Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomalainen runoilija, opettaja, toimittaja ja pappi. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Hänen ruotsinkieliset teoksensa vaikuttivat merkittävästi myös Ruotsin kirjallisuuteen.
Runeberg opiskeli Turun akatemiassa. Hän toimi opettajana Helsingissä ja myöhemmin Porvoossa, jossa hän vietti suurimman osan elämästään. J. L. Runebergin puoliso oli kirjailija Fredrika Runeberg.
Runeberg oli huomattava lyyrinen ja eeppinen runoilija. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvuilla ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta. Vänrikki Stoolin tarinat (Fänrik Ståls sägner, 1848, 1860, suom. 1870–1877) koostuu Suomen sodan tapahtumista ja suomalaisesta sankaruudesta kertovista runoista. Teos antoi Suomelle moraalisen identiteetin ja sen avausrunosta ”Maamme” (”Vårt land”) tuli myöhemmin Fredrik Paciuksen säveltämänä Suomen kansallislaulu. Runeberg nousi suurmiehen asemaan ja Runebergin päivää 5. helmikuuta alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan.
Elämä
Lapsuus ja suku
Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Lorens Ulrik Runebergin isä oli muuttanut Suomeen 1760-luvulla Jämtlannista Ruotsista, ja Anna Maria Malm kuului pietarsaarelaiseen Malmin kauppiassukuun, jonka juuret niin ikään lienevät olleet Ruotsista.Pohjolan-Pirhonen, Helge: Kansakunnan historia 3. kansakunta löytää itsensä, s. 529–550. Helsinki: WSOY, 1973. . Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta. Hän vietti syntymäpäiväänsä kuitenkin 5. helmikuuta. Isä tapasi poikansa ensimmäistä kertaa vasta tämän ollessa kolmivuotias. Johan oli esikoinen, ja hänellä oli kolme sisarta, Ulrika Carolina, Emilie ja Maria Mathilda, ja veljet Viktor ja Nestor, jotka molemmat jatkoivat isänsä työtä. Ulrika Carolinasta tuli runoilija, ja Emilie ”Emma” oli pietisti, joka muun muassa hoiti sokerileipomoa ja opetti Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Maria Mathildasta tuli käsityönopettaja ja lisäksi Emilie ja Maria olivat harrastaneet musiikkia. Runebergin veljenpoika oli pianisti ja säveltäjä Rudolf Sjögren, joka oli syntynyt neljä vuotta ennen isänsä Nestorin kuolemaa.
Runeberg sairasti lapsuudessaan risataudin, joka johti rauhasturpoamiin. Hänen fyysinen kehityksensä hidastui sairauden johdosta niin, että hän oppi kävelemään vasta kolmi- tai nelivuotiaana. Isältään Johan peri miehekkään ja reippaan luonteen, äidiltään taas herkkyyden ja taiteellisen lahjakkuuden.
Opiskeluvuodet
Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa vuonna 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen Osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman ja uusimaalainen Elias Lönnrot. Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827. Kesällä 1827 Runeberg asui arkkipiispa Jakob Tengströmin virkatalossa Paraisilla, missä hän opetti lapsia. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa ja kirjailijan Fredrika Tengströmin, jonka setä arkkipiispa oli. Opiskelurahoja hän ansaitsi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi vuonna 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo ”Saarijärven Paavo” (Bonden Paavo). Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä vuonna 1826 ilmestynyt ”Auringolle” (Till solen).
