Toivo Fredrik Rautavaara (27. helmikuuta 1905 Viipurin maalaiskunta – 4. maaliskuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen hyötykasvitutkija, maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja terveiden elämäntapojen puolestapuhuja, jolle myönnettiin professorin arvonimi. Hän oli Juho Vainion säätiön puheenjohtaja ja säätiön julkaiseman TEE-lehden päätoimittaja.Lehtonen, Ulla: Professori Toivo Rautavaara luomupuutarhurin silmin.
Elämäkerta Rautavaaran vanhemmat olivat opettajia. Hän vietti osan lapsuuttaan kasvattiperheessä. Hän opiskeli maatalous- ja metsätieteitä, valmistui tohtoriksi 1947, Rautavaaran väitöstutkimuksen aiheena oli Suomen ruokasienet.
Rautavaara kirjoitti ja luennoi etenkin Helsingissä ja Turussa, toimi elintarviketeollisuudessa tuotekehittelijänä, sanomalehtialalla, mainosalalla, opettajana, maataloushallinnon virkamiehenä ja jäi eläkkeelle maatilahallinnon puutarhaosaston osastopäällikön virasta 1972. Tämän jälkeen hän antautui kokopäivätoimisesti tutkimustyölle. Ammatillisten tehtävien ohella hän toimi aktiivisesti useissa järjestöissä, kuten maailmanlaajuisesti ensimmäisenä asialle omistautuneessa Lihavuudenvastustamisyhdistys ry:ssä, jonka puheenjohtajana hän toimi useita vuosia.
Rautavaara tuli tunnetuksi edustamiensa tieteiden popularisoijana ja kansanvalistajana. Hän otti elämäntehtäväkseen valistaa suomalaisia terveellisistä elämäntavoista ja luonnonmukaisesta viljelystä, ja hän puhui ympäristöarvoja kunnioittavan elämäntavan puolesta. Hän kirjoitti näistä aiheista 32 teosta, joihin kuuluvat muun muassa Sieniaapinen (1942), Suomen sienisato (väitöskirja, 1947), Miten luonto parantaa, Syömällä solakaksi (1951) ja Mihin kasvimme kelpaavat (1942). Viimeksi mainittu, uusien painoksien myötä klassikoksi noussut teos opetti jo pula-aikana suomalaisille, miten hyödyntää luonnonkasveja ruokana ja eläinten rehuna. Kirja sisältää kattavan valikoiman reseptejä eri kasvien ravintokäytöstä. Jotkut neuvoista on myöhemmin todettu kyseenalaisiksi. Rautavaaran näkemys, että kaikki sienet tai vaikkapa vehkat olisivat syöntikelpoisia, ei nykytietämyksen mukaan ole aukottomasti totta.
Hän myös kehitti suomen kieltä: sanat luonnonmukainen, herukka, tuoremehu, luontaistuote ja Mehu-Maija ovat hänen kehittämiään. Yhteiskunnallisilta näkemyksiltään Rautavaara oli visionääri, joka vastusti niin "holhousyhteiskuntaa" kuin metsien yksipuolista käyttöä ja kannatti energia- ja rehumetsien hyödyntämistä, luonnonmukaista ravintoa ja lyijytöntä bensiiniä.
Rautavaaran vaimo Karin (o.s. Kajava, 1901–1981) toimi kielenkääntäjänä ja Eduskunnan konekirjoittajana. Liitosta syntyi yksi lapsi, Helinä Rautavaara (1928–1998). Toivo Rautavaaran laaja, kansainvälinen luonnonkasvien ja -sienten käyttöä käsittelevä kirjasto on lahjoitettu osin Juho Vainion säätiölle, jonka puheenjohtajana hän toimi, ja osin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselle.
Toivo Rautavaaran muistoksi on perustettu mitali, jonka myöntää Juho Vainion säätiö.Juho Vainion säätiö. Viitattu 23.4.2009.
Kritiikkiä Lääkärikunta suhtautui Rautavaaran ajamiin luontaishoitoihin kriittisesti. Rautavaara luennoi myös homeopaattisesta ja antroposofisesta hoidosta. Teoksessaan Terveyttä kasveista (1980) hän esitteli pitkän listan sairauksia ja niille rohtoja: katkokävelyyn hän suositteli "runsasta ja jatkuvaa" valkosipulin syöntiä, kilpirauhasen vajaatoimintaan merilevävalmisteita ja syöpään misteliä ja ruttojuurta.
Teoksia
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Suomalaiset professorin arvonimen saaneet Luokka:Suomalaiset kasvitieteilijät Luokka:Suomalaiset päätoimittajat Luokka:Vuonna 1905 syntyneet Luokka:Vuonna 1987 kuolleet