Tappo on Suomen rikoslain 21 luvun 1 §:ssä säädetty rikos, joka tarkoittaa toisen ihmisen tahallista surmaamista. Tappo on henkirikosten perusmuoto, josta on tuomittava vankeutta määräajaksi, vähintään kahdeksan vuotta. Rikoslain 21 luvussa säädetään kolmiportainen henkirikosrakenne: murha (2 §) on tapon törkeä tekomuoto ja surma (3 §) lievempi tekomuoto. Luvun nykyiset henkirikossäännökset perustuvat hallituksen esitykseen HE 94/1993 vp ja tulivat voimaan 1. syyskuuta 1995 lailla 578/1995.
Lainsäädäntö
Rikoslain 21 luku koskee henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia.
Tappo (1 §)
Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
Tappo on henkirikoksen perusmuoto, johon syyllistyy se, joka tahallaan aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman. Tunnusmerkistö on avoin eikä edellytä tiettyä tekotapaa. Rikoslain 2 c luvun 2 §:n mukaan määräaikaisen vankeusrangaistuksen enimmäispituus on kaksitoista vuotta, joten taposta voidaan tuomita vankeutta kahdeksasta kahteentoista vuoteen.
Tapon tahallisuusarviointi edellyttää vähintään todennäköisyystahallisuutta: tekijän on täytynyt pitää uhrin kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Rajanveto tapon ja törkeän pahoinpitelyn välillä on käytännössä yksi rikosoikeuden keskeisimmistä kysymyksistä.
Murha (2 §)
Jos tappo tehdään:
vakaasti harkiten, erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.
Murha edellyttää sekä vähintään yhden kvalifiointiperusteen täyttymistä että kokonaistörkeysarviointia. Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään korostanut, että kokonaisarvostelu on itsenäinen edellytys: vaikka jokin ankaroittamisperuste täyttyisi, tekoa ei tule arvioida murhana, ellei se ole myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Surma (3 §)
Jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet, rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava surmasta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
Surma on tapon lievempi tekomuoto, joka soveltuu poikkeuksellisissa olosuhteissa tehtyihin henkirikoksiin. Surman soveltaminen edellyttää kokonaisarviointia, jossa otetaan huomioon teon olosuhteet ja tekijän vaikuttimet. Surmasta tai sen yrityksestä ei ole muodostunut vakiintunutta rangaistuskäytäntöä, koska tapauksia on vähän.
Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu (6 a §)
Lailla 435/2013 lisättiin rikoslakiin 21 luvun 6 a §, jossa säädetään rangaistavaksi tapon, murhan, surman ja törkeän pahoinpitelyn valmistelu. Rikokseen syyllistyy se, joka tällaisen rikoksen tekemistä varten:
pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti käytettäväksi rikoksessa, sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunnitelman rikoksen tekemisestä, tai palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista rikoksen tekemiseen taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen.
Rangaistuksena on vankeutta enintään neljä vuotta. Säännöstä ei sovelleta, jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta.
Soveltamisalasäännös (18 §)
Sovellettaessa murhan neljättä kvalifiointiperustetta (virkamiehen tappaminen) rikollisen teon kohteena olevaan virkamieheen rinnastetaan rikoslain 40 luvun 11 §:ssä tarkoitettu julkista luottamustehtävää hoitava henkilö, julkista valtaa käyttävä henkilö sekä tietyin edellytyksin ulkomainen virkamies.
Lainsäädäntöhistoria
Vuoden 1889 rikoslaki
Alkuperäinen vuoden 1889 rikoslaki sisälsi henkirikossäännökset 21 luvussa otsikolla "Murhasta, taposta ja muusta pahoinpitelystä". Taposta tuomittiin kuritushuonerangaistus vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi. Murhan rangaistus oli kuolemanrangaistus tai kuritushuone elinkaudeksi.
Vuoden 1969 uudistus
Rikoslain 21 luku uudistettiin kokonaisuudessaan lailla 491/1969. Uudistuksessa henkirikossäännökset rakennettiin puhtaan tahallisuusvastuun varaan ja ne saivat pitkälti sen muodon, joka säilyi vuoden 1995 uudistukseen saakka. Tapon rangaistusasteikko säilyi ennallaan (vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta). Murhan tunnusmerkistöön sisältyivät pääosin samat kvalifiointiperusteet kuin nykylaissa, mutta kvalifiointiperusteiden luettelo ei ollut tyhjentävä.Parkkari, Ville: Murha vs. tappo – Rajanvedon perustelut Korkeimman oikeuden ratkaisuissa vuosina 2000–2004. Teoksessa Rikostuomion perusteleminen, Helsinki, Helsingin hovioikeus 2005, s. 301–330.