Vaikka Runeberg sai Saarijärvellä viettämiensä vuosien 1824–1825 aikana ratkaisevat herätteet elämäntyölleen, sinne hän ei enää koskaan myöhemmin palannut. Asuessaan Ruovedellä vuosina 1825–1826 Runeberg tutustui muutamiin Suomen sodan veteraaneihin, joihin muun muassa hänen isäntänsä, kapteeni Erik Gustaf af Enehjelm kuului. Ruoveden seudut olivat olleet vääpeli Jakob Johan Rothin ja kersantti Carl Johan Spoofin kuuluisan sissiretken näyttämönä, ja heidän viimeinen yhteenottonsa kenraali Nikolai Rajevskin johtamien venäläisten kanssa oli tapahtunut juuri af Enehjelmin omistaman Ritoniemen kartanon mailla. Metsästysretkillään Runeberg tutustui myös Kurussa asuneeseen vänrikki Karl Gustaf Polvianderiin, joka oli toiminut sodassa Porin rykmentin lipunkantajana ja josta tuli yksi vänrikki Stoolin esikuvista. Toiseksi esikuvaksi on mainittu pienessä mökissä Ritoniemen kartanon lähistöllä asunut sotaveteraani, vänrikki Fredrik Adolf Pelander. Kolmas esikuva on Ruoveden nimismies ja kapteeni Kaarle Palmroth. Runeberg tutustui Palmrothiin Ritoniemen kartanolla, jossa hän vieraili säännöllisesti. Hän oli jo yli 70-vuotias ja ulkonäöltään Stoolin tapainen. Suomen sodan aikana Palmroth oli ollut vänrikki Ruoveden komppaniassa. Ketään yksityishenkilöä ei voi pitää vänrikki Stoolin hallitsevana esikuvana, vaan Runeberg loi itse runokokoelmaa koossa pitävän tarinoivan soturivanhuksen, jota hän elävöitti eri henkilöistä muistiin jääneillä piirteillä.Palmen, Einar: Vänrikki Stoolin tarinan esikuvia ja kertojia. Teoksessa
Ura Helsingissä ja Porvoossa
pienois|Runebergien asunto Porvoossa nykyisen Runeberginkadun kulmassa. Vuonna 1828 Runeberg muutti Helsinkiin, kun yliopisto määrättiin Turun palon myötä siirtymään pääkaupunkiin. Hänestä tuli vuonna 1830 kaunopuheisuuden dosentti. Tehtävään kuului klassillisten ja uusien kielten opetusta. Vuonna 1833 hän haki yliopiston Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaa. Yliopistotoveriensa kanssa Runeberg perusti myös uuden oppikoulun Helsingfors lyceumin.Klinge 2006.Varpio–Huhtala, s. 123.
Runeberg oli vuonna 1832 perustetun Helsingfors Morgonblad -lehden ensimmäinen toimittaja. Samana vuonna hän julkaisi Helsingfors Morgonbladissa useita Ruotsin akatemiaa ja ruotsalaista runoutta kritisoineita artikkeleita. Vuonna 1837 Runeberg sai Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran, ja perhe muutti pysyvästi Porvooseen. Virkaan kuului Porvoon tuomiokapitulin jäsenyys, joten Runeberg vihittiin papiksi vuonna 1838. Virka-asuna oli papinpuku, mikä näkyykin Runebergin yllä useissa hänen muotokuvissaan, vaikka hän ei toiminutkaan seurakuntapappina. Opettajanuransa ohella hän toimitti Borgå Tidning -lehteä vuosina 1838–1839. Runeberg sai professorin arvon vuonna 1844.Varpio–Huhtala, s. 220.Varpio–Huhtala, s. 225–226, 230. Runeberg käytti paljon aikaa 1850-luvulla virsikirjatyöhön ja virsirunoiluun. Hän toimi opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1857 ja keskittyi sen jälkeen kirjoittamiseen. Runeberg halvaantui vuonna 1863 saatuaan metsästysretkellä aivoverenvuodon. Hän vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana. Runebergin kotimuseossa on esillä hänen pyörätuolinsa, jota hän kuitenkin käytti vain harvoin ja erityistilaisuuksissa.
Runebergin runoilijanolemus muodostui 1830-luvun aikana. Sen olennainen tekijä oli klassillisen antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Opetustyö ylläpiti ja syvensi Runebergin suhdetta kreikkalaiseen ja roomalaiseen runouteen. Antiikin kirjallisuuden harrastukseen liittyi suoranaisesti myös 1820-luvulla suuressa muodissa ollut kiinnostus balkanilaiseen kansanrunouteen. Runeberg sai myös vaikutteita ajan porvarillis-romanttisista virtauksista sekä huvinäytelmiinsä että kolmannen runokokoelman runoihin ja Hannan ilmentämään perhe-epiikkaan.
