Qatarin modernin historian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvulla, jolloin Bani Utba -klaanit vaelsivat Arabian niemimaan sisäosista Persianlahden rannikolle. Näiden klaanien joukosta Al Thani -suku sai hallintaansa Qatarin niemimaan. 1700-luvulla alueelle saapuivat myös britit, jotka pyrkivät vahvistamaan omaa kauppavaltaansa alueella. Britit ottivat Persianlahden rannikkovaltiot suojelukseensa ja suojasivat aluetta ulkoisilta uhkilta. Al-Thani -suku liittoutui brittiläisten kanssa, ja sama suku on maassa vallassa edelleen. Alueelta löydettiin öljyä toisen maailmansodan kynnyksellä, mutta varoja päästiin hyödyntämään vasta sodan päätyttyä. Öljyvarojen ansiosta maa vaurastui, mutta toisaalta öljytuloista ei hyötynyt tavallinen kansa.
Itsenäisenä valtiona Qatar on nuori. Maa itsenäistyi Ison-Britannian vetäydyttyä Persianlahden alueelta vuonna 1971. Öljyvarantojensa vuoksi Qatar oli jo itsenäistyessään vauras. Öljyvarat ovat tuoneet Qatarille taloudellisen riippumattomuuden ja vaikutusvaltaa. Toisaalta maa on kärsinyt viileistä suhteista naapurimaihinsa.
Varhaiset vaiheet thumb|upright=1.1|Al-Zubarahin arkeologinen alue. Varhaisimmat todisteet ihmisasutuksesta pienellä Qatarin niemimaalla, ovat peräisin 7000-luvulta eaa. Tähän aikaan alueen ilmasto oli nykyistä kosteampi ja mahdollisti metsästäjä-keräilijöille villiviljan keruun ja sisämaan makeanveden lähteet. 5000-luvulla eaa. Persianlahden ilmasto muuttui huomattavasti kuivemmaksi. Tämä ilmastonmuutos laukaisi varhaisen kaupungistumisen Mesopotamiassa, Egyptissä ja Indusjoen laaksossa. Näiden kolmen suuren siviilisaation kauppiaat ovat kuitenkin jättäneet Qatarin niemimaalle hyvin vähän jälkiä. Tämä johtunee siitä, että niemimaalla ei ollut vakituista asutusta. On mahdollista, että Qatarin niemimaa oli tuohon aikaan osa Dilmunia, joka mesopotamialaisissa lähteissä mainitaan kauppakumppanina Indusjoen laaksoon johtaneen kauppareitin varrella. Dilmunin tarkka sijainti on epäselvä, mutta sen otaksutaan olevan nykypäivän Bahrainin saari.
Muinaisen Mesopotamian ja Indus-kulttuurin välisestä kaupasta on sekä kirjallisia että arkeologisia todisteita. Kauppatavaran sisällöstä ei ole saatu yhtä varmoja todisteita. Mesopotamiaan lähetettyjen tavaroiden joukossa oli jalopuuta, norsunluuta, lapislatsulia, kultaa ja muita ylellisyystavaroita, kuten lasitettuja kivihelmiä. Mesopotamiasta lähetettiin hopeaa, tinaa, villatekstiilejä, oliiviöljyä ja viljaa. Kaupan tärkeyttä osoittaa se, että Dilmunissa käytetyt painot ja mitat olivat identtisiä Indusjoen laaksossa käytettyjen mittojen ja painojen kanssa, joita ei Mesopotamiassa ollut käytössä. 1000-luvulla eaa. kaupankäynti väheni, kun Mesopotamian kansat suuntasivat huomionsa pohjoiseen ja länteen. Samaan aikaan Itä-Arabian seemiläiset heimot alkoivat siirtyä paimentolaisiksi, jotka käyttivät juhtinaan kesyjä kameleita. Uudet kauppareitit heikensivät Persianlahden taloudellista merkitystä. Todisteita ihmisen toiminnasta Qatarin niemimaalla tänä ajanjaksolla on vain vähän.
Islamin tulo Qatarin niemimaan islamilaistuminen alkoi, kun muslimiarmeijat valloittivat alueen 700-luvulla. Alueen asukkaat näyttävät seuranneet heimojensa johtajia uuden uskonnon omaksumisessa. Klassisissa arabialaisissa kirjallisissa lähteissä on vain vähän mainintoja Qatarin alueesta tältä ajalta. Alueen varhaisesta historiasta ennen 1700-lukua tiedetään vain hyvin vähän. Pääasiassa aluetta asuttivat beduiinit, jotka saivat elantonsa paimentolaisuudesta. Pieniä kalastajakyliä alueella oli vain muutamia. Vasco da Gaman johdolla löydettiin meritie Euroopasta Intiaan 1400-luvun lopulla. Ensimmäisenä eurooppalaisvaltana Persianlahdelle tulivat meriteitse portugalilaiset. Portugalilaisissa 1500-luvun kartoissa on ensimmäistä kertaa nähtävillä Qatarin niemimaa, mutta hekin välttelivät alueen matalia ja laivoille vaarallisia rantoja.
Moderni historia Bani Utba -klaanien vaellus 1700-luvulla Qatarin niemimaa oli Koillis-Arabiassa valtaa pitäneen Bani Khalid -heimoliiton hiipuvan vaikutusvallan alla. Tällä ajanjaksolla alkoivat muodostua Persianlahden pienten rannikkovaltioiden esiasteet. Tällöin monet Arabian niemimaan arabiheimot- ja klaanit vaelsivat sisämaasta Persianlahden rannikolle, luultavasti paetessaan kuivuuden heikentämiä elinoloja. Näitä siirtolaisia kutsuttiin yhdessä nimellä Bani Utba. Heidän joukossaan oli Al Sabah, Al Khalifa ja Al Jalahima -sukujen esivanhemmat. Näillä suvuilla tuli olemaan merkittävä osa Qatarin, Bahrainin ja Kuwaitn valtioiden muodostumisessa. Alkujaan nämä klaanit siirtyivät Kuwaitin alueelle, mutta Al Khalifa ja Al Jalahima klaanit siirtyivät Qatariin 1760-luvulta alkaen. Heidän muuttonsa liikkeellepaneva tekijä on saattanut olla Al Sabah klaanin kasvava valta.
Bahrainissa valtaan nousseen Al Khalifa -suvun jäsenet muuttivat Keski-Arabiasta Persianlahden rannikolle 1700-luvun alussa. He asettuivat ensin nykyisen Kuwaitin alueelle, mistä he siirtyivät nykyisen Qatarin alueelle vuonna 1766. Tämä sijainti oli siksi otollinen, että Qatarin niemimaalta saattoi vallata myös Bahrainin. Al Khalifa -suku ei kuitenkaan kyennyt pitämään hallussaan Qatarin niemimaata, vaan sen hallinta menetettiin toiselle Bani Utba -suvulle, Al Thaneille. Al Thani -suvun tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta he olivat Qatarin niemimaalla jo ennen Al Khalifa -sukua. Al Thanit hallitsivat Qatarin itäosia, ja he saivat hallintaansa myös Al Khalifojen valtaan kuuluneen, niemimaan pohjoisosassa sijainneen Al Zubarahin. Arabiklaanien tulo rannikolle muutti Persianlahden kaupallista tilannetta, kun Kuwait, Bahrain ja Al Zubarah nousivat keskeisiksi kauppapaikoiksi. Tuolloin Bahrainia hallinneen Al Khalifa -suvun valtaan kuulunut Al Zubarah oli vapaakauppa-alue, joka houkutteli vireän kauppiasyhteisön. Kun Persiaa hallinneet Safavidit valloittivat Basran vuonna 1776, monet Basran kauppiaat pakenivat Al Zubarahiin ja kaupungin merkitys kasvoi entisestään. Al Zubarah on nykyisin rauniokaupunki ja se on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Al Jalahima -klaani siirtyi Qatariin Bahrainin alueelta noin 1785. He perustivat niemimaan pohjoisosaan, muutaman kilometrin päähän Al Zubarahista, uuden siirtokunnan nimeltään Khor Hassan. Sen johtajana toimi Rahmah bin Jabir Al Jalahima. Hänen johdollaan Khor Hassanista kehitettiin laivastotukikohta, josta käsin hyökättiin kauppalaivoja vastaan kaikkialla Persianlahdella, erityisesti Al Khalifan perheen aluksiin. Näihin aikoihin Persianlahti oli levotonta seutua, eurooppalaisvallat Portugali, Alankomaat ja Britannia pyrkivät luomaan alueelle tukikohtien verkoston Aasian kauppaa varten. Lisäksi alueen hallinnasta kamppailivat Oman ja al-Saud -suku, joka oli liittoutunut wahhabilaisten kanssa. Eurooppalaisvaltojen kilpailussa Britannialla oli yliote alueella, ja Oman liittoutui brittien kanssa. Rahmah bin Jabir taas liittoutui Najdin ja wahhabilaisten kanssa. Tämä poliittis-uskonnollinen liitto hyökkäsi Qatariin vuonna 1787. Vuonna 1809 Rahmah ja wahhabiitit valloittivat al-Zubarahin ja alistivat koko Qatarin saman vallan alaisuuteen. Rahmahin ja wahhabiittien liitto ei kestänyt kauan. Vuonna 1812 omanilaiset ajoivat wahhabiitit pois Qatarista, ja Rahmah vaihtoi uskollisuutensa näin Omanin puolelle. Rahmah vastusti kuitenkin edelleen brittejä, jotka taas katsoivat että Qatarin rannikolla sijainnut Doha oli Bahrainin aluetta, jonka kanssa britit olivat myös tehneet liittolaissopimuksen. Tilanne johti siihen, että brittilaivasto pommitti Dohaa vuonna 1821. Muut alueen mahtisuvut halusivat pitää kiinni liittolaissopimuksesta brittiläisten kanssa, minkä johdosta nämä yhdistivät voimansa bin Jabiria vastaan. Bin Jabir sai surmansa epätoivoisessa taistelussa vuonna 1826.
