pienoiskuva|Klemens Lothar Wenzel von Metternich 42-vuotiaana Wienin kongressin aikoihin, Thomas Lawrence maalaus, n. vuodelta 1815. Klemens Wenzel Nepomuk Lothar von Metternich-Winneburg zu Beilstein, tunnettiin myös nimellä ruhtinas von Metternich (15. toukokuuta 1773 Koblenz, Trierin vaaliruhtinaskunta, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta – 11. kesäkuuta 1859 Wien, Itävallan keisarikunta) oli Itävallan ulkoministeri vuosina 1809–1821 ja sen jälkeen valtiokanslerin virassa vuodesta 1821 alkaen. Metternich oli Wienin kongressin keskeinen hahmo.
Tasapainoperiaate sai Metternichin tukemaan vapausliikkeiden kukistamista yhteisvoimin niin sanotun interventiopolitiikan avulla. Metternich kannatti myös Venäjän, Itävallan ja Preussin välistä pyhää allianssia ja yhteistyötä Preussin kanssa.
Metternich vahvisti Itävallan asemaa johtavana eurooppalaisena valtiona. Pyhän allianssin avulla ja lukuisilla suurvaltakonferensseilla hän pyrki ylläpitämään Euroopan valtioiden voimatasapainoa. Hän oli taantumuksen keskushahmo ja vastusti kaikkia liberaaleja pyrkimyksiä. Hän joutui eroamaan vuoden 1848 vallankumouksen pakottamana.
Suku ja koulutus Klemens von Metternichin juuret olivat reininmaalaisessa aatelistossa. Hänen vanhempansa olivat diplomaatti, kreivi Franz Georg Karl von Metternich-Winneburg (1746–1818) ja kreivitär Maria Beatrix Aloisa von Kageneck (1755–1828). Hänellä oli vanhempi sisar Pauline Kunigunde Waldburga (1772–1855), joka nai Württembergin herttua Ferdinand Frederik Augustin. Lapsuutensa ja nuoruutensa Metternich vietti Reininmaalla ja Moselin seuduilla ja oli kiintynyt seutuun koko elämänsä. Pojan syntyessä isä oli Itävallan Alankomaiden hallituksen johtaja. Metternichin äiti oli kiinnostunut ranskalaisesta kulttuurista. Poika oppi puhumaan sujuvasti sekä ranskaa että saksaa, ja monesti vielä aikuisenakin Metternich puhui monissa tilanteissa mieluummin ranskaa kuin saksaa.http://biography.yourdictionary.com/klemens-von-metternich pienoiskuva|Klemens Metternichin syntymäkoti Koblenzissa Alkuopetuksensa Metternich sai aatelispojalle tavanomaisesti kotona protestanttisen opintojenohjaaja Johann Frederick Simonin johdolla, johon akateemisten aineitten ohella kuului myös uiminen ja hevosmiestaidot. Vuonna 1788 hän kirjautui Strassbourgin yliopistoon aikomuksenaan opiskella lakia ja suoritti tutkinnon samana vuonna. Ranskan vallankumouksen vuoksi jatko-opinnot keskeytyivät vuonna 1789. Nuori Metternich joutui todistamaan vallankumouksen aiheuttamia mellakoita. Hän näki kuinka väkijoukko valtasi kaupungintalon, mikä oli hänen mielestään humalaisen roskaväen riehumista. Hänen mielestään valtaajat eivät voineet mitenkään edustaa kansaa.
Näkemästään järkyttynyt Metternich päätti jatkaa lakiopintojaan Mainzin yliopistossa. Tässä vaiheessa hän uskoi vallankumouksen olevan nopeasti ohi ja vanhan järjestyksen pian palaavan. Mainzissa hän kuunteli järkyttyneenä ranskalaisten emigranttien kertomuksia vallankumouksellisten riehumisesta ja aateliston murhista. Pian hänen elämänsä muuttuisi. Vuonna 1792 isä kutsui hänet luokseen Itävallan Alankomaihin, missä hänen onnistui tämän suhteilla päästä diplomaattipiireihin. Isossa-Britanniassa hän vietti lyhyen ajan vuonna 1794, jolloin kirjoitti vetoomuksen kaikkien saksalaisten aseistamisesta. Tällä välin hänen isänsä oli siirtynyt Itävallan Alankomaista Wieniin pakoon eteneviä ranskalaisia joukkoja.https://www.age-of-the-sage.org/historical/biography/metternich.html
Klemens von Metternich solmi avioliiton vuonna 1795 kreivitär Eleonore von Kaunitzin kanssa, joka oli Itävallan entisen kanslerin, Wenzel Anton von Kaunitzin lapsenlapsi. Morsian oli rikas ja tasoitti 21-vuotiaan Metternichin tietä Wienin ylhäisimpiin seurapiireihin. Avioliiton 19-vuotiaan von Kaunitzin kanssa järjesti Metternichin äiti.https://www.napoleon.org/en/history-of-the-two-empires/biographies/metternich-winneburg-zu-beilstein-clemens-wenzel-lothar-graf-von-1773-1859/ pienoiskuva|Kreivi Klemens Metternich 35-vuotiaana, François Gérard 1808
Diplomaattina ja ministerinä Vuonna 1801 Metternich sai nimityksen Itävallan lähettilääksi Saksiin. Metternich ei hoitanut virkaansa kovin menestyksekkäästi, hän sai maineen naisten naurattajana eikä diplomaattina. Viimein vuonna 1803 hän sai kauan odottamansa lähettilään paikan Preussiin, missä hän yritti turhaan yritti saada kuningaskuntaa mukaan Ranskan vastaiseen liittoon. Metternich teki havainnon, että Preussi olisi romahtamisen partaalla, mikä myöhemmin kävikin toteen.
Vallankumousta seurasi Ranskassa kaaos ja hirmuvalta. Napoleon vakautti maan, tuli sen tosiasialliseksi johtajaksi ja kruunautti itsensä keisariksi vuonna 1804. Hän johti Ranskan sotia vallankumousta vastustaneita naapurivaltioita vastaan ja vuosien 1804–1807 välillä kukisti Espanjan, Itävallan ja Preussin sekä pakotti Venäjän tekemään liittolaissopimuksen. Tässä tilanteessa Metternich nimitettiin Itävallan suurlähettilääksi Ranskaan.
Ollessaan suurlähettiläänä Ranskassa Metternich solmi suhteen Napoleonin sisaren Caroline Bonaparte Murat`n kanssa, ja hänen tuttavapiirinsä kuului myös diplomaatti, herttua Talleyrand. Päästyään näin hyviin asemiin sisäpiirissä hän saattoi kirjoittaa kunnon raportteja työnantajalleen Wieniin. Kun Napoleon näki Metternichin ensikertaa, hän kysyi kuinka niin vanha valtio, kuin Itävalta oli nimittänyt niin nuoren miehen lähettilääkseen, vastasi Metternich olevansa yhtä vanha, kuin majesteetti oli ollut Austerlitzissä. Seurapiiriyhteyksiensä ansiosta Metternich tapasi usein Napoleonin ja huomasi, että tämä oli erittäin turhamainen mies.
Tällä välin oli Itävalta ajautunut sotaan Ranskaa vastaan ja hävisi sodan. Wagramin taistelun jälkeen Metternich yritti saada neuvoteltua Itävallalle edullisen rauhan, mutta ei onnistunut. Lokakuussa 1809 Itävallan keisari Frans I kutsui Metternichin Wieniin, missä nimitti hänet ulkoministeriksi. Itävallassa oli pelko Ranskan ja Venäjän liitosta hallitsijasukujen avioliiton kautta. Yhdessä Talleyrandin kanssa Metternich aloitti toimet Napoleonin kaatamiseksi. Ensimmäinen askel oli Itävallan ja Ranskan liittoutuminen. Metternich ja Talleyrand valmistelivat päättäväisesti kahden keisarin liittoa avioliiton avulla. pienoiskuva|Napoleon I:n ja Marie Louisen häät 2. huhtikuuta 1810 Louvren palatsin kappelissa, Georges Rouget 1810 Tietäen Napoleonin turhamaisuuden ja halun päästä vanhojen hallitsijasukujen jäseneksi, Metternichin onnistui järjestää Itävallan keisarin tyttären, arkkiherttuatar Marie Louisen ja Ranskan keisarin avioliitto. Ranskalaiset diplomaatit vahvistivat sen olleen Metternichin idea. Metternich puhui kauniisti Napoleonin tarvitsevan avioeron jälkeen uuden vaimon ja että Habsburgien hallitsijasuvun jäsen sopisi keisarille.
Metternich ajatteli asiassa luonnollisesti vain Itävallan etuja. On kyseenalaista, uskoiko hän avioliiton estävän Napoleonin uudet valloitukset, mutta hän arveli, että Ranskalle ja Itävallalle muodostuisi erityissuhde. Itävaltaa ei liitetty Napoleonin muodostamaan saksalaisista valtioista koottuun Reinin liittoon, eikä se ollut enää Napoleonin vihollisuuksien kohde. Sodista uupunut ja pahasti velkaantunut Itävalta olisi tuskin pystynyt tekemään vastarintaa Ranskalle.
