Tikkurila () on kaupunginosa Tikkurilan suuralueella, Vantaan itäosassa, Helsingin rajan tuntumassa. Tikkurila sijaitsee pääradan varrella noin 16 kilometriä pohjoiseen Helsingin keskustasta. Se on Vantaan hallinnollinen keskus ja yksi pääkaupunkiseudun aluekeskuksista, ja yleiskaavassa se nähdään yhtenä Vantaan tiivistyvistä pääkeskuksista.
Kaupunginosa ja aluekeskus Tikkurilan kaupunginosa käsittää neliökilometrin kokoisen alueen Tikkurilan rautatieaseman länsipuolella. Sen rajoina ovat idässä päärata, pohjoisessa Valkoisenlähteentie ja lännessä Talvikkitie. Etelässä Tikkurila rajautuu Vantaan ja Helsingin väliseen kaupunginrajaan, joka tiedekeskus Heurekan tonttia lukuun ottamatta mukailee Keravanjokea. Tikkurila muodostaa ympäröivien kaupunginosien (Hiekkaharju, Jokiniemi, Kuninkaala, Simonkylä, Viertola) kanssa suuralueen.
Tikkurila-nimitystä käytetään usein virallista kaupunginosaa laajemmasta alueesta, mikä näkyy suuralueen nimistössä: esimerkiksi Tikkurilan urheilupuisto sijaitsee virallisesti Viertolan kaupunginosassa ja Tikkurilan lukio Jokiniemen kaupunginosassa. Tikkurilan eteläpuolella sijaitsee Ala-Tikkurila, joka kuuluu Helsinkiin.
Maisema Tikkurilan luonnollinen maaperä on suurimmaksi osaksi vanhaa savikkoa. Maisema on suurimmaksi osaksi ollut tasaista pelto- ja niittyaluetta, eikä alueella juuri ole maastonmuotoja, vaan siluetti muodostuu ainoastaan rakentamisesta. Lähin korkea kohta on Winterinmäeksi kutsuttu kallio-moreeniselänne Jokiniemessä. Tikkurilan eteläreunassa sijaitsee rehevä Keravanjoen varren jokilaakso.
Historia Teollisuuden ja rautatieliikenteen synty pienoiskuva|vasen|Vuonna 1862 valmistunut vanha asemarakennus oli käytössä asemana vuoteen 1978 saakka. Sen jälkeen tiloissa on toiminut Vantaan kaupunginmuseo. pienoiskuva|Tikkurilan, Kuninkaalan ja Jokiniemen aluetta vuosien 1870–1917 välillä laaditussa Senaatin kartastossa: Kuninkaantien eli nykyisen Tikkurilantien linjaus erottuu selkeästi. pienoiskuva|vasen|Silkkitehtaalla on teollisuustoiminnan päätyttyä toiminut muun muassa Teatteri Vantaa. Tikkurila tunnettiin markkinapaikkana jo 1500-luvulla, mistä se on myös saanut nimensä: tikkuri tarkoitti kymmenen nahan nippua. Turun ja Viipurin välinen Suuri Rantatie eli Kuninkaantie kulki nykyisen Tikkurilantien kohdalla. Etenkin sisämaan hämäläiset toivat Tikkurilan markkinoille myytäviksi turkiksia. Alue säilyi kuitenkin harvaan asuttuna Helsingin pitäjän takamaana 1800-luvun loppupuolelle asti.
Vuonna 1862 otettiin käyttöön Helsingin ja Hämeenlinnan välinen rautatie. Yksi sen seitsemästä asemasta rakennettiin Tikkurilaan, koska siellä rautatie ylitti Kuninkaantien. Hämeen läänin lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt, taidemaalari Albert Edelfeltin isä, suunnitteli uusrenessanssia ja varhaista eurooppalaista rautatiearkkitehtuuria edustavan tiilisen asemarakennuksen, joka vuosina 1989–1990 kunnostettiin Vantaan kaupunginmuseon käyttöön.
