Carpenters oli yhdysvaltalainen lauluduo, jonka ura kesti 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun. Sen muodostivat sisarukset Karen Carpenter (1950–1983) ja Richard Carpenter (s. 1946). Richard soitti duossa kosketinsoittimia ja sovitti useimmat duon levyistä, ja Karen lauloi useimmat kappaleet ja soitti joissain kappaleissa rumpuja.
Yhtyeen tavaramerkki oli Karenin alttoääni, Richardin hienostuneet sovitukset, joissa hän käytti usein jousi- ja puhallinsoittimia, sekä heidän yhdessä tuottamansa lauluharmoniat. Carpentersin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Top of the World”, ”Please Mr. Postman” ja ”Yesterday Once More”. Carpenters oli hyvin suosittu etenkin 1970-luvun alussa: heillä oli kolme listaykkössingleä, ja heidän albumejaan on myyty yli sata miljoonaa kappaletta.
Duon ura päättyi vuonna 1983, kun Karen kuoli anoreksia nervosaan. Sisarensa kuoleman jälkeen Richard on julkaissut kaksi sooloalbumia ja joitain Carpenters-kokoelmalevyjä.
Carpenterin sisarusten varhainen elämä Richard (s. 15. lokakuuta 1946) ja Karen (s. 2. maaliskuuta 1950) olivat Agnes ja Harold Carpenterin ainoat omat lapset. New Havenissä Connecticutissa asuneeseen perheeseen kuului myös adoptoitu Agnesin siskontytär Joanie. Agnes-äiti oli voimakastahtoinen, kovaa kuria pitävä nainen ja isä Harold säyseä ja hyväntahtoinen mies.Coleman, s. 33–35
Musiikista tuli hiljaisen ja varautuneen Richardin elämän tärkein sisältö jo nuorella iällä, ja hän kuunteli isänsä levyjä lakkaamatta. Richardin maku oli monipuolinen: hän kuunteli kaikkea Pjotr Tšaikovskista Spike Jonesiin, mutta ennen kaikkea 1950-luvun alun suosituimpia pop- ja jazz-artisteja, kuten Frankie Lainea ja Red Nicholsia. Richard osoitti jo lapsena kiinnostusta erityisesti laulujen sovituksia kohtaan.Coleman, s. 36–39 Kahdeksanvuotiaana Richard alkoi ottaa pianotunteja, jotka hän kuitenkin keskeytti vuotta myöhemmin, osittain siksi, että hänen opettajansa ei sallinut hänen improvisoida. Muutamaa vuotta myöhemmin Richard jatkoi pianonsoiton opiskelua sallivamman opettajan johdolla, ja soittamisesta tuli pian hänelle kaiken ajan nielevä intohimo. Hän aloitti pianonsoiton opinnot myös Yale Music School -koulussa.Coleman, s. 40–41
Viisitoistavuotiaana Richard perusti lukiokavereidensa kanssa yhtyeen ja alkoi soitella paikallisissa klubeissa vanhempien muusikoiden kanssa. Hänen ensimmäinen levytyksensä oli The Barries -nimisen yhtyeen riveissä 16-vuotiaana.Coleman, s. 44
Musiikkiura Muutto Kaliforniaan ja uran alkuvaiheet Vuonna 1963 Carpenterin perhe muutti Downeyyn Kaliforniaan, missä oli miellyttävämpi ilmasto kuin Connecticutissa ja missä Richard voisi menestyä alkavalla muusikonurallaan.Coleman, s. 48 Downeyssa Richard sai vuodeksi paikan metodistikirkon urkujensoittajana.Coleman, s. 50
Karen oli pitkään seurannut veljensä musiikkiharrastusta vierestä, mutta ei itse osoittanut vielä kiinnostusta soittamiseen vaan harrasti mieluummin urheilua.Coleman, s. 41 Kaliforniassa hän alkoi soittaa kellopeliä koulun marssiorkesterissa, ja hänelle ostettiin sen jälkeen rummut. Hän kehittyi taitavaksi rumpaliksi.Coleman, s. 51–52
Vuonna 1964 Carpenterin sisarukset perustivat basson- ja tuubansoittaja Wes Jacobsin kanssa Richard Carpenter Trio -nimisen yhtyeen, joka soitti hiukan vanhanaikaista pop-musiikkia. Yhtye harjoitteli Carpenterien kotona. Se soitti aluksi häissä ja tanssiaisissa ja vuonna 1966 jo hetken ajan vakituisesti pihviravintolassa. Karen lauloi triossa rumpujen soittamisen lisäksi, ja kunnianhimoinen Richard ohjasi lahjakasta siskoaan tarmokkaasti muusikonuralle.Coleman, s. 53–57
Vuonna 1966 Karen teki sopimuksen Joe Osbornin Magic Lamp -levymerkille ja levytti singlenä kaksi Richardin kirjoittamaa laulua. Pienen yhtiön single ei käynyt kaupaksi, ja sitä painettiin vain 500 kappaletta.Coleman, s. 58–59
