Baruch (de) Spinoza (, ; 24. marraskuuta 1632 Amsterdam – 21. helmikuuta 1677 Haag), oli hollanninjuutalainen filosofi. Spinoza pyrki erottamaan uskonnon ja filosofian (Tractatus theologico-politicus, 1670) sekä luomaan rationalistisen etiikan ja valtio-opin teorian (Etiikka, julkaistu postuumisti 1677). Hän on René Descartesin ja Gottfried Leibnizin ohella 1600-luvun suurimpia rationalisteja.
Spinozaa pidetään valistuksen tienraivaajana ja nykyaikaisen raamatuntutkimuksen perustajana. Spinozan monismi eli käsitykset Jumalan ja maailmankaikkeuden sekä ruumiin ja sielun ykseydestä asettivat hänet pitkään ajattelun valtavirran ulkopuolelle. Hänen teoksensa joutuivat katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.
Spinoza syntyi sefardijuutalaiseen perheeseen, ja hänen äidinkielensä oli portugali. Näkemystensä vuoksi hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle. Spinoza omistautui filosofialle ja elätti itsensä linssinhiojana. Spinoza halusi erottaa teologian filosofiasta sekä uskonnon politiikasta, ja näin luoda vapaan ja suvaitsevaisen yhteiskunnan perustan. Spinozan mukaan ajatusvääristymät aiheuttavat onnettomuutta, josta voi vapautua näkemällä asiat kokonaisuuden näkökulmasta. Ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta, luontoa, ja sen lakien alainen. Rakkaus kokonaisuutta kohtaan antaa mahdollisuuden elää sopusoinnussa.
Elämä
Baruch Spinoza syntyi suureen sefardijuutalaiseen perheeseen, joka oli Amsterdamissa asuvia Portugalin juutalaisia. Hänen äidinkielensä oli portugali. Spinozan vanhemmat kuuluivat marranoihin, kristillisiä muodollisuuksia noudattaneisiin kryptojuutalaisiin. He olivat paenneet Hollantiin Portugalin juutalaisvainoja. Hänen isänsä Michael oli kauppiaana juutalaisyhteisössä. Vuonna 1649 Baruchin velipuoli Isaac kuoli, ja Baruchin piti ottaa tämän työ kaupassa. Vuonna 1654 myös isä Michael kuoli, ja perheen pojat jatkoivat liikettä nimellä ”Bento y Gabriel de Spinoza”.Nadler 1999, s. 87.
Spinoza sai ortodoksijuutalaisen kasvatuksen, ja hän opiskeli teini-iässä muun muassa talmud-koulussa, jossa hän perehtyi hepreankieliseen kirjallisuuteen. Kriittisen ja tiedonhaluisen luonteensa vuoksi hän joutui kuitenkin pian ristiriitoihin juutalaisyhteisön kanssa. Aluksi hän sai kielteistä mainetta näkemyksistään, jotka olivat lähellä panteismia ja neutraalia monismia. Spinoza julistettiin 27. heinäkuuta 1656 ”suureen pannaan” (herem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi. Hän oli esittänyt, että Jumala oli luonnon ja maailmankaikkeuden mekanismi, jolla ei ollut persoonallisuutta, ja että Raamattu oli vertauskuvallinen teos, jota käytettiin Jumalan luonteen opettamiseen. Nämä näkemykset olivat saaneet vaikutteita kartesiolaisuudesta. Seurakunnasta erottaminen tapahtui juutalaisen rituaalin mukaan.Hiltunen 2022, s. 185–186.
Synagogasta erottamisen jälkeen Spinoza otti käyttöön etunimen Benedictus, joka oli latinankielinen vastine hänen etunimelleen Baruch. Molemmat nimet tarkoittavat siunattua. Hän asui ja työskenteli jonkin aikaa Franciscus van den Endenin koulussa, jossa hän oppi latinaa ja filosofiaa. Koulussa hän luki muun muassa Terentiuksen näytelmiä, mikä muovasi hänen teostensa latinan tyyliä. Hän opiskeli myös linssinhionnan taidon, jolla hankki elantonsa. Hän sai myös pieniä mutta säännöllisiä lahjoituksia ystäviltään. Elämäntavoiltaan Spinozaa kuvailtiin vaatimattomaksi yksineläjäksi.
pienois|Spinozan kotitalo Rijnsburgissa, nykyinen Spinoza-museo. Tuohon aikaan Spinoza tutustui myös joihinkin kollegiantteihin, epädogmaattiseen lahkoon, joka oli rationalistisesti suuntautunut, sekä mennoniitteihin ja kveekareihin. Hänen ympärilleen alkoi vähitellen syntyä ajattelijoiden piiri. 1660-luvun alkupuolella Spinozan nimi tuli laajemmin tunnetuksi, ja lopulta hänen luonaan vierailivat muiden muassa Gottfried Leibniz ja Henry Oldenburg. Hän oli kirjeenvaihdossa viimeksi mainitun kanssa lopun ikäänsä.