Tikkurilan asutus keskittyi alun perin etelämmäksi Keravanjoen varteen, mutta rautatieliikenne alkoi kasvattaa nimenomaan asemanseutua. Rautatie toimi alkusysäyksenä asutuksen kasvulle ja toi alueelle myös teollisuutta. Tikkurilankoskella aloitti 1860-luvulla toimintansa öljynpuristamo ja vernissakeittämö. Näistä sai alkunsa nykyinen maalikonserni Tikkurila Oy, joka toimii edelleen joen toisella puolen Kuninkaalassa. 1880-luvun lopulla Tikkurilaan perustettiin ensimmäinen kauppa. Rautatieasemalla toimi postikonttori.
Vernissan lisäksi Keravanjoen varteen rakentui muutakin teollisuutta: saksalaissyntyisen insinöörin Kurt Wreden perustama Tikkurilan Silkki oli Suomen ensimmäisiä silkkitehtaita. Vuonna 1934 Tikkurilaan pystytetty tehdasalue oli laaja: se työllisti 1950-luvulla jopa 550 henkilöä, ja kokonaisuuteen kuului kutomo, värjäämö, painamo, tarkkaamo ja pakkaamo. Silkkikutomon ja -värjäämön toiminta päättyi vuonna 1977. Tehdaskorttelissa on tänä päivänä asuntoja ja toimistotiloja. Silkkitehdaskorttelin itäpuolelle perustettiin vehnäjauhon tuottamiseen erikoistunut Veininmylly. Huomattaviin tehdasrakennuksiin kuului myös Akkuteollisuus Oy:n akkutehdas, joka oli toiminnassa vuosina 1947–1972. Tehdas purettiin vuonna 1981Hannikainen 2025, s. 26, ja sen tontille rakennettiin Tikkurilan kirjasto. Akkutehtaan tontti oli pahoin lyijyn saastuttama ja vaati huomattavia puhdistustöitä.
Taajaväkinen yhdyskunta Vuonna 1908 Tikkurilasta tuli hallinnollisesti taajaväkinen yhdyskunta, joka tosin kuului Helsingin maalaiskuntaan, mutta jolla oli rajoitettu itsehallinto-oikeus. Sen alueeseen kuuluivat Tikkurilan lisäksi myös Haxbölen ja Hanabölen kylät, joista viimeksi mainittu käsitti myös Rekolan asutuskeskuksen.
Huhtikuussa 1918 Tikkurilassa käytiin Suomen sisällissotaan kuulunut Tikkurilan taistelu, jossa Saksan Itämeren-divisioona valtasi alueen ja katkaisi pääradan osana Helsingin valtausta. Saksalaisia vastaan taisteli Tikkurilan punakaarti, joka ei ollut erityisen koulutettu taistelemaan ja jonka tehtäviä sodan aikana olivat pääasiassa vartiointi ja ruoan hankkiminen. Asukkaita sisällissodan aikaan Tikkurilassa oli 1 405.
Tikkurilan Valo-Sähköosuuskunta perustettiin vuoden 1917 jälkeen hankkimaan sähkövalaistus koko alueen asukkaille. Se osti sähkönsä Malmin Sähkölaitos Oy:ltä ja oli toiminnassa vuoteen 1950 saakka, jolloin se verkostoineen myytiin Malmin Sähkölaitos Oy:lle.
Vuonna 1926 valmistui Tikkurilan kansakoulu.
Tikkurila pysyi taajaväkisenä yhdyskuntana vuoden 1955 loppuun saakka, jolloin viimeisetkin tällaiset yhdyskunnat lakkautettiin.Hannikainen 2025, s. 65 Sellaisena se ei kuitenkaan koskaan käyttänyt itsehallinto-oikeuttaan.