Nyt Metternich kiinnitti huomionsa Itävallan toipumiseen ja kehittymiseen. Hän esitti vuonna 1811, että Itävallasta tulisi tehdä liittovaltio ja purkaa keisari Joosef II:n keskitetty hallinto. Hänen malliinsa liittovaltiosta kuului myös keisarin itsevaltius. Samaan aikaan oli nousussa saksalainen kansallistunne, jota Metternich päätyi vastustamaan. Hän tajusi, että yhden kansallisuuden suosiminen monikansallisessa valtiossa aiheuttaisi pelkkää haittaa. Hän alkoi myös hahmotella ajatustaan Euroopan suurvaltojen tasapainosta. pienoiskuva|Eurooppa vuonna 1812 Napoleonin voittojen jälkeen Napoleon käynnisti hyökkäyksensä Venäjälle vuonna 1812. Itävallan oli pakko antaa Ranskalle 30 000 miestä. Metternich ilmoitti keisari Aleksanteri I:lle, että Itävalta ei ollut tehnyt sitä vapaaehtoisesti eikä julistanut sille sotaa. Ranskan tappio Venäjällä oli Metternichille suuri yllätys. Hän julisti Itävallan puolueettomaksi ja määräsi aloitettavaksi salaisen aseistautumisen. Heinäkuussa 1813 Itävalta, Preussi ja Venäjä tarjosivat Ranskalle rauhaa. Metternich päätti julistaa Ranskalle sodan, jos se ei tartu rauhantarjoukseen.
Diplomaattisten huolien ollessa päällimmäisinä Metternichin elämään toi valoa 32-vuotias Saganin herttuatar Wilhelmine, jonka kanssa hän aloitti suhteen vuonna 1813. Suhde kesti useita kuukausia ja jatkui kirjeenvaihtona myös sen jälkeen, kun herttuatar päätti lopettaa suhteen koska ei halunnut olla naimisissa olevan Metternichin salainen rakastajatar. Ylväät ja säännölliset piirteet omaavalla herttuattarella ja oli laajat tiedot filosofiasta ja historiasta. Pariskunnan toisilleen kirjoittamat 600 kirjettä löydettiin vuonna 1949.https://artsandculture.google.com/culturalinstitute/beta/entity/princess-wilhelmine-duchess-of-sagan/m02rj2tk Sebag-Montefiore, Simon: Romanovit, 1613–1918, 2016, s. 409 pienoiskuva|Kuuluisa tapaaminen Napoleon I:n ja Klemens von Metternichin välillä Dresdenissä 1813. Tapahtumat alkoivat vähitellen vyöryä kohti Napoleonin vääjäämätöntä tappiota kohti. Metternich tapasi Napoleonin Dresdenissä 23. kesäkuuta 1813. Metternich yritti taivuttaa Ranskaa rauhaan jonka ehdot olisivat vielä siedettävät. Hän huomautti Napoleonille nähtyään hänen uudet joukkonsa, että sotilaat olivat lähestulkoon lapsia. Mihin Napoleon turvautuisi kun lapsetkin olisivat kuolleet? Keisarin vastaus on kuuluisa, Metternich kertoi siitä myöhemmin usein ja kirjoitti siitä myös muistelmissaan. Keisari oli vastannut: ... Olen kasvanut taistelukentällä, eikä minunlaiseni mies välitä miljoonan miehen hengestä vähääkään! Metternichille oli nyt selvää, että Napoleon oli hävinnyt. Häviön sinetöinyt Kansojen taistelu käytiin 16.-19. syyskuuta samana vuonna.Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, s. 164–165, 1983
Wienin kongressi
pienoiskuva|upright=1.3|Metternich, Arthur Wellesley, Talleyrand ja muita eurooppalaisia diplomaatteja Wienin kongressissa vuonna 1815. Napoleon luopui vallasta tappioiden jälkeen 25. tammikuuta 1814. Euroopan valtiot, mukaan lukien tappion kärsinyt Ranska, kokoontuivat Wieniin miettimään Euroopan tulevaisuutta. Tarkoituksena oli estää vallankumoukset ja suursodat. Itävallan keisari Frans I, jota seuraelämä ei kiinnostanut, jäi sivuun. Kokouksen tosiasiallinen johtaja oli Metternich. Hän antoi määräyksen, että vieraita pitää viihdyttää maksoi mitä maksoi. Vieraille järjestettiin teatteriesityksiä, oopperaa ja tanssiaisia. Wienin kongressia kutsuttiinkin myöhemmin ”tanssivaksi kongressiksi”.Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, s. 170, 183, 1983
Kongressissa Metternich epäili erityisesti Venäjän keisari Aleksanteri I:n pyrkimyksiä. Keisarin Puolaa koskeneet suunnitelmat olivat hänestä huolestuttavia. Itävallalla ei ollut mitään aikomuksia luopua Puolan jaossa saamistaan alueista, vaikka saisi korvauksia Italiasta. Preussi esitti Saksin liittämistä itseensä, mikä oli järkytys, sillä kaikki tiesivät Preussin kuningas Fredrik Wilhelm III:n olevan keisarin ohjailtavana. Ranskan ulkoministeri Talleyrand huomautti, että Preussista oli tuleva vaarallinen sotilasvaltio, jota on vaikea hillitä.Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 18, s. 183, 1983 pienoiskuva|Ruhtinatar Dorothea von Lieven (1785–1857)