thumb|350px|Kiinalainen lohikäärmeveistos taiwanilaisen temppelin katolla.
Lohikäärme on liskomainen taruolento, joka tunnetaan tarustoista kautta maailman. Lohikäärmeet ovat hahmoltaan yleensä matelijamaisia, suomuisia ja usein siivekkäitä. Monissa tarinoissa lohikäärmeet pystyvät syöksemään tulta.
Lähi-idässä lohikäärmeillä oli jumalallisia ominaisuuksia, ja lohikäärmeitä kuvataan myös Raamatussa. Kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme nousi hyvin näkyvään asemaan. Antiikin kreikkalaisilla oli mytologiassaan useita lohikäärmemäisiä hirviöitä. Keskiajan Euroopassa lohikäärmeiden surmaajat saivat vaikutteita etenkin Pyhästä Yrjöstä. Kirkon taiteessa ja kirjoituksissa lohikäärme edusti aina pahaa, mutta maallisessa maailmassa se edusti myös raivokkuutta taistelussa, mistä johtuen sitä käytettiin myös vaakunoissa.
Etymologia
Suomalainen mytologia ei todennäköisesti tuntenut sanaa ”lohikäärme” kuin satunnaisesti, tai vasta uudella ajalla.
Lohikäärmeen suomenkielinen nimi ei viitanne lohikalaan, vaan ilmeisesti pohjautuu muinaisruotsin sanaan floghdraki (”lentokäärme”). Sanan alkuosa on lainattu ja loppuosa käännetty. Toisen näkemyksen mukaan sana palautuu tulta tarkoittavaan muinaisskandinaaviseen sanaan logi. Kolmas mahdollinen etymologia on louhikäärme, joka viittaa lohikäärmeiden oletettuun asuinpaikkaan louhilla eli kallioisilla vuorilla. Perinteisesti on arveltu, että sana lohikäärme olisi ”jalopeuran” (leijona) tapaan Mikael Agricolan keksintöä, ja vanhin kirjallinen tieto sanasta onkin Agricolalta. Uudempaa käsitystä edustava Suomen sanojen alkuperä vuodelta 2001 ei kuitenkaan pidä sanaa Agricolan keksimänä, vaan olettaa sanan olevan ”kansanetymologinen muodostelma”.
Martti Haavion mukaan lievo voisi olla alkuperäinen suomalainen nimitys lohikäärmeelle.
Piirteitä thumb|Lentäviä lohikäärmeitä kroatialaisessa seinämaalauksessa.
Lohikäärme on useimmissa kertomuksissa suuri matelijankaltainen olento, jolla on pitkä häntä ja paksu kaula. Paksut suomut suojaavat sen kehoa ja päätä, ja sen neljässä jalassa on terävät ja vaaralliset kynnet. Joillakin lohikäärmeillä on selässä piikkejä ja päässä sarvet. Monella lohikäärmeellä on selässään siivet, joilla se voi lentää. Lohikäärmeitä on kaikenvärisiä. Lohikäärmeen heikoin kohta on usein sen vatsassa, jossa on pieni suojaamaton kohta. Lohikäärme pystyy usein sylkemään suustaan tulta, jolla se kärventää vihollisensa pitkänkin matkan päästä. Jotkin lohikäärmeet sylkevät tulen sijasta kaasua, savua, myrkkyä tai happoa. Joillakin lohikäärmeillä on taikavoimia, joita ne voivat käyttää pahaan tai hyvään tarkoitukseen.Mooney 2011, s. 10–19.
