Georg August Wallin (myös Yrjö Aukusti Wallin, Abd al-Wali ; 24. lokakuuta 1811 Sund, Ahvenanmaa – 23. lokakuuta 1852 Helsinki) oli suomalainen tutkimusmatkailija, arabisti ja itämaiden kirjallisuuden professori. Opiskeltuaan arabian kieltä Pietarissa Wallin teki kolme pitkää matkaa Arabian niemimaalle keisarillisen apurahan turvin.
Elämäkerta Wallinin vanhemmat olivat henkikirjoittaja Israel Wallin ja Saltvikin kirkkoherran tytär Johanna Maria Ahrenberg. Hän kävi Turun katedraalikoulua ja muutti Turun palon 1827 jälkeen koulun mukana Raumalle. Seuraavana vuonna hän kuitenkin erosi koulusta ja opiskeli ylioppilaaksi yksityisesti. Hän kirjoittautui 1829 opiskelijaksi Helsingin yliopistoon.Aro & Salonen 2000, s. 6
Yliopistossa opiskelut sujuivat kohtalaisen hyvin, joskin 1834 sattui välikohtaus, jossa Wallin ja ylioppilaat E. A. Ingman, M. A. Castrén, Lauri Stenbäck ja muutama muu erotettiin yliopistosta puoleksi vuodeksi. Tapahtuman taustalla oli opiskelijoiden oikeuksien loukkaaminen, jota oli ryhdytty julkisesti pohtimaan, ja Wallin oli valittu kokouksen puheenjohtajaksi.Aro & Salonen 2000, s. 7
Pakkolomalta palattuaan Wallin suoritti 1836 filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan klassiset kielet (kreikka ja latina) ja itämainen kirjallisuus. Samana vuonna hän pääsi yliopiston kirjastoon ylimääräiseksi amanuenssiksi. Professori Gabriel Geitlinin johdolla hän syventyi tutkimaan itämaisia kieliä, eritoten persiaa ja arabiaa.Aro & Salonen 2000, s. 8 Hän oli todennut vieraiden kielten opiskelun kuten saksa, ranska, englanti ja venäjä olevan helppoa. Erityisesti kielten taitaminen käytännössä osoittautui hänelle helpoksi.Öhrnberg 2007, s. 15 Kun A. J. Sjögren vuonna 1838 etsi suomalaista tiedemiestä lähetettäväksi Siperiaan, oli Wallin ehdolla. Matkalle valittiin kuitenkin M. A. Castrén.
Wallin puolusti vuonna 1839 dosenttiväitöskirjaansa De Praecipua inter hodiernam Arabun linguam et antiquam differentia, jossa hän käsittelee klassisen ja nykyisen arabian pääasiallisia eroavaisuuksia. Pian väittelyn ja väitöskirjan julkaisemisen jälkeen Wallin nimitettiin Helsingin yliopiston itämaisen kirjallisuuden dosentiksi. Se oikeutti palkattomaan luennointiin. Öhrnberg 2007, s. 14
Wallin lähti 1840 Pietariin jatkamaan itämaisten kielten opintoja. Hänen opettajiaan Keisarillisessa yliopistossa Pietarissa olivat Mirza Ismail persian kielessä ja egyptiläinen šeikki Muhammad Ayyad al-Tantâwi arabiassa.Öhrnberg 2007, s. 43 Kieliopintojen lisäksi hän perehtyi huolellisesti kielialueiden ihmisten ajatusmaailmaan ja tapoihin.
Matka-apuraha thumb|left|Muhammad seurueineen matkalla Mekkaan. Helsingin yliopistossa tuli vuonna 1841 haettavaksi matka-apuraha nuorille tiedemiehille. Wallin laati matkasuunnitelman, joka aikalaisten mielestä oli ”merkillisimpiä ja rohkeimpia mitä Suomen mies on milloinkaan laatinut”. Hän ilmoitti aikovansa matkata Egyptiin ja Arabiaan. Jos myönnetyt varat riittäisivät, niin matka jatkuisi edelleen tataariheimojen luokse, jossa hän selvittäisi näiden heimojen ja suomensukuisten kansojen välistä sukulaisuussuhdetta.