Spinozan ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1663 ilmestynyt Renati des Cartes Principiorum Philosophiae, joka käsitteli Descartesin filosofiaa mutta esitteli myös joitakin hänen omia ajatuksiaan. Hän oli kirjoittanut kuitenkin jo aiemmin teoksia, joita levitettiin pienessä piirissä tai julkaistiin vasta hänen kuoltuaan. Vuonna 1665 Spinoza kirjoitti Oldenburgille, että oli aloittanut uuden kirjan nimeltään Tractatus theologico-politicus. Teos julkaistiin ilman tekijännimeä vuonna 1670. Ennen Tractatusta hän oli kirjoittanut jo ensimmäisen version teoksesta Ethica ordine geometrico demonstrata (suom. Etiikka).
Koska Tractatus theologico-politicus ja sen esittämä tulkinta kartesiolaisuudesta saivat kielteisen julkisen vastaanoton, Spinoza pidättäytyi julkaisemasta lisää teoksia. Spinoza oli kuitenkin osannut varautua kielteiseen julkisuuteen – teos oli julkaistu nimettömänä, ja sen painopaikaksi oli merkitty paikkansapitämättömästi Hampuri. Kirkko kielsi kirjan levittämisen. Spinoza oli muutenkin luonteeltaan varovainen. Hänellä oli sinettisormus, jossa oli hänen nimikirjaimensa, ruusu sekä sana caute (lat. ’varovaisuus’). Kaikki muut hänen kirjoituksensa julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, ystävien kokoamassa Opera Postuma -teoksessa. Etiikka valmistui vuonna 1675, mutta sitäkään ei voinut julkaista Spinozaan kohdistuneen vihan vuoksi. Tractatus politicus puolestaan jäi keskeneräiseksi.
Vuonna 1669 Spinoza muutti Amsterdamista Haagiin. Vuonna 1673 hänelle tarjottiin professorin virkaa Heidelbergin yliopistosta. Spinoza kuitenkin kieltäytyi, koska halusi säilyttää riippumattomuutensa. Leibniz ja Spinoza tapasivat vuonna 1676, vuotta ennen Spinozan kuolemaa, Haagissa ja keskustelivat Etiikasta, joka oli juuri ilmestynyt. He eivät ilmeisesti päässeet yhteisymmärrykseen monestakaan seikasta. Spinoza kuoli vuonna 1677 ennenaikaisesti, mahdollisesti sen vuoksi, että oli hengittänyt linssien hiomisen seurauksena lasipölyä ja se oli pahentanut hänen keuhkotautiaan.Nordin 1999, s. 255.
Filosofia
pienois|pysty|Spinozan kirjakokoelma. Spinozan mukaan olemassaolon totuudet voidaan johtaa muutamasta perusmääritelmästä eli aksioomasta. Spinoza esitti filosofiansa Etiikka-teoksessaan matemaattisena menetelmänä, aksioomineen ja todistuksineen.
Spinoza luokitteli tiedon lajit kolmeen luokkaan: (1) luulo (välittömät tunteet, mielikuvat, mielikuvitus, auktoriteettiusko ja niin edelleen), (2) järjen tieto (rationaalinen ymmärrys) ja (3) suora tieto luonnosta, intuitio.Scruton 2008, s. 97. Spinozan mukaan Jumala on yhtä kuin luonto ja ihmisen tarkoitus on Jumalan, siis luonnon (olemassaolon ja siis itsensä) ymmärtäminen. Koska koko deterministinen kaikkeus, luonto, on Jumala, mikään ei voi tapahtua toisin kuin se tapahtuu. Hieman stoalaisten tapaan Spinoza ajatteli, että determinismin ja mysteerin eli tuntemattoman hyväksyminen auttaa yksilöä olemaan sovussa maailmankaikkeuden kanssa.
Joitakin Spinozan filosofisia mielipiteitä olivat:
Jumala on sama kuin luonnollinen maailma, eikä jumaluudella ole persoonallisuutta.Saarinen 1985, s. 149. Jumala on sekä luova luonto (natura naturans) että luotu luonto (natura naturata).Scruton 2008, s. 86. Luonnollinen maailma on ikuinen. Hyvän ja pahan käsitteet, jotka pohjaavat ihmisten tuntemuksiin, eivät siten ole määrättävissä. Ymmärryksen tavoittelu, sekä todellisuuden ja mysteerin hyväksyminen ovat todellisia hyveitä. Usko ja toivo ovat hairahduttavia tuntemuksia, jotka ovat aina kytköksissä pelkoon ja epätoivoon niiden kääntöpuolien roolissa. Kaikki tapahtuu välttämättä niin kuin se tapahtuu. Ei ole olemassa vapaata tahtoa siinä mielessä, että se olisi riippumaton syistä. Ihmisen vapaus koostuu siitä tai sikäli, kuin hän näkee kaiken tapahtuvan adekvaatit eli oikeat syyt.Saarinen 1985, s. 148. Kaikki ihmisten ja muiden eläinten tekemä on aina deterministisesti merkityksellistä, koska kaikella on vaikutus ikuisessa luonnossa.
