pienoiskuva|Julius Mägiste 1920-luvulla Julius Mägiste, alun perin Mälson (19. joulukuuta 1900 Kassema, Kudinan kunta, Tartumaa – 11. maaliskuuta 1978 Lund, Ruotsi) oli virolainen, vuodesta 1945 lähtien Ruotsissa vaikuttanut itämerensuomalaisten ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkija, sanakirjantekijä ja Lundin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen perustaja.
Elämä ja ura Julius Mägiste syntyi Kasseman kylässä, joka tuolloin kuului Kudinan kuntaan ja Maarja-Magdaleenan pitäjään. Hänen isänsä Gustav Mälson oli maanviljelijä ja erinomainen paikallisen murteen taitaja, äiti Emilie (Miili) Veski oli kotoisin naapurikylästä Vaidaverestä ja toisen kuuluisan virolaisen kielentutkijan, etenkin virolaisen kielensuunnittelun merkkimiehen Johannes Voldemar Veskin sisar. Nuori Julius tutustui lapsesta pitäen moniin paikallisen murteen ja kansanperinteen tuntijoihin ja oppi itsekin vanhan, tuolloin jo väistymässä olleen Kudinan murteen niin hyvin, että myöhemmin, 1920-luvulla Suomessa oleskellessaan, käänsi Hj. Nortamon raumanmurteisia pakinoita tälle murteelle. Niitä esitettiin Viron radiossa näyttelijä Hugo Laurin lukemana.
Käytyään oppikoulun Tartossa ja taisteltuaan jonkin aikaa Viron vapaussodassa Mägiste kirjoittautui syksyllä 1919 Tarton yliopistoon, missä hän opiskeli ensin latinaa ja kreikkaa mutta siirtyi sitten itämerensuomalaisten kielten alalle, missä professorina toimi tuolloin suomalainen Lauri Kettunen. Kesällä 1921 hän tutki Akadeemiline Emakeele Selts -seuran stipendiaattina Viron Inkerissä paikallista inkerinsuomalaista murretta. Tämän ja kahden seuraavankin kesän kenttätyön tuloksena syntyi maisterintyönä Rosonan murteen kuvaus, joka ilmestyi kirjana 1925.
Joulukuusta 1924 kesään 1925 Mägiste tutki aineistoja ja opiskeli suomen kieltä Helsingissä. Kesällä 1925 hänen oli palattava Tarttoon, missä häntä tarvittiin opettamaan itämerensuomalaisia kieliä Lauri Kettusen palattua Suomeen. Opetustyön ohella itämerensuomalaisten kielten oi-, ei-aineksisia deminutiivijohdoksia käsitellyt väitöskirja valmistui 1928. Tutkimustyö jatkui itämerensuomen ut-, yt-deminutiiveihin. Näitä käsitelleen kirjan käsikirjoitus oli jo ladottavana, mutta kirja jäi sodan vuoksi ilmestymättä. Jo opiskeluvuosinaan Mägiste oli aloittanut suomalais-virolaisen sanakirjan toimittamista. Kauan kaivattu Soome-eesti sõnaraamat ilmestyi lopulta 1931.
Väiteltyään Mägiste nimitettiin jo 1929 Tarton yliopistoon itämerensuomalaisten kielten ylimääräiseksi, vuonna 1932 vakinaiseksi professoriksi. Lukuvuoden 1937–1938 hän vietti Budapestin yliopistossa vierailevana professorina. Viron kielen äänne- ja muoto-opin, historian ja etymologian tutkimuksen ohella hän teki 1930-luvulla kielitieteellistä kenttätyötä Kaakkois-Viron setukaisten parissa. Toisen maailmansodan aikana Mägiste perehtyi lähemmin mordvan ja marin, jonkin verran myös komin kieliin, joiden aineistoa hän keräsi neuvostoliittolaisilta sotavangeilta. Vuonna 1943 sotavanki-kielenoppaat vietiin kielentutkijoiden vastustuksesta huolimatta Saksaan, mutta Mägistelle tarjoutui vielä tilaisuus tehdä kenttätyötä Länsi-Inkerissä, missä hän keräsi vatjan kielen aineistoa.
Syyskuussa 1944 Mägiste perheineen monien muiden virolaisten lailla pakeni lähestyvän neuvostoarmeijan tieltä ensin Rostockin seudulle, sitten Hampuriin, mistä hän vuoden 1945 lopulla pääsi muuttamaan Ruotsiin. Siellä hän löysi paikkansa Lundin yliopistosta, missä hänelle järjestyi ensin arkistotöitä, tutkimusstipendejä sekä viron ja unkarin kielen opetustyötä. Vanhan kirjaviron tutkimuksen ohella – vanhaa virolaista kirjallisuutta oli Ruotsin kirjastoissa paljon tarjolla – Mägiste pystyi Ruotsissa tekemään kielitieteellistä kenttätyötä sinne paenneiden liivin, karjalan ja lyydin puhujien sekä Ruotsin metsäsuomalaisten parissa. Vuonna 1950 Mägiste nimitettiin Lundin yliopiston dosentiksi, ja neljä vuotta myöhemmin yliopistoon perustettiin hänen johdollaan suomalais-ugrilainen seminaari, jonka toiminta tosin päättyi vuonna 2000.
Mägiste jäi Lundin yliopistosta eläkkeelle vuonna 1967. Vielä viimeisinä vuosinaan hän työskenteli suuren viron kielen etymologisen sanakirjan parissa, jonka käsikirjoitus valmistui juuri ennen hänen kuolemaansa. Työ jäi lopullista painokuntoon toimittamista vaille, mutta Suomalais-Ugrilainen Seura julkaisi konekirjoitetusta tekstistä faksimileversion vuosina 1982–1983. Vuoteen 2012 saakka se oli ainoa varsinainen viron kielen etymologinen sanakirja.
Lähteet
Luokka:Vuonna 1900 syntyneet Luokka:Vuonna 1978 kuolleet Luokka:Virolaiset kielitieteilijät Luokka:Virolaiset professorit Luokka:Fennougristit Luokka:Ruotsin virolaiset