Kamerun, viralliselta nimeltään Kamerunin tasavalta on yhtenäisvaltio keskisen Afrikan länsiosassa Guineanlahden pohjukassa. Maan pääkaupunki on Yaoundé. Kamerunin rajanaapureita ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä. Kamerunilla on rannikkoa Guineanlahteen kuuluvalla Bonnynlahdella. Maata kutsutaan ”Afrikaksi pienoiskoossa” sen geologian ja kulttuurin monimuotoisuuden vuoksi. Kamerunin luontoon kuuluu hiekkarantoja, autiomaata, vuoria, sademetsää ja savannia. Maan korkein kohta on Kamerunvuori lounaassa ja suurimmat kaupungit ovat Douala, pääkaupunki Yaoundé ja Garoua. Kamerunissa asuu yli 200 eri etnistä ja kielellistä ryhmää. Maa tunnetaan ulkomailla hyvin musiikistaan, erityisesti makossasta ja bikutsista, ja menestyksekkäästä jalkapallomaajoukkueestaan. Kamerunin viralliset kielet ovat ranska ja englanti.
Muihin Afrikan maihin verrattuna Kamerun on poliittisesti ja sosiaalisesti vakaa. Vakauden ansiosta maassa on voinut kehittyä maatalous, tieverkko, rautatiet ja suuret öljy- ja puuteollisuuden alat. Monet kamerunilaiset elävät kuitenkin köyhyydessä omavaraisviljelijöinä. Valta on tiukasti presidentti Paul Biyan ja hänen Rassemblement démocratique du Peuple Camerounais -puolueensa käsissä, ja poliittinen korruptio on yleistä. Maan englanninkielinen osa on vieraantunut yhä enemmän hallituksesta, ja englanninkieliset poliitikot ovat vaatineet suurempaa vallan hajottamista tai jopa brittien aikoinaan hallitsemien alueiden eroa muusta Kamerunista.
Kamerunin alueen varhaisiin asukkaisiin kuuluivat Sao-kulttuurin jäsenet Tšadjärven ympäristössä ja baka-metsästäjä-keräilijät kaakon sademetsissä. Portugalilaiset löytöretkeilijät saapuivat maan rannikolle 1400-luvulla ja antoivat alueelle nimeksi Rio dos Camarões (”rapujoki”), mistä nimi Kamerun on peräisin. Fulbesotilaat perustivat Adamawan emiraatin maan pohjoisosaan 1800-luvulla, ja useat etniset ryhmät perustivat maan länsi- ja luoteisosiin voimakkaita heimo- ja fon-kuntia.
Kamerunista tuli Saksan siirtomaa vuonna 1884, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen alue jaettiin Ranskan ja Britannian kesken Kansainliiton mandaatiksi. Union des Populations du Cameroun -puolue ajoi Kamerunin itsenäisyyttä, mutta se kiellettiin 1950-luvulla. Se kävi sotaa ranskalaisia ja sitten kamerunilaisia joukkoja vastaan vuoteen 1971 asti. Vuonna 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi Kamerunin tasavallaksi presidentti Ahmadou Ahidjon johdossa. Brittiläisen Kamerunin eteläinen osa liittyi siihen seuraavana vuonna ja muodosti Kamerunin liittotasavallan. Maa nimettiin Kamerunin yhdistyneeksi tasavallaksi vuonna 1972 ja Kamerunin tasavallaksi vuonna 1984.
