Cai-Göran Alexander Stubb (s. 1. huhtikuuta 1968 Helsinki) on suomalainen kokoomustaustainen poliitikko ja Suomen tasavallan 13. presidentti. Hän aloitti tehtävässään 1. maaliskuuta 2024.
Aiemmin Stubb on toiminut ulkoministerinä vuosina 2008–2011, ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä 2011–2014, Suomen pääministerinä 2014–2015 ja valtiovarainministerinä 2015–2016. Lisäksi hän on toiminut europarlamentaarikkona vuosina 2004–2008, kansanedustajana 2011–2017 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 2014–2016.
Vuosina 2017–2020 Stubb toimi Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Sen jälkeen hänet valittiin professoriksi ja School of Transnational Governance -yksikön johtajaksi Italian Firenzessä toimivaan Yliopistolliseen Eurooppa-instituuttiin (EUI).
Tasavallan presidentiksi Stubb valittiin hänen voitettuaan vuoden 2024 presidentinvaalin toisen kierroksen. Presidentin tehtävässä hän seuraa Sauli Niinistöä.
Tausta
Nuoruus Cai-Göran Alexander Stubb syntyi 1. huhtikuuta 1968 Helsingissä. Hänen isänsä on jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb (s. 1935) ja äitinsä Christel Stubb (o.s. Setälä, 1943–2008). Äidin kautta hän on sukua kokoomuksen puheenjohtajana ja ulkoministerinä 1920-luvulla toimineelle E. N. Setälälle.
Stubb vietti lapsuutensa Helsingin Lehtisaaressa ja kuvailee itseään kaksikieliseksi. Hän pelasi nuorena jääkiekkoa HIFK:ssa B-juniori-ikään asti. Hän harrasti myös golfia ja pääsi lukioikäisenä Suomen nuorten maajoukkueeseen. Stubbia pidettiin suosittuna, mutta häntä on myös syytetty koulukiusaamisesta, minkä hän on kiistänyt myöntäen kuitenkin nuoruutensa epävarmuuden ja virheet.
Stubb oli lukio-aikana vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa Floridan Mainland High Schoolissa, jossa hän suoritti high school diploman 1986. Hän valmistui ylioppilaaksi Gymnasiet Lärkanista 1988 ja kiinnostui liiketaloudesta. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Kaartin jääkärirykmentissä mutta jätti aliupseerikurssin väliin lähtiessään opiskelemaan Furman Universityyn Yhdysvaltoihin kahdeksan kuukauden palveluksen jälkeen.
Koulutus Stubb suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon valtio-opissa, kansainvälisessä politiikassa ja taloustieteessä Furman Universityssä Etelä-Carolinassa 1993, ja hänet palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Vuonna 1994 hän suoritti ranskan kielen ja kulttuurin Diplôme de Langue et Civilisation Française -kielidiplomin Sorbonnen yliopistossa Pariisissa.
Vuonna 1995 Stubb suoritti valtio-opin Master of Arts -tutkinnon Bruggen College of Europessa keskittyen EU-asioihin. Hän väitteli tohtoriksi kansainvälisistä suhteista London School of Economicsissa 1999 aiheenaan Euroopan unionin joustava yhdentyminen ja Amsterdamin sopimus.
Ura ennen politiikkaa pienois|pysty|vasen|Stubb Suomen EU-edustustossa Brysselissä 2004. Alexander Stubb työskenteli vuonna 1992 harjoittelijana Suomen Washingtonin-suurlähetystössä. Vuosina 1995–1997 hän toimi tutkijana ulkoasiainministeriössä ja 1997–1999 Suomen Akatemiassa. Vuosina 1999–2001 hän oli erikoistutkija Suomen EU-edustustossa Brysselissä ja 2000–2007 vieraileva professori College of Europessa.
Vuosina 2001–2003 Stubb toimi Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodin poliittisena neuvonantajana ja 2003–2004 erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa keskittyen institutionaalisiin kysymyksiin ja suomalaisten rekrytointiin EU-instituutioihin. Hän osallistui Amsterdamin ja Nizzan sopimusten neuvotteluihin suurlähettiläs Antti Satulin avustajana.
Stubb kirjoitti 2002–2003 Helsingin Sanomiin Minne menet, EU? -kolumneja ja toimi kolumnistina muun muassa Financial Timesissa, Dagens Industrissa ja Finnairin Blue Wings -lehdessä. Vuonna 2007 hän oli The Economist -lehden vieraileva bloggaaja. Stubb on julkaissut useita kirjoja.
