Maria Aleksandrovna (, synt. Marie Maximilianne Wilhelmine Auguste Sophie); (8. elokuuta 1824 Darmstadt, Hessenin suurherttuakunta – 3. kesäkuuta (J: 22. toukokuuta) 1880 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli saksalainen Hessenin prinsessa, Venäjän keisarinna ja keisari Aleksanteri II:n ensimmäinen puoliso vuodesta 1841 lähtien.
Suku ja koulutus Maximilianne Wilhelmine Auguste Sophie Marie oli nuorin Hessenin prinssi Ludvigin (1777–1848) ja Badenin prinsessa Wilhelmine Louisen (1788–1836), Venäjän keisarinna Elisabeth Aleksejevnan sisaren, seitsemästä lapsesta, joista kolme kuoli jo pieninä. Hänen vanhempansa olivat kaksinkertaisia serkkuja keskenään ja yhteensopimaton pari: Ludvig oli tylsä, ujo ja sulkeutunut, kun taas yksitoista vuotta nuorempi Wilhelmine oli kaunis ja viehättävä. Kahden aikuiseksi eläneen pojan, Ludvigin (tuleva suurherttua Ludvig III, 1806–1877) ja prinssi Karl Wilhelmin Ludvig von Hessen-Darmstadt und bei Rhein (1809–1877) syntymän jälkeen pari erosi Napoleonin sotien myrskyisä vuosina Ludwigin ollessa taistelukentillä.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. Heiligenberg: Our Ardently Loved Hill. Published in Royalty Digest. No 49. July 1995.
Yhdentoista vuoden tauon jälkeen prinsessa Wilhelmine sai neljä lasta lisää, mutta hovihuhujen mukaan lasten biologinen isä oli paroni August von Senarclens de Grancy, Hessenin suurherttuan ylitallimestari.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Korneva, Galina & Cheboksarova, Tatiana. Russia & Europe: Dynastic Ties, Eurohistory, 2013. Näistä neljästä lapsesta vain Marie ja hänen vanhempi veljensä prinssi Alexander von Hessen-Darmstadt und bei Rhein (1823–1888) elivät aikuisiksi. Vaikka prinssi Ludvig virallisesti tunnusti lapset omikseen, hän ja Wilhelmine vieraantuivat toisistaan vuoteen 1827 mennessä.
Vuonna 1828 prinsessa Wilhelmine muutti 5-vuotiaan Alexanderin ja 4-vuotiaan Wilhelmine Marien kanssa ostamaansa Heiligenbergiin linnaan, entiseen nunnaluostariin Jugenheimin kylään 20 km päähän Darmstadtista, jossa sisarukset viettivät suurimman osan lapsuudestaan.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. Romanov Autumn:Stories from the last century of Imperial Russia. Sutton Publishing, 2000. Vuonna 1829 vanhemmat juhlivat hopeahääpäiväänsä näennäisessä sovussa. Vuonna 1830 isoisä Hessenin suurherttua Ludvig I kuoli ja Marien isästä tuli uusi hallitseva suurherttua Ludvig II. Herttuapari teki vähitellen sovinnon ja käytti Heiligenbergiä kesäkuukausina.
Wilhelmine Marie varttui äitinsä hoidossa, joka vastasi henkilökohtaisesti hänen koulutuksestaan ja suosi ranskalaista kulttuuria. Hänen opinnoissaan painotettiin erityisesti taloutta, historiaa ja kirjallisuutta. Kun äiti kuoli tuberkuloosiin vuonna 1836, tämän hovirouva ja mahdollinen isän puoleinen tätinsä Marianne von Senarclens de Grancy otti vastuun 11-vuotiaan Marien koulutuksesta noudattaen äitivainajan tekemiä opintosuunnitelmia.
Äitinsä kuoleman jälkeen Marie ja Alexander muuttivat pysyvästi isänsä hoviin Darmstadtiin. Sisarukset pysyivät hyvin läheisinä koko elämänsä ajan. Ollessaan jo keisarinna Maria eli vuoden 1855 jälkeenkin, hän vieraili usein veljensä luona Heiligenbergissä. Mariesta tuli läheinen myös kahdelle vanhemmalle veljelleen Ludvig III:lle, Hessenin suurherttualle ja Hessenin prinssi Karlille. Epäily nuorimpien lasten syntyperästä ja perimysoikeudesta varjosti edelleen Marien ja Alexanderin elämää, koska isä Ludvig II oli kylmä ja etäinen heitä kohtaan. Tämä asia vaikutti jopa siihen, ettei Marien nimeä ollut kelpuutettu naimaikäisten saksalaisten prinsessojen luetteloon.
Nuoruus vasen|pienoiskuva|184x184px|Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna. Vladimir Ivanovitš Hau, 1841 Marie oli 14-vuotias tavatessaan tulevan puolisonsa, Venäjän kruununperillisen eli tšarevitš Aleksandr Nikolajevitšin, tulevan Aleksanteri II:n oopperaesityksen yhteydessä vuonna 1838. Kruununperillinen oli lähetetty, kuten isänsä Nikolai I aikanaan, täydentämään kasvatustaan Euroopan kierroksella (Grand Tour) ja samalla tutustumaan morsianehdokkaisiin ja oli matkallaan päätynyt Hesseniin. Aleksandr oli pitänyt siihen saakka tapaamiaan saksalaisprinsessoja ikävystyttävinä ja tyylittöminä. Marie oli liian nuori morsianehdokkaaksi, joten häntä ei edes otettu huomioon ja hänen hiuksensa olivat yhä vapaina ja lapsellisilla kiharoilla. Marie esiteltiin Aleksandrille täysin odottamatta, tyttö ei tuonut itseään mitenkään esille eikä osannut keimailla, mutta keskusteli älykkäästi. Kruununperijän matka-aikataulu muuttui täysin: hän oli laskenut viipyvänsä pari tuntia, mutta sen sijaan hän viipyikin Ludvig II:n perheen parissa kaksi päivää.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. The Camera and the Tsars, Sutton Publishing, 2004. pienoiskuva|225x225px|Kruununperijä, tšarevitš Aleksandr ja tšarevna Maria Aleksandrovna, Eduard Kaiserin kaiverrus, 1840-luku.
Kihlaus Aleksandr oli kuitenkin vakaasti päättänyt mennä naimisiin Marien kanssa, ja lopulta keisari Nikolai I myöntyi poikansa tahtoon. Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan luvan saaminen oli vaikeampaa, koska häntä epäilytti Marien mahdollinen epäselvä syntyperä ja se että Marien äiti oli kuollut keuhkotuberkuloosiin. Marie kuitenkin osoitti olevansa kelvollinen venäläisen kruununperijän puolisoksi. Hän oppi venäjän kielen nopeasti kesäkuuhun mennessä. Tuleva anoppi, joka kävi häntä poikkeuksellisesti henkilökohtaisesti tervehtimässä Darmstadtissa, oli näkemäänsä tyytyväinen ja antoi lupansa avioliitolle. Kihlaus julkaistiin huhtikuussa 1840 kun tyttö oli 16-vuotias.vasen|pienoiskuva|200x200px|Tsarevitš Aleksandr Nikolajevitšin ja suuriruhtinatar Maria Aleksandrovnan häät Talvipalatsin suuressa kirkossa 16. huhtikuuta 1841. Vasili Semjonovitš Sadovnikovin akvarelli. Avioliitto Prinsessa Marie saapui Venäjälle syyskuussa 1840 isoveljensä Alexanderin ja kotiopettajattarensa mademoiselle Marianne von Senarclens de Grancyn saattamana. Häntä alettiin kasvattaa kruununperijän eli tšarevitsin puolison ja tulevan keisarinnan tehtäviin. Vilkas hovielämä ja huvittelusesongin pyörteet aiheuttivat kauhua eristyneissä oloissa eläneessä tytössä, joka oli nähnyt isäänsäkin vain harvoin. Kiinalaisessa teatterissa Tsarskoje Selossa Aleksanterin palatsin puistossa esitettiin ranskalaisia näytelmiä, oopperaa ja balettia. Joka sunnuntai keisarinna Aleksandra Fjodorovna järjesti virallisen juhlaillallisen Aleksanterin palatsissa.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Cowles, Virginia. The Romanovs. Harper & Ross, 1971. Ss. 71, 185. pienoiskuva|318x318px|Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna koiransa kanssa, 1849. Christina Robertson (1796–1854), skotlantilainen taidemaalari. Eremitaašin taidemuseo, Pietari. vasen|pienoiskuva|Keisarinna Maria lastensa Marian ja Sergein kanssa 1860-luvun alussa. Taustalla lastenhoitaja eli njanja. Marien oli käännyttävä myös ortodoksiseen uskontoon ja kasteen yhteydessä hän otti nimekseen Maria Aleksandrovna, perhepiirissä häntä kutsuttiin edelleen nimellä Marie. Häät pidettiin Talvipalatsin kirkossa 16. huhtikuuta 1841 morsiamen ollessa 17-vuotias. Häntä pidettiin erittäin älykkäänä ja vaatimattomana, mutta etäisenä. Nuoripari oli kiintynyt toisiinsa, ja läheinen suhde jatkui Aleksanteri II:n hallituskauden puoliväliin asti 1860-luvulle asti.