Viiden vuoden välein haettavaa matka-apurahaa oli hakenut kuusi nuorta tutkijaa, joiden joukossa oli myös M. A Castren. Aikalaisten hämmästykseksi sen voitti Wallin siitä huolimatta, etä akateemisten piirien huomio oli lähes kokonaan suuntautunut suomalaisten sukulaiskansoihin Siperiassa. Ratkaisua arvosteltiin epäoikeudenmukaiseksi.Öhrnberg, 2007. s. 53
Matkaan valmistautumisen perusteellisuudesta kertoo se, että saatuaan tiedon apurahasta Wallin opiskeli lääketiedettä ja harjoitti lääkärintointa myös käytännössä. Matkasuunnitelmiin näet kuului hänen esiintymisensä kiertelevänä lääkärinä. Hän valmistautui kuitenkin myös selviämään alueen oudossa ilmastossa ja hyvin erilaisissa olosuhteissa.Aro & Salonen 2000, s. 9
Wallinille 1850 esitetyn retkikuntatarjouksen yhteydessä Royal Geographic Societyn puheenjohtaja Roderick Murchison luonnehti häntä "[autiomaan pojaksi], joka sivistyksensä ja taitojensa puolesta on täydellisen kykenevä hälventämään tietämättömyytemme maasta, joka on niin kiinnostava ihmiskunnan varhaisimman historian kannalta".Salmén, Leif: Itämainen huone, s. 63. Teos 2017.
Matkalle lähtö Perusteellisten matkavalmistelujen jälkeen Wallin lähti matkaan Helsingistä 28. heinäkuuta 1843. Matka alkoi purjelaivalla Saksaan ja jatkui sieltä Pariisiin. Opiskeltuaan Pariisissa hän jatkoi Marseillen kautta Istanbuliin ja sieltä Aleksandriaan.Öhrnberg 2007, s. 53–
Wallin toimi perusteellisen pikkutarkasti. Hän täydensi tietojaan ja kielitaitoaan ensin Aleksandriassa ja sitten Kairossa, jonka hän myös valitsi matkojensa kiintopisteeksi. Hän opiskeli ihmisten tapoja ja käyttäytymistä käymällä kaupoissa, kahviloissa ja toreilla. Hän perehtyi islamin uskontoon ja uskonnon ongelmiin ja opinkappaleisiin. Wallin pukeutui kansanomaisesti ja totuttautui elämään yksinkertaista ja vaatimatonta elämää, jonka hän oletti auttavan autiomaaolosuhteisiin totuttautumisessa. Näin valmistautuneena Wallin oli varma, että hänen ei tarvinnut pelätä ja että hänen sopeutumisensa poistaisi vaarat, joista ilmitulo ja sen seurauksena julistettu kuolemantuomio olisivat pahinta.Wallin 2007
Kaikkiaan Wallin vietti matkalla lähes kuusi vuotta. Hän tutustui Kairon ympäristöön ja retkeili pitkin Niiliä etelään, aina sen toiselle putoukselle asti. Matkalla hän tutki perusteellisesti muinaisen Egyptin arkeologisia jäänteitä, joista erikoisesti Theban, Karnakin ja Luxorin muistomerkit saivat hänen huomionsa. Egypti oli vain tutkimusmatkan kiintopiste, ja Wallin teki kaikkiaan kolme tutkimusmatkaa, joista yhden Arabiaan, toisen Palestiinaan ja Syyriaan sekä kolmannen Mesopotamiaan ja Persiaan. thumb|right|Nykypäivän Medinaa.