Vuoden 1995 uudistus
Rikoslain 21 luku uudistettiin jälleen lailla 578/1995, joka tuli voimaan 1. syyskuuta 1995. Uudistus oli osa rikoslain kokonaisuudistuksen toista vaihetta ja perustui hallituksen esitykseen HE 94/1993 vp.
Keskeiset muutokset henkirikossäännöksiin:
Murhan kvalifiointiperusteiden luettelo muutettiin tyhjentäväksi. Aiemmin murhan tunnusmerkistö sisälsi esimerkinomaisen luettelon, jonka lisäksi tekoa voitiin pitää murhana "muissa tapauksissa", jos sitä oli pidettävä erityisen törkeänä. Lisäksi edellytettiin kokonaistörkeysarviointia. Hallituksen esityksessä HE 94/1993 vp ehdotettiin murhalle vaihtoehtoisena rangaistuksena määräaikaista vankeutta enintään 12 vuotta, mutta eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi ehdotuksen ja piti elinkautisen ainoana rangaistuksena. Erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdyn tapon alempi rangaistusasteikko (kuritushuone 4–8 vuotta) poistettiin ja korvattiin erillisellä surman tunnusmerkistöllä (rikoslain 21 luvun 3 §), jonka rangaistusasteikko on 4–10 vuotta vankeutta. Tapon perusrangaistusasteikko (8–12 vuotta) säilyi ennallaan. Luku nimettiin "Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista" (aiemmin "Murhasta, taposta ja muusta pahoinpitelystä").
Myöhemmät muutokset
Lailla 435/2013 lisättiin 21 lukuun 6 a §, jossa säädettiin rangaistavaksi törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Muutos perustui hallituksen esitykseen HE 141/2012 vp.
Lailla 923/2024 lisättiin 21 lukuun uudet 6 b ja 6 c §:t, jotka koskevat naisen sukuelinten silpomista ja sen valmistelua. Samalla kumottiin luvun 4 § (lapsensurma) tarpeettomana; vastaavat teot arvioidaan vastedes muiden henkirikossäännösten nojalla. Samassa yhteydessä rikoslain 8 luvun 1 §:ää muutettiin siten, ettei tahallisten henkirikosten (tappo, murha, surma) syyteoikeus enää vanhene. Aiemmin tapon syyteoikeus vanheni 20 vuodessa.
Rangaistusasteikot
Rikos Rangaistusasteikko Tappo (1 §) 8 v – 12 v vankeutta Murha (2 §) elinkautinen vankeus Surma (3 §) 4 v – 10 v vankeutta Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu (6 a §) enintään 4 v vankeutta
Tilastotietojen mukaan taposta tuomittujen rangaistusten mediaani on vuosina 2016–2020 ollut 9 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Tapon yrityksestä tuomittava mediaanirangaistus on vuosina 2015–2018 ollut 3 vuodesta 8 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta. Vuosina 2003–2009 miesten keskimääräinen rangaistus taposta oli 9 vuotta 5 kuukautta ehdotonta vankeutta ja naisten 8 vuotta 8 kuukautta.
Tilastot
Tilastokeskus julkaisee vuosittain rikos- ja pakkokeinotilaston, jossa tilastoidaan poliisin tietoon tulleet henkirikokset tutkintanimikkeen mukaan.
Poliisin tietoon tulleet henkirikokset
Vuosi Tapot Murhat Henkirikokset yhteensä 2015 96¹ – 96 2016 78¹ – 78 2017 73¹ – 73 2018 85¹ – 85 2019 72¹ – 72 2020 86¹ – 86 2021 86¹ – 86 2022 52 26² 79 2023 38 19 57 2024 53 36 89 2025 (tammi–kesäkuu) 31 17 48
¹ Vuosina 2015–2021 Tilastokeskuksen liitetaulukoissa tappo, murha ja surma on ilmoitettu yhdistettynä lukuna. Tappo-sarakkeessa näytetään yhdistetty luku. Surman osuus on tyypillisesti 0–2 tapausta vuodessa.² Vuoden 2022 yhteissumma sisältää lisäksi yhden surman.
