Pikkutervakko (Lychnis alpina, syn. Silene suecica, Viscaria alpina) on kohokkikasveihin (Caryophyllaceae) kuuluva monivuotinen kasvi. Pikkutervakon varsi on 5–40 cm, ja sen kukat ovat vaaleanpunaisia. Lajin ulkonäkö vaihtelee hieman lajin eri muotojen välillä. Pikkutervakko kasvaa lähes koko Euroopassa sen eteläisintä osaa lukuun ottamatta ja Grönlannissa sekä Pohjois-Kanadassa. Laji on yksi harvoista kasveista, jotka pärjäävät erittäin kuparipitoisilla ultraemäksisillä kallioilla.

Ulkonäkö ja koko thumb|vasen|220px|Pikkutervakon kukintoja. thumb|vasen|220px|Pikkutervakkokasvusto. thumb|left|220px|Serpentiinipikkutervakkoa kasvupaikallaan Pikkutervakko kasvattaa 5–40 cm pitkän pystyn ja kaljun varren. Aluslehdet vaihtelevat muodoltaan melkein neulasmaisista kapean lusikkamaisiin ja tasasoukan suikeisiin. Toisin kuin lajin lähisukulaisella mäkitervakolla (L. viscaria), sen varsi ei ole tahmea. Kukinto on mykerömäinen tai lyhyen terttu­mainen, tiheähkö tai harsu. Sekä verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on yhdislehtinen, ulkoverhiötön ja kooltaan 4–6 mm. Vaaleanpunaiset terälehdet ovat lisäteriöllisiä, kynnellisiä sekä kaksihalkoisia. Kooltaan terälehtien lapa on 3,5–7 mm pitkä. Emin vartaloita on viisi kappaletta. Joskus osassa kukkia on surkastuneet heteet. Suomessa pikkutervakko kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on viisiliuskaisesti aukeava kota.Retkeilykasvio 1998, s. 117–118.

Suomessa tavattavat pikkutervakot jaetaan kahteen muunnokseen, jotka eroavat toisistaan koon, lehtien ja kukinnon perusteella. Nimimuunnos kalliopikkutervakko (var. alpina) on kooltaan suurempi, aluslehdet vaihtelevat muodoltaan kapean lusikkamaisista tasasoukan suikeisiin ja sen kukinto on tavallisesti tiheähkö. Toinen muunnos serpentiinipikkutervakko (var. serpentinicola) saattaa olla hyvinkin pienikokoinen, aluslehdet ovat lähes neulasmaisia ja kukinto on harsu. Lisäksi kukat ovat tavallisesti pitkäperäisiä ja toisinaan myös terälehdettömiä.

Pohjoismaista tavataan myös kolmatta pikkutervakon muunnosta, öölanninpikkutervakkoa (var. oelandica). Se on muita pitkävartisempi ja vaaleakukkaisempi.

Pikkutervakko ja mäkitervakko saattavat risteytyä lajien yhteisillä kasvupaikoilla.

Levinneisyys Pikkutervakkoa tavataan Euroopassa Pyreneillä, Alpeilla, Apenniinien pohjoisosissa, Skotlannissa, Islannissa sekä Fennoskandiassa Tanskaa lukuun ottamatta. Laji on levinnyt myös Pohjois-Kanadaan ja Grönlantiin. Suomessa pikkutervakko on alkuperäislaji, jota kasvaa suurimmassa osassa maata Satakuntaa ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Runsaimmillaan laji on Lapissa ja Kaakkois-Suomessa.Retkeilykasvio 1998, s. 117.

Kasvin Suomessa esiintyvistä muodoista serpentiinipikkutervakko on selkeästi harvinaisempi ja on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi. Sitä tavataan lähinnä Keski-Lapissa sekä Kainuussa serpentiniittialueilla Oulujärven ympäristössä, esimerkiksi Jormuan laatan lähistöllä Paltamossa.Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Serpentiiniraunioisen levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 27.8.2012.Oulujärven rantayleiskaava, Paltamon kunta Kaavaselostus (2007), s. 50. Viitattu 27.8.2012.

Elinympäristö Pikkutervakkoa tapaa tyypillisesti kallionraoissa, hietikoilla, jokivarsien sora- ja hiekkakentillä varsinkin emäksisellä alustalla, tunturikankaiden sora- ja vuotomailla sekä jäkäläkallioilla. Muodoista serpentiinipikkutervakko esiintyy ultraemäksisillä kallioilla ja soraikoilla. Öölanninpikkutervakko puolestaan kasvaa vain Öölannin alvareilla.

Serpentiinipikkutervakko kuuluu niihin harvoihin kasvilajeihin, jotka kasvavat erittäin kuparipitoisilla ultraemäksisillä kallioilla. Lajin runsaat esiintymät ovat usein merkki maaperän korkeasta kuparimalmipitoisuudesta. Malmirikkaita serpentiinikallioita ja samalla niillä kasvavia kasvilajeja uhkaakin paikoin kaivostoiminta muun muassa Suomessa.Kallio- ja kivikkoluontotyypit. Ympäristöhallinto. Viitattu 27.8.2012.Yhteysviranomaisen lausunto Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Mieslahden kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. (pdf). Kainuun ympäristökeskus 2009, s. 28. Viitattu 27.8.2012.

Käyttö Pikkutervakkoa viljellään myös koristekasvina.Uusitalo 2007, s. 147. Lajista on kehitetty jopa eri sävyisiä viljelymuotoja.

Lähteet Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet

Aiheesta muualla Laji.fi: Pikkutervakko (Viscaria alpina) Kasviatlas 2018: Pikkutervakon (Viscaria alpina) levinneisyys Suomessa Pohjolan kasvien pauloissa: Viscaria alpina var. alpina - pikkutervakko var. kalliopikkutervakko Pohjolan kasvien pauloissa: Viscaria alpina var. serpentinicola - pikkutervakko var. serpentiinipikkutervakko

Luokka:Kohokkikasvit