Poliittinen ura
Europarlamentaarikkona 2004–2008 Alexander Stubb asettui kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa, joita edeltävästi hän puntaroi kokoomuksen ja RKP:n välillä. Ben Zyskowiczin vaikutuksesta hän valitsi kokoomuksen.EU vai EI? Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. D5: ”lähes kaikki puolueet kosiskelivat nokkelaa, nopealiikkeistä ja leveästi hymyilevää EU-asiantuntijaa ehdokkaakseen vuoden 2004 eurovaaleihin. Stubb valitsi kokoomuksen” Stubb valittiin Euroopan parlamenttiin toiseksi eniten ääniä (115 224) saaneena Suomessa. Hän toimi perussopimusvaliokunnan ja talousarvion valvontavaliokunnan jäsenenä sekä sisämarkkina- ja ulkoasiainvaliokuntien varajäsenenä.
Stubb ehdotti 2004 Gustav Hägglundia kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi vuoden 2006 vaaleihin, mutta Hägglund kieltäytyi, ja ehdokkaaksi valittiin Sauli Niinistö. Samana vuonna Stubb allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa kritisoitiin Venäjän voitonpäivän juhlimista Eurooppa-päivän yhteydessä, nähden sen neuvostomiehityksen ja kommunismin rikosten hyväksymisenä.
Lokakuussa 2007 Stubb kannatti EU:n lobbaussääntöjen tiukentamista ja avoimuuden lisäämistä lainsäädäntöprosesseissa. Samassa kuussa hän totesi Suomen ulkopolitiikan olevan murroksessa, viitaten vuoden 2006 presidentinvaaleihin ja sukupolvenvaihdokseen, joka toisi ”raikkaampaa” keskustelua, esimerkiksi Nato-suhteeseen. Stubb tuki vahvasti Lissabonin sopimuksen hyväksymistä, pitäen sitä voittona Euroopalle.
Ulkoministerinä 2008–2011 pienois|Ulkoministerit Stubb ja Carl Bildt Pohjoismaiden neuvoston huippukokouksessa 2010. pienois|Ulkoministeri Stubb lehdistötilaisuudessa yhdessä Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin kanssa huhtikuussa 2011.
Alexander Stubb nimitettiin ulkoministeriksi 4. huhtikuuta 2008 Ilkka Kanervan erottua tekstiviestikohun vuoksi. Hän perusti Jorma Ollilan johtaman maabrändivaltuuskunnan, mikä herätti kritiikkiä ministereiltä Mauri Pekkariselta ja Paavo Väyryseltä. Stubb uudisti ulkoasiainhallintoa keventämällä hallintoa, karsimalla edustustoverkostoa ja hyödyntämällä sosiaalista mediaa. Hän ajoi päällekkäisten rakenteiden yhdistämistä.
Stubb nimitti diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston yksikköpäälliköksi, mikä herätti keskustelua poliittisista nimityksistä. Häntä kritisoitiin myös Jori Arvosen nimityksestä, mutta hän puolustautui sukupolvenvaihdoksella ja kokonaisvaltaisella arvioinnilla. Kokeneet virkamiehet suhtautuivat häneen kriittisesti.
ETYJin puheenjohtajana Stubb näki Georgian sodan maailmanpoliittisena käännekohtana. Stubbin pyytämät suurlähettiläiden Venäjä-analyysit, jotka julkaistiin nimettöminä, korostivat yhteistyötä yhteisten etujen pohjalta. Stubbia kritisoitiin avoimuudesta ja linjasta.
Vuonna 2009 Stubb tuki Paavo Salosta hänen poikansa palauttamisessa Venäjältä, mikä johti diplomaattiseen kiistaan. Hän vaati Venäjää liittymään Haagin lapsikaappaussopimukseen. Stubb edisti rauhantyötä, kuten Al-Jazeeran ja Martti Ahtisaaren tapaamisella sekä Euroopan rauhaninstituutin ehdotuksella. Stubb oli mukana järjestämässä Ahtisaari-päiviä kriisinhallinnan edistämiseksi. Stubbin kaudella ulkoministeriö julkaisi ihmisoikeusselonteon, ja Stubb tuki Valko-Venäjän oppositioaktivisteja EU:n ulkoministeri Catherine Ashtonin kanssa.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä 2011–2014
Alexander Stubb valittiin eduskuntaan 2011 saaden 41 768 ääntä, ollen kokoomuksen ääniharava ja maan toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Hänet nimitettiin Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi Kataisen hallitukseen.
Stubbin vaalikampanjat olivat hyvin rahoitettuja: vuonna 2011 hän sai eniten vaalirahoitusta, ja 2014 europarlamenttivaaleissa hänen kampanjansa budjetti oli yli 100 000 euroa ilman ehdokkaan omaa rahoitusta. Vaalirahoitusta antoivat muun muassa Björn Wahlroos, John Lindfors ja Mikko Laakkonen.
alt=Stubb ulkomaankauppaministerinä Intian Delhissä lokakuussa 2013.|vasen|pienois|Ulkomaankauppaministeri Stubb Intian Delhissä lokakuussa 2013. Ministerinä hän asetti Matti Alahuhdan johtaman työryhmän, jonka aloitteesta perustettiin Team Finland -verkosto edistämään Suomen kansainvälistä asemaa. Vuonna 2014 Stubb arvioi verkoston tehostaneen vientiä, mutta näki tarvetta alueellisen yhteistyön kehittämiseen.
