Omanin historialle on kautta aikojen ollut merkittävää sijainti kansainvälisen kauppaverkoston reitillä, Intian ja Afrikan välissä. Alueen väestö on toiminut kaupan välittäjänä, joka on tuonut alueen asukkaille lisätulonlähteen. Toisaalta riippuvuus muiden siviilisaatioiden varallisuudesta on vaikuttanut suoraan Omanin alueen asukkaiden elintasoon. Keskeinen sijainti merikaupan keskuksena on houkuttanut alueelle myös vieraita valloittajia.
Islamin suuntauksista Oman on ollut kautta historiansa ibadilaisuuden keskus. Omanin alueelle syntyi ensimmäinen ibadilainen imamaatti 700-luvulla. Omanin imamaatti kykeni yhdistämään alueen heimot yhteisen hallinnon alle.
Eurooppalaisista alueelle saapuivat ensin portugalilaiset 1500-luvulla. Eurooppalaisten keskinäisessä kilpailussa Intiaan suuntautuvassa kaupassa, pääsivät voitolle britit ja portugalilaiset ajettiin pois Omanin alueelta. Omanilaiset osallistuivat portugalilaisten karkottamiseen Masqatista ja Sansibarin saarelta, minkä myötä Sansibar jäi Omanin haltuun. Sansibarin hallinnan myötä Oman kohosi merkittäväksi merivallaksi. Alueen voimakkaimmaksi sotilaalliseksi ja taloudelliseksi mahdiksi nousi Britannia, jonka kanssa Oman solmi kauppasopimuksen 1800-luvulla. Britit antoivat Omanin sulttaanille myös sotilaallista tukea kapinoiden tukahduttamiseksi, mikä sitoi Omanin tiukemmin Brittiläiseen imperiumiin.
Omanin katsotaan itsenäistyneen 1970, jolloin Dhofarin kapinasta aiheutunut vallankumous nosti valtaan sulttaani Qabus ibn Said Al Saidin. Hänen aikanaan Oman kehittyi öljyvaltioksi, mistä saadut tulot ovat nostaneet kansan elintasoa.
Varhaiset vaiheet Varhaishistoria
Arkeologiset tiedot Arabian niemimaan itäosan varhaishistoriasta ovat niukkoja. Sumerilaisia ja egyptiläisiä kirjoituksia tulkitsemalla on päätelty, että nykyisen Omanin alueella sijaitsi muinainen Makan. Sumerilaisten kirjoitusten mukaan Makanista vietiin noin vuoden 2300 eaa. tienoilla Mesopotamiaan kuparia ja veistoksia varten tarvittavaa dioriittia. Tärkein alueelta saatava tuote oli kupari, jonka vienti oli huipussaan vuosina 2500–1800 eaa. ennen kuin kyproslainen ja anatolialainen kupari syrjäyttivät Makanin Mesopotamian valtakuntien tärkeimpänä raaka-ainelähteenä. Tähän aikaan aikaan alueella on täytynyt olla jo yhteiskunnallinen organisaatio, joka on kyennyt organisoimaan metallin louhintaa, sulatusta ja kuljetusta rannikolle. Makanin yhteiskunnan muodosta ja kulttuurisista saavutuksista ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään.
Omanin alueen varhaishistoriassa on tehty ero kahden kulttuurin välillä. Hafit-kulttuuri alkoi noin 3000 eaa ja päättyi noin 500 vuotta myöhemmin. Myöhempi Umm al-Narin kulttuuri luokitellaan yleesä ajanjaksolle 2500-1200 eaa. On epäselvää, seurasiko tämä kulttuuri Hafit-kulttuuria vai vaikuttivatko ne osittain samanaikaisesti. Verrattuna sumerilaisen kulttuurin rikkaaseen perintöön, vain harvat pyhäinjäännökset ovat säilyneet. Maan vuoristoisilla seuduilla on säilynyt runsaasti esi-islamilaiselta ajalta peräisin olevia hautoja. Hautojen rakenteen ja niistä löydetyn keramiikan perusteella on voitu tehdä ero kahden Makan-kauden kulttuurin välillä.
Persialaisen ja kreikkalaisen kulttuurin aika 500-luvulla eaa. Persiaa hallinneen Akhaimenidien valtakunnan vaikutusvalta kattoi koko Persianlahden. Persialaisten qanat-keinokastelujärjestelmää varten rakennettiin vedenalaisia tunneleita ja kanavia. Näitä rakennettiin myös nykyisen Omanin alueelle. Aleksanteri Suuri valloitti Persian vuonna 330 eaa. Hän suunnitteli myös Arabian niemimaan valloitusta, kontrolloidakseen tuottoisaa suitsukekauppaa. Hänen kuoltuaan valtakunta hajaantui pienempiin osiin, kuten Ptolemaiosten hallitsemaan Egyptiin ja Seleukoksen hallitsemaan Persiaan. Näiden valtakuntien aikana kreikkalaisvaikutus ulottui syvälle itään. Tuolla ajalla Omanin alueen uskotaan olleen merkittävä suitsukekaupan keskus. Alueelta saatiin runsaasti suitsukkeissa tarvittavaa olibaanihartsia. Persian vaikutusvallan alle kuulumisella on yleisesti katsottu olleen piristävä vaikutus alueen taloudelle. Omanin alueen läpi kulkenutta kauppareittiä kutsuttiin suitsuketieksi. Suitsuketien kaupankäynti oli vilkkaimmillaan noin 300 eaa.-200 jaa.
Keskiaika Islamin tulo Ennen islamin tuloa Omanin alueella palvottiin luonnonuskontoja, joille ominaista oli eri henkien palvonta. Myös kristinuskolla oli alueella vahva asema. Islam uskontona syntyi Arabian niemimaan länsiosassa 600-luvun alussa, mutta yhteydet sekä aavikon yli, että rannikon ympäri toimivat jo tuohon aikaan. Jo profeetta Muhammedin elinaikana, noin vuoteen 630 tultaessa, olivat Omanin alueen asukkaat jo omaksuneet islamin.
Islamilaisen maailman valtakeskus siirtyi 600-luvun puolivälissä Syyrian Damaskokseen umaijadien dynastian noustessa valtaan. 700-luvun puolivälissä abbasidien vallankumous nosti valtaan abbasidien dynastian ja valtakeskus siirtyi Bagdadiin. Nykyinen Omanin alue oli vielä umaijadien ja abbasidien aikana vain väljästi osa arabivaltakuntaa. Omanissa säilyi tänä aikana sunnalaisuuden ja šiialaisuuden lisäksi kolmas islamin suuntaus, kharijilaisuus. Nämä eivät kokeneet että kalifin tulisi olla Muhammedin perheestä, vaan kalifina voi toimia kuka tahansa, joka elää oikeaoppisen muslimin tavoin. Omanista muodostui kharijilaisuuden keskus. Kharijilaisuudesta kummunneista suuntauksista maltillisin, ibadilaisuus, nousi Omanissa merkittävimmäksi islamin tulkinnaksi, ja tämän asema on säilynyt nykypäivään asti.
Omanin imamaatti Vuonna 751 Omanin alueelle perustettiin Omanin imamaatti. Se oli erillinen islamilainen valtakunta, joka ei suostunut alistumaan abbasidien valtaan. Valtakunta syntyi ibadilaisen imaami al-Julanda ibn Masudin johdolla. Imamaatista tuli ensimmäinen Omania hallinnut keskusvalta, joka onnistui yhdistämään puoli-itsenäiset heimot. Yhteinen keskusvalta auttoi vahvistamaan valtakunnan merivoimia, ja maa hyötyi laajasta kauppaverkostosta, joka yhdisti islamilaisen maailman Eurooppaan ja Kaukoitään, mikä vaurastutti aluetta. 800-luvulla ensimmäinen omanilainen alus purjehti Kiinaan asti. Omaninlahden rannalla sijainneet Sohar ja Masqat nousivat 800-luvulla merkittäviksi kauppapaikoiksi.
Vieraat valloittajat Vuonna 928 karmaattien aavikkoheimo valloitti suurimman osan Arabian niemimaan kaakkoisosista. Heidän valtaansa päätyi myös Omanin alue. 900-luvun puolivälissä šiialaiset buijidit nousivat hallitsevaan asemaan abbasidien armeijassa. Buijidit käyttivät valtakunnassa todellista valtaa ohi abbasidikalifin, ja heidän klaaninsa hallitsi vuosisadan ajan nykyistä Irakin ja Iranin aluetta, sekä Omania Persianlahden vastarannalla. Buijidien valtaan siis päätyi karmaattien aiemmin hallitsemat alueet.
1000-luvulla abbasidien valta kävi yhä heikommaksi. Valtakunta oli käytännössä olemassa, mutta se oli hajonnut useaan pienempään osaan, jotka vain nimellisesti tunnustivat kalifin vallan. Näihin lukeutuivat myös Buijidit. 1000-luvun puolivälissä keskiaasialaiset seldžukit valtasivat Iranin ylängön Buijideilta, ja heidän valtansa ulottui myös Omaniin asti.
Seldžukkien valta Omanissa kesti vuoteen 1154 asti, jolloin kotoperäinen Nabhanien dynastia karkotti seldžukit Omanista. Nabhanit perustivat pääkaupunkinsa Bahlaan. Bahlan linnoitus on säilynyt hyvin nykypäivään asti ja se on Unescon maailmanperintökohde. Nabhani-dynastian hallitsijat hallitsivat valtakuntaansa kuninkaina, imaamin merkitys valtakunnassa oli lähinnä symbolinen. Seldžukkien vallan romahdettua yksi valtatyhjiön täyttäjistä oli myös Ormusin kuningaskunta, joka hallitsi Omaninlahden rannikkoa. Valtakunnan ensimmäinen hallitsija oli oletettavasti Omanista kotoisin ollut Muhammad Deramku. Hän hallitsi osia Omanista ja Omaninlahden vastarannalla olleesta Persiasta. Valtakunnan keskus oli Hormuz nykyisen Iranin puolella ja siitä kasvoi tärkeä merikaupan keskus. 1200-luvun mongolivalloitukset aiheuttivat sekasortoa Persiassa ja valtakeskus siirtyi Hormuzin saarelle.
Eurooppalaisten tulo 1500-luvulle tultaessa Hormuz kukoisti Intiaan suuntautuvan kaupan ja maanviljelyksen ansiosta. Intian valtameren tuottoisa maustekauppa houkutteli eurooppalaisvalloista ensimmäisenä Portugalia. Portugalilaisten saapuminen osui samaan aikakauteen, jolloin Osmanien valtakunnan vaikutusvalta laajeni Arabiaan. Osmanien ylivaltaan alistui koko Arabian niemimaa, lukuun ottamatta Omania. Portugalilaiset valloittivat ensin nykyisin Jemenille kuuluvan Sokotran saaren Arabian niemimaan eteläpuolella vuonna 1507. Pian tämän jälkeen portugalilaiset valloittivat Hormuzin ja Masqatin. Hormuzista tuli Portugalin tukikohta lähes sadan vuoden ajaksi. Hormuzista käsin Portugali jatkoi valtansa laajentamista Persianlahdelle. Portugalista tuli seuraavan vuosisadan ajaksi hallitseva kauppamahti. Vaikka he eivät tavoitelleet poliittista valtaa, he rakensivat useita linnoituksia Omanin alueelle. Portugalin vallan kasvu Persianlahdella toi heidät suoraan konfliktiin Osmanien kanssa. Osmanit onnistuivat 1552 valloittamaan Masqatin linnoituksen ja vuonna 1581 ryöstämään koko kaupungin. Masqat säilyi kuitenkin portugalilaisten hallinnassa. Portugalin valtaa Persianlahdella uhkasi myös safavidien hallitsema Persia. Lisäksi Intiaan suuntautuvaan kauppakilpailuun tulivat 1600-luvulla mukaan Englanti ja Hollanti. Persian saahi Abbas liittoutui Englannin kanssa, ja Portugali menetti Hormuzin persialaisille vuonna 1622. Portugali keskittyi tämän jälkeen hallitsemaan Masqatin aluetta. Masqat säilyi Portugalin vallassa vuoteen 1650 saakka, jolloin uudelleen voimistunut Oman onnistui Yarubi-dynastian johdolla valtaamaan Masqatin takaisin kuuden kuukauden piirityksen jälkeen.
Omanin imperiumi Nousu merikauppamahdiksi Muiden eurooppalaisvaltojen aiheuttaman paineen myötä portugalilaisten valta alueella heikkeni, jolloin Omanin hallitsijat pystyivät myötävaikuttamaan heidän pois ajamisessaan Itä-Afrikasta. Tämän kehityksen myötä Portugalin tukikohta Mombasassa ja Sansibarin saarella jäivät omanilaisten hallintaan vuonna 1698. Omanilaiset hyökkäsivät portugalilaisia vastaan myös Bombayssa vuonna 1661. Omanin valta Mombasassa kesti 30 vuotta. Mombasalaiset liittoutuivat Portugalin kanssa ja omanilaiset ajettiin pois vuonna 1728.
1600-luvulla eurooppalaisvaltojen kauppakilpailu alueella kääntyi englantilaisten eduksi Englannin Itä-Intian kauppakomppania solmi Omanin kanssa kauppasuhteet vuonna 1646. Ulkovaltoja oli jo kauan ennen brittejä houkuttanut Omanin satamien strateginen sijainti idän ja lännen välissä. Tämän sijainnin merkitys kasvoi aikakaudella, jolloin maitse kulkevat kauppareitit alkoivat korvautua merireiteillä. Lisäksi Omanin satamat sijaitsivat suotuisasti monsuunituuleen nähden. Nämä vaihtuvat tuulet sanelivat kahden kauppaverkoston suunnan ja rytmin. Lounaismonsuuni huhtikuusta syyskuuhun mahdollisti purjehduksen itään, kun taas koillismonsuuni marras-maaliskuussa vauhditti matkoja länteen. Oman oli Intiaan suuntautuvalla reitillä merkittävä väliasema, ja sen myötä myös omanilaisia siirtolaisia muutti merten taakse. Osa omanin ibadilaisista päätti muuttaa myös uskonnollisten syiden takia, sillä he kokivat jäävänsä alakunteen šiialaisten ja sunnalaisten puristuksissa. Toisaalta ibadilaisia muutti samasta syystä lähialueilta Omaniin. Syrjivää politiikkaa harjoittivat kuitenkin myös omanilaiset itse. Afrikasta kuljetettiin tuhansia orjia Omaniin taateliviljelmille. Sansibar oli orjakaupan tärkein kauppasatama, jonka kautta kulki 50 000 orjaa vuodessa.
Al Bu Sa'id -dynastian nousu