Lapset Marialle ja Aleksandrille syntyi kahdeksan lasta muutaman vuoden välein. Vain vanhin tytär Aleksandra ei elänyt aikuiseksi saakka ja kuoli kuusivuotiaana aivokalvontulehdukseen.Sebag Montefiore, Simon: Kolmas näytös: Rappio. Toinen kohtaus: Vapauttaja. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 501, 502, 503, 548. Maria Aleksandrovna suri tytärtään pitkään, kunnes synnytti hartaasti toivomansa toisen tyttären neljä vuotta myöhemmin. Aleksandra Aleksandrovna Romanova (1842–1849), kuoli 6-vuotiaana aivokalvontulehdukseen Nikolai Aleksandrovitš Romanov (1843–1865), kuoli 21-vuotiaana aivo-selkäydinkalvojen tulehdukseen Aleksandr Aleksandrovitš Romanov (1845–1894), tuleva keisari Aleksanteri III thumb|309x309px|Keisarinna Maria Aleksandrovna puolisonsa keisari Aleksanteri II:n ja poikansa, tulevan keisari Aleksanteri III:n kanssa 1860-luvun alussa. Maria Aleksandrovna Romanova (1853–1920) Vladimir Aleksandrovitš Romanov (1847–1909) Aleksei Aleksandrovitš Romanov (1850–1908) Sergei Aleksandrovitš Romanov (1857–1905) Pavel Aleksandrovitš Romanov (1860–1919), teloitettiin vallankumouksen aikana
Elämä tšarevitsin puolisona Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna sopeutui nopeasti sekä venäjän kielen käyttämiseen että venäläiseen ajattelutapaan. Myöhemmin hänestä tuli panslavististen aatteiden kannattaja. Maria luki paljon etenkin venäläisten modernien kirjailijoiden kuten Mihail Lermontovin, Nikolai Gogolin, Fjodor Dostojevskin ja Ivan Turgenevin teoksia. Hän oli maaorjuuden poistamisen kiihkeä kannattaja. Hän piti puutarhassaan kävelemisestä etenkin Pietarin ulkopuolella Katariinan palatsissa, jossa keisariperhe vietti aikaa keväisin ja syksyisin ja tuotti niihin Saksasta lempikukkiaan kieloja ja kevätesikoita. Seurapiirit pitivät häntä kuitenkin kylmänä, etäisenä, vailla eleganssia tai makua pukeutumisensa suhteen. Häntä kutsuttiin pilkkanimellä la petite bourgeoise allemande, saksalainen pikkuporvari.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Van der Kiste, John. The Romanovs 1818–1959. Sutton Publishing, 1999. Kesät vietettiin vuonna 1831 valmistuneessa uusgoottilaisessa Farmi-palatsissa Pietarhovin Aleksandrian puistossa. vasen|pienoiskuva|229x229px|Keisarinna Maria puolisonsa ja kahden nuorimman poikansa Sergein, Pavelin ja tyttärensä Marian kanssa vuonna 1864 tai 1865 (keisarinna surupuvussa?) Maria Aleksandrovnaa hovin huvitukset ja seurapiirijuhlat eivät kiinnostaneet, eikä hän jatkuvien raskauksiensa ja sairastelunsa vuoksi voinut niihin osallistuakaan. Hän piti venäläistä aatelistoa turhamaisena ja kevytmielisenä.[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] King, Greg: Livadia in the Reign of Alexander II. Published in Imperial Crimea: Estates Enchanment & The Last of the Romanovs. CreateSpace Independent Publishing Platform, 2017. Vaikka hovin viralliset vastaanotot ja juhlallisuudet pitkästyttivät häntä, hoiti hän kuitenkin velvollisuutensa: "Elämä hovissa vaati päivittäistä sankaruutta ... Elin kuin vapaaehtoinen palomies, valmiina hyppäämään ylös hälytyksen tullessa. En kuitenkaan ollut aivan varma siitä, minne juosta tai mitä tehdä.”[Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Radzinsky, Edvard: Alexander II: The Last Great Tsar. Free Press, 2006.
Elämä keisarinnana pienoiskuva|199x199px|Aleksanteri II kruunaa keisarinna Maria Aleksandrovnan 1856 Moskovassa Uspenskin katedraalissa. Mihály Zichyn maalaus 1857, yksityiskohta. Eremitaašin taidemuseo. Nikolai I kuoli keuhkokuumeeseen helmikuussa 1855. Krimin sota oli käynnissä ja päättyi Sevastopolin antautumiseen. Uuden keisarin ja keisarinnan kruunajaiset järjestettiin 14.-26. elokuuta [juliaanisen kalenterin mukaan] 1856 Moskovassa ja varsinainen kruunajaisseremonia 7. syyskuuta (J: 26. elokuuta] Ylösnousemuksen eli Uspenskin katedraalissa Kremlissä kesti viisi tuntia.
Koska leskikeisarinna oli asemaltaan hallitsevan keisarin puolison yläpuolella, keisarinna Maria Aleksandrovna otti vasta Aleksandra Fjodorovnan kuoltua vuonna 1860 suuremman roolin hyväntekeväisyystoiminnassa. Hänen avullaan Venäjälle perustettiin Punainen Risti, josta tuli nopeasti suurin ja varakkain julkinen organisaatio. Hänen organisoimanaan ja johdollaan se keräsi valtavia rahasummia, jotka hyväntekijät joka puolelta keisarikuntaa olivat lahjoittaneet. Naiskomiteat keräsivät kaksi kertaa enemmän varoja kuin maakuntien komiteat keskimäärin.