Maantiede ja ilmasto thumb|left|Vulkaaniset muodostumat täplittävät maisemaa Rhumsikissa Extrême-Nordin maakunnassa. Maastonmuodot ja ilmasto Kamerun sijaitsee Keski- ja Länsi-Afrikan rajamailla Bonnynlahden rannikolla. Bonnynlahti on osa Guineanlahtea ja Atlantin valtamerta. Matkailukirjallisuudessa Kamerunia kuvataan ”Afrikaksi pienoiskoossa”, sillä maan alueella on kaikkia maanosan ilmasto- ja kasvillisuusalueita: rannikkoa, autiomaata, vuoristoa, sademetsää ja savannia.DeLancey & DeLancey 2000, s. 16. Valtion pinta-ala on 475 442 neliökilometriä, ja se on maailman 53. suurin valtio. Kamerunin naapurivaltiot ovat Nigeria lännessä, Tšad koillisessa, Keski-Afrikan tasavalta idässä sekä Päiväntasaajan Guinea, Gabon ja Kongon tasavalta etelässä.
Kamerun jaetaan viiteen merkittävään maantieteelliseen alueeseen, joita erottavat toisistaan fysikaaliset ja ilmastolliset piirteet sekä kasvillisuus. Rannikon tasanko ulottuu 15–150 kilometriä sisämaahan GuineanlahdeltaFomensky et al. 1984, s. 6. ja se on keskimäärin 90 metrin korkeudella merenpinnasta.Neba 1999, s. 14. Alueen ilmasto on erittäin kuuma ja kostea lyhyine kuivine kausineen, se on tiheän metsän peittämä ja siellä sijaitsee joitakin maailman kosteimmista paikkakunnista.Neba 1999, s. 28. Etelä-Kamerunin tasanko nousee rannikkotasangolta keskimäärin 650 metrin korkeudelle.Neba 1999, s. 16. Aluetta hallitsee päiväntasaajan sademetsä, vaikka vaihtelu kuivan ja kostean kauden välillä tekeekin siitä vähemmän kostean kuin rannikko on.
Epäsäännöllinen vuorten, kukkuloiden ja tasankojen ketju, joka tunnetaan Kamerunin vuorijonona, ulottuu rannikon Kamerunvuorelta melkein Tšadjärvelle saakka Kamerunin pohjoiskärjessä – Kamerunvuori on 4 095 metrin korkuisena maan korkein huippu.Neba 1999, s. 17. Alueella on lauha ilmasto, erityisesti Läntisellä ylätasangolla, vaikka sademäärät ovatkin suuria. Sen maaperä kuuluu Kamerunin hedelmällisimpiin etenkin tuliperäisen Kamerunvuoren ympäristössä.Neba 1999, s. 17. Tuliperäisyys on luonut alueelle kraatterijärviä. Yksi niistä, Nyosjärvi, sylkäisi 21. elokuuta 1986 ilmaan hiilidioksidia surmaten 1 700–2 000 henkeä.DeLancey ja DeLancey sivulla 161 kertovat kuolleita olleen 1 700; Hudgens ja Trillo sivulla 1054 sanovat ”ainakin 2 000”; West sivulla 10 väittää ”enemmän kuin 2 000”.
Eteläinen tasanko nousee pohjoisessa ruohoiselle ja karulle Adamaouan tasangolle. Se ulottuu läntisiltä vuorilta itään ja muodostaa esteen maan pohjois- ja eteläosien välille. Se on keskimäärin 1 100 metrin korkeudella ja sen lämpötilat vaihtelevat 22 ja 25 celsiusasteen välillä; sademäärät ovat suuria.Gwanfogbe et al. 1983, s. 20.Neba 1999, s. 29. Pohjoinen alamaa-alue ulottuu Adamaouan reunalta Tšadjärvelle keskimäärin 300–350 metrin korkeudella. Sille luonteenomainen kasvillisuus on savannin pensaikkoa ja ruohoa. Alue on kuiva, sateet ovat harvinaisia ja lämpötilat korkeita.
Vesistöt Kamerunissa on neljä valuma-aluetta. Etelässä tärkeimmät joet ovat Ntem, Nyong, Sanaga ja Wouri. Ne virtaavat lounaaseen tai länteen suoraan Guineanlahteen. Dja ja Kadéï laskevat kaakkoon Kongoon. Pohjois-Kamerunissa Benue virtaa pohjoiseen ja länteen laskien Nigeriin. Logone virtaa vuorostaan pohjoiseen Tšadjärveen, jonka Kamerun jakaa kolmen naapurivaltionsa kanssa.