Tammikuussa 2014 Stubb oli kokoomuksen ehdokas europarlamenttivaaleissa, saaden lähes 150 000 ääntä ja ollen ääniharava. Huhtikuussa 2014 hän tavoitteli kokoomuksen puheenjohtajuutta Jyrki Kataisen väistyessä. Kymmenen kansanedustajaa tuki häntä, ja hän voitti puheenjohtajuuden Lahden puoluekokouksessa 2014 voitettuaan ratkaisevalla toisella äänestyskierroksella Paula Risikon.
Pääministerinä 2014–2015
Stubbin hallitus aloitti 24. kesäkuuta 2014. Uusina ministereinä aloittivat ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Lenita Toivakka, sosiaali- ja terveysministerinä Laura Räty ja maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo. Paula Risikko siirtyi liikenne- ja kuntaministeriksi. Vihreiden erottua hallituksesta syyskuussa 2014 Stubb nimitti ympäristöministeriksi ensimmäisen kauden kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen.
Stubbin pääministerikaudella Suomen hallitus teki periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamisen sallimisesta Pyhäjoelle Venäjän valtion omistaman Rosatomin kanssa. Ratkaisua arvosteltiin, koska samaan aikaan Euroopan unioni oli asettanut Venäjälle talouspakotteita sen Ukrainaan kohdistamien sotatoimien vuoksi. Stubb piti kritiikkiä russofobisena. Vuonna 2022 Stubb myönsi, että Rosatomin mukaan ottaminen ydinvoimalahankkeeseen oli virhe.
Pääministerin tehtävässä toimiessaan Stubb otti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
Valtiovarainministerinä 2015–2016
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Stubb sai Juha Sipilän ja Timo Soinin jälkeen kolmanneksi eniten ääniä. Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi Suomen Keskusta, minkä perusteella puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä sai hallitustunnustelijan tehtävän. Hallitusneuvottelut alkoivat 8. toukokuuta 2015 keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken. Puolueet julkaisivat hallitusohjelmansa 27. toukokuuta 2015 ja ilmoittivat Stubbin nousevan uuden hallituksen valtiovarainministeriksi. Kesäkuussa Stubb osallistui Bilderberg-ryhmän kokoukseen.
Ennen heinäkuussa 2015 Helsingissä järjestettävää Etyjin juhlakokousta selvisi, että kokoukseen kutsutun Venäjän 15 hengen delegaatiosta kuusi jäsentä (muun muassa duuman puhemies Sergei Naryškin ja parlamentin ylähuoneen puheenjohtaja Valentina Matvijenko) olivat EU:n pakotelistalla Krimin miehitykseen liittyen. Stubb vastusti ulkoministeri Timo Soinin kanssa tiukasti pakotelistalla olevien päästämistä Helsingin kokoukseen, vaikka pääministeri Sipilä ja presidentti Niinistö olivat koko venäläisdelegaation päästämisen kannalla. Lopulta TP-utvassa päätettiin kesäkuussa 2015, ettei pakotelistalla olevia päästettäisi kokoukseen. Protestiksi päätöksestä Venäjä jäi kokouksesta kokonaan pois. Naryškin kertoi vielä vuotta myöhemmin odottavansa suomalaisilta anteeksipyyntöä.
alt=Stubb EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa huhtikuussa 2016.|pienois|Valtiovarainministeri Stubb EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa Amsterdamissa huhtikuussa 2016. Marraskuussa 2015 Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla 90 prosentin hallintarekisteriä koskevista asiantuntijalausunnoista olevan myönteisiä, vaikka todellinen luku oli kymmenen prosenttia. Oikeuskanslerin mukaan Stubb ei tehnyt virhettä tahallaan ja virhe nopeatahtisessa keskustelussa pelkästä esitysluonnoksesta oli ymmärrettävää. Hallituspuolueet päättivät lopulta jättää hallintarekisterin pois arvopaperikeskusasetuksesta aikataulusyiden vuoksi.
Marraskuussa 2015 tapahtui Tampereen Koskikeskuksessa välikohtaus, jossa Kommunistisen nuorisoliiton entinen puheenjohtaja Simo Suominen heitti Stubbin kasvoille kolajuomaa. Ennen heittoa Stubbia oli nimitetty valehtelijaksi ja leikkaajaksi. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Suomisen 35 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta.