Hevosvaljakosta (, ) on Isokrateen kirjoittama oikeuspuhe, joka puolustaa Alkibiades nuorempaa hevosvaljakkoa koskeneessa kanteessa asiassa, joka liittyi hänen isänsä Alkibiadeen aikaisempaan toimintaan. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 16.

Historia

Isokrates kirjoitti puheen Hevosvaljakosta pidettäväksi nuoremmalle Alkibiadeelle tämän oikeudenkäynnissä Ateenassa. Se liittyy oikeustapaukseen, jossa ateenalainen kansalainen Teisias väittää, että vanhempi Alkibiades oli ryöstänyt häneltä neljän hevosen valjakon, ja nostaa poikaa vastaan kanteen niiden arvosta.

Syyte muistuttaa läheisesti erästä toista, joka mainitaan muualla. Alkibiades oli ilmoittanut Olympian kisoihin seitsemän nelivaljakkoista vaunua. Yksi näistä vaunuista oli alun perin kuulunut Argoksen kaupungille. Ateenalainen Diomedes oli antanut Alkibiadeelle tehtäväksi ostaa sen argoslaisilta; Alkibiades oli tehnyt niin ja ilmoittanut vaunun sitten omiin nimiinsä. Plutarkhos samastaa Diomedeen tapauksen tähän Teisiaan tapaukseen. Tästä puheesta käy ilmi, että hevoset olivat tuoneet Alkibiadeelle voiton Olympiassa, ja hänen sanotaan ostaneen ne Argoksesta.Isokrates: Hevosvaljakosta 1, 49.

Teisias ei voinut syyttää poikaa osallisuudesta petokseen, joka oli tapahtunut ennen tämän syntymää; hänen oli siksi nostettava poikaa vastaan yksinkertainen vahingonkorvauskanne. Vahingot oli arvioitu viiteen talenttiin. Vastaaja sanoo, että jos hän häviää jutun, hän menettää kansalaisoikeutensa.Isokrates: Hevosvaljakosta 46. Tämä tarkoittaa, että koska hän ei kykenisi maksamaan summaa, häntä vastaan nostettaisiin ulosajokanne (): jos hän häviäisi myös sen, hänen olisi maksettava valtiolle alkuperäisiä vahingonkorvauksia vastaava summa; ja ellei hän tekisi tätä, hänet julistettaisiin kansalaisoikeudettomaksi () valtionvelallisena.

Puhuja sanoo syntyneensä juuri ennen isänsä karkotusta, joka tapahtui vuonna 415 eaa.;Isokrates: Hevosvaljakosta 45. näin hänen syntymänsä ajoittuu vuoden 416 eaa. lopulle tai vuoden 415 eaa. alkuun. Kannetta ei voitu nostaa häntä vastaan ennen kuin hän oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta, eli ennen vuoden 398 eaa. loppua tai vuoden 397 eaa. alkua. Toisaalta asiaa tuskin olisi viivytelty pitkään. Päivämäärä on siis todennäköisesti vuosi 397 eaa., noin kaksi vuotta ennen Lysiaan puheita Alkibiadesta vastaan. Nykyaikaan säilyneessä muodossaan puhe näyttää olevan alusta vajaa — kadonnut osa on sisältänyt tosiseikkojen esityksen ja todistajien kuulemisen. Nyt puhuja siirtyy isänsä elämän yleiseen puolustukseen.

Sisältö

Puhuja toteaa aluksi, että häntä vastaan esitetty yksittäinen syytekohta on nyt kumottu. Argoksesta saapuneiden lähettiläiden sekä muiden asiaan perehtyneiden todistajien lausunnoista on käynyt ilmi, että hänen isänsä oli ostanut kyseisen hevosvaljakon Argoksen kaupungilta eikä ottanut sitä väkivalloin kantajalta, Teisiaalta. Kuten usein käy, vastaajan esiintymistä yksityisessä oikeusjutussa on kuitenkin käytetty tekosyynä mustamaalata hänen isänsä poliittista toimintaa. Puhuja toteaa, ettei vanhemmille kuulijoille tarvita tästä asiasta mitään puolustusta; nuorempien vuoksi hän lupaa kuitenkin esittää tosiseikat lyhyesti (kohdat 1–4).

Puhuja kertoo, että Alkibiades joutui niiden miesten uhriksi, jotka valmistelivat neljänsadan oligarkin vallankaappausta. Kun nämä huomasivat, ettei Alkibiades suostunut heidän hankkeisiinsa, he sepittivät häntä vastaan kaksi mahdollisimman vihattua syytöstä: mysteerien häpäisemisen ja demokratian horjuttamisen. Syytökset raukesivat, ja Alkibiades nimitettiin Sisilian sotaretken johtajaksi. Hänen poissa ollessaan samat miehet juonittelivat uudelleen häntä vastaan. Epäoikeudenmukaiseen karkotukseen tuomittuna hän ei silti lakannut ajattelemasta Ateenan etua. Hän vetäytyi Argokseen ja eli siellä rauhallisesti, kunnes kotimaassa jatkunut vaino ajoi hänet lopulta Spartaan. Ne teot, joita hänen syytetään siellä tehneen — Dekeleian linnoittaminen, saarten yllyttäminen kapinaan ja Spartan sotatoimien neuvominen — voidaan joko kieltää tai perustella. Puhuja muistuttaa, että ne ateenalaiset, jotka itse kokivat karkotuksen katkeruuden kolmenkymmenen tyrannin aikana, voivat ymmärtää maanpakolaista, joka halusi palavasti palata. Heidän tulisi myös muistaa, millainen Alkibiades oli ennen karkotustaan: miten hän vain kahdensadan hopliitin voimin toi Ateenalle Peloponnesoksen merkittävimmät kaupungit ja miten hän johti sotaa Sisiliassa. Lisäksi puhujan mukaan on syytä palauttaa mieleen tilanne sillä hetkellä, kun hänet kutsuttiin takaisin: demokratia oli kaatunut; Samoksessa ollut demokraattinen armeija piti Ateenan oligarkkisia hallitsijoita pahempina vihollisina kuin spartalaisia; oligarkit taas hakivat tukea Dekeleiassa olevalta spartalaiselta varuskunnalta. Persian kuningas rahoitti Spartan laivastoa, ja Aspendoksessa oli yhdeksänkymmentä foinikialaista alusta. Juuri tällöin kenraalit kutsuivat Alkibiadeen takaisin. Hän ei halveksinut kutsua, vaan saapui ja palautti Ateenan menestyksen sekä kotimaassa että ulkomailla (5–22).

Puhuja siirtyy tämän jälkeen Alkibiadeen yksityiselämään, esitettyään ensin katsauksen hänen sukuperäänsä. Isän puolelta Alkibiades kuului eupatrideihin, äidin puolelta alkmaionideihin — sukuun, jonka jäsen Alkmaion oli ensimmäinen vaunukilpailujen voittaja Olympiassa ja joka pysyi kansan puolella koko peisistratidien nelikymmenvuotisen tyrannian ajan sekä tuotti johtajat, joiden johdolla tyrannit kukistettiin. Alkibiadeen isä (Kleinias) kaatui Koroneiassa, ja Alkibiades itse joutui Perikleen holhoukseen. Sotapalvelusikään tultuaan hän kunnostautui yhtenä niistä tuhannesta valitusta hopliitista, jotka Formion johti Traakiaan. Myöhemmin hän nai Hipponikoksen tyttären (Hipparete) — avioliitto, jonka hän puhujan mukaan voitti monien kilpailijoiden joukosta. Samoihin aikoihin hän johti pyhää lähetystöä Olympiaan, ja koska hän ei halunnut loistaa tavallisena urheilijana, hän tavoitteli loistokkaampaa mainetta vaunukilpailuissa. Hän asetti kilpailuun useampia ja parempia valjakkoja kuin mihin suurinkaan valtio olisi kyennyt, ja saavutti ensimmäisen, toisen ja kolmannen sijan. Muut hänen julkiset palveluksensa olisivat puhujan mukaan voineet vähemmän loistavinakin tuottaa mainetta muille miehille, mutta niiden erittely olisi tässä yhteydessä tarpeetonta (23–35).

Puhuja korostaa, että Alkibiadeen uskollisuus demokratialle tulee ilmi hänen kärsimystensä kautta. Hänen karkotuksensa oli ensimmäinen askel neljänsadan oligarkiaan ja ensimmäinen seuraus kolmenkymmenen tyrannin vallasta. Hänen etunsa olivat kiinteästi sidoksissa kansan etuun. Tyrannit tiesivät tämän ja karkottivat, samalla kun muita ajettiin pois Ateenasta, myös Alkibiadeen koko Kreikasta, koska he katsoivat, ettei kaupungin muurien purkamisella ollut merkitystä, ellei samalla poistettu miestä, joka voisi ne jälleen pystyttää. Näihin tyranneihin kuului myös Kharikles, Teisiaan lankomies. Teisias itse toimi kolmenkymmenen tyrannin aikana neuvosmiehenä ja uskaltaa silti nyt rikkoa armahdusta, joka yksin suojelee hänen omaa henkeään (36–44).

Lopuksi puhuja vetoaa tuomarien sääliin vastaajan puolesta. Hän muistuttaa, että tämä on kokenut jo riittävästi vastoinkäymisiä: hän ei ollut neljää vuotta vanhempi, kun hänen isänsä karkotettiin ja hänen äitinsä oli jo kuollut, ja hän oli silloin hengenvaarassa. Kun hän oli vielä poika, kolmekymmentä tyrannia ajoivat hänet pois Ateenasta, ja demokratian palauttamisen jälkeen hänen vihollisensa estivät häntä saamasta osuutta siitä maanjaosta, joka oli tarkoitettu omaisuutensa menettäneille. Nyt vaaditut vahingonkorvaukset ovat viisi talenttia, joita hän ei kykene maksamaan ja joiden seurauksena hän menettäisi kansalaisoikeutensa. Isän Olympiassa saavuttama voitto ei puhujan mukaan saa johtaa pojan häpeään: kansalainen, joka on jo kerran menettänyt oikeutensa kansan asian vuoksi, ei saa menettää niitä uudelleen kansan päätöksellä (45–49).

Arviointia

Isokrates ilmaisee muualla ihailunsa vanhemman Alkibiadeen nerokkuutta kohtaan, ja Richard C. Jebb arvioi, ettei tässä puheessa esitetty ylistys, yksipuolinenkin, liene ollut pelkästään asianajajan puolueellisuutta. On ehdotettu, ettei näin epäsuositun miehen näin voimakas ylistyspuhe olisi sopinut oikeudessa pidettäväksi, ja että puhe olisi myöhemmin muokattu sellaiseksi kun se on säilynyt nykyaikaan. Jebbin mukaan juuri tässä rikkomuksessa oikeuspuheen vakuuttavuutta vastaan ja koko teoksen selvästi epideiktisessä luonteessa voidaan pikemminkin nähdä Isokrateen ensimmäiset kuin toiset ajatukset. Lysias otti tästä puheesta joitakin sanallisia vihjeitä kirjoittaessaan vuonna 396 tai 395 eaa. Nikiaan veljenpojille.

Jebb huomauttaa, että on mielenkiintoista verrata tätä puhetta Pseudo-Andokideen puheeseen Alkibiadesta vastaan sekä Lysiaan kahteen puheeseen Alkibiadesta vastaan. Kaikissa neljässä esiintyy paljon räikeää vääristelyä; mutta yhdessä ne auttavat arvioimaan miestä, jota eivät kyenneet kuvaamaan maltillisesti sen enempää viholliset kuin ystävätkään.

Lähteet

Kirjallisuutta

Isocrates: Concerning the Team of Horses. Teoksessa

Aiheesta muualla

Ισοκράτης: Περί του ζεύγους. Wikiaineisto. Isocrates: On the Team of Horses. Perseus. Isocrates: On the Team of Horses. ToposText.

Luokka:Isokrateen puheet