Togon tasavalta eli Togo on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Ghana, idässä Benin ja pohjoisessa Burkina Faso. Etelässä se rajoittuu Guineanlahteen, jonka rannikolla sijaitsee maan pääkaupunki Lomé. Maan talous on perustunut maanviljelyyn, jonka kulmakivet ovat kahvi, kaakao ja puuvilla. 2010-luvulla palvelut ovat nousseet suurimmaksi bruttokansantuotteen sektoriksi. Sijainti kauppareittien varrella on saanut aikaan sen, että ulkomaankauppa ja tuotteiden välitystoiminta ovat olleet tärkeitä jo vuosisatojen ajan.
Togo ja sitä ympäröivä alue tunnettiin alkujaan Orjarannikkona. Vuonna 1884 saksalaiset perustivat alueelle protektoraatin nimellä Togomaa (saks. Togoland). Lomésta tuli Togomaan pääkaupunki vuonna 1897. Ensimmäisen maailmansodan aika Saksan Togomaa jaettiin Ranskan ja Ison-Britannian kesken. Nykyinen Togon tasavalta on Ranskan Togomaan seuraaja ja brittiläinen Togomaa on osa Ghanaa.
Historia
Ennen siirtomaavaltaa Togon eteläosissa asuvien esi-isät ovat peräisin Beninistä ja Ghanasta, kun taas pohjoisen asukkaat tulivat Burkina Fasosta ja Nigeristä. Nämä ryhmät muuttivat seudulle 1500–1800-luvuilla. Etelän ewet sekä pohjoisen kotokolit ja tšokossit muodostivat keskitetysti hallittuja heimoliittoja. Etelässä harjoitettiin maanviljelyä ja käsityöammatteja, meren rannalla kalastusta ja pohjoisessa karjanhoitoa sekä metsästystä ja keräilytaloutta. Seudun kautta kulkeneet kauppareitit edistivät tavaravaihdon kehitystä.
Togon rannikolla olivat ensimmäiset eurooppalaiset portugalilaiset purjehtijat Joao de Santarém ja Pedro Escobar vuosina 1471–1473. Seuraavien kahden sadan vuoden aikana eurooppalaiset käyttivät aluetta ryöstöretkiin, joissa pidätettiin ihmisiä. Togo ja sitä ympäröivät alueet tulivat tunnetuksi orjarannikkona. Orjakauppa hidasti pitkään alueen kehitystä.
Accran ja Lagosin välisestä rannikkoseudusta tuli 1800-luvulla nopeasti kiistanalainen alue useiden siirtomaavaltojen, kuten Ranskan, Britannian ja Saksan välillä. Alueen länsiosassa Tanska oli ollut aikaisemmin aktiivinen, mutta vetäytyi alueelta, kun Keta myytiin englantilaisille vuonna 1850. Alueen huomattavin kaupunki oli Aného.
Eurooppalaisten vaikutus oli suurempi maan eteläosissa, lähempänä rannikkoa, jossa sijaitsee nykyinen pääkaupunki Lomé. Nykyisin suurin osa maan kristityistä asuu etelässä.
Saksalaiset kauppiaat ja lähetystyöntekijät alkoivat tulla Togoon 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Saksan Togoland pienoiskuva|Saksalainen siirtomaaherra kantajineen Togossa. Kuva noin vuodelta 1885. Saksalainen diplomaatti Gustav Nachtigal solmi vuonna 1884 ewe-hallitsijan Mlapa III:n kanssa protektoraattisopimuksen, pienessä rannikkokylässä nimeltä Togo (to=vesi go=rannikko). Sopimuksen mukaan osa rannikkoseudusta joutui saksalaisten hallintaan. Saksan eteneminen sisämaahan kohtasi pitkään ankaraa vastarintaa. Paikallinen väestö joutui viljelemään puuvillaa, kahvia ja kaakaota, tekemään pakkotöitä ja maksamaan korkeita veroja.
Togossa asuvien Saksan vastustus oli kuitenkin heikompaa verrattuna Ranskan ja Britannian kohtaamaan naapuriseuduilla Dahomeyssa ja Kultarannikolla, joissa siirtomavaltojen täytyi perustaa voimakkaita sotilaallisia kampanjoita,
Saksan isännöimä aika kesti 30 vuotta ja sen hallinto oli autoritaarista. Tänä aikana perustettiin kuitenkin tärkeä osa Togon infrastruktuuria, kuten hyvä maantieverkosto, Lomén aallonmurtajat ja satamalaituri. Juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistui kolmannes alueen rautateistä, joka auttoi sisämaan rahakasvien kuljetusta rannikolle. Saksalaiset yrittivät laajentaa myös maan koulutusjärjestelmää, mutta Saksan hallinnon ankaruus kohtasi vallanpidon huomattavaa vastustusta ja ewe-väestön muuttopakoa Kultarannikolle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä ympärysvaltojen joukot toivotettiin tervetulleiksi.