The Richard Carpenter Trio voitti kesäkuussa 1966 amatöörien kykykilpailun ”The Battle of the Bands”, ja trio sai paljon julkisuutta paikallisessa mediassa. Voiton jälkeen RCA Records tarjosi heille levytyssopimusta, jonka Richard allekirjoitti. Trio äänitti 11 kappaletta, mutta levy-yhtiö ei nähnyt sen jazzahtavassa musiikissa kaupallista potentiaalia, joten sopimus purettiin pientä korvausta vastaan.Coleman, s. 59–60
Kalifornian osavaltionyliopistossa Richard tapasi John Bettisin, josta tuli pitkäksi aikaa Carpenterien laulujen sanoittaja.Coleman, s. 60–61 Karen seurasi Richardia samaan yliopistoon myöhemmin. Richard menestyi opinnoissaan keskinkertaisesti, mutta huonosti menestyvä ja vain musiikista kiinnostunut Karen erotettiin koulusta lyhyeksi aikaa vuonna 1968.Coleman, s. 57 Vuonna 1967 trion manageriksi palkattiin Ed Sulzer. Richard laajensi yhtyettä uusilla jäsenillä, ja sen nimeksi vaihdettiin Spectrum. Miellyttävän kuuloista mutta epäkaupallista musiikkia soittanut tylsännäköinen yhtye ei kuitenkaan onnistunut saamaan levytyssopimusta sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Yhtyeen Beatles- ja Beach Boys -tyyliset harmoniat yhdistettynä Richardin hienostuneisiin sovituksiin nähtiin myös liian vaikeasti luokiteltavana mihinkään musiikin tyylilajiin.Coleman, s. 63–64, 67
Richard ja Bettis soittivat olkihattuihin ja liiveihin pukeutuneina Disneylandissä vuoden 1967 kesällä kohtuullista viikkopalkkaa vastaan. Pitkästyneinä liikaa musiikillisia vapauksia ottaneet miehet erotettiin viiden kuukauden jälkeen.Coleman, s. 65–66
Carpenterit ottivat lopulta neuvoista vaarin ja alkoivat hiukan kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Teini-ikäiseksi asti pullea Karen laihdutti, ja Richard luopui sangallisista silmälaseistaan ja alkoi käyttää piilolinssejä. Yhtye sai kaksi tarjousta levy-yhtiöiltä, mutta ne eivät johtaneet sopimukseen, ja Spectrum hajosi riitaisana. Carpenterit jatkoivat äänittämistä duona ja kehittivät soundiaan. Richard antoi duolle nimeksi Carpenters, ilman the-artikkelia.Coleman, s. 67–71 Carpenters-duo pääsi vuonna 1968 suosittuun television yliopistokykyohjelmaan Your All American College Show, jossa he esiintyivät muutaman kerran puolentoista vuoden aikana.Coleman, s. 71
Levytysuran alku 1969 A&M Records -yhtiön tuottaja ja tunnettu trumpetisti Herb Alpert kuuli vuonna 1969 Carpenterien demonauhan. Karenin läheisyyttä tihkuva ääni, parin harmoniat ja Richardin sovitukset tekivät häneen vaikutuksen, ja levytyssopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 1969. Carpenterit saivat 10 000 dollarin etumaksun ja seitsemän prosentin rojaltit levynmyynnistä. Turvallisen levytyssopimuksen myötä sirarukset jättivät yliopiston musiikkiopintonsa kesken kevään viimeisten tenttien jälkeen. Parilla oli yhä voimassa oleva mainoskiertuesopimus Fordin kanssa, mutta Ford suostui purkamaan sopimuksen.Coleman, s. 74–77
Hempeitä rakkauslauluja laulava, puhtoinen Carpentersin sisaruspari herätti Alpertin suosiosta huolimatta A&M:n henkilökunnassa aluksi pelkoja yhtiön katu-uskottavuuden menetyksestä, ja nolotus säilyi yhtiön työntekijöissä pitkälle seuraavalle vuosikymmenellekin.Coleman, s. 161 Karenin epätavallinen kaksoisrooli laulajana ja rumpalina oli myös alkanut epäilyttää niin Richardia kuin levy-yhtiötäkin, mutta esiintyjänä kokematon Karen ei itse vielä halunnut luopua rummuistaan.Coleman, s. 78–80
Carpenterien ensimmäinen albumi Offering ilmestyi lokakuussa 1969. Levy sai kriitikoilta hiukan varautuneen vastaanoton, mutta singleksi nostettu Beatles-cover ”Ticket to Ride” menestyi kohtalaisesti ja nousi Billboard-listan sijalle 54.Coleman, s. 80–81