Vuonna 1832 Runeberg julkaisi noin tuhannen heksametrisäkeen mittaisen Hirvenhiihtäjät-runoelman, jonka tekemisen oli aloittanut kuusi vuotta aikaisemmin. Hirvenhiihtäjät oli suomalaisen kansanelämän tutkielma. Vuonna 1833 Runeberg julkaisi toisen kokoelmansa Dikter. Andra häftet (Runoja. 2.), joka verrattuna ensimmäiseen kokoelmaansa oli itsenäisempi. Vuonna 1836 hän julkaisi kolmilauluisen, eeppisen runokokoelman Hanna, joka sijoittui pappilamiljööseen. Vuonna 1841 hän julkaisi ”Julqvällen”-runon (suom. ”Jouluilta”), joka käsitteli iän ja yhteiskunnallisen aseman vaikutusta rohkeuteen ja mielentilaan. Samana vuonna hän julkaisi Nadeschda-runoelman (suom. Nadeshda). Vuonna 1844 Runeberg julkaisi eepoksen Kuningas Fjalar, jonka teemana oli jumalallisen luonnonjärjestyksen ja ihmisen tahdon suhde. Hän julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan vuonna 1848. Toisen osan hän julkaisi vuonna 1860. Heti toisen osan julkaisun jälkeen alkoi nopea suomennostyö. Vänrikki Stoolin tarinat julkaistiin kokonaisena suomeksi vihkoina vuosien 1870–1877 välisenä aikana.Varpio–Huhtala, s. 235–239
Maamme-laulun ja koko Vänrikki Stoolin tarinoiden taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen vuonna 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaantunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen.
Runebergista tuli jo eläessään ”Suomen ensimmäinen suurmies”. Runebergin päivää juhlittiin aina 5. helmikuuta hänen 50-vuotispäivästään asti. Myöhemmin Porvoon teinit alkoivat käydä laulamassa Runebergin ikkunan alla tämän syntymäpäivänä.
Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan ja kuulijassa tunteita herättävään sanankäyttöön. Se voi myös tarkoittaa, että ihminen puhuu paljon ja kauniisti; hän on kaunopuhujana kuin Runeberg, joka lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisyleisölle.
Kuolema ja hautajaiset
pienois|vasen|Johan Knutsonin maalaus Runebergin haudasta alkuperäisessä asussaan toukokuussa 1877. Runeberg kuoli 6. toukokuuta 1877, ja hänet haudattiin Näsinmäen hautausmaan korkeimmalle kummulle. Kallioon louhittu hautaholvi somistettiin kasveilla. Runebergin hautajaiset 12. toukokuuta 1877 olivat suuret ja juhlalliset. Helsingistä tuli kolme junavaunullista hautajaisvieraita ja hautajaisiin osallistuivat koko valtiopäivät. Hautajaissaaton reitti Runebergin kotitalolta oli päällystetty kuusenhavuilla ja reunustettu pikkukuusilla. Kuusenhavuilla oli koristeltu myös Porvoon rakennuksia. Kaupungin kaupat olivat kiinni koko päivän ja Helsingissäkin kolme tuntia. Kulkue oli niin pitkä, että kun sen alkupää oli jo haudan äärellä, eivät viimeiset olleet vielä päässeet lähtemään vainajan kotitalolta. Kulkuetta johtivat Suomen Kaartin soittokunta ja ylioppilaiden kuoro, joka lauloi haudalla Fredrik Paciuksen johdolla Maamme-laulun. Hautapuheen koko kansan puolesta piti J. V. Snellman. Lisäksi puhuivat Zachris Topelius ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Georg Wallgren. Runebergin vaimo, kirjailija Fredrika Runeberg haudattiin miehensä rinnalle vuonna 1879; hänen nimensä on muistomerkin toisella puolella.
pienois|Runebergin hautamuistomerkki Porvoon Näsinmäellä. Hautamuistomerkin saamiseksi järjestettiin pian Runebergin kuoleman jälkeen kansalaiskeräys ja vuonna 1879 suunnittelukilpailu, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Kilpailu jouduttiin uusimaan vuosina 1880 ja 1885, koska ensimmäisen kilpailun voittanut ruotsalaisen kuvanveistäjä Per Hasselbergin ehdotus osoittautui liian kalliiksi toteuttaa ja toisella kerralla palkintolautakunta ei ollut tyytyväinen jätettyihin ehdotuksiin. Kolmannen kilpailun voitti kuopiolainen arkkitehti Ferdinand Öhman. Muistomerkki paljastettiin lopulta 5. toukokuuta 1888. Se on korkea musta graniittipaasi, jonka etusivua koristaa tähti ja takasivua tähti ja lyyra. Siihen on kirjoitettu sanat ”Fosterlandet reste vården”.
Perhe Runebergin sisko, Carolina Runeberg, oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka julkaisi runokokoelman omalla nimellään. Veljensä ohella myös hän kuului Lauantaiseuraan.
Runebergin puoliso oli hänen pikkuserkkunsa Fredrika Tengström, yksi Suomen ensimmäisistä naiskirjailijoista. Fredrikan setä oli arkkipiispa. Fredrika ja Johan menivät naimisiin tammikuussa 1831. He saivat kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena: