Plataiailainen puhe (, ) on Isokrateen kirjoittama puhe, joka puolustaa Plataiain kaupungin asiaa Ateenan kansankokouksessa. Siinä plataiailaiset vetoavat, että ateenalaiset palauttaisivat heidän kaupunkinsa itsenäisyyden. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 14.

Historia

Vuonna 427 eaa. tapahtuneen hävityksensä seurauksena Plataiain kaupunki Boiotiassa lakkasi olemasta aina vuoteen 386 eaa. saakka, jolloin Sparta rakennutti sen uudelleen tukikohdaksi Thebaa vastaan. Vuonna 379 eaa. Thebassa tapahtunut vallankumous oli kuitenkin isku Spartan vaikutusvallalle koko Hellaassa ja erityisesti Boiotiassa. Agesilaos II hyökkäsi Boiotiaan vuosina 378 ja 377 eaa. ja Kleombrotos I vuosina 378 ja 376 eaa., mutta kumpikaan ei saavuttanut menestystä. Vuoden 376 eaa. loppuun mennessä Spartan tukemat oligarkiat oli lakkautettu kaikissa Boiotian kaupungeissa lukuun ottamatta Orkhomenosta; ja Boiotian liitto, jota Theba johti, oli perustettu uudelleen.

Näin myös Plataiai, joka oli joutunut eroon Spartan tuesta, liitettiin Boiotian liittoon; mutta kuten Thespiai ja Tanagra,Isokrates: Plataiailainen puhe 9. se liittyi siihen vastahakoisesti. Useimmissa muissa kaupungeissa helpotus spartalaismielisistä oligarkioista vapautumisesta oli suuri, mutta Thespiaissa, Tanagrassa ja Plataiaissa helpotuksen kumosi Thebaa kohtaan tunnettu viha. Diodoros Sisilialainen kertoo plataiailaisten salaa tarjonneen kaupunkiaan Ateenalle. Joka tapauksessa Plataiaissa vallinnut pelko oli niin suuri, että vain Thebassa pidettyjen kansankokousten päivinä miehet uskalsivat mennä pelloille, jättäen vaimonsa ja lapsensa muurien suojaan. Eräänä tällaisena päivänä, vuoden 373 eaa. jälkipuoliskolla, thebalainen joukko boiotarkki Neokleen johdolla yllätti Plataiain. Kaupunki hävitettiin ja alue liitettiin jälleen Thebaan. Asukkaat, mukanaan se omaisuus minkä pystyivät kantamaan, pakenivat kuten esi-isänsä vuonna 427 eaa. Ateenaan. Asiaa käsiteltiin siellä paitsi kansankokouksessa myös liittolaisten kongressissa ();Isokrates: Plataiailainen puhe 21. Plataiain tärkeimpänä puolustajana toimi Kallistratos, Theban puolestapuhujana Epameinondas.

Isokrateen kirjoittama puhe, jossa plataiailaiset vetoavat ateenalaisiin kaupunkinsa itsenäisyyden palauttamiseksi, on ajateltu plataiailaisen pitämäksi Ateenan kansankokouksessa; eikä puheen sisällössä tai muodossa ole Richard C. Jebbin mielestä mitään, mikä puhuisi tätä vastaan. Ajoitus on vuosi 373 eaa.

Plataiailaiset hävisivät asiansa, eikä mitään yritystä kaupungin itsenäisyyden palauttamiseksi tehty vielä tuolloin. Kaupungin itsenäisyys palautettiin vasta vuonna 338 eaa. Khaironeian taistelun jälkeen, tällä kertaa Filippos II:n Thebaa kohtaan tunteman vihamielisyyden vuoksi.

Sisältö Vetoomuksen tarkoitus

Puhujat aloittavat toteamalla ateenalaisille, että heidän tapoihinsa kuuluu auttaa vääryyttä kärsineitä ja muistaa ne, jotka ovat tehneet heille hyvää. Tähän vedoten he kertovat tulleensa anomaan, etteivät ateenalaiset sallisi Plataiain hävittämistä rauhan aikana Theban toimesta. Heidän mukaansa mikään kansa ei ole kärsinyt enemmän vääryyttä eikä mikään ole Ateenaan läheisemmin sidoksissa kuin plataiailaiset. He joutuvat kamppailemaan paitsi thebalaisia myös niitä ateenalaisia puhujia vastaan, joiden avun thebalaiset ovat hankkineet heidän omaisuudellaan. Siksi heidän on puhuttava laajemmin kuin he muuten toivoisivat. Vääryyksien täydellinen kuvaaminen olisi vaikeaa; riittäköön, että kuulijat tietävät kaupungin tulleen tuhotuksi ja sen maiden anastetuiksi. Puhujat ilmoittavat pyrkivänsä paljastamaan ne perustelut, joilla thebalaiset toivovat harhauttavansa Ateenaa (kohdat 1–7).