Ensimmäinen aavikkomatka 1845–1846
Ensimmäiselle matkalle kohti itää Wallin lähti 1845. Hän oli pukeutunut beduiinišeikiksi. Karavaanireittejä seuraten hän vaelsi pitkin Siinain erämaata ja saapui Al Jawfin erämaakaupunkiin. Jo sitä ennen Wallin oli kohdannut monia vaikeuksia ja ongelmia, mutta karavaaniteitä kulkien hän selviytyi Hailin karavaaniteiden risteykseen.Wallin 2007, s. 399–434
Erämaassa olivat olleet ongelmina janoon nääntyminen sekä ryöstelevät beduiinit, joiden käsiin hän joutui. Matkakassa alkoi kuitenkin ehtyä, ja hänen oli luovuttava aikeista matkata Persianlahden rannalle.
Wallin liittyikin monipäiseen pyhiinvaeltajien karavaaniin, joka kulki suoraan Mekkaan. Aiemmin vain harvat eurooppalaiset tutkijat olivat onnistuneet käymään salaa muslimien pyhissä kaupungeissa Medinassa ja Mekassa. Vielä harvempi oli saanut ensi käden tietoja islaminuskoisten menoista ja riiteistä noissa kahdessa kaupungissa. Pyhiinvaeltajan valkoiseen viittaan pukeutunut Wallin vieraili kuitenkin kaikilla pyhillä paikoilla ja kirjoitti päiväkirjaansa näkemästään ja kuulemastaan tarkat kuvaukset. Uhkarohkeassa tempussa oli hengenmenon vaara.
Käynti Mekassa ja Medinassa 1846 Ensimmäisellä matkallaan G.A. Wallin osallistui pyhiinvaellukseen muslimiksi naamioituneena vuonna 1846 ja kertoi siitä kirjeessään. Ei-muslimin vierailu Mekassa oli harvinaisuus, ja Wallin itse arveli, että hänellä olisi ollut vain 3–4 edeltäjää.Wallin 2007, s. 445 Nykyisin tiedetään, että heitä oli ainakin parikymmentä.Öhrnberg 2007, s. 436
Mekassa Wallin aloitti muiden tavoin pyhiinvaellusrituaalin Kaaban temppelistä, joka sijaitsi Al-Haram-moskeijan sisällä. Temppeli kierrettiin vastapäivään seitsemän kertaa. Kun musta kivi ohitetaan, sitä suudellaan tai kosketaan, jos tungokselta pystyy. Wallin 2007, s. 441-442 Wallin kertoo, että rakennuksen sivulla seisoi mustia orjia, jotka virtahepopampuilla huitoivat holtittomasti väkijoukkoa, milloin tungos yltyi liian sankaksi. Tästä huolimatta hän onnistui monta kertaa suutelemaan kiveä ilman, että ainoakaan isku osui häneen.Wallin, 2000, 181
Kiertämisen jälkeen pyhiinvaeltajat juovat temppelin pihalla olevan pyhän Zamzam-kaivon vettä. Wallin kertoo, että se oli "suolaista ja pahan makuista". Seuraava tehtävä oli rituaalinen juoksu seitsemän kertaa Safa ja Marwa-vuorten välillä. Ne ovat todellisuudessa pieniä nyppylöitä itse temppelin sisäpuolella. Juoksu suoritetaan ensimmäisen viikon kuluessa. Wallinin mukaan matka oli jokseenkin Helsingin Esplanadin pituinen katu ja matka taivallettiin hitaasti juosten ja rukouksia kertaillen. Juoksuradalla oli kova tungos ja Wallin näki useiden juoksevan kasvot veressä kaaduttuaan ja satutettuaan itsensä.
