Luonnonoikeus

Luonnonoikeus (; myös luontaisoikeus, luonnollinen laki, lex naturalis) on yhteisnimitys sellaisille moraali- ja oikeusteorioille, joiden mukaan on olemassa yleispäteviä, ihmisestä ja kulttuurista sekä ajasta ja paikasta riippumattomia oikeusnormejaLaakso 2012, s. 104. Luonnonoikeusajattelun mukaan on olemassa ylipositiivinen eli säädännäistä lakia ylempi ja vahvempi oikeus, joka asettaa rajat sille, mitä lainsäätäjä voi säätää ja tuomioistuin soveltaa. Toisin sanoen luonnonoikeusajattelu perustuu ajatukseen lainsäätäjää, tuomioistuimia ja kansalaisia velvoittavasta oikeasta oikeudesta eli ehdottomasta uskonnollisesta tai yhteisöllisestä oikeudenmukaisuudesta, jota vasten lainsäädäntöä ja yksittäisiä tuomioistuinratkaisuja tulee kriittisesti arvioida.Siltala 2010, s. 74

Luonnonoikeusajattelu on vanha ja erittäin laaja teoriaperinne, johon lasketaan kuuluviksi hyvinkin erilaisia teorioita vuosisatojen varrelta. Luonnonoikeusajattelu ei siis muodosta yhtenäistä koulukuntaa tai ajattelutapaa, vaan kattaa useita eri luonnonoikeusteorioita. Yhteistä luonnonoikeusteoreetikoille on etenkin kysymys oikeuden oikeutuksesta.Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 30-31

Historia Luonnonoikeusteoria edustaa vanhinta teoreettista käsitystä siitä, mikä on perusteiltaan ymmärrettävä oikeudeksi. Luonnonoikeudellisen ajattelun historiassa voidaan erottaa neljä eri vaihetta, joihin kuuluvat antiikin luonnonoikeusteoria, keskiajan skolastinen luonnonoikeusteoria, uuden ajan rationalistinen luonnonoikeusteoria ja moderni luonnonoikeusteoria.Siltala 2010, s. 75

Antiikin luonnonoikeusteoria Antiikin kreikkalaisen luonnonoikeusteorian perusajatukset kiteytyivät Aristoteleen teleologisessa filosofiassa, jossa kaupunkivaltio ja sen lait toteuttivat ihmisten olemukselliseen sosiaalisuuteen perustuvaa luonnollista päämäärää. Luonnonoikeusajattelua edustivat myös stoalaiset ja Cicero, joiden kummankin mukaan ihmisten asettaman oikeuden tuli olla yhteensopiva luonnon ja sen ehdottomien lakien kanssa. Myös Sofokleen tragedia Antigone ilmentää luonnonoikeusajattelua.Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 31-32Laakso 2012, s. 104-106

Skolastinen luonnonoikeusteoria Keskiajalla skolastikko Tuomas Akvinolainen kehitti vaikuttavan ja omaehtoisen luonnonoikeusteorian, joka perustui yhtäältä Aristoteleen filosofiaan ja toisaalta katolisen kirkon uskonnolliseen maailmankuvaan. Tämä skolastinen luonnonoikeusteoria perustui ajatukseen neljän eri oikeuden tason muodostamasta hierarkkisesta järjestyksestä, jossa maallisten hallitsijoiden antamien positiivisten lakien tuli olla yhteensopivia Jumalan säätämän, koko luomakunnan kattavan ikuisen ja objektiivisen maailmanjärjestyksen kanssa.Laakso 2012, s. 107-109Tuori 2000, s. 8-9Siltala 2010, s. 76Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 32

Luterilaiset tunnustuskirjat toteavat, että "luonnonoikeus on todella jumalallinen oikeus, koska se on Jumalan luontoon istuttama järjestys." (AC XXIII, 12).Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXIII uskonkohta. Pappien avioliitto

Suomen ev.-lut. kirkon katekismus (1999) nojautuu kymmenen käskyn yhteydessä luonnolliseen lakiin:

Katolisen kirkon katekismus tiivistää näkemyksen luonnollisesta moraalilaista kohdissa 1954-1960, 1978-1979.Katolisen kirkon katekismus

Rationalistinen luonnonoikeusteoria 1600- ja 1700-luvuilla Eurooppassa kehittyi rationalistinen luonnonoikeusteoria, jossa heijastuivat uuden ajan yhteiskunnalliset kehityskulut, kuten keskitetyn valtion ja kapitalistisen markkinatalouden muodostuminen, uskonpuhdistusta seuranneet uskonsodat ja löytöretkien avartama maailma. Toisin kuin keskiaikainen luonnonoikeusajattelu, jonka perustana toimi objektiivinen maailmanjärjestys ja ihmisiä velvoittavat luonnolliset lait, rationalistisen luonnonoikeusteorian perustana toimi subjektiivinen ihmisluonto ja ihmisten luonnolliset oikeudet. Rationalistinen luonnonoikeusteoria pyrki johtamaan luonnonoikeudelliset normit jumalallisen alkuperän sijaan pelkästään ihmisjärjen pohjalta. Luonnonoikeus miellettiin geometrian innoittamana aksiomaattisena järjestelmänä, jossa ylimmistä periaatteista voitiin loogisen päättelyn avulla johtaa yksityiskohtaisempia sääntöjä.Tuori 2000, s. 10-12Laakso 2012, s. 111Siltala 2010, s. 77Strömholm 1989, s. 211

Rationalistinen luonnonoikeusteoria sai alkunsa Salamancan yliopiston piirissä toimineilta oikeusteoreetikoilta, kuten Francisco de Vitorialta ja Francisco Suárezilta, jotka kehittivät luonnonoikeuteen perustuvaa ajatusta kansainvälisestä oikeudesta eurooppalaisen siirtomaavallan oikeutuksena.Miettinen 2021, s. 156 Tätä luonnonoikeuteen perustuvan kansainvälisen oikeuden ajatusta kehitteli edelleen Hugo Grotius varsinkin kauppaoikeuden kysymysten osalta.Miettinen 2021, s. 172 Muihin rationalistisen luonnonoikeusteorian edustajiin kuuluivat esimerkiksi Samuel Pufendorf, Christian Thomasius ja Christian Wolff.Strömholm 1989, s. 213

Moderni luonnonoikeusteoria Moderni luonnonoikeusteoria kehittyi reaktiona Natsi-Saksan ja toisen maailmansodan julmuuksiin, ja sitä edustavat esimerkiksi Lon L. Fuller ja Gustav Radbruch. Myös tomismilla on edelleen vankka asema modernissa luonnonoikeusteoriassa etenkin espanjankielisellä alueellaLaakso 2012, s. 119, ja sitä edustavat esimerkiksi 1980-luvulla muodostunut uusi luonnonoikeuskoulu, johon kuuluvat etenkin John Finnis, Germain Grisez ja John Boyle,Mäkelä, Tontti (toim.) 2001, s. 315 ja J. BudziszewskiJ. Budziszewski: What We Can't Not Know. Spence Publishing 2004. . Myös Ronald Dworkin liitetään joskus modernin luonnonoikeusteorian yhteyteenSiltala 2010, s. 78, vaikka hänen oikeusteoriansa sijoittuu pikemminkin luonnonoikeusteorian ja oikeuspositivismin väliin. Modernin luonnonoikeusteorian vaikutus näkyy etenkin perus- ja ihmisoikeuksien kirjaamisessa kansallisiin perustuslakeihin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.Siltala 2010, s. 77-78Strömholm 1989, s. 326

Katso myös Ihmisyyden tuho

Lähteet

Viitteet

Luokka:Etiikka Luokka:Kristillinen yhteiskuntaopetus Luokka:Oikeusfilosofia Luokka:Yleinen oikeustiede Luokka:Katolinen teologia