Vuonna 2019 henkirikoksia tuli poliisin tietoon 72, mikä oli tuolloin alhaisin luku 2000-luvulla. Vuonna 2023 ennätys rikkoutui, kun henkirikoksia tuli tietoon vain 57 eli vähemmän kuin kertaakaan vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 2024 henkirikosten määrä kuitenkin kasvoi 89:ään eli 32 tapauksella edellisvuodesta, ja taso palautui 2010-luvun loppupuolen tasolle. Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla poliisin tietoon tuli 48 henkirikosta, mikä on suurin ensimmäisellä vuosipuoliskolla tilastoitu luku sitten vuoden 2014. Samalla ajanjaksolla poliisin tietoon tuli 209 tapon, murhan tai surman yritystä, mikä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla.
Pitkän aikavälin kehitys
Henkirikollisuus on Suomessa ollut pitkään laskusuunnassa. Vuosina 2001–2010 poliisin tietoon tuli keskimäärin 124 henkirikosta vuodessa, kun vuosina 2011–2020 vastaava luku oli 89. 1990-luvun alkupuolella henkirikoksia tehtiin vuosittain vielä 150–180. Suomalaisten riski joutua surmatuksi on laskenut matalammaksi kuin kertaakaan 1960-luvun jälkeen.
Arviolta kaksi kolmasosaa miespuolisista ja lähes puolet naispuolisista henkirikosten osapuolista on alkoholin tai muiden päihteiden ongelmakäyttäjiä. Valtaosa henkirikoksista tapahtuu yksityisasunnoissa.
Oikeuskäytäntö
Korkein oikeus on antanut useita tappoa koskevia ennakkopäätöksiä. Keskeiset oikeuskysymykset ovat koskeneet tapon ja murhan välistä rajanvetoa, tahallisuuden arviointia sekä tapon yritystä.
Murhan ja tapon rajanveto
Ratkaisussa KKO 1973 II 68 putkiasentaja P. oli säilöönotossa kuristanut työmies S:n ensin käsillään ja sen jälkeen paitansa hihoilla. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi P:n ilman täyttä ymmärrystä tehdystä murhasta 10 vuodeksi kuritushuoneeseen. Korkein oikeus katsoi, ettei henkirikos ollut tapahtunut erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen, eikä tekoa muutoinkaan ollut pidettävä erityisen törkeänä. Korkein oikeus tuomitsi P:n vailla täyttä ymmärrystä tehdystä taposta 8 vuodeksi kuritushuoneeseen.Sundberg (1974) s. 170–173.
Ratkaisussa KKO 2004:63 15-vuotias A pahoinpiteli 14-vuotiaan B:n tajuttomaksi, siirsi tämän ojan pohjalle ja kuristi tätä kaksin käsin kurkusta. Uhri hengitti ojassa ollutta mudansekaista vettä ja kuoli tukehtumalla. Korkein oikeus katsoi surmaamisen tahalliseksi, mutta totesi, ettei siihen liittynyt vakaata harkintaa, vaan suunnittelemattomasti alkanut teko eteni hallitsemattomalla tavalla. Teko oli raaka ja julma, mutta A ei pitkittänyt tekoa aiheuttaakseen tarkoituksellista tuskaa tai kärsimystä. Korkein oikeus katsoi A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tappoon ja mittasi rangaistukseksi 7 vuotta vankeutta.Salonen (2004) s. 410–425.
Ratkaisussa KKO 2005:7 Jari V. ja Jari P. olivat vuonna 2002 riistäneet Hannu O:n hengen lyömällä ja potkimalla sekä hyppimällä tämän päällä. Väkivalta kesti vähintään 15 minuuttia ja se tehtiin kahdessa vaiheessa, joten tekijöillä olisi ollut mahdollisuus luopua teosta. Korkein oikeus totesi tekijöiden tarkoituksena olleen tappaa uhri ja heidän pyrkimyksensä tähän päämäärään olleen määrätietoista. Hovioikeus oli katsonut teon tapoksi, mutta korkein oikeus muutti syyksilukemisen murhaksi ja tuomitsi tekijät elinkaudeksi vankeuteen.Salonen (2005) s. 38–45.
Ratkaisussa KKO:2020:33 (7.5.2020) korkein oikeus arvioi, täyttikö teräaseella tehty henkirikos murhan vai tapon tunnusmerkistön. Hovioikeus oli katsonut teon täyttävän useita murhan ankaroittamisperusteita. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, ettei tekoa voitu pitää tapon tunnusmerkistöä niin paljon törkeämpänä, että sitä tulisi kokonaisuutena arvostellen pitää murhana. Vastaajan syyksi luettiin murhan asemesta tappo.