Kasvatuspsykologia on tieteenala, joka sijoittuu sisällöllisesti sekä kasvatustieteen että psykologian alueille. Kasvatuspsykologiassa tutkitaan erityisesti ihmisen psyykkiseen kehitykseen, kasvuun ja oppimiseen sekä niiden ohjaukseen liittyviä kysymyksiä.https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/410069p/materiaali/410069P_soini_kasvu__kehitys_ja_oppiminen.pdf Tutkimusalueena kasvatuspsykologia on laaja, sillä se voidaan määritellä alueellisesti hyvinkin eri tavoin. Tähän ovat vaikuttaneet tieteenalan erilaiset kehityskaaret riippuen siitä, tulkitaanko sitä perinteisen psykologian, pragmaattisen filosofian vai kulttuurihistoriallisen teorian näkökulmasta. Kasvatuspsykologia tieteenalana on Suomessa vielä nuori, vaikka maailmalla kasvatuspsykologialla onkin jo vakiintuneet juuret.Lonka, K: "Haastattelu 2.4.2014." Helsingin yliopisto.
Kasvatuspsykologian historia maailmalla Varhaisvuodet Kasvatuspsykologia alkoi hahmottua omaksi tieteenalakseen psykologiatieteen kehittymisen myötä 1800-luvun lopulla, jolloin psykologiaa alettiin soveltaa kysymyksiin kasvatuksesta ja oppimisesta. Kasvatuspsykologiassa nykyäänkin käsittelyn kohteena olevat kysymykset ovat havaittavissa jo Platonin ja Aristoteleen filosofiassa. He tutkivat yksilöllisiä eroja oppimisessa, kehollista harjoitusta, psykomotoristen kykyjen kehittämistä, persoonan muodostumista sekä moraalikasvatuksen mahdollisuuksia ja rajoituksia. Tämän lisäksi molempien ajatuksissa olivat musiikin, runouden ja muiden taiteiden vaikutukset yksilön kehitykseen, opettajan rooli sekä oppilaan ja opettajan väliset suhteet.Berliner, D. C: "The 100-year journey of educational psychology." Arizona State University, 1993.
Jo 1600-luvulla oltiin kiinnostuneita oppimisesta ja kokemuksen roolista ihmisen kehityksessä. Englannissa vaikuttanut John Locke esitti empiristisen ajatuksen siitä, että ihmiset syntyvät ilman tietämystä, jolloin oppiminen oli ymmärtämistä kokemuksen kautta. Locken mukaan ihminen on syntyessään tabula rasa eli “tyhjä taulu”.https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/valistus/englanti/valistus-ja-havainto-john-locke Nykytiedon valossa käsitys on kyseenalaistettu, ja ihminen nähdään jo syntyessään aktiivisena toimijana.Karlsson, L. & Karimäki, R: "Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan." Jyväskylän yliopisto, 2012.
Kasvatuspsykologian historiaan ovat vaikuttaneet useat kasvatusfilosofit kuten Juan Vives, Johann Heinrich Pestalozzi, Ellen Key, Friedrich Fröbel sekä Johann Friedrich Herbart. He ovat tarkastelleet, luokitelleet ja kritisoineet opetusmetodeja tavoilla, jotka ovat nykykeskustelunkin valossa kiinnostavia. Espanjalainen Juan Vives esitti induktiota oppimisen metodiksi ja uskoi oppimiseen luonnon tarkkailun ja tutkimisen kautta. Hän oli myös ensimmäisiä filosofeja, joka kiinnitti huomiota oppimisympäristöihin. Ne nähdään nykyäänkin tärkeinä oppimiseen vaikuttavina tekijöinä.http://indoorenvironment.org/innostuneita-ja-pessimisteja-aloittelevien-yliopisto-opiskelijoiden-motivaatio-suhteessa-hyvinvoinnin-ongelmiin-seka-tieto-ja-oppimiskasityksiin/ Juan Vivesin näkemykset edustivat humanistista oppimisteoriaa vastavetona hänen elinaikanaan vallinneelle skolastiselle koulukunnalle.Vives, J. & Watson, F: "On Education: A Translation of the De Tradendis Disciplinis of Juan Luis Vives." The University Press, 1913. Saksalainen koulu-uudistaja Johann Pestalozzi painotti lasta yksilönä. Keskeisenä pedagogisena menetelmänä Pestalozzi korosti havaintoa ja uskoi vahvasti varhaiskasvatuksen merkitykseen.Horlacher, R: "Schooling as a means of popular education: Pestalozzi's method as a popular education experiment." Paedagogica Historica, 2011. Ruotsalainen kirjailija Ellen Key nosti teoksessaan Barnets århundrade (1990) esiin lapsuuden ja lapsen mielen merkityksen. Teoksen innoittamana 1900-lukua kutsuttiin lasten vuosisadaksi. Keyn mukaan yhteiskunta kykenisi uudistumaan vasta kun aikuiset ymmärtäisivät lapsen mielen ja osaisivat myös säilyttää oman lapsenmielisyytensä.Bardy, M: "Lastensuojelun ytimissä." Yliopistopaino Oy, 2009. Johann Herbartia on pidetty eräänä kasvatuspsykologian syntyyn eniten vaikuttaneista ajattelijoista. Hän uskoi, että oppimiseen vaikuttaa eniten opettaja ja yksilön kiinnostus aihetta kohtaan.Hergenhahn, B.R: "An introduction to the history of psychology." Wadsworth, 2009. Herbartin pyrkimyksenä oli luoda systemaattinen ja looginen kasvatustieteellinen oppirakennelma, joka rakentui etiikasta ja psykologiasta. Etiikan tehtävänä oli osoittaa päämäärät, joihin kasvatuksen tulee pyrkiä ja psykologian tuli näyttää keinot, joiden avulla nämä päämäärät voitiin saavuttaa.Rinne, R., Kivirauma, J. & Lehtinen, E: "Johdatus kasvatustieteisiin." WSOY, 2004, sivut 166-169.
1890–1920
Charles Darwinin evoluutioteoria sekä siitä syntynyt keskustelu yhdisti aikakauden suuria yhdysvaltalaisia ajattelijoitaZimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 3-40., joita olivat muun muassa William James ja Edward Thorndike. Heitä kumpaakin on Herbartin ohella esitetty kasvatuspsykologian isiksi.Zimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 113-154.Zimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 41-64. Näkemys kasvatuspsykologian isistä ja historiasta on kuitenkin monitulkintainen ja riippuvainen lähdemateriaalin näkökulmista ja painotuksista.
Kasvatuspsykologian kehittyminen omaksi suuntauksekseen sijoitetaan usein Yhdysvaltoihin. Tieteenalan kehittymiseen Yhdysvalloissa vaikutti suuri siirtolaisaalto, jonka mukana 37 miljoonaa ihmistä muutti Yhdysvaltoihin vuosien 1840 ja 1920 välillä. Siirtolaisaalto loi tarpeen uusille kouluille, opettajille ja opettajankoulutukselle. Perustettiin useita uusia yliopistoja, kuten Cornell (1869) ja Johns Hopkins (1876), jotka olivat keskeisiä kasvatuspsykologian kehittymisen kannalta. Yhdysvallat aloitti siirtolaisten seulonnan Ellis Islandilla, missä suuri osa uudesta väestöstä tuli maahan. Tämä tarjosi kasvatuspsykologeille muun muassa mahdollisuuden kokeilla kehittelemiään älykkyystestejä maahanmuuttajien kykyjen arvioinnissa.
Älykkyystutkimukseen perehtyneen yhdysvaltalaisen suuntauksen rinnalla kehittyi pragmatistinen suuntaus, joka korostaa tutkimuksen ja totuuden merkitystä käytännön elämässä. Tämän suuntauksen puolestapuhujana tunnetaan John Dewey, joka liitti koulun ja yhteiskunnan vahvasti yhteen, ja jonka ajattelussa oli paljon vaikutteita Charles Darwinilta ja William JamesiltaZimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 81-112.Martin, J: "The Education of John Dewey." Columbia University Press, 2002..
1920–1960
Vuosina 1920–1960 kasvatuspsykologia alkoi vakiinnuttaa asemaansa tieteenalanaZimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 181-205.. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin oli valloillaan assosiaatiopsykologinen paradigma, jonka keskiössä oli älykkyyden ja kykyjen teoria sekä opetuksen ja koulutuksen organisointi ja käytäntö. Erityisesti Yhdysvalloissa oli käytössä S-R-analyysi, jolla tehtiin tieto- ja taitopakettien sarjoja. Opetus perustui näiden sarjojen siirtämiseen oppilaille.von Wright, J: "Kasvatuspsykologian vaiheita." Psykologia 1-2, 2001, sivut 4-8..
Yhdysvaltain ulkopuolella kehittyi samaan aikaan myös vastakkaisia suuntauksia. Deweyn edustaman pragmatismin ohella neuvostoliittolaiset psykologit Lev Vygotsky, Aleksandr Lurija ja Aleksei Leontjev loivat kulttuurihistoriallisen näkökulman, jossa kielellä ja artefakteilla on keskeinen merkitys ihmisen kehityksessä. Vygotskyn ajatukset pohjautuivat marxilaiseen ideologiaan, jossa painottui se, kuinka yhteiskunnallinen ja historiallinen vaikutus ovat osana ihmisen kehitystä. Vygotsky ei saavuttanut suosiota omana aikanaan, vaan hänen ajatuksensa nousivat uuteen arvoon vasta vuosikymmenien kuluessa. Samaan aikaan Sveitsissä kehityspsykologian pioneeri Jean Piaget kehitteli teorian lasten kognitiivisista kehitysvaiheista. Geneettisen tietoteorian mukaan lapsen kehitys etenee kehitystasojen mukaan, joka määrää millaisista kognitiivisista toiminnoista lapsi kykenee suoriutumaan missäkin kehitysvaiheessa. Edellä mainitut suuntaukset ovat myöhemmin kehittyneet omiksi tieteenaloikseen, mutta niiden vaikutus kasvatuspsykologiaan on kiistaton.
1960–
1960-luvulta lähtien kasvatuspsykologian näkökulma alkoi Yhdysvalloissa siirtyä behaviorismista kohti kognitivismia. Tätä muutosta edesauttoivat kognitiivisen psykologian voimakas kehittyminen, monikulttuurisen tutkimuksen lisääntyminen, uudet näkökulmat motivaatioon sekä lisääntynyt kiinnostus yksilöiden välisiin eroihin oppimisessa. Modernia aikakautta muokkasivat voimakkaasti myös psykologian eri osa-alueiden asiantuntijat, jotka kiinnostuivat oppimisesta ja toivat kasvatuspsykologiseen tutkimukseen uusia näkökulmia.Zimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivut 361-362.
Yhtenä merkittävänä meidän aikamme vaikuttajana voidaan pitää Jerome Bruneria. Hän oli ensimmäisiä amerikkalaisia psykologeja, jotka tarkastelivat oppimista kognitiivisesta näkökulmasta. Brunerin ohella myös Michael Cole esitteli Piaget’n sekä Vygotskyn ajatuksia amerikkalaiselle kasvatusyhteisölle ja vaikutti näin voimakkaasti myös sosiokulttuurisen näkökulman kehittymiseen. Näin he vahvistivat kasvatuspsykologian asemaa osana kulttuuripsykologiaa. Tämä voidaan nähdä merkittävänä käännekohtana, jonka seurauksena tieteenala saavutti uudenlaisen aseman, joka mahdollisti postmodernin ja monikulttuurisen maailman tarkastelun.Zimmerman, B. J. & Schunk, D. H: "Educational Psychology: A Century of Contributions." Erlbaum, 2003, sivu 427.
Sosiokulttuurinen oppimiskäsitys, joka nykyään tunnustetaan laajalti kasvatuspsykologian kentällä, laajensi konstruktivismin käsitettä ottamalla tarkasteluun myös muiden toimijoiden ja kulttuurien vaikutuksen ihmisen kehitykseen. Se painottaa yksilön kehittymistä sosiaalisen vuorovaikutuksen ja osallistumisen kautta, jossa tietoa konstruoidaan vuorovaikutuksessa yksilön ja yhteisön välillä. Tämä oppimiskäsitys on pohjana nykyaikaisessa luokkahuonetyöskentelyssä ja pohjana myös käytössä oleville opetussuunnitelmille Suomessa.Säljö, Roger: Oppimisen käytännöt. Sosiokulttuurinen näkökulma. Suom. Bo Grönholm, Helsinki WSOY 2001 Vygotsky, L. S: "Mind in society: The development of higher psychological processes." Harvard University Press, 1978.
Kasvatuspsykologian historia Suomessa Suomessa oli 1800-luvun lopulla vallalla herbartilainen kasvatusfilosofia, joka perustui vahvasti etiikkaan ja psykologiaan. Helsingin yliopistossa kasvatustieteen professorina toiminut Mikael Soininen toi herbartilaisuutta vahvasti suomalaiseen pedagogiikkaan. Soininen tutki erityisesti opetusmetodeja ja opetuksen suunnittelua. Paavo Virkkunen nosti keskeiseksi ajatukseksi apperseption eli uuden kokemuksen tai tiedon sulauttamisen yksilön omaksi kokemukseksi. Muita suomalaiseen herbartilaisuuteen vaikuttaneita henkilöitä olivat Thiodolf Rein ja Waldemar Ruin.Kivelä, A. & Siljander, P: "Psychologism in Finnish Educational Science: From Herbartianism to Constructivism." University of Oulu, 2013.
Herbartilaisuus oli hallitseva ajatussuuntaus 1910-luvun loppuun, jonka jälkeen kokeellinen pedagogiikka ja psykologia alkoivat vahvistua. Nämä suuntaukset vaikuttivat voimakkaasti aina 1920-luvun loppuun asti ja ne toivat uusia metodeja empiiriseen tutkimukseen sekä suuntasivat kiinnostusta kohti erilaisten oppimistyylien tutkimista. Albert Lilius oli vahva vaikuttaja kokeellisen pedagogiikan alalla. Hän tutki erityisesti lasten psykologiaa ja piti ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena.