pienoiskuva|Wellingtonin pihvi. Wellingtonin pihvi (, ) on brittiläisranskalainen ruokalaji.
Historia pienoiskuva|Wellingtonin herttuan vuosittainen Waterloon taistelun kunniaksi järjestetty banketti Lontoon Aspley Housessa vuonna 1836. Banketin aikana tarjoiltiin Wellingtonin pihviä. On yleisesti hyväksytty, että ruokalaji on nimetty Wellingtonin herttuan Arthur Wellesleyn mukaan, joka kukisti Napoleonin Waterloon taistelussa vuonna 1815. Wellingtonin herttua järjesti vuodesta 1820 lähtien illallisjuhlan, jonka pääruokana oli Wellingtonin pihvi. Ruokalajista muodostui kansallishengen symboli.
À la Wellington on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1903. Resepti on mainittu ensimmäisen kerran chicagolaisen Palmer House -hotellin keittokirjassa vuonna 1940. Ruokalaji saavutti laajemman suosion 1950- ja 1960-lukujen aikana. Kokki Julia Child mainitsi reseptin keittokirjassaan vuonna 1961, jonka jälkeen Wellingtonin pihvin suosio kasvoi. Yhdysvaltain presidentit John F. Kennedy ja Richard Nixon pitivät ruokalajista. Resepti oli kirjattu Valkoisen talon keittokirjaan.
Wellingtonin pihviä on tarjoiltu Britannian kuninkaallisen perheen järjestämien valtioillallisten aikana Buckinghamin palatsissa.
Wellingtonin pihvi on brittiläisten huippuravintoloiden ja -hotellien ruokalistalla.
Raaka-aineet ja valmistus Wellingtonin pihvi muodostuu suuresta fileepalasta, duxelles-sienitahnasta ja murotaikinasta. Sienitahnaa voidaan täydentää hanhen- tai ankanmaksapateella. Ruokalajin muotoa kuvaillaan Wellingtonin saappaaksi, joita herttua käytti Waterloon taistelun aikana.
Fileepalan päälle ripotellaan suolaa ja mustapippuria. Fileepala paistetaan pannulla. Duxelles-sienitahna levitetään murotaikinan päälle. Fileepala kääritään duxelles-sienitahnan ja murotaikinan sisälle. Paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan tai kunnes taikina on ruskistunut.
Lähteet
Luokka:Englantilainen keittiö