Läpimurto 1969–1970 Burt Bacharach, joka oli Carpenterien suosikki Beatlesin ja Beach Boysin ohella, ehdotti, että Carpenterit esittäisivät hänen musiikkiaan Bacharachin hyväntekeväisyyskonsertissa vuoden 1970 helmikuussa. Samalla Herb Alpert ehdotti Richardille, että Carpenterit levyttäisivät Bacharachin seitsemän vuotta aiemmin Dionne Warwickin levylle tekemän kappaleen ”They Long to Be Close to You”. Carpenterit muokkasivat laulusta omantyylisensä, ja ”Close to You” nousi Billboardin singlelistan ykköseksi heinäkuussa 1970.Coleman, s. 80–87 Menestyksen myötä Carpenterit vaihtoivat managerikseen kokeneen Sherwin Bashin; Ed Sulzer jatkoi Carpentereille tarjottujen laulujen esitarkastajan työssä vuosina 1972–1979.Coleman, s. 89–90
Carpenterien työtoverit kuvailivat sisaruksia uralleen täysin omistautuneina perfektionisteina: Karen oli puhelias ja kilpailuhenkinen, ja Richard oli hiljaisempi, hermostunut ja intensiivinen. Carpenterit eivät täysin sopeutuneet A&M:ään, mutta hyvää musiikkia rakastavan Herb Alpertin usko duon lahjoihin oli järkkymätön. Yhtiöön palkattiin lauluntekijöiksi Paul Williams ja Roger Nichols, joiden kirjoittamasta laulusta ”We’ve Only Just Begun” tuli Carpenterien toinen ykköshitti vain kolme kuukautta ensimmäisen jälkeen.Coleman, s. 91–93
Suosion huipulla 1970-luvun alussa thumb|Carpenterit 1970-luvun alussa kuoronjohtaja Frank Poolerin (kesk.) kanssa. Vuonna 1970 ilmestynyt Carpenterien toinen albumi Close to You oli suurmenestys. Se myi viisi miljoonaa kappaletta ja toi duolle kuusi Grammy-ehdokkutta, joista he voittivat parhaan uuden artistin ja parhaan nykymusiikin lauluyhtyeen palkinnot.Coleman, s. 95 Duon menestyshittien sarja jatkui, ja kolmas albumi Carpenters (1971) sai Grammy-ehdokkuuden vuoden parhaaksi albumiksi.Coleman, s. 103, 107–108
Richard onnistui vuonna 1971 taivuttelemaan Karenin laulamaan osan lauluista seisten yhtyeen edessä ja istumaan rumpujen takana vain rytmikkäimpien laulujen aikana. Richard piti myös huolen siitä, että kiertueilla soittanut yhtye esitti kappaleet tarkalleen levyversion mukaisina.Coleman, s. 100–102 Carpenterit vaativat yhtyeensä muusikoilta täydellisyyttä, ja heidän kitaristinsa Tony Peluso on sanonut, etteivät sisarukset itse kertaakaan laulaneet tai soittaneet nuotin vierestä.Coleman, s. 140
Carpenterien kappaleiden tuottajaksi oli alusta asti merkitty A&M:n tuottaja Jack Daugherty. Hänellä ei kuitenkaan koskaan ollut taiteellista vaikutusta Carpenterien musiikkiin, joka oli kokonaan Richardin hallinnassa. Omanarvontuntoinen Richard halusi viimein Daughertyn nimen pois Carpenterin tuotannosta, joten Daugherty erotettiin A&M:stä vuonna 1972. Hän haastoi yhtiön 1980-luvulla oikeuteen nimensä vetämisestä lokaan, mutta yhtiö voitti jutun.Coleman, s. 120–122
Richard otti vuonna 1972 sävellykseensä ”Goodbye to Love” kitaristi Tony Peluson rock-sooloja, mikä vieraannutti joitain yhtyeen faneja, mutta laajensi samalla yhtyeen musiikillista skaalaa.Coleman, s. 127–128 Yhtyeen levyt ja singlet, kuten A Song for You -albumin (1972) ”Top of the World” ja Now & Then -albumin (1973) ”Yesterday Once More”, nousivat nopeasti listojen kärkeen.Coleman, s. 131 Carpenterien hittikokoelmalevy nousi vuonna 1973 listoille kahdeksi vuodeksi.Coleman, s. 173
Carpenterien singleistä alettiin tehdä myös videoita, mikä oli 1970-luvun alussa vielä melko uutta. Videonteossa aiheutti ongelmia Karenin istuminen miehekkäästi hajareisin rumpupatterinsa takana, sisarusduon näkyminen kiusallisesti lähekkäin samassa kuvassa heidän laulaessaan rakkauslauluja sekä Agnes-äidin valitukset siitä, että Richardia näytettiin liian vähän. Duo kärsi harmikseen edelleen myös katu-uskottavuuden puutteesta, ja media käytti heistä erilaisia pilkkanimiä, kuten ”äidin omenapiirakka”, ”putipuhtaat” ja ”valkoisista valkoisimmat”. Heidän imago-ongelmaansa ei auttanut se, että republikaanipresidentti Richard Nixon ylisti heitä esimerkillisinä nuorina amerikkalaisina; Carpenterit olivat tosin itsekin republikaaneja.Coleman, s. 141–143
Vuonna 1974 Karen alkoi pukeutua konsertteihinsa tyylikkäämmin ja alkoi samalla laihduttaa tavalla, jota on jälkeenpäin pidetty alkuna hänen sairastumiselleen anoreksia nervosaan.Coleman, s. 171
Kiertueet 1970–1975