Kun rituaalijuoksu oli suoritettu, pyhiinvaeltajat siirtyivät seuraavana päivänä eli 8. joulukuuta 1846 Minan kylään, missä yövyttiin. Wallinin mukaan Mina oli suuri laakso vuoren välissä, missä kummassakin päässä oli kaupungin tapainen. Sieltä jatkettiin aamulla matalalle Arafat-vuorelle (eli "Armonvuorelle"), jossa kaikki valmistivat aamiaista jonkin pensaan juurella. Vuoren alla tasangolla odotettiin sitten, että aurinko laskee. Vuoren korkeimmalla kohdalla oli minbar, josta imaami luki saarnansa, vaikka harvat kuulivat mitään. Tämä oli Wallinin mukaan pyhiinvaelluksen huippukohta. Hän kuitenkin kyllästyi ja kertoo, että "minä puolestani en koko islamissa ollut nähnyt mitään niin hengetöntä ja merkityksetöntä, mitään niin vähän juhlallista kuin tämä seisoskeleminen siinä vuoren juurella."Wallin, 2000. 182Wallin 2007, s. 443
Arafat-vuorelta siirryttiin kamelikyydillä Muzdalifaan, missä yövyttiin. Wallin kertoo, että täällä jokainen keräsi noin 70 kiveä ennen kuin heittäydyttiin nukkumaan. Wallin tallensi myös Suomenlinnan tataarien imaamille pullollisen Zamzamin vettä sekä Muzdalifan kiviä. Vaeltajat palasivat Minaan ja kivittivät (rajm) siellä Saatanaa eli kahta kivipylvästä. Minassa pyhiinvaellus päättyi. Useimmat vielä osallistuivat teurastamaan uhrieläimen, joiden liha jaettiin köyhille.Wallin 2007, s. 443-444
Muutama kolikko taskussa Wallin lähti paluumatkalle ja saapui ensiksi Jeddan satamakaupunkiin, josta hän pääsi vuonna 1846 verraten hyvällä aluksella lähtemään Egyptiin. Wallin pelkäsi merimatkaa ja matkaseuraansa, kahdeksaa kiihkoisaa Mekan sheikkiä, jotka eivät koskaan maininneet kristittyä toivottamatta tälle Herran kirousta. Mukana kulkeneista aluksista kaksi teki haaksirikon, mutta Wallinille vakuutettiin, että se oli vähän. Matka oli ollut rasittava, hermoja kysyvä ja väsyttävä. Hän oli kuitenkin viihtynyt hyvin yksinkertaista ja luonnonmukaista elämää viettäneiden paimentolaisten keskuudessa.Wallin 2007, s. 444-447
Toinen aavikkomatka: Palestiina ja Syyria
pienoiskuva|Saida Zainabin moskeija Damaskoksen ulkopuolella. Sairasteltuaan jonkin aikaa Kairossa, Wallin lähti vuoden 1846 lopulla virkistysmatkalle Palestiinaan ja Syyriaan. Matkan oli tarkoitus olla samalla myös työmatka. Hän kuitenkin poikkesi alkumatkasta Pyhän Katariinan luostariin Siinain autiomaassa. Luostarin kuuluisasta kirjastosta hän totesi: "kirjastossa kävin vain kerran. Se oli hirmuinen Augeiaan talli täynnä paperipinoja ja pölyä, niin etä säikyin oitis".Wallin 2007, s. 454
Wallin jatkoi matkaansa Palestiinaan ja kävi eri uskontokuntien pyhillä paikoilla. (Kävi myös Jerusalemissa, "Färderna till Mekka och Jerusalem 1845-1847"). Hän tutustui erityisesti alueen etnisten ryhmien elämäntapoihin ja uskonnollisiin menoihin. Lisäksi hän oli kiinnostunut arabian kielen Syyriassa puhutusta murteesta.
Wallin jatkoi matkaansa aina Damaskokseen ja Baalbekiin saakka. Paluumatkan hän aloitti Beirutista, josta hän matkusti meritse Aleksandriaan. Hän pääsi Kairoon vuonna 1847. Kairossa hän koki miellyttävän yllätyksen. Suomesta oli saapunut rahalähetys. Saamansa yliopiston Aleksanterin-apurahan turvin Wallin saattoi suunnitella kolmatta tutkimusmatkaa autiomaahan.Wallin 2007, s. 448–460 Hänen jo tekemänsä matkat olivat saaneet osakseen paljon huomiota, eikä vain Suomessa, vaan myös ulkomailla Euroopassa.
Kolmas aavikkomatka: Mesopotamia ja Persia thumb|left|Kerbelan moskeija vuonna 1932.