Theban tekosyyt

Väite, että Plataiai torjui alistussuhteen

Tämän jälkeen puhujat esittelevät ensimmäisen thebalaisten käyttämän tekosyyn. Joskus he väittävät toimineensa näin siksi, että plataiailaiset kieltäytyivät tulemasta Theban alaisiksi. Puhujat kehottavat ateenalaisia arvioimaan, onko tämä riittävä peruste sellaiselle kohtelulle, tai olisiko Plataiaille ollut sopivaa suostua pakon edessä alistussuhteeseen. He muistuttavat, että Thespiai ja Tanagra kieltäytyivät samoin, mutta niitä ei kohdeltu Plataiain tavoin: niitä ei hävitetty, vaan ne pakotettiin ainoastaan tottelemaan. Puhujien mukaan on vaikea nähdä, mihin Theban vaatimus tällaisesta kuuliaisuudesta perustuu. Historiallisesti Orkhomenos on Boiotian johtokaupunki. Vaihtoehtoisesti, jos Antalkidaan rauha tunnustetaan sitovaksi, silloin kaikki kaupungit, suuret ja pienet, ovat itsenäisiä (8–10).

Väite, että Plataiai oli liitossa Spartan kanssa

Seuraavaksi puhujat siirtyvät toiseen mahdolliseen perusteluun. He arvelevat, että thebalaiset saattavat väittää Plataiain olleen liitossa Spartan kanssa heitä vastaan ja että toimet on tehty koko liittokunnan eduksi. Puhujien mukaan jo pelkkä sopimus olisi joka tapauksessa velvoittanut suojelemaan Plataiaita. Lisäksi he korostavat, että Plataiai oli Spartan liittolainen pakosta: kaupungissa oli harmosti ja varuskunta samaan aikaan kun plataiailaisten armeija oli Thespiaissa, eikä todellista valinnanvaraa ollut. Monet muutkin kreikkalaiset kaupungit ovat samassa asemassa, ja sallimalla Plataiain rangaistuksen Ateena vieraannuttaisi nämäkin (11–16).

Ateenan, Theban ja Plataiain suhteet Ateenan on puolustettava kaupunkien autonomiaa

Tämän jälkeen puhujat muistuttavat Ateenan omista periaatteista. He palauttavat mieleen, että sota, jota Ateena äkisti ryhtyi käymään yhdessä Theban kanssa Spartaa vastaan, ei koskenut vapautta — sillä Ateena ja sen liittolaiset olivat jo vapaita — vaan niiden kaupunkien itsenäisyyttä, joiden oikeuksia Antalkidaan rauha oli vahvistanut ja joita loukattiin. He kysyvät, sallitaanko nyt niiden kaupunkien tuhoaminen, jotka Ateena tahtoi vapauttaa Spartan orjuudesta. Puhujat huomauttavat ristiriidasta: thebalaiset valittavat siitä, että spartalaiset valtasivat heidän linnavuorensa Kadmeian, mutta itse he tasoittavat naapuriensa muurit; he olivat kateellisia Oropoksen vapaaehtoisesta antautumisesta Ateenalle, mutta anastavat itse alueita väkivalloin (17–20).

Theban politiikka

Seuraavaksi puhujat käsittelevät Theban politiikkaa yleisemmin. He toteavat, että thebalaiset teeskentelevät toimineensa liittolaistensa yhteiseksi hyväksi, vaikka Ateenaa olisi pitänyt kuulla ennen tekoja. Sodan aikana Theba puhui paljon yhteisestä asiasta, mutta nyt, rauhan turvin, se ajattelee vain omaa etuaan (21–25).

Plataiai ja Theba — vertailu niiden teoista Ateenaa kohtaan

Sitten puhujat vertaavat Plataiain ja Theban tekoja Ateenaa kohtaan. He torjuvat väitteen, että olisi vaara Plataiain kääntymisestä Spartan puolelle, jos se saisi alueensa takaisin. Plataiai on heidän mukaansa kahdesti piiritetty ja kahdesti vallattu juuri siksi, että se oli uskollinen Ateenalle. Thebalaiset taas ovat toistuvasti olleet Ateenalle epäluotettavia: he aiheuttivat Korintin sodan ja Ateenan avustamina selvisivät siitä, mutta rauhan tultua hylkäsivät Ateenan liittolaisuuden ja siirtyivät Spartan puolelle, kun Khios, Mytilene ja Byzantion pysyivät uskollisina. Heitä rangaistiin sillä, että spartalaiset valtasivat Kadmeian, jolloin he löysivät turvapaikan Ateenasta, mutta heti palattuaan he tekivät uusia lähentymisyrityksiä Spartaan, jotka kaatuivat vain tämän ankariin ehtoihin. Puhujat pitävätkin ironisena, että juuri nämä thebalaiset pilkkaavat muita ”spartalaismielisyydestä”, vaikka itse ovat olleet Spartan vallanhimon orjia. He muistuttavat thebalaisten osallistuneen Attikan valtauksiin, olleen Ateenan pahimpia vihollisia Dekeleian sodassa ja antaneen lopulta äänensä ateenalaisten orjuuttamisen puolesta sekä sen puolesta, että maa muutetaan lammaslaitumiksi Krisan tapaan (26–32).