Alkuperä
Lohikäärmeitä on kuvattu taiteessa ja tarinoissa jo muinaisina aikoina, joskaan kalliomaalauksissa niitä ei ole tavattu. Vaikka lohikäärmeitä ei olekaan olemassa, ne kuvataan monen erilaisten kulttuurien kertomuksissa melko samankaltaisiksi. Tutkijat ovat esittäneet tälle kaksi syytä. Joidenkin mukaan lohikäärmemyytit saivat alkunsa Lähi-idässä käärmeiden, vesimatelijoiden ja muiden matelijoiden pohjalta, ja levisivät sieltä Intiaan ja Kiinaan sekä antiikin Kreikan kautta kristilliseen Eurooppaan. Toisen teorian mukaan lohikäärmemyytit syntyivät toisistaan riippumatta eri puolilla maailmaa, sillä ne edustavat ihmisten yhteistä pelkoa matelijoita ja käärmeitä kohtaan. Vasta kun kulttuurit tulivat kosketuksiin toistensa kanssa, niiden lohikäärmemyytit alkoivat sulautua ja vaikuttaa toisiinsa.Mooney 2011, s. 7–9.
Lähi-idässä ja Intiassa thumb|upright|left|Leviatanin surmaaminen, Gustave Doré, 1865.
Varhaisin tunnettu lohikäärmeen hahmoinen olento esiintyy babylonialaisessa luomiskertomuksessa. Suolaveden ja alkukaaoksen hengetär Tiamat kuvataan hirviönä, jolla on suomuinen käärmemäinen ruumis, jalat ja sarvet. Hänet surmaa hänen poikansa Marduk, josta tulee sen myötä koko maailmankaikkeuden kuningas ja maailman luoja.Hogarth & Clery 1979, s. 15–16.
Kanaanilaisten mytologiassa on kuvaus siitä, kuinka hedelmällisyyden jumala Baal lyö seitsenpäisen käärmeen nimeltä Lotan. Vanhan testamentin Jobin kirjassa kerrotaan suomuisesta ja tulta syöksevästä Leviatan-hirviöstä, jolla on vain yksi pää. Apokryfisessä Belin kirjassa kuvataan, kuinka Daniel surmaa babylonialaisen temppelilohikäärmeen syöttämällä sille palavaa materiaalia. Myös ilmestyskirjassa esiintyy monipäisiä lohikäärmeitä. Intian mytologiassa esiintyy useitakin hirviömäisiä ja yliluonnollisia käärmeitä sekä niiden surmaajia.Hogarth & Clery 1979, s. 27–39.
Kiinalaisessa mytologiassa thumb|Lohikäärmeitä Pekingin kuninkaallisessa Beihai-puistossa.
Kiinalaisessa mytologiassa lohikäärme on aina ollut näkyvässä osassa. Tätä kiinalaista taru- ja jumalolentoa (kiinaksi long tai lung) kutsutaan länsimaissa kiinalaiseksi lohikäärmeeksi, koska se on jo 1800-luvulta alkaen niputettu samaksi olennoksi kuin kaikki muutkin länsimaista lohikäärmettä muistuttavat olennot. Kiinalaisella lohikäärmeellä on kuitenkin kokonaan oma kulttuuritaustansa, ja vaikka se näyttääkin samalta kuin länsimainen lohikäärme, se on muulta olemukseltaan hyvin erilainen.Latva 2024, s. 8–11.
Varhaisin lohikäärmeen kaltainen olento tunnetaan Kiinasta noin vuodelta 2000 eaa. peräisin olevasta saviastiasta. Se on siivetön matelija, jolla on suuri pää, pitkä ruumis ja kaksi jalkaa, joissa on kynnet. Kiinalainen lohikäärmekuningasjumaluus (Lung wang) muistutti paljon intialaista nagaa, mutta se sai Kiinassa paikallisiin perinteisiin ja uskomuksiin sopivan muodon. Lungeja oli neljä: t’ien lung tuki jumalten kartanoa, shen lung toi sateen, ti lung hallitsi jokia, ja fu-ts’ang lung vartioi aarteita ja jalometallikätköjä.Hogarth & Clery 1979, s. 49–53.
