Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira () on keskikokoinen paimenkoira. Hollanninpaimenkoirasta on kolme karvamuunnosta: pitkäkarvainen, karkeakarvainen ja lyhytkarvainen.
Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi lyhytkarvaisen hollanninpaimenkoiran pentuja noin viisikymmentä vuosittain.
Ulkonäkö ja rakenne pienoiskuva|Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira koiranäyttelyissä Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira on sopusuhtainen ja lihaksikas koira. Sen turkki on melko karheaa ja lyhyttä villavalla pohjavillalla. Koiralla on kaulus, housut sekä hapsuinen häntä. Karvapeitteen hyväksytty väri on brindle eli juovikas, mutta myös värivirheellisiä syntyy. Juovia on joko (kullan)keltaisella pohjalla (gold brindle) tai harmaalla pohjalla (silver brindle). Musta maski päässä on toivottava. Silmät ovat mantelinmuotoiset, tummahkot, normaalikokoiset eivätkä ulkonevat. Kuonon ja kallon tulisi olla saman mittaiset, otsapenger on vähäinen ja kallo litteähkö. Huulet ovat tiiviit. Runsas musta väri karvapeitteessä ei ole toivottavaa. Uroksen säkäkorkeus on 57–62 cm ja nartun 55–60 cm, korkeuteen nähden koiran tulee olla painoltaan sopusuhtainen. Koira on hieman korkeuttaan pidempi.
Luonne ja käyttötarkoitus Rotumääritelmän mukainen lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira on ystävällinen, hyvin luotettava, uskollinen ja yhteistyöhaluinen. Valitettavasti rodussa esiintyy myös varautuneempia yksilöitä, joiden kohdalla kannattaakin kiinnittää huomiota pennun totuttamiseen jo varhaisessa vaiheessa sietämään erilaisia ihmisiä ja eläimiä. Koira on motivoitunut oppimaan uusia asioita ja sen vuoksi myös helposti koulutettavissa. Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira on kuitenkin hyvin aktiivinen ja vaatii sekä fyysistä että henkistä aktiviteettia. Pelkäksi sohvakoiraksi hollanninpaimenkoirasta ei ole; tekemisenpuute johtaa helposti erinäiseen ongelmakäyttäytymiseen kuten tavaroiden tuhoamiseen tai paimennus- ja vartioimiskäytöksen lisääntymiseen.
Hollanninpaimenkoira soveltuu hyvin erilaisiin tehtäviin. Alkujaan sitä on käytetty maatilan monissa tehtävissä; paimentamaan, vahtimaan pihaa ja vetämään kärryjä. Nykyisin sitä käytetään muun muassa haku-, jälki-, viesti- sekä rauniokoirana. Myös agility- ja toko-koiria löytyy. Luonteensa puolesta se on erinomainen harrastus- ja työkoira. Hollanninpaimenkoirilla on Suomessa palveluskoirakoeoikeudet.
Alkuperä thumb|right|280px|Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira vuodelta 1915. Hollanninpaimenkoira on yksi hollantilaista alkuperää olevista roduista ja olivat alkujaan puhtaasti työkoiria. Koirat paimensivat, toimivat pihavahtina, auttoivat metsästyksessä ja vetivät kärryjä. Ainoastaan ne koirat joilla oli parhaat käyttöominaisuudet jatkoivat sukua. NHC eli Nederlandse Herdershonden Club perustettiin Hollannissa vuonna 1898. 1900-luvun alkupuolella hollanninpaimenkoiria käytettiin muun muassa Alankomaiden poliisin työkoirina. Rekisteröityjen hollanninpaimenkoirien käyttäminen työkoirina on kuitenkin vähentynyt.
Geenipoolin laajentamiseksi lyhytkarvaisen hollanninpaimenkoiran jalostukseen on ajan kuluessa käytetty belgianpaimenkoiria, saksanpaimenkoiria ja erityisesti KNPV-linjaisia ei-FCI-rekisteröityjä käyttökoiria, joiden taustalta löytyy kaikkia edellä mainittuja rotuja.
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on merkitty yhdistysrekisteriin vuonna 1994 ja se toimii Suomen Palveluskoiraliiton alaisuudessa. Rotua harrastavan yhdistyksen statuksen Suomen Hollanninpaimenkoirat ry sai vuonna 2003. Ensimmäinen lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira tuotiin Suomeen vuonna 1991 ja ensimmäinen pentue syntyi Suomessa vuonna 1993.
Terveys Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin kahdeksan vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, luusto- ja nivelsairaudet sekä lopetus käyttäytymishäiriöiden takia. Lyhytkarvaisen hollanninpaimenkoiran tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa lonkkaniveldysplasia, spondyloosi, välimuotoinen lanne-ristinikama ja muutamat silmäsairaudet.
Jopa noin 85 %:lla lyhytkarvaisista hollanninpaimenkoirista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain noin 2 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E).
Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy vain noin 3 %:lla rodun edustajista. Spondyloosia on löydetty noin 8 %:lta lyhytkarvaisista hollanninpaimenkoirista.
Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on epämuodostunut nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Tutkimuksissa on todettu epäsymmetristen LTV-tyyppien olevan yhteydessä lonkkanivelen kasvuhäiriöön. Lisäksi se voi altistaa selkäkivulle ja halvausoireille. Lyhytkarvaisella hollanninpaimenkoiralla LTV-muutoksia esiintyy kohtalaisesti.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy lähinnä kaihia ja plasmoomaa. Hollanninpaimenkoiran PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto, selkälausunto ja silmälausunto.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Lyhytkarvaiset hollanninpaimenkoirat ovat keskimääräistä koirarotua vähemmän sisäsiittoisia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Lyhytkarvaisen hollanninpaimenkoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut vain 18 %.
Katso myös
Belgianpaimenkoira malinois Belgianpaimenkoira tervueren Tšekinpaimenkoira
Lähteet
KoiraNet-jalostustietojärjestelmä Suomen Hollanninpaimenkoirat ry
Viitteet
Aiheesta muualla NHC, Hollannin rotuyhdistys VVHH, Hollannin uudempi rotuyhdistys
Luokka:Alankomaalaiset koirarodut Luokka:Paimenkoirat