Britannian ja Ranskan valta-aika Britannia ja Ranska valtasivat alueen ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914. Versailles’n rauhassa Togon länsiosasta tehtiin Britannian ja itäosasta Ranskan mandaattialue. Kansainliitto vahvisti maiden välisen rajan vuonna 1922. Brittiläinen Togomaa liitettiin Britannian Kultarannikkoon vuonna 1923.
Nykyistä Togoa vastaavaa Ranskan mandaattia hallitsi ranskalainen ylikomissaari. Käytännössä alue oli siirtomaa, jonka eteläosa tuotti Ranskaan vietäviä maataloustuotteita. Kulkuyhteyksien puuttumisen takia maan pohjoisosa oli eristetty rannikosta. Mandaattien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1946 Ranskan Togosta tuli Ranskan hallitsema YK:n huoltohallintoalue.
Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset laajensivat alueen itsehallintoa. Ensimmäiset poliittiset puolueet perustettiin 1940-luvun lopulla. Vuonna 1956 säädettiin yleinen äänioikeus. Samana vuonna Ranskan Togo julistettiin autonomiseksi tasavallaksi, jonka raha-asiat, puolustus ja ulkopolitiikka jäivät edelleen Ranskan ylikomissaarin päätettäviksi. Vuoden 1958 vaaleissa itsenäisyysmieliset Togon yhtenäisyyden komitea ja Juvento-puolue voittivat suurimman osan edustajainkokouksen paikoista ja Sylvanus Olympio muodosti hallituksen.
Britannian hallitsemalla Länsi-Togon huoltohallintoalueella järjestettiin vuonna 1956 YK:n valvoma kansanäänestys, jossa 58 prosenttia äänestäjistä kannatti alueen liittämistä itsenäistymässä olleeseen Kultarannikkoon. Vuodesta 1957 lähtien entinen Länsi-Togo eli Voltan alue on kuulunut Ghanaan. Maiden välisen rajan jakaman ewe-kansan kohtalo aiheutti alkuvaiheessa ristiriitoja Ghanan ja Togon välillä.
Itsenäisyyden aika pienoiskuva|Togon presidentti Sylvanus Olympio vierailee Länsi-Saksassa vuonna 1961. Togo julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 27. huhtikuuta 1960. Huhtikuussa 1961 pidetyissä vaaleissa Olympio valittiin presidentiksi ja Togon yhtenäisyyden puolue (entinen komitea) sai kansalliskokouksen kaikki paikat. Tammikuussa 1962 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään.
Vallan keskittämiseen tyytymätön oppositio teki tammikuussa 1963 sotilaiden tuella vallankaappauksen, jonka aikana presidentti Olympio murhattiin. Pääministeriksi tuli Togon kansan demokraattisen liiton johtaja Nicolas Grunitzky, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Grunitzkyn johtama monipuoluehallitus pyrki vakauttamaan maan poliittista tilannetta.
Tammikuussa 1967 armeija teki vallankaappauksen esikuntapäällikkö Gnassingbé Eyadéman johdolla. Marraskuussa 1969 Eyadéman hallitus perusti Togon kansan liiton, josta myöhemmin tuli maan ainoa sallittu puolue. Tammikuussa 1972 järjestetyssä kansanäänestyksessä Eyadéma valittiin Togon presidentiksi. Vuonna 1979 pidettiin presidentin- ja parlamenttivaalit, joiden yhteydessä vahvistettiin maan uusi perustuslaki.
Togon siirryttyä monipuoluejärjestelmään Eyadéma valittiin vaaleilla uudestaan virkaansa vuosina 1998 ja 2003. Gnassingbé Eyadéma oli Togon presidentti aina kuolemaansa asti 5. helmikuuta 2005. Eyadéman kuoltua armeija siirsi vallan presidentin pojalle Faure Gnassingbélle vastoin maan perustuslakia. Vuonna 2007 järjestettiin vihdoin maan ensimmäiset melko vapaat vaalit.
Vuonna 2009 presidentin velipuolta syytettiin vallankaappaushankkeesta.
Togossa oli levottomuuksia vuosina 2017–2018 sen jälkeen, kun maassa saatettiin voimaan perustuslaillinen muutos, joka poisti rajoituksen peräkkäisissä presidenttikausissa ja mahdollisti presidentti Faure Gnassingbén jatkamisen virassa vuoteen 2030 saakka. Presidentinvaaleissa helmikuussa 2020 hänet valittiin taas uudelle virkakaudelle. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi.
Togon hallitseva dynastia on nykyisen Afrikan pisimpään vallassa ollut poliittinen sukudynastia. Nykyinen presidentti Faure Gnassingbé on hallinnut vuodesta 2005, jota ennen hänen isänsä Gnassingbé Eyadéma oli 38 vuotta maan presidentti vuodesta 1967 vuoteen 2005.
Politiikka pienoiskuva|Yhteenotto Loméssa vuonna 2017. Togon siirtyminen demokratiaa kohti pysähtyi entisen presidentin Gnassingbé Eyadéman kuoltua vuonna 2005. Perustuslain mukaan parlamentin puhemiehestä (Fambaré Ouattara Natchaba) olisi pitänyt tulla presidentti hetkeksi ennen kuin uudet vaalit ehdittäisiin järjestää. Armeija nosti kuitenkin Eyadéman pojan Faure Gnassingbén valtaan. Huhtikuun 2005 vaaleissa Gnassingbé valittiin virkaan selvällä enemmistöllä. Vuoden 2010 vaaleissa hänet valittiin toiselle kaudelle yli 60 prosentilla äänistä.
Parlamentin alahuoneen eli kansalliskokouksen 113 jäsentä valitaan vaaleilla kuuden vuoden välein. Ylähuoneessa eli senaatissa on 61 jäsentä, jotka valitaan epäsuorasti.
Togo liittyi Kansainyhteisön jäseneksi kesäkuussa 2022.
Perustuslain muutos Maaliskuussa 2024 Togon parlamentti hyväksyi uuden perustuslain, jossa Togon presidenttivaltainen järjestelmä muutettiin parlamentaariseksi. Siinä säädetään, että presidentti valitaan "ilman keskustelua" parlamentissa kuudeksi vuodeksi. Laissa otetaan käyttöön uusi virka, ministerineuvoston presidentti, joka edustaa maata tasavallan presidentin sijaan. Pääosin hallitsevan Tasavallan Unionin (UNIR) edustajaryhmän ehdottama perustuslain muutos hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Oppositio oli heikosti edustettuna parlamentissa, koska se boikotoi edellisiä parlamenttivaaleja vuonna 2018, jotka se tuomitsi vaalilaskennan sääntöjenvastaisuuksien takia. Perustuslain muutos tuli voimaan noin kuukautta ennen parlamenttivaaleja 20. huhtikuuta 2025. Samaan aikaan järjestettiin myös aluevaalit, joihin oppositio osallistui.
Togon katoliset papit kehottivat presidenttiä olemaan allekirjoittamatta lakiesitystä. Heidän mukaansa tärkeälle aiheelle, joka muuttaa perusteellisesti maan poliittista elämää, pitäisi saada laaja kuuleminen ja osallistavampi kansallinen keskustelu. Oppositiopuolueen edustaja sanoi tiedotustilaisuudessa, että "...yhdessä Togon kansan kanssa teemme kaikkemme estääksemme tämän perustuslaillisen vallankaappauksen." Poliisi hajotti opposition järjestämän tiedotustilaisuuden, ja heitti sekä johtajat, että toimittajat ulos tapahtumapaikalta.
Huhtikuun 2024 alussa Togon parlamentti- ja aluevaaleja lykättiin perustuslakiuudistuksen aiheuttamien jännitteiden vuoksi. Oppositiopuolueet hylkäsivät uudistuksen, koska ne pelkäsivät sen sallivan presidentti Faure Gnassingbén vallassa pysymisen. Faure Gnassingbé seurasi isäänsä Gnassingbé Eyadémaa, joka kuoli vuonna 2005 hallittuaan maata rautaisella nyrkillä 38 vuotta. Vaikka presidentti ilmoitti vaalien lykkäämisestä, uutta ajankohtaa vaaleille ei ilmoitettu. Presidentin kanslian mukaan viivästyksen tarkoituksena olisi mahdollistaa neuvottelut kiistanalaisista perustuslain muutoksista. Gnassingbé ilmoitti 9. huhtikuuta, että alue- ja parlamentivaalit pidetään 29. huhtikuuta. Hallitus kielsi 10. huhtikuuta alkavaksi aiotut opposition mielenosoitukset.
Togon parlamentti hyväksyi perustuslain muutoksen 20. huhtikuuta 2024. Uuden perustuslain myötä maa siirtyy presidenttijohtoisesta järjestelmästä parlamentarismiin. Presidentti Faure Gnassingbén kannattajat väittävät, että muutokset vähentävät hänen valtuuksiaan muuttamalla presidentin viran seremonialliseksi. Oppositio kuitenkin sanoi, että uudistukset poistavat rajat hänen virassa pysymiselleen. Vastustajien mukaan laki antaisi presidentille mahdollisuuden pysyä virassa vuoteen 2031 asti, minkä jälkeen hänet voitaisiin nimittää uuteen "ministerineuvoston puheenjohtajan" – käytännössä pääministerin – virkaan. Tämä jatkaisi Gnassingbén perheen 57-vuotista hallintoa. Presidentti Gnassingbé nousi valtaan vuonna 2005 isänsä Gnassingbé Eyadéman kuoleman jälkeen, joka oli ollut presidenttinä vuonna 1967 johtamastaan vallankaappauksesta asti.
Kesällä 2025 Loméssa oli mielenosoituksia, jossa vastustettiin Faure Gnassingbén siirtymistä uuteen rooliin kaikkivaltiaana pääministerinä ja samalla välttää presidentin toimikausien rajoitukset. Heinäkuun 24. päivään mennnessä ainakin viisi mielenosoittajaa oli kuollut turvallisuusjoukkoja kohdatessaan.
Parlamentti- ja paikallisvaalit 2024