Ei vaaraa Theban taholta

Puhujat jatkavat toteamalla, että joku saattaa väittää Boiotian olevan Attikan suojamuuri ja että Ateenan katkaistessa ystävyyden thebalaisten kanssa nämä liittyisivät Spartaan. Puhujien mukaan tällainen ajatus on mieletön: se merkitsisi Thebassa demokraattisen puolueen perikatoa, sillä sitä tarkkailevat yhtä aikaa oligarkkiset maanpakolaiset ja boiotialaisten kaupunkien tyytymättömät. He kehottavat Ateenaa kohtelemaan thebalaisia kuten silloin, kun nämä rehentelivät Ateenan saatua Oropoksen haltuunsa: kun thebalaiset suljettiin rauhan ulkopuolelle, he nöyrtyivät, ja samoin he nöyrtyvät nytkin, jos heihin suhtaudutaan yhtä päättäväisesti (33–38).

Antalkidaan rauha on pidettävä

Puhujat lisäävät, että vaikka oletettaisiin thebalaisten toimivan toisin, Ateenan ei silti sovi arvostaa heidän ystävyyttään enemmän kuin sopimusta, jonka se on vannonut. Kokemus osoittaa lisäksi, kuinka suuri merkitys sodassa on sillä, että voidaan vedota oikeaan asiaan. Näin Sparta aikanaan yllytti Hellaan Ateenaa vastaan, ja näin Ateena puolestaan riisti merivallan Spartalta. Jos Ateena osoittaa olevansa valmis asettumaan oikeuden puolelle, koko Hellas seisoo sen tukena tulevissa sodissa. Jos se sen sijaan sallii Theban rikkoa valansa, kuka tulevaisuudessa auttaa Ateenaa pakottamaan Spartan pitämään omansa? Puhujien mukaan olisi suorastaan hirvittävää, jos Ateena tukisi Spartan pysyviä liittolaisia niitä vastaan, jotka vain kerran joutuivat pakosta Spartan puolelle (39–45).

Plataiailaisten onnettomuudet

Seuraavaksi puhujat kuvaavat omaa tilaansa ja kysyvät, ketkä voisivat olla heitä onnettomampia. Kaupunki, maa ja omaisuus on riistetty heiltä yhdessä päivässä. Minne he voisivat paeta? Jos toisten kärsijöiden luo, he jakavat näiden murheet; jos onnellisempien seuraan, heidän oma onnettomuutensa muistuu entistä kipeämmin mieleen. He luettelevat arjen kärsimyksiä: vanhuuttaan vailla lohtua elävät vanhemmat, lapset, joita uhkaa orjuus mitättömien velkojen vuoksi, vaimot erotettuina aviomiehistään ja tyttäret äideistään. He vetoavat Ateenaan muistuttaen, että he ovat sille läheisiä sekä ystävyyden että veren kautta, sillä avioliitto-oikeuden ansiosta monet heistä ovat ateenalaisten äitien poikia. He palauttavat mieleen, että Ateena auttoi Adrastosta saamaan kaatuneilleen hautauksen Thebalta, ja kehottavat Ateenaa nyt auttamaan heitä pelastamaan ne, jotka vielä elävät (46–55).

Vetoomus ateenalaisille

Lopuksi puhujat esittävät varsinaisen pyyntönsä: että Ateena palauttaisi heille heidän maansa ja kaupunkinsa. Heidän mukaansa juuri Ateena — ainoana kaikista kreikkalaisista — on heille tämän velan velkaa. He muistuttavat perinteestä, jonka mukaan persialaissotien aikana, kun ateenalaisten isät ajettiin kodeistaan, plataiailaisten isät olivat ainoina Peloponnesoksen ulkopuolisista jakamassa heidän vaaransa. Vaikka Ateena ei heidän henkiään arvostaisikaan, sen tulisi puolustaa heidän maataan, jossa yhä seisovat ne voitonmerkit, jotka Hellas pystytti koko Aasiaa vastaan saavutetun voiton muistoksi.

Puhujat kehottavat ateenalaisia ajattelemaan siellä asuvia jumalia ja sankareita sekä omia isiään ja sitä tunnetta, joka näillä olisi, jos he tietäisivät hautojensa jäävän ilman uhreja siksi, että heitä vastaan taistelleet petturit ovat hävittäneet heidän toverinsa maasta. He muistuttavat, että Ateena on ennen moittinut Spartaa ankarimmin siitä, että Plataiai hävitettiin Theban mieliksi, ja kehottavat, ettei tämä moite nyt kääntyisi Ateenaa itseään vastaan. Paljon jää heidän mukaansa sanomatta, mutta he pyytävät muistamaan valat ja sopimuksen, ystävyyden plataiailaisten kanssa ja vihamielisyyden thebalaisia kohtaan sekä antamaan asiassa oikeudenmukaisen tuomion (56–63).

Arviointia