pienois|pysty|Torinon käärinliina. Torinon käärinliina on Italiassa Torinossa Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä pellavakangas, jossa on väitetty näkyvän ristiinnaulitun miehen hahmo. Nykyisin on vallalla käsitys, että esine on keskiaikainen väärennös, radiohiiliajoituksen mukaan noin 1300-luvulta; joskin on myös tehty tutkimuksia, jotka ajoittavat liinan Jeesuksen aikaan.https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/torinon-kaarinliinan-mysteeri-syvenee/ Jotkut kuitenkin ovat uskoneet, että kyseessä on Jeesuksen hahmo, joka on siirtynyt liinaan tämän ylösnousemuksen hetkellä.
Käärinliina
pienois|vasen|Käärinliinan osa Secondo Pian kuvaamana vuodelta 1898. Torinon käärinliina on suorakaiteen muotoinen, kooltaan 437 × 111 cm, yhdestä kappaleesta valmistettu pellavakangas, joka on kudottu niin sanotulla kolme-yhteen-kalanruototoimikas-tekniikalla. Käärinliinan vasemmassa laidassa kulkee yksinkertaisella saumalla kiinnitetty noin 8 cm:n levyinen kaista, joka on samaa materiaalia kuin pääkangaskin. Kankaalta erottuu paljain silmin epäselvä miehen hahmo sekä etu- että selkäpuolelta. Hahmo on voimakasrakenteinen, pitkätukkainen ja -partainen, ja se on vainajan asennossa. Hahmon kädet on asetettu sukuelinten eteen. Kankaassa on punertavia läiskiä, jotka erottuvat selkeämpänä kuin itse hahmo. Niiden on esitetty olevan verta, toisaalta myös maalia, koska kyseisistä kohdista on löydetty pigmenttiä.Heller, John H.: Report on the Shroud of Turin. Houghton Mifflin, 1983. . Hiltunen 2009, 76−78
Käärinliinassa näkyy useassa kohdassa palojälkiä. Käärinliina vaurioitui pahoin vuonna 1532 tulipalossa sen silloisessa säilytyspaikassa Savoijin pääkaupungissa Chambéryssä. Liinan jäljet aiheutti kuumuudessa sulanut säilytysarkun hopea. Vauriojälkien säännönmukaisuus johtuu kankaan taitostavasta. Paikalliset klarissanunnat saivat tehtäväkseen korjata vauriot, minkä he tekivät muun muassa ompelemalla palojälkien taakse paikkapalat ja peittämällä koko tekstiilin nurjalta puoleltaan hollanninpalttinasta tehdyllä tukikankaalla.Cruz, Joan Carroll: Relics, s. 49. Our Sunday Visitor. 1984. . Ian Wilson, The Blood and the Shroud. New York: Free Press, 1998. .Hiltunen 2009, 54−55.
Käärinliina osana katolista pyhäinjäännöskulttia
Katolisen ensyklopedian mukaan pyhäinjäännösten palvonta oli osa keskiaikaista kansanuskoa. Myös niiden valmistaminen ja kaupustelu oli laajamittaista. Arvokkaimpia olivat Jeesukseen liittyvät esineet, kuten Jeesuksen vauva-aikainen huopa, ristin kappaleet ja muun muassa Jeesuksen esinahka, joita usea väitti omistavansa. Ensyklopedia kuvaa kirkon monesti vaivihkaisesti antaneen tällaisten reliikkien vaipua unohduksiin. Kristuksen käärinliinoiksi väitettyjä esineitä tunnetaan keskiajalta noin neljäkymmentä, mutta suurin osa niistä on tuhoutunut. Osassa oli kuvia ja osassa veritahroja. Toiset olivat kokonaan valkoisia. Arkeologi Lombatti on huomauttanut, että Vatikaani ja paavit erityisesti eivät ole väittäneet kuvaa aidoksi mutta he kuitenkin sallivat sen näytteillä pidon. Hän on syyttänyt myös liinaa aidoksi väittäviä tutkijoina esiintyviä henkilöitä näennäistieteilijöiksi, jotka eivät tunne arkeologiaa. Uskonpuhdistus suhtautui pyhäinjäännöksiin avoimen kielteisesti.
Historia
Ranskassa vanhin maininta pyhäinjäännöksestä on peräisin vuodelta 1357, jolloin käärinliina oli esillä Lireyn kaupungissa. Esineen omisti tuolloin ranskalainen ritari Geoffrey de Charny, joka järjesti pyhäinjäännöksen julkisia esittelyitä pyhiinvaeltajille ansaitakseen rahaa perustamansa Lireyn kollegiaattikirkon ylläpitokuluihin. Maininta käärinliinasta löytyy myös vuodelta 1389 olevasta asiakirjasta, jota kutsutaan piispa Pierre d’Arcisin Memorandumiksi. Memorandumissa kerrotaan käärinliinan näytöksistä pienessä Lireyn kirkossa 1300-luvun puolivälissä, ja piispa kertoo pitävänsä käärinliinaa maalattuna väärennöksenä.Emmanuel Poulle, Les sources de l'histoire du linceul de Turin. Revue critique, Revue d'Histoire Ecclésiastique, 2009/3-4. s. 776 Memorandumin löytäjien on sittemmin kuitenkin väitetty tehneen asiakirjaan muutoksia ja lisäyksiä koskien piispan uskoa käärinliinan aitouteen.Bruno Bonnet-Eymard, Study of original documents of the archives of the Diocese of Troyes in France with particular reference to the Memorandum of Pierre d’Arcis. History, Science, Theology and the Shroud. Acts of the Symposium of Saint Louis (Missouri) 1991. s. 233−260.
Käärinliina pysyi de Charnyn suvun hallussa vuoteen 1453 saakka, jolloin ilman perillisiä jäänyt Geffrey de Charnyn pojantytär Margaret luovutti kankaan Savoijin herttua Ludvigille. Vastalahjaksi hän sai herttualta Varambonin linnan sekä Lyonin lähellä sijaitsevan Miribelin maatilan. Sadan vuoden kuluessa kirkon suhtautuminen Torinon käärinliinan aitouteen oli muuttunut. Kun Margaret ei suostunut luovuttamaan pyhäinjäännöstä Lireyn kaniikeille, hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen 1459. Se tosin pian peruttiin kaniikkien havaittua käärinliinan palauttamisen mahdottomaksi.
Käärinliina sijoitettiin vuonna 1502 Ranskaan Chambéryn kaupunkiin herttuan kirkon kappeliin. Käärinliinaa alettiin näyttää yleisölle vuosittain vuodesta 1506. Kappelissa syttyi joulukuussa 1532 tuhoisa tulipalo, joka oli vähällä tuhota myös kankaan. Hopea-arkku, jossa liinaa säilytettiin säästyi kuitenkin yllättävän hyvin liekeiltä. Arkku oli sulanut yhdestä kulmastaan, ja sula metalli oli polttanut reikiä käärinliinaan. Kuva kuitenkin säilyi ehjänä. Klarissalaisnunnat ompelivat käärinliinaan takakappaleen hollanninpalttinasta ja paikkasivat vaurioituneita kohtia vuonna 1534.
Monien vaiheiden jälkeen kirkko sai tavoittelemansa pyhäinjäännöksen haltuunsa, ja se siirrettiin Torinoon 1578 osana herttua Emmanuel Filibertin suunnitelmaa pääkaupungin siirtämiseksi Torinoon. Vuonna 1694 se sijoitettiin Torinon katedraalin kuninkaalliseen kappeliin Guarino Guarinin suunnittelemaan tarkoitusta varten rakennettuun pyhäkköön. Käärinliinaa esiteltiin yleisölle ainakin vuosina 1804, 1815, 1842 ja 1868, jolloin Savoijin prinsessa Clotilde ompeli siihen uuden taustakankaan punaisesta silkistä.
Italian kuningaskunnan 15-vuotisjuhlan kunniaksi käärinliinaa pidettiin näytteillä 25. toukokuuta 1898 alkaen kahdeksan päivän ajan, ja valokuvaaja Secondo Pia pääsi ensimmäistä kertaa kuvaamaan käärinliinaa. Tulos hämmästytti, koska valokuvaus sai aikaan ”elävän näköisen” kuvan, joka näkyy käärinliinassa ainoastaan negatiivista. Toisin sanoen käärinliina itsessään on eräänlainen ”negatiivi”, josta varsinainen kuva tulee selvästi esille valokuvanegatiiveissa.
Vuonna 1902 ranskalainen vertailevan anatomian professori Yves Dalege piti Ranskan akatemiassa kohua herättäneen esitelmän käärinliinan aitoudesta. Vuonna 1931 Giuseppe Enrie pääsi kuvaamaan liinaa, jolloin sen ”negatiivinen kuva” näkyi silloisella kuvaustekniikalla entistä selvemmin. Käärinliina selviytyi toisesta maailmansodasta, mutta tuntematon henkilö yritti polttaa sen vuonna 1972. Vuonna 1983 se siirtyi virallisesti Savoijin kuningashuoneen omistuksesta katoliselle kirkolle kuningas Umberto II:n testamentin myötä.
Tieteellinen tutkimus
Sveitsiläinen kriminologi, tohtori Max Frei sai 22.–23. marraskuuta 1973 ottaa analyysia varten näytteitä varten käärinliinan pinnalta kohdista, joissa näyttää olevan verijälkiä, sekä kaksi pientä näytettä kankaasta. Hän löysi kankaasta siitepölyhiukkasia, jotka voivat olla peräisin Palestiinasta ja Turkista, mistä pääteltiin kankaan jossain vaiheessa ennen 1300-lukua olleen kyseisillä alueilla. Samana vuonna professori Gilbert Raes sai käyttöönsä kankaasta pieniä näytteitä. Ensimmäinen käärinliinatutkijoiden konferenssi järjestettiin 1977 Yhdysvalloissa.