Toisin kuin Lähi-idän lohikäärmeet, kiinalaisella lohikäärmeellä ei ollut osaa maailman luomisessa. Kiinalaiset lohikäärmeet eivät useinkaan taistelleet jumalia tai sankareita vastaan, ja tällaisissa tarinoissa oli yleensä jokin moraalinen opetus. Yleisesti ottaen kiinalaiset lohikäärmeet suhtautuivat ihmiseen ystävällisesti.Hogarth & Clery 1979, s. 65.
thumb|Kiinalainen lohikäärme lähikuvassa. Kiinasta tunnetaan runsaasti tarkkoja kuvauksia lohikäärmeiden ulkonäöstä ja lisääntymisestä. Suomuinen lohikäärme oli nimeltään kiao-lung, siivekäs ying-lung, sarvekas k’iu-lung ja sarveton ch’i-lung. Eri lohikäärmetyypit olivat erivärisiä, ja keltaisia pidettiin kaikkein vahvimpina. Kiinalaisella lohikäärmeellä oli yleensä neljä jalkaa. Sen vartalo oli pitkä ja mutkitteleva, ja sillä oli käärmemäinen häntä. Lohikäärmeen luonnehdittiin muistuttavan yhdeksää eläintä: sarvet uroshirveä, pää kamelia, silmät demonia, kaula käärmettä, vatsa simpukkaa, suomut karppia, kynnet kotkaa, jalkapohjat tiikeriä ja korvat lehmää. Lisäksi joidenkin mukaan sen silmät muistuttivat jäniksen silmiä. Lohikäärmeen päälaella oli suuri kuhmu, ch’ih-muh, joka auttoi sitä lentämään. Ilman sitä lohikäärme tarvitsi lentämiseen pientä sauvaa nimeltä po-shan.Hogarth & Clery 1979, s. 51–53.
Lohikäärmeen suomujen määrää pidettiin merkityksellisenä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan todellisella lohikäärmeellä oli tasan 81 suomua, sillä 81 on tärkeän jang-numeron 9 neliö. Toisen teorian mukaan lohikäärmeellä oli 117 suomua, joka on yhdeksän ja kuuden (jin) neliöiden summa. Lohikäärmeen kaulan terävien suomujen koskettaminen oli ihmiselle kuolemaksi. Myös lohikäärmeen kynsien määrä oli merkittävä: vain keisarilliset lohikäärmeet kuvattiin viisikyntisinä, muut vain neljä- tai kolmikyntisinä.Hogarth & Clery 1979, s. 53–54.
Lohikäärme lisääntyi munimalla. Useimmat emot laskivat munansa lähelle vettä, etenkin joenrantoihin kivien suojaan, mutta jotkin munivat mäenrinteille. Lohikäärmeen kuoriutuminen alkoi, kun vettä vuosi munasta. Isälohikäärmeen huuto sai tuulen nousemaan, ja emolohikäärmeen huuto tyynnytti sen. Kuoriutumista seurasi ukkonen, pimeys ja kaatosade. Vastakuoriutunut poikanen muistutti aluksi vesikäärmettä tai vesiliskoa, mutta se kasvoi ja kehittyi nopeasti lohikäärmeen näköiseksi. Lohikäärme eli tuhansien vuosien ikäiseksi, jona aikana se muuttui ensin kiaoksi, sitten lungiksi, sitten kioh-lungiksi ja lopulta siivekkääksi ying-lungiksi.Hogarth & Clery 1979, s. 51–52.
Kaikki lohikäärmeet eivät lisääntyneet munimalla. Joidenkin mukaan lentävät lohikäärmeet syntyivät muuntumalla linnuista, ja muuntyyppiset lohikäärmeet muista eläimistä. Myös käärmeet ja kalat saattoivat muuttua lohikäärmeiksi. Joidenkin kertomusten mukaan lohikäärme saattoi syntyä jopa elottomasta aineesta, kuten keltainen lohikäärme kullasta. Lohikäärmeen väitettiin myös voivan muuttua halutessaan joksikin toiseksi eläimeksi. Muuttuessaan ihmiseksi lohikäärme otti yleensä joko vanhan miehen tai kauniin nuoren naisen hahmon. Yksi sellainen onnistui liittymään Hsia-dynastian hoviin. Eläimeksi muuntuneen lohikäärmeen pystyi tunnistamaan joskus sen oudosta käytöksestä, kuten ihmisen äänellä puhumisesta.Hogarth & Clery 1979, s. 55–57.
