Seljakämmekkä (Dactylorhiza sambucina) on suuressa osassa Eurooppaa tavattava näyttävä ketojen ja niittyjen kämmekkäkasvi, joka kukkii touko-kesäkuussa sekä keltaisina että punaisina värimuotoina. Suomessa seljakämmekkä on harvinainen ja rauhoitettu laji. Se on Houtskarin pitäjänkukka (sockenblomma). Viitattu 2.7.2009.

Ulkonäkö ja koko Tanakkavartinen seljakämmekkä kasvaa 20–30 korkeaksi. Lehdet sijaitsevat varren tyviosassa ja niitä on 3–4 kappaletta, ylempänä varressa on lisäksi muutama pieni ylälehti. Lehdet ovat 5–10 cm pitkiä, täplättömiä, kapean vastapuikeita ja tylppiä. Kukkia seljakämmekällä on kahden värisiä; toisissa yksilöissä kukat ovat kellanvalkoisia ja toisissa purppuranpunaisia. Punaisten kukkien huuli on keskeltä kellanvalkoinen ja täplikäs. Kukan kannus on sikiäimen pituinen. Seljakämmekkä kukkii touko-kesäkuussa.Retkeilykasvio 1998, s. 501. Seljakämmekällä on kesäaikaan kaksi juurimukulaa: tumma edellisvuotinen ja vaalea tämänvuotinen. Nämä toisiinsa kietoutuneet mukulat tai ehkä kasvin kaksiväriset kukat ovat antaneet seljakämmekälle sen ruotsinkielisen nimen Adam och Eva.Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 80.

pienoiskuva|left|Seljakämmekän erivärisiä muotoja Andorrassa

Seljakämmekän kukat ovat lähes tuoksuttomia. Kasvi on pölytykseltään hyönteispölytteinen huijaten hyönteisiä, sillä sen kukissa ei ole mettä. Yleisimmät pölyttäjät ovat kimalaiskuningattaret, jotka vierailevat kukissa pääasiassa kukinnan alkuvaiheessa kunnes oppivat välttämään medettömiä kukkia.Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 83–84.

Levinneisyys Seljakämmekkää tavataan lähes koko Manner-Euroopassa Ukrainasta ja Baltiasta länteen sekä Mustanmeren ympäristössä, Kaukasuksella ja Kaspianmeren eteläpuolella. Esiintyminen on kuitenkin laikuttaista. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Etelä-Norjaan, Keski-Ruotsiin ja Etelä-Suomeen.

Suomessa seljakämmekkää tavataan pääasiassa Ahvenanmaalla.Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Seljakämmekän levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 15.2.2012. Houtskarissa se on erityisen runsas, esimerkiksi Arkipelagia-seuran inventoinneissa vuonna 1995 yli 10 000 yksilöä löytyi juuri sieltä, kun maakunnan kokonaismääräksi saatiin 12 664 yksilöä (näistä ei-kukkivia 3 701). Punainen värimuoto on yleisempi kuin keltainen: Arkipelagia-seuran laskennoissa punaisia löytyi 7 197 ja keltaisia 3 701.

Laji on ollut yleinen myös Manner-Suomen puolella Turun saaristossa, mutta kadonnut siellä useimmilta kasvupaikoiltaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lajin kasvupaikat Suomessa sijaitsevat rannikkovyöhykkeellä.

Elinympäristö Seljakämmekkä kasvaa Suomessa kuivahkoilla niityillä ja pientareilla sekä lehtoniityillä. Etelämpänä Pohjoismaissa se kasvaa myös laitumilla, nummilla ja rannikoiden kallioilla. Muualla Euroopassa kasvupaikkoja ovat lisäksi avoimet metsät ja vuoristoniityt. Etelä-Euroopassa seljakämmekkää tavataan vuoristoissa 2 600 metrin korkeudelle. Laji on Pohjoismaissa kalkinsuosija tai -vaatija, muualla se voi kasvaa myös vähän happamalla maaperällä.

Uhanalaisuus ja suojelu Seljakämmekkä on luokiteltu maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi ja Suomessa silmälläpidettäväksi lajiksi. Kasvi ja sen elinympäristöt ovat alttiita ihmisen toiminnalle kuten maatalouden maankäytölle, kaupungistumiselle, matkailulle, kuivatukselle, tallaamiselle ja keräilylle. Suomessa seljakämmekän kasvupaikkoja uhkaavat lähinnä niittyjen umpeenkasvu sekä laiton keräily.Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 84. Laji on rauhoitettu kokonaan Manner-Suomessa. Ahvenanmaalla seljakämmekän kaivaminen maasta ilman maakuntahallituksen lupaa on kiellettyä. Viitattu 12.2.2012.

Nimi Liuskakämmeköiden suvun tieteellinen nimi Dactylorhiza muodostuu kreikkalaisista sanoista daktylos, joka tarkoittaa sormea ja rhiza, joka tarkoittaa juurta. Jälkimmäinen viittaa kasvin mukuloihin, jotka jakautuvat useiksi juurinystyröiksi. samoin kuin suomalainen nimi, mikä kuitenkin perustuu sekaannukseen.

Kasvin alkuperäinen, Carl von Linnén vuonna 1755 ehdottama tieteellinen nimi oli Orchis sambucina. Unkarilainen kasvitieteilijä Károly Rezső Soó muutti nimen nykyään käytetyksi Dactylorhiza sambucinaksi vuonna 1962.

Lähteet Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet

Aiheesta muualla Laji.fi: Seljakämmekkä (Dactylorhiza sambucina) Kasviatlas 2018: Seljakämmekän (Dactylorhiza sambucina) levinneisyys Suomessa

Luontoportti: Seljakämmekkä (Dactylorhiza sambucina) Pohjolan kasvien pauloissa: Dactylorhiza sambucina - seljakämmekkä ProAgria: Seljakämmekkä kukkii punaisin ja keltaisin kukin Riitta-Liisa Pettersson. Seljakämmeköitä kannattaa etsiä juuri nyt TS Saaristo 25.5.2016. Pherobase: Floral volatiles of Dactylorhiza sambucina

Luokka:Liuskakämmekät