1978 järjestetyn Torinon käärinliinan esittelyn yhteydessä yhdysvaltalainen STURP-tutkimusryhmä sai tutkia liinaa useita päiviä. Ryhmä otti siitepölynäytteitä, kuitunäytteitä ja kuvasi liinaa sen ajan uusimmilla laitteilla, muun muassa VP8-kuva-analysaattorillaVP8 Image Analyzer& Shroud of Turin, Shroudnm.com , joka paljasti kankaassa olevan kuvan olevan kolmiulotteinen. STURP tuotti suuren määrän informaatiota, jota edelleenkin hyödynnetään sindonologiassa eli Torinon käärinliinaan kohdistuvassa tutkimushaarassa. John Heller ja Adam Adler väittivät jäljittäneensä näytepalasta verta. Vuonna 1984 John F. Fischer kuitenkin osoitti, että käytetyllä menetelmällä sama tulos saadaan myös temperamaalista.
Ensimmäinen radiohiiliajoitustutkimus käärinliinan iän selvittämiseksi tehtiin vuonna 1988. Radiohiiliajoituksen suorittivat samanaikaisesti Oxfordin yliopisto, Arizonan yliopisto ja ETH Zürich. Käärinliinasta otettiin näyte Torinon katedraalissa 21. huhtikuuta 1988, tutkijajoukon läsnä ollessa. Näyte oli peräisin Raesin käyttöönsä saaman näytepalan välittömästä yhteydestä Ajoituksen tulokset julkaistiin Nature-lehdessä 1989. Sen mukaan näytepala on 95 prosentin todennäköisyydellä peräisin vuosien 1260–1390 väliseltä ajalta. Vertailunäytteet otettiin nubialaisesta haudasta, jonka on arvioitu olleen 1000-luvulta, thebesläisen Kleopatra-nimisen naisen muumiosta ja pyhän Louis d’Anjoun kaavusta, jonka uskotaan olevan 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta. Tulosten mukaan nubialaisen haudan näyte olisi peräisin ajalta 1026–1160, Kleopatran muumio olisi vuosilta 9 eaa.–78 jaa., Louis d’ Anjoun kaapu ajalta 1264–1283 ja Torinon käärinliinan näyte ajalta 1262–1384.
Jotkut väittivät ajoitusnäytteen saastuneen: mahdollisia virhelähteitä olisivat olleet bakteerit ja se, että käärinliina oli kerran pelastettu tulipalosta. Samoin näytepala voisi olla osa käärinliinaan jälkikäteen lisättyä nuorta kohtaa. Kuitenkin riittävä määrä bakteereja olisi näkynyt jo paljaalla silmällä, ja kangas oli sellaista, että sen kuiduista voitiin hyvin puhdistaa palojäljet ennen ajoittamista. Ajoituksen virheellisyys vaatisi, että 64 prosenttia kaikesta näytteen hiilestä olisi kontaminaatiota.
Raymond N. Rogers väitti vuonna 2005, että vuoden 1988 radiohiilitutkimuksessa käytetty käärinliinan näytepala ei ehkä olisi ollut osa alkuperäistä käärinliinaa. Rogers esitti keksineensä oman ajoitusmenetelmän, jolla ajoitti käärinliinan 1 300–3 000 vuotta vanhaksi ja suositti uusien radiohiilikokeiden tekemistä useilla eri näytteillä. Väitteeseen on suhtauduttu kriittisesti.
Vuonna 2009 löydettiin jerusalemilaisesta haudasta tähän mennessä ensimmäinen ajanlaskun alun aikainen käärinliina. Sen kangas oli kuitenkin kudottu eri tekniikalla kuin Torinon käärinliinan, minkä katsottiin tukevan päätelmää, että Torinon liina ei ole aito.
Pääsiäisviikolla 2013 julkaistiin Italiassa kirja Il Mistero della Sindone eli 'Käärinliinan mysteeri', jonka ovat kirjoittaneet Padovan yliopiston professori Giulio Fanti ja toimittaja Saverio Gaeta. Fanti on tutkinut samoja näytepaloja, joita käytettiin radiohiilitutkimuksessa vuonna 1988. Fanti tarkasteli kuituja infrapunan ja spektroskopian avulla. Hänen tutkimuksensa mukaan liina ajoittuisi välille 300 eaa. ja 400 jaa. ja olisi Palestiinan alueelta. Hänen mukaansa vuoden 1988 mittaukset olisivat saastuneita. Fanti ja myös Gaeta, joka on työskennellyt katolisen kirkon tiedotusvälineissä, ovat hartaita katolisia.Kataja-Lian, Marika: Torinon käärinliina ei sittenkään ole keskiaikainen huijaus? Yle uutiset 31.3.2013.
Vuonna 2017 Plos Onessa julkaistiin tutkimus, jonka johtopäätös oli, että liinasta otetussa kuidussa oli monivammapotilaan verta, minkä tulkittiin tarkoittava, että häntä oli kidutettu. Seuraavana vuonna Plos One veti tutkimuksen pois sen puutteellisen laadun vuoksi. Olisi tullut käyttää kontrollinäytteitä sen selvittämiseksi, oliko näytteessä todella ihmisen verta, verta ollenkaan vaiko esimerkiksi mustetta. Myös näytteen alkuperä oli jäänyt epäselväksi. Tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja Carlino arvosteli kritiikkiä ristiretkeksi.