Lohikäärmeillä kerrottiin olevan erinomainen näkökyky, ja ne näkivät oljenkorren jopa 150 kilometrin etäisyydeltä. Ne eivät kuitenkaan kyenneet näkemään kiviä. Joidenkin mukaan lohikäärmeet kuulivat hyvin, mutta toisten mukaan ne olivat umpikuuroja.Hogarth & Clery 1979, s. 54.
Lohikäärmeiden kerrottiin pitävän jalokivistä ja paahdetusta pääskysenlihasta. Ne vihasivat tai pelkäsivät wang-kasvin lehtiä, lien-puun (Melia azederach) lehtiä, viisiväristä silkkilankaa, vahaa, rautaa ja tuhatjalkaisia.Hogarth & Clery 1979, s. 57.
Lohikäärmeen kesyttämisestä oli paljon hyötyä – esimerkiksi keisari Huang-din kerrotaan ratsastaneen lohikäärmeellä yli 70 ministerinsä kanssa. Keisari värväsi lohikäärmeen myös torjumaan kapinallisten hyökkäyksiä. Joskus lohikäärmeitä myös syötiin, ja niiden lihalla, luilla, hampailla, sarvilla ja syljellä oli lääkinnällisiä ominaisuuksia. Etenkin lohikäärmeenluujauheen kerrottiin parantavan monenlaisia vaivoja ja sairauksia. 500-luvulla eaa. kirjoittaneen Lei Hiaon mukaan tehokkaimmat luut olivat viisivärisillä lohikäärmeillä. Ne, jotka pitivät lohikäärmeitä kuolemattomina, selittivät lohikäärmeenluut sillä, että lohikäärme saattoi vaihtaa luunsa samalla tavoin kuin käärme luo nahkansa. Myös lohikäärmeen rasvalla kuvattiin olevan ihmeellisiä ominaisuuksia valonlähteenä ja silkin suojaamisessa vedeltä. Lohikäärmeen syljestä tehtiin hajuvesiä. Kiinassa lohikäärmeen verellä ei ollut paljon käyttöä, toisin kuin lännessä.Hogarth & Clery 1979, s. 57–63.
Lohikäärmeitä käytettiin myös muokkaamaan säätä, sillä ne pystyivät saamaan aikaan sateen. Lohikäärme saatiin tekemään sade antamalla sille paahdettuja pääskysiä, rukoilemalla sitä tai suututtamalla se eri tavoin. Lohikäärmeiden käyttäytymistä tarkkailemalla pystyttiin ennustamaan säätä. Esimerkiksi jos lohikäärme jätti luolansa, seurasi kuivuus. Lohikäärmeiden näkeminen oli myös enne, joko hyvä tai huono.Hogarth & Clery 1979, s. 63–64.
Kiinalaiset koristelivat soittimensa ja muut esineensä usein lohikäärmekaiverruksin ja piirroksin. Erityyppiset lohikäärmeet kuvattiin erityyppisiin esineisiin sen mukaan, millaisiin asioihin ne yhdistettiin.Hogarth & Clery 1979, s. 64–65.
thumb|Kiinalainen lohikäärmejuhla Australiassa. Kiinassa vietetään nykyisinkin vuoden toisen kuukauden toisena päivänä värikkäitä "lohikäärmejuhlia" Lungin talviunilta heräämisen ja kevään alkamisen kunniaksi. Juhlaa vietetään kantamalla suuria liikuteltavia paperilohikäärmeitä ja ampumalla ilotulitteita.HDwiki:龙抬头
Antiikin Kreikassa ja Roomassa thumb|left|Herakles surmaamassa Hydraa kreikkalaisen ruukun kyljessä.