Hallinnollinen keskus pienoiskuva|vasen|Ilmakuva Asematien ympäristöstä 1960-luvun lopussa: kuvassa näkyvät muun muassa vanha kirkko, kaupungintalo ja useita liikerakennuksia. Vuoden 1946 alueliitoksessa eteläisin osa Tikkurilastakin, Ala-Tikkurila, liitettiin Helsingin kaupunkiin. Kaupungin ja maalaiskunnan rajaksi tuli Keravanjoki.
Alueliitosta valmisteltaessa selvitysmiehenä toiminut Yrjö Harvia ehdotti myös Helsingin maalaiskunnan jäljelle jäävän osan jakamista kahdeksi kunnaksi. Sen läntiset, silloin vielä pääasiassa maatalousvaltaiset alueet käsittänyt kunta olisi edelleen ollut nimeltään Helsingin maalaiskunta, kun taas kunnan itäosista olisi muodostettu uusi Tikkurilan kunta. Tätä ehdotusta ei kuitenkaan toteutettu.
Koska alueliitoksessa myös Helsingin maalaiskunnan siihenastinen hallinnollinen keskus, Malmi, liitettiin Helsinkiin, tuli Tikkurilan maalaiskunnalle jääneestä osasta kunnan uusi hallinnollinen keskus. Tikkurilaa luonnehdittiin kunnan ”liiketeknilliseksi ja väestölliseksi keskukseksi”. Päätös ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, vaan hallinnollisen keskuksen sijoittamispaikaksi ehdotettiin myös Helsingin keskustaa ja Helsingin pitäjän kirkonkylää. Tikkurilan eduiksi katsottiin hyvät liikenneyhteydet ja runsas väkiluku: asukkaita Tikkurilassa oli 7 800 vuonna 1956. Alueella oli myös runsaasti teollisuutta ja eri elinkeinon harjoittajia. Toisaalta maalaiskunnan länsiosista yhteydet Tikkurilaan olivat heikommat, ja länsiosista matkustettiin töihin paljolti pääkaupunkiin Helsinkiin. Mielipidekyselyissä merkittävä osa maalaiskunnan länsiosien asukkaista puolsikin maalaiskunnan liittämistä Helsinkiin.Kotioja & Komulainen 2024, s. 27
Kunnanvaltuuston kokouksessa marraskuussa 1953 päätettiin ostaa Tikkurilan Asematieltä tontti uudelle kunnantalolle: Vantaan kaupungintalo maksoi yli 150 miljoonaa markkaa, ja se valmistui vuonna 1957. Galleria K eli tuolloinen pääkirjasto valmistui kaupungintalon kupeeseen seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin valmistui myös Tikkurilan kirkko. 1950-luvulla rautatieaseman kupeeseen perustettiin myös Suur-Helsingin Osuuskassan konttori, jota kutsutaan Kassantaloksi. Lummetiellä sijaitseva Opistotalo, entinen Keskuspuiston yläaste, on ainoa 1960-luvun julkista arkkitehtuuria edustava rakennus Tikkurilassa. pienoiskuva|vasen|Maunu Siitosen suunnittelema Orvokkitie 3 edustaa alueen 1960-luvun matalaa kerrostalorakentamista. Tikkurilan ensimmäistä asemakaavaa alettiin laatia vuonna 1965. Ensimmäinen punatiilisten kerrostalojen yhtenäinen alue, Kukkaketo, rakennettiin lähelle Keravanjokea 1960-luvun loppupuolella. Aikansa modernia asumista ja asuinrakentamisen ihanteita edustavan Kukkakedon suunnitteli Erkki Karvinen. Kukkakedon aluetta, jonka talot ovat keskimäärin kuusikerroksisia, pidetään arvokkaana kokonaisuutena. 1960-luvulla erityisesti Kielotielle ja Orvokkitielle valmistui useita muitakin matalia kerrostaloja. Sotien jälkeinen asutustoiminta sekä 1960- ja 1970-luvun maaltamuutto kasvattivat Tikkurilasta maalaiskunnan suurimman taajaman.