Qatarin niemimaalla ei ollut selkeää valtapoliittista hallitsijaa, sillä brittiläisten intresseissä oli Persianlahden rannikkoalueet. Qatarin niemimaata eivät kyenneet hallitsemaan omanilaiset, eivätkä wahhabilaiset. Aavikkoalueet jäivät näin paikallisten hallitsijoiden keskinäisen kilpailun kohteeksi. Ei tiedetä, että Qatarin aavikkoisella niemimaalla olisi ollut minkäänlaista kuningaskuntaa tai edes heimopäällikköä, joka olisi ollut ylitse muiden. Tämä tilanne muuttui, kun britit nostivat al-Thani -suvun suojelukseensa, jotta voisivat sen avulla pitää alueen kurissa.
Al Thani -suvun nousu Al Thani -suvun vallan kasvaessa he joutuivat törmäyskurssille Bahrainin Al Khalifa -hallitsijasuvun kanssa. Britit ottivat Bahrainin suojelukseensa, turvaten aluetta ulkovaltojen, Osmanien, Persian ja Saudi-Arabian muodostamilta uhilta. Tähän suojelussopimukseen katsottiin kuuluneen myös Qatarin niemimaa, jossa vaikutti Bahrainin Al Khalifojen vaikutusvalta. 1850-luvun puolivälistä lähtien Qatarin historiaa leimaa Muhammad al-Thanin ja hänen jälkeläistensä asteittainen nousu valtaan. Muhammad al-Thani oli suhteellisen varakas helmi- ja taatelikauppias, joka maallisten liiketoimiensa lisäksi toimi rukousjohtajana Dohan suurimmassa moskeijassa. Hänen kauttaan myös paikalliset heimot maksoivat vuotuiset kunnianosoituksensa Bahrainin hallitsijalle.
Mohammed bin Thanin on täytyny pitää ystävällisiä suhteita Al-Khalifoihin, sillä hän naitti tyttärensä Al Khalifa -sukuun. 1860-luvulla tyytymättömyys Bahrainin valta-asemaan kuitenkin kasvoi Qatarin väestön keskuudessa. Al Khalifa -suvun edustaja koki olonsa turvattomaksi Dohassa, ja pakeni Khor Hassaniin vuonna 1867. Tämä sai Bahrainin hallitsija Muhammad al Khalifan hakemaan apua Abu Dhabin sheikiltä. Vuonna 1867 heidän yhdistetty laivastonsa hyökkäsi Dohaan, tuhoten suuren osan kaupunkia. Brittien alueelle erilaisin suojelussopimuksin järjestelemä Pax Britannica oli sekasorrossa, kun Qatarilaiset heimot kokoontuivat ja purjehtivat Bahrainiin kostaakseen Qatariin kohdistuneen iskun.
Britannia arvosteli Bahrainia suojelussopimuksen rikkomisesta, ja britit tekivät päätöksen, että tästä lähtien on käytännöllisempää hallita Qatarin niemimaan heimoja suoraan, Al Khalifa sheikkien heikentyneen auktoriteetin sijaan. Britit katsoivat, Muhammad al-Thani oli sopivin henkilö edustamaan Qatarin heimoja, jonka kanssa saattoi tehdä kauppaa. Vuonna 1868 Mohammed bin Thani teki brittien kanssa sopimuksen, jossa hän lupasi alistaa kaikki mahdolliset erimielisyydet Bahrainin kanssa brittien ratkaistavaksi. Tämä tarkoitti käytännössä, että Qatarissa valtaan noussut Al Thani -suku nostettiin tasaveroiseksi Bahrainin Al Khalifa -suvun kanssa. Sopimus ei vielä tässä vaiheessa merkinnyt sitä, että al-Thaneista olisi tullut itsenäisen valtion hallitsijoita, mutta ei myöskään sitä, että britit olisivat voineet päättää kaikista Qatarin asioista.