Luonto ja luonnonsuojelu Eteläosien kuuma ja kostea ilmasto on suotuisa sademetsien kasvulle. Niiden puut voivat kasvaa 60 m korkeiksi, ja orkideat ja saniaiset ovat yleisiä. Rannikoilla kasvaa mangrovea. Maan keskiosien lehtipuut karistavat lehtensä kuivan kauden aikana. Pohjoisosia hallitsevat savannit. Metsissä on apinoita, lepakoita ja monia lintulajeja sekä joitakin elefantteja. Wazan kansallispuisto luotiin elefanttien, kirahvien ja antilooppien suojelualueeksi, ja siellä tavataan myös apinoita, leijonia ja leopardeja. Maassa on tavattu 303 lajia nisäkkäitä, joista 18 endeemisiä ja 41 uhanalaisia. Havaituista 968 lintulajista 703 pesii Kamerunissa. Putkilokasveja tunnetaan 7500 lajia.
Kamerunissa on kahdeksantoista kansallispuistoa ja kaksitoista muuta suojelualuetta. Djan eläintensuojelualue on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1987. Sanghan suojelualue, joka jatkuu myös Kongon tasavaltaan ja Keski-Afrikan tasavaltaan, liitettiin Maailmanperintöluetteloon vuonna 2012.
Historia thumb|left|Joseph Merrick (kuvassa osallistumassa isubujen hautajaisiin vuonna 1845) oli jamaikalainen baptistilähetyssaarnaaja, joka perusti kirkon isubuille Kamerunin rannikolla.
Nykyisen Kamerunin alueella on ollut asutusta neoliittiselta kaudelta lähtien. Pisimpään maassa ovat yhtäjaksoisesti asuneet pygmit, kuten bakat.DeLancey & DeLancey 2000, s. 2. Sao-kulttuuri syntyi Tšadjärven ympärille noin vuonna 500 ja väistyi Kanemin ja sen seuraajavaltion Bornun tieltä. Länteen syntyi kuningaskuntia, fon-kuntia ja heimokuntia.
Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Kamerunin rannikolle vuonna 1472. He havaitsivat Wouri-joessa runsaasti rapuja ja nimesivät sen niiden mukaan ”rapujoeksi” (), mistä myös nimi ”Kamerun” on peräisin. Seuraavien vuosisatojen aikana eurooppalaiset alkoivat harjoittaa säännöllistä kauppaa rannikon asukkaiden kanssa ja kristityt lähetyssaarnaajat tunkeutuivat sisämaahan. 1800-luvun alussa Modibo Adama johti pohjoisessa fulbesotilaita jihadiin ei-islaminuskoisia ja osittain islaminuskoisia kansoja vastaan ja perusti Adamawan emiraatin. Alueelta fulbeja paenneet asukkaat saivat aikaan merkittävän muutoksen Kamerunin väestön rakenteessa.Fanso 1989, s. 84.
Saksan keisarikunta valtasi maan alueen siirtomaakseen (Saksan Kamerun) vuonna 1884 ja aloitti vakaan tunkeutumisen sisämaahan. Saksa aloitti hankkeita siirtomaansa infrastruktuurin parantamiseksi, mutta käytti raakaa pakkotyöjärjestelmää.DeLancey & DeLancey 2000, s. 125. Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, Kamerunista tuli Kansainliiton mandaatilla hallittava alue ja se jaettiin Ranskan Kameruniin ja brittiläiseen Kameruniin vuonna 1919. Ranskalaiset integroivat Kamerunin talouden huolellisesti emämaahansaDeLancey & DeLancey 2000, s. 5. ja paransivat alueen infrastruktuuria investoinneilla, ammattityöläisillä ja jatkamalla pakkotyövoiman käyttöä. Britit hallitsivat aluettaan naapurimaasta Nigeriasta. Brittien alueen asukkaat valittivat, että heistä oli tehty laiminlyöty ”siirtomaan siirtomaa”. Nigerialaisia siirtotyöläisiä muutti joukoittain brittiläisen Kamerunin eteläosiin, mikä lopetti pakkotyövoiman käytön, mutta suututti alueen alkuperäiset asukkaat.DeLancey & DeLancey 2000, s. 4. Kansainliiton mandaatit muutettiin Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalueiksi vuonna 1946, ja itsenäisyydestä tuli Ranskan Kamerunissa keskeinen poliittinen kysymys. Ranska kielsi radikaaleimman poliittisen puolueen Union des Populations du Camerounin (UPC) 13. heinäkuuta 1955. Kielto johti pitkään sissisotaan ja puolueen johtajan Ruben Um Nyobén salamurhaan.DeLancey & DeLancey 2000, s. 6. Brittiläisessä Kamerunissa pohdittiin, pitäisikö alueen yhdistyä jälleen Ranskan Kameruniin vai liittyä Nigeriaan.
2020-luvulla julkisuuteen tulleiden kamerunilaisten ja ranskalaisten yhteisen raportin mukaan Ranska tukahdutti maan itsenäisyysliikkeitä vuosina 1945-1971. Ranskan joukkojen johtamissa sotilasoperaatioissa kuoli muun muassa antikolonialistisen UPC-puolueen tulisieluinen johtaja Ruben Um Nyobe. Raportin mukaan Ranska laittoi satojatuhansia kamerunilaisia internointileireille ja tuki raakoja miliisin otteita itsenäisyystaistelun tukahduttamiseksi. Raportin mukaan kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli vuosien 1956 ja 1961 välillä. Päätös tutkia ja julkaista Ranskan rooli Kamerunin itsenäisyystaistelussa tehtiin vuonna 2022 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin Yaoundén vierailun aikana. Elokuussa 2025 julkaistussa kirjeessä Macron sanoi Kamerunin presidentti Paul Biyalle raportissa tehdyn selväksi, että "Kamerunissa käydyn sodan aikana siirtomaaviranomaiset ja Ranskan armeija käyttivät useita erityyppisiä sortavia väkivaltatoimia tietyillä maan alueilla".
1. tammikuuta 1960 Ranskan Kamerun itsenäistyi presidenttinään Ahmadou Ahidjo, ja 1. lokakuuta 1961 entinen brittiläinen Etelä-Kamerun yhdistyi naapuriinsa ja muodosti sen kanssa Kamerunin liittotasavallan. Ahidjo käytti edelleen käynnissä olevaa sotaa UPC:n kanssa ja pelkoja etnisestä konfliktista vahvistamaan presidentin valtaa, mitä hän jatkoi senkin jälkeen, kun UPC oli vaimennettu vuonna 1971. Hänen puolueestaan Union Nationale Camerounaisesta tuli ainoa sallittu puolue 1. syyskuuta 1966 ja vuonna 1972 liittovaltiomalli lakkautettiin Yaoundésta johdetun Kamerunin yhdistyneen tasavallan tieltä.DeLancey & DeLancey 2000, s. 19. Ahidjo noudatti suunnitelluksi liberalismiksi kutsuttua talouspolitiikkaa asettaen rahakasvien viljelyn ja öljyntuotannon etusijalle. Hallinto käytti öljystä saatuja varoja muodostamaan kansallisen rahavarannon, maksamaan viljelijöille ja rahoittamaan tärkeitä kehityshankkeita; monet aloitteet kuitenkin epäonnistuivat, kun Ahidjo nimitti epäpäteviä liittolaisiaan ohjaamaan niiden toteutusta.DeLancey & DeLancey 2000, s. 7.