Alueelle valmistui vuonna 1968 ajan hengen mukaista arkkitehtuuria edustanut Tikkurilan uimahalli, joka oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin uimahalli. 1970-luvulla Kielotien varteen rakentui virastotaloja, kuten Eero A. Kajavan suunnittelema Valtion virastokeskus ja Hirvo Tyynilän Kauppalantalo. Helsingin maalaiskunta muutettiin vuoden 1972 alussa Vantaan kauppalaksi ja kaksi vuotta myöhemmin kaupungiksi. Tikkurila oli hetken aikaa yksi ehdokkaista koko kaupungin nimeksi. Vantaa-nimeen päädyttiin kuitenkin jo ensimmäisessä kaupunkihakemuksessa vuonna 1967.Kotioja & Komulainen 2024, s. 22–23
Väljästä rakentamisesta keskustaksi pienoiskuva|Talouden nousukauden aikaan rakennettu ”Vantaanaukion kauppiastavaratalo” (Lummetie 2) valmistui kauppakeskukseksi mutta ei ehtinyt toimia alkuperäisessä tarkoituksessaan, kun 1990-luvun alun lama muutti suunnitelmat. Rakennuksessa on toiminut muun muassa nuorisotiloja ja Metropolia-ammattikorkeakoulu. Tikkurila on alun perin rakennettu melko väljästi, ja aluetta hallitsevat viheralueiden ympäröimät ajoradat, joiden väliin on rakennettu 1960-luvulle tyypillisiä matalia 2–4-kerroksisia taloja. Alue kasvoi nopeasti ja suunnittelemattomasti maalaiskunnan asemakylästä Suomen neljänneksi suurimman kaupungin hallinto- ja liikekeskukseksi, ja kiivain kasvu ajoittui aikaan, kun autoistuminen oli voimakkaimmillaan. Suurin osa rakennuskannasta on 1970-luvulta tai uudempaa. Yleisilmeelle on leimallista hajanaisuus, ja rakennuskanta vaihtelee sekä iältään, rakennustyypeiltään että materiaaleiltaan.
Vantaan kaupunki ajoi voimakkaasti Tikkurilan kaavoittamista liikeskustaksi 1980- ja 1990-luvuilla. Kaupunki tarvitsi runsaasti toimistotilaa virastoilleen ja pyrki houkuttelemaan kuluttajia pysymään Tikkurilassa muiden aluekeskusten sijaan. Nopeaan kehitykseen vaikutti myös talouden nousukausi. 1980-luvun alussa kaupunki osti Tikkurilasta huomattavasti maata, ja tonttien hinnat jopa nelinkertaistuivat: Myyrmäen ohella Tikkurilassa oli Vantaan kalleimmat tontit.Hannikainen 2025, s. 108, 112 Kaupunki edisti kehitystä myös ryhtymällä itse vähemmistöosakkaaksi eri rakennushankkeissa. Maxi-tavaralo osoitteessa Asematie 11 valmistui vuonna 1986, ja seuraavana vuonna valmistui K-tavaratalo Tikkuraitin länsipäähän. Sekä Prisma, Tikkurilan kauppiastalo, Salomaan autoliike että Anttilan tavaratalo valmistuivat vuonna 1990. Noin 4–5-kerroksiset uudet liikerakennukset suurensivat rakentamisen mittakaavaa Tikkurilassa, ja niille oli ominaista postmoderni ulkoasu sekä esimerkiksi laatoitetut julkisivupinnat.
2000-luku pienoiskuva|vasen|Tikkurila on kaavoitettu keskusta-alueeksi, joka tavoittelee korkeaa uudisrakentamista. Carina-, Celica- ja Verso-asuintalot Kielotiellä rakennettiin entisen automyyntipisteen paikalle 2010-luvun lopulla. pienoiskuva|Tornitalo Vantaan Sarastus rakentui Kielotornin viereen vuonna 2018. Sen paikalla sijaitsi aikaisemmin liiketalo, jonka päävuokralainen oli Anttila.