pienoiskuva|Ilja Repin: Nikolai Gogol polttaa Kuolleet Sielut -kirjan käsikirjoituksen toisen osan. 1909, Tretjakovin galleria. Kuolleet sielut (, Mjortvye duši) on Nikolai Gogolin romaani vuodelta 1842, joka kertoo salaperäisen päähenkilön kollegineuvos Tšitšikovin ostosmatkoista ja niistä koituvista tapahtumista. Tšitšikov ostaa matkoillaan maanomistajilta kuolleita 'sieluja' eli kuolleita maaorjia, joita ei ole vielä poistettu henkikirjoitusluettelosta. Motiivikseen hän selittää ostavansa maaorjia saadakseen arvostusta ja vakuuttaakseen morsiamensa vanhemmat.

Gogol itse luonnehti Kuolleita sieluja sen alkuperäisen alaotsikon mukaan runoelmaksi. Kirjailija piti hyvää ystäväänsä runoilija Puškinia innoittajanaan sekä Reviisoriin että Kuolleisiin sieluihin.

Gogol suunnitteli kirjoittavansa kolmiosaisen venäläisen vastineen Danten Jumalaiselle näytelmälle. Kuolleet sielut vastaa Danten Helvettiä. Kiirastulta vastaava toisen osan, jossa kuvataan kristillis-moralisoivaan sävyyn Tšitšikovin kehitystä positiiviseksi sankariksi, käsikirjoituksen kirjailija poltti ennen kuolemaansa. Hän kirjoitti sitä kymmenen vuoden ajan. Tarinasta on olemassa muutaman sivun mittainen runko ja se on suomennettu vuonna 1966 ilmestyneessä Valitut teokset II -kirjassa.

Teos on ilmestynyt useina suomennoksina. Kirja on Gogolin pääteos ja kirjallisuuden klassikko.

Kirjan henkilöitä Pavel Ivanovitš Tšitšikov – kollegineuvos, miellyttävä ja huomiota herättämätön keskinkertaisuus Petruška – Tšitšikovin palvelija Selifan – Tšitšikovin ajuri Manilov – tunteileva ja makeileva hienostelija, maanomistaja Sobakevitš – öykkärimäinen ahmatti, maanomistaja Nozdrev – kerskaileva tuhlari ja paatunut peluri, maanomistaja Nataša Petrovna Korobotška – leskirouva, maanomistaja Pljuškin – itara leskimies, maanomistaja Kaupungin virkamiehiä: kuvernööri, prokuraattori, provosti Kuvernöörin vaimo ja tytär seurapiirirouvia: Anna Grigorjevna, Sofia Ivanovna, Praskovja Fjodorovna

Suomennokset Kuolleet sielut. Suom. Samuli S. Helsinki: Edlund, 1882. (W. Churberg'in romani-kirjasto; 2 vsk.). – Suom. Samuli Suomalainen. Otava, 1977 (Delfiinikirjat.). . Kuolleet sielut. Suom. Jalo Kalima ja Juhani Konkka; kuv. P. Boklevskij. WSOY, 1939. (Kuuluisia romaaneja; 9.). – Söderström, 1945 – WSOY, 1951– WSOY, 1962. (Taskukirjasto; 12.). – WS, 1968 – WSOY, 1977 (Taskukirjasto; 12.). . – WSOY, 1984 . – WSOY, 1992 (Laatukirjat.). . Kuolleet sielut. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1952. Kuolleet sielut. Suom. Jalo Kalima; kuvittanut P. Boklevski. WSOY, 2009 . – BTJ, 2008 (Klassikko-Kipinä.). . Kuolleet sielut. Suom. Juhani Konkka. – Kuvitus: TIM. Otava, 1970 – Kuvitus: TIM. Helsinki: Ex libris: 1970 – kuvitus: Tim. Ex libris, 1972 (Suuret venäläiset kertojat.) Otava, 2010 . – Otava, 2000. .

Kokoelmissa Kuolleet sielut sekä Riita, Nenä, Päällystakki, Hullun päiväkirja. Suom. Juhani Konkka, Reino Silvanto & Esa Adrian. Otava, 1975 (Suuret venäläiset kertojat; 1.). . Valitut teokset. 2. toim. Juhani Konkka; Suom. Juhani Konkka, Eino Kalima & Jalo Kalima. WSOY, 1959. – WSOY, 1966. – WSOY, 1994. . (sis: Reviissori, Kuolleet sielut)

Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:Nikolai Gogolin teokset Luokka:Venäläiset romaanit Luokka:Vuoden 1842 kirjat Luokka:Maaorjuus