja, täplien rykelmiä tai juovia. Monilla lajeilla turkin väritys on eri yksilöillä varsin samanlaista, mutta ilveksillä kuvioinnissa on suurta vaihtelua. Jotkin yksilöt ovat lähes yksivärisiä, toisilla on runsaasti kuvioita. Turkin kuviointi on perinnöllistä, mutta siihen vaikuttavaa mekanismia ei tunneta vielä tarkasti, ja samassa pentueessa voi olla pilkukkaita, täplikkäitä ja lähes kuviottomia pentuja.
Kuviointi auttaa ilvestä sulautumaan ympäröivään maastoon. Näin se pystyy piiloutumaan sekä saalistajalta että saaliiltaan. Ilveksen turkki on maaston kanssa samansävyinen, ja samalla sen kuviointi auttaa häivyttämään eläimen ääriviivoja.
Alinna on lyhyt ja tiivis alusvilla, joka on väriltään vaaleaa, harmahtavaa tai oranssiin vivahtavaa. Päällimmäisenä on pidempi päällyskarva. Päällyskarvat ovat paikoin yksivärisiä ja paikoin kolmivärisiä: juuri ja kärki ovat punertavanruskeita, ja niiden välissä on musta osio. Alusvillaa ja päällyskarvaa ilveksellä on talvella enemmän kuin kesällä. Talvella päällyskarva on jopa kymmenen senttimetrin pituista. Kesäkarva on talvikarvaa lyhyempää, karkeampaa ja punertavampaa. Talvikarva vaihtuu kesäkarvaksi ja alusvilla irtoaa pois yleensä huhti–toukokuussa.Holmala 2018, s. 53–54.
Ilveksen korvien kärjissä on 4–7 senttimetriä pitkät mustat tupsut. Ilves käyttää niitä viestimiseen ja ehkä saalistaessaan myös aistimaan muutoksia tuulen suunnassa. Korvien takana on hopeanharmaat läikät. Päätä kiertää partaa muistuttava kaularöyhelö, joka on uroksilla suurempi kuin naarailla. Hännänpää on musta.Holmala 2018, s. 55–56.
Ääntely Ilves ei ole erityisen äänekäs eläin, ja se ääntelee lähinnä lajitovereilleen, ei juuri koskaan ihmiselle. Ilvekseltä on tunnistettu yhdeksän niin sanottua perusääntelyä, joita kissaeläimillä on kaiken kaikkiaan noin 12. Ilveksen ääniä ovat muun muassa naukaisu ”miau”, sylkäisy, sähinä, murina ja kehräys. Naukuminen on yleistä: emo ja pennut naukuvat toisilleen, ja kiima-aikana ilvekset suorastaan mouruavat. Sylkäisy ja sähinä sekä murina suu kiinni tai hampaat paljastettuina liittyvät uhkailuun tai puolustautumiseen. Pulppuileva kurkkuääni on ystävällistä ääntelyä, jolla etenkin emo ja pennut viestivät toisilleen. Ystävällistä ääntelyä on myös matalataajuuksinen ”wah-wah”-ääntely.Holmala 2018, s. 66.
Jäljet pienoiskuva|Ilveksen ulostetta. Ilveksen jälki lumessa on 7–12 senttimetriä pitkä jäljen ulkoreunojen mukaan. Jäljissä näkyy neljä varvasta. Varvasanturat näyttävät pieniltä ja pyöreiltä. Kynsien jälkiä ei yleensä näy, sillä ilves pitää liikkuessaan kynnet vedettyinä tassun sisään. Kovalla hankilumella kynnen painallukset kuitenkin näkyvät, sillä silloin ilves hakee kynsillään lisätukea. Käyntijäljen askelpituus on 80–110 senttimetriä, ravatessa vähän enemmän.
Ulosteensa ja virtsansa ilves peittää maahan tai lumeen. Tuore uloste on mustaa ja pahanhajuista.
Ilveksen saalistamassa kookkaassa eläimessä on yleensä hyväkuntoinen kurkku, jossa neulanterävien hampaanjälkien ympäriltä saattaa löytyä maksoittunutta verta.
Levinneisyys ja elinympäristö Ilveksen levinneisyysalue käsittää ison osan Euraasiaa, ja se on yksi laajimmalle levittäytyneistä kissaeläimistä.Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma 2007, s. 9. Sen levinneisyysalue ulottuu keskisen ja kaakkoisen Euroopan vuoristometsistä sekä Pohjois- ja Itä-Euroopasta läpi Venäjän taigavyöhykkeen. Aasian puolella sitä tavataan myös Etu- ja Keski-Aasiassa sekä Tiibetin ylängöllä.
Ilvestä esiintyy Fennoskandiassa, Baltiassa sekä Venäjällä Tyynellemerelle asti. Aivan Venäjän pohjoisosissa sitä ei esiinny. Aasiassa ilvestä esiintyy myös Mongoliassa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Tiibetissä, Himalajan pohjoisrinteillä, Keski-Aasiassa sekä Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa Turkista Afganistaniin. Euroopassa on lisäksi eristäytyneitä populaatioita Ranskasta Balkanille ja Karpaateille.Holmala 2018, s. 24, 29–30.
Historiallisena aikana ilvestä on tavattu lähes koko Euroopassa lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaata, useimpia saaria, avoimia ranta-alueita ja Pohjois-Euroopan koillisosaa. Pyreneiden niemimaalla asuu iberianilves, jonka kanssa ilveksen elinympäristö on todennäköisesti ollut päällekkäinen Pyreneillä.Breitenmoser ym. 2000, s. 16. Ihmistoiminnan takia ilves alkoi kadota Euroopasta, ensin etelästä ja myöhemmin myös pohjoisesta. Keski- ja Etelä-Euroopassa laji säilyi vain Karpaateilla ja Dinaaristen Alppien eteläosassa.Behnke & Walzer, s. 1. Ilveskanta oli pienimmillään noin vuonna 1950, ja vielä 2000-luvullakin Keski- ja Länsi-Euroopan populaatiot ovat pieniä ja toisistaan erillisiä. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Euroopasta Venäjälle.
Ilves viihtyy merenpinnan tasosta aina 5 500 metrin korkeuteen asti. Se viihtyy parhaiten metsäisissä elinympäristöissä, mutta sitä tavataan myös puurajan pohjoispuolella. Boreaalisen havumetsävyöhykkeen lisäksi ilvestä tavataan myös välimerellisen kasvillisuuden metsissä ja Keski-Aasian pensaikkoisilla alueilla ja ruohoaroilla.Holmala 2018, s. 29. Levinneisyysalueen pohjoisosissa ilvestä tavataan myös tundralla.Breitenmoser ym. 2000, s. 17.
Suomessa Suomen ilvekset kuuluvat Karjalan osapopulaatioon, joka ulottuu Suomesta Venäjän Karjalan kautta Uralvuoristoon.Holmala 2018, s. 31. Suomessa elää ilveksiä lähes koko maassa. Poronhoitoalueella, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla kanta on harva.Holmala 2018, s. 43.
Käyttäytyminen ja ekologia Elinpiiri thumb|Ilveksen päiväkäyttäytymistä saksalaisessa luonnonpuistossa. Ilveksen reviirin ala vaihtelee sadasta tuhanteen neliökilometriin. Uroksen reviiri on suurempi, ja sen elinalueella voi elää useita naaraita. Elinpiirien koot vaihtelevat selvästi seudun mukaan, mutta aikuinen yksilö elää vuosia suurin piirtein samansuuruisessa piirissä, jossa sen reuna-alueiden rajat muuttuvat hieman saaliseläinten tiheyden ja naapurireviirien muuttumisen mukaan.Holmala 2018, s. 82. Naaraat käyttävät elinpiiriänsä vuodenaikojen mukaan, sillä keväällä pienten pentujen takia naaraat liikkuvat puolet pienemmällä alueella kuin syksyllä ja keväällä. Kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen elinpiiri voi olla käytännössä vain kymmenen neliökilometriä.