Yksi substanssi
Spinoza katsoi, että Jumala ja luonto olivat kaksi nimeä samalle todellisuudelle, nimittäin yhdelle jakamattomalle ja äärettömälle substanssille, joka on koko maailmankaikkeuden perustana. Hänen argumenttinsa tällaisen yhden jakamattoman substanssin puolesta eteni näin:
Premissi 1: Substanssi on olemassa eikä voi olla riippuvainen mistään muusta ollakseen olemassa. Premissi 2: Kaksi substanssia ei voi jakaa samaa attribuuttia. Todistus: Jos ne jakavat attribuutin, ne olisivat samanlaisia. Näin ne voitaisiin erottaa vain moodinsa perusteella. Tällöin ne olisivat kuitenkin riippuvaisia moodistaan ollakseen yksilöitäviä. Tällöin substanssi olisi riippuvainen omasta moodistaan, mikä olisi ristiriidassa premissin 1 kanssa. Tämän vuoksi kaksi substanssia eivät voi jakaa samaa attribuuttia. Premissi 3: Substanssin voi aiheuttaa vain joku, joka on samanlainen kuin se itse, eli joku, joka jakaa sen attribuutin. Premissi 4: Substanssia ei voida aiheuttaa. Todistus: Jonkun asian voi aiheuttaa vain joku, joka on samanlainen kuin kyseinen asia, eli joku joka jakaa sen attribuutin. Mutta premissin 2 mukaan kaksi substanssia ei voi jakaa yhtä attribuuttia. Siksi substanssi ei voi olla aiheutettu. Premissi 5: Substanssi on ikuinen. Todistus: Jos substanssi ei olisi päättymätön (eli aiheuttamaton ja ikuinen) ja rajaton, se olisi päättyvä ja rajallinen. Mutta olla rajoitettu on sama kuin olla riippuvainen. Mutta premissin 1 mukaan substanssi ei voi olla riippuvainen mistään muusta. Siksi substanssi on päättymätön. Johtopäätös: Voi olla vain yksi substanssi. Todistus: Jos olisi olemassa kaksi ikuista substanssia, ne rajoittaisivat toisiaan. Tämä toimisi rajoituksena, jolloin ne olisivat riippuvaisia toisistaan. Mutta premissin 1 mukaan ne eivät voi olla riippuvaisia toisistaan. Siksi ei voi olla kahta substanssia.
Spinoza katsoi, että Deus sive Natura (”Jumala tai luonto”) oli olento, jolla oli äärettömän monta attribuuttia ja ajattelu ja ulottuvaisuus olivat niistä kaksi.Nordin 1999, s. 256. Spinozan mukaan kaikki vähäisemmät oliot tai kappaleet eivät olleet osia tästä yhdestä substanssista, vaan ne olivat sen modifikaatioita tai moduksia. Tällöin esimerkiksi yksityinen ihminen ei ollut oma substanssinsa, vaan tämä yksi substanssi kyseisen ihmisen moduksessa – luonto modifikoituneena tämän ihmisen ruumiiksi, ja Jumala modifikoituneena tämän ihmisen ymmärrykseksi tai mieleksi.
Spinoza oli monisti, eli hän katsoi sielun ja ruumiin olevan sama asia: aine, kaikkeus ja Jumala ovat Spinozan ajattelussa perimmältään yksi ja sama substanssi. Siten hänen mukaansa sekä sielu että ruumis ovat tämän saman substanssin moduksia, eikä niin, että toinen näistä olisi toisen ilmiö. Tämä monismi voidaan nähdä vastauksena 1600-luvun suureen ongelmaan mieli- ja ainesubstanssien suhteesta, minkä Descartesin filosofia oli nostanut esille. Spinozan filosofiassa mieli ja aine ovat todellisuuden (Jumalan) ”attribuutteja”. Attribuutteja jumalalla on loputtomasti hänen täydellisen luonteensa vuoksi, mutta ihmiset tuntevat niistä vain ajattelun (mielen) ja ulottuvaisuuden (aineen). Koska nuo kaksi ovat saman asian eri puolia, on kaikilla ainetason ilmiöillä vastineensa mielitasolla ja toisin päin. Esimerkiksi jos ainetasolla kivi putoaa, on mielitasolla tästä vastineena Jumalan ajatus tuosta samasta tapahtumasta. Spinozan näkökulmaa kutsutaan neutraaliksi monismiksi, ja se on historiallisesti merkittävä ratkaisu mielen ja ruumiin ongelmaan.
Determinismi