Eikä yksikään pelastunut (Ten Little Niggers / And Then There Were None, 1939) on Agatha Christien kirjoittama salapoliisikirjallisuuden klassikkoteos. Suomennos julkaistiin vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut. Sen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muutettiin takaisin muotoon Eikä yksikään pelastunut vuonna 2003.
Kirja on tunnetuimpia suljetun huoneen arvoituksia, joissa rikos tapahtuu eristetyssä paikassa ja syyllisen on oltava yksi rajatusta, suhteellisen pienestä ryhmästä. Kirjan juonen pohjana on englantilainen lastenloru.
Romaanin nimi Kirjan alkuperäinen brittiläinen nimi Ten Little Niggers on aiheuttanut ongelmia, koska sanan nigger halventava ja rasistinen sävy on nykyisin paremmin ymmärretty. Britanniassa alkuperäistä nimeä käytettiin 1980-luvulle asti, kunnes Fontana julkaisi 1985 uuden painoksen nimellä And Then There Were None, jota on käytetty siitä lähtien.
Yhdysvalloissa jo kirjan ensipainoksen nimenä oli And Then There Were None. Siellä se ilmestyi myös nimellä Ten Little Indians (”Kymmenen pientä intiaania”) vuosina 1964–1986. Mutta siitäkin luovuttiin, koska sanan Indian ei enää katsottu olevan sopiva ilmaus Amerikan alkuperäisasukkaista puhuttaessa. Nimenmuutoksista huolimatta amerikkalaisissa painoksissa on silti koko ajan puhuttu ”Intiaanisaaresta” ja ”Kymmenestä intiaanipojasta”. Kirjan kannessa todetaan myös ”also published as Ten Little Indians” (”julkaistu myös nimellä ”Kymmenen pientä intiaania”) 2004 Christien perikunta muutti kirjan viralliseksi nimeksi And Then There Were None (lastenrunon viimeiset sanat).
Suomennoksen nimenä oli Eikä yksikään pelastunut vuosina 1940–1956 ja uudelleen vuodesta 2003 alkaen. Vuosina 1968–1999 nimenä oli Kymmenen pientä neekeripoikaa.
Juoni
Kahdeksan henkilöä: tuomari Wargrave, Vera Claythorne, Philip Lombard, neiti Emily Brent, kenraali Macarthur, tohtori Armstrong, Anthony ”Tony” Marston ja herra Blore kutsutaan lomailemaan Devonin rannikolla sijaitsevalle Neekerisaarelle, jolla sijaitsevassa talossa ovat palvelusväkenä herra ja rouva Rogers. Paikalla eivät kuitenkaan ole herra ja rouva Owen, jotka ovat kutsuneet vieraat tapettaviksi.
Jokaisen vieraan makuuhuoneessa on seinällä vanha lastenloru, jossa kuvataan kuinka kymmenestä värillisestä pojasta ei jäänyt yhtään jäljelle. Ruokasalin pöydällä on niin ikään kymmenen posliinipatsasta symboloimassa kymmentä poikaa.
Herra Owenin määräyksestä palvelijat laittavat illallisen jälkeen gramofoniin soimaan levyn, joka nimen mukaan olisi pitänyt olla Joutsenlaulu. Levyllä ei kuitenkaan ole musiikkia vaan puhe, jossa jokaista paikalla ollutta syytetään murhasta.
Kymmenen syytettyä Edward George Armstrong, kirurgi; syytetään naispotilaansa tappamisesta tehdessään leikkausta humalassa. Emily Caroline Brent, vanhoillinen neiti; syytetään siitä, että oli ajanut raskaaksi tulleen palvelustyttönsä kadulle ja tyttö oli hukuttautunut. William Henry Blore, yksityisetsivä; syytetään väärästä valasta, jonka seurauksena syyttömänä tuomittu mies kuoli vankilassa. Vera Elizabeth Claythorne, opettaja; syytetään yksityisoppilaansa hukkumisesta ja heitteillejätöstä. Philip Lombard, palkkasoturi; syytetään siitä, että hylkäsi 21 afrikkalaista sotamiestä tiheään viidakkoon, jossa nämä kuolivat. Myönsi syytöksen todeksi ainoana koko joukosta. John Gordon Macarthur, vanha sotaveteraani; hänen syytetään lähettäneen vaimonsa rakastajan itsemurhatehtävään. Anthony Marston; syytetään kahden lapsen kuolemasta ajettuaan varomattomasti ja ylinopeutta; puolustautui sanoen, että lapset juoksivat auton eteen. Thomas Rogers, hovimestari; syytetään entisen emäntänsä kuoleman aiheuttamisesta kätkemällä tämän sydänlääkkeet. Ethel Rogers, taloudenhoitaja, kokki; miehensä rikostoveri. Lawrence John Wargrave, eläkkeellä oleva tuomari; syytetään siitä, että manipuloi valamiehistön tuomitsemaan viattoman miehen hirtettäväksi.
Kymmenen kuolemaa Kaikki ovat järkyttyneitä syytöksistä. Ethel Rogers pyörtyy, ja hän saa Armstrongilta unilääkettä. Kaikki kiistävät syytökset heti – lukuun ottamatta Lombardia, joka myöntää syyllisyytensä, muut kertovat kaunistellun, murhattoman version. Käy ilmi, ettei kukaan tunne tai ole tavannut isäntäväkeä – jopa heidän nimensä U. N. Owen on väännös englannin sanasta unknown (tuntematon). Loppuillasta Marston ottaa drinkin ja kuolee (vaan yksi kun ruokaan tukehtui). Kaikki arvelevat syyksi itsemurhaa, vaikka se vaikuttaakin hyvin epätodennäköiseltä. Kaikki haluavat myös välittömästi lähteä saarelta pois ja odottavat innolla veneen saapumista seuraavana päivänä. Kaikki lähtevät nukkumaan ja paikat sulkeva Rogers huomaa, että yksi posliinipatsaista puuttuu.
Aamulla Rogers ei saa vaimoaan hereille ja Armstrong toteaa hänet kuolleeksi (vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan). Armstrong kertoo asiasta muille vasta aamiaisen jälkeen. Epäilyt kohdistuvat Armstrongiin, joka antoi unilääkkeen ja Rogersiin, joka halusi saada hermoherkän vaimonsa pois tieltä. Moottorivene ei ole saapunut, ja moni alkaa epäillä, ettei se edes saavukaan. Rogers kertoo Armstrongille, että ruokasalissa on enää kahdeksan posliinipatsasta.
Armstrong keskustelee tilanteesta Lombardin kanssa. Kaksi kuolemaa lyhyen ajan sisällä ei voi olla sattumaa; yksi kuolema voisi olla itsemurha, mutta kaksi… He myös yhdistävät kuolemat lastenloruun, ja epäilevät Owenin piileskelevän saarella. He värväävät Bloren mukaan, ja yhdessä he tutkivat saaren, eivätkä löydä ketään. Talostakaan ei löydy ketään ylimääräistä, sillä se on hyvin moderni eikä siellä ole piilopaikkoja. Saarella ei ole ketään muuta ihmistä. Tutkimusten aikana paljastui, että Lombardilla on ase mukanaan.
Lounasaikaan sää alkaa muuttua myrskyisäksi. Armstrong lähtee hakemaan Macarthuria lounaalle, sillä hän on ainoa, joka puuttuu. Armstrong palaa kuitenkin pian ja kertoo Macarthurin olevan kuollut: häntä on lyöty jollain esