Itä-Saksan kansannousu () oli työläisten järjestämä mielenosoitus Itä-Berliinissä, Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) kesäkuussa 1953. Syynä mielenosoitukseen olivat DDR:n hallituksen ja Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) 28. toukokuuta 1953 tekemä viisivuotissuunnitelman mukainen päätös tuotannon lisäämisestä 10 prosentilla ja palkkojen alentamisesta 10 prosentilla. Tällöin työläiset vaativat pidettäviksi vapaita vaaleja.
Kesäkuun 16. Kesäkuun 16. päivänä 60–80 rakennustyöläistä aloitti lakon eräällä Itä-Berliinin Stalinalleen varrella olleella työmaalla ja järjesti mielenosoitusmarssin sieltä Walter Ulbrichtin hallitusrakennuksen, niin sanotun ministeriöiden talon, eteen. Aluksi he osoittivat mieltään vain työnormien korottamista vastaan, mutta, kun heidän mukaansa tuli lisää marssijoita, he alkoivat vaatia myös vapaita vaaleja ja presidentti Wilhelm Pieckin eroa.Junnila 1982, s. 163. Stalinalleen mielenilmaus laajeni nopeasti Berliinin amerikkalaissektorin radioaseman RIAS:n (Radio in the American Sector of Berlin) kautta.
Uudet tuotantovaatimukset kumottiin, mutta tästä huolimatta tilanne vaikeutui. Länsi-Berliinissä toimiva yhdysvaltalaisen miehitysvyöhykkeen radio tiedotti tapahtumista, mikä osaltaan edesauttoi mielenosoituksien leviämistä muualle Saksan demokraattiseen tasavaltaan.
Kesäkuun 17. Noin 100 000 mielenosoittajaa oli kokoontunut Itä-Berliiniin, ja lukuisat ihmiset pitivät työnseisauksia ja protesteja teollisuuskeskuksissa ja DDR:n suurimmissa kaupungeissa. SED:n puoluevirkailijat perustivat omia pienempiä ryhmiä vastustamaan kansannousua. Kansanpoliisi pidätti monia mielenosoittajia. DDR:n hallitus päätti käyttää asevoimaa ja pyysi Neuvostoliitolta sotilaallista apua.
Neuvostoliitto puuttui tapahtumien kulkuun julistamalla 17. kesäkuuta 1953 maahan poikkeustilan. Poikkeustilaan julistettiin DDR:n 217 piiristä kaikkiaan 167 piiriä. Yleisesikuntapäällikkö Vasili Sokolovski lensi Moskovasta Berliiniin ottamaan tilannetta haltuun.Hoyer s. 176. Neuvostoliitto käytti asevoimia tilanteen rauhoittamiseksi ja laittoi liikkeelle 16 divisioonaa ja 20 000 sotilasta. Seuranneissa kahakoissa kuoli 513 saksalaista, joista 116 oli SED:n puoluetoimitsijoita, ja 1 838 haavoittui. Vangittujen määrä nousi tuhansiin (5 100 vangittua), kuolemanrangaistus palautettiin käyttöön ja pikaoikeus teloitti suuren määrän ihmisiä (106 teloitettua). Vankeusrangaistuksiin tuomittiin 1 200 mielenosoittajaa.
Kansannousun merkitys pienois|Itä-Saksan kansannousun muistoksi Länsi-Berliinissä julkaistu postimerkki. Saksan liittotasavallassa kansannousun vuosipäivää, 17. kesäkuuta, vietettiin vuoteen 1990 saakka vuosittain kansallisena muistopäivänä, jonka nimi oli Saksan yhtenäisyyden päivä (). Sen jälkeen, kun Saksat yhdistyivät lokakuussa 1990, on samannimistä juhlapäivää vietetty 3. lokakuuta.
pienois|Kansannousun uhrien muistomerkki. Pian kansannousun jälkeen annettiin lisäksi Länsi-Berliinissä Brandenburger Torilta länteen johtavalle puistokadulle, Charlottenburger Chausseelle, uusi nimi Straße des 17. Juni.
Kuuluisa saksalainen runoilija Bertolt Brecht kuvasi runossaan kansannousun tapahtumia:
Kesäkuun 17. päivän kapinan jälkeen kirjailijaliiton sihteeri jakoi Stalinalleella lentolehtisiä. Niistä voitiin lukea, että kansa oli menettänyt hallituksen luottamuksen, ja että ainoastaan työtahdin kaksinkertaistaminen saattaisi palauttaa sen. Eikö olisi yksinkertaisempaa, että hallitus hajottaisi kansan ja valitsisi tilalle uuden?
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Bibliographie 17. Juni 1953 Viitetietokanta
Luokka:Kylmä sota Luokka:Saksan demokraattinen tasavalta Luokka:Mielenosoitukset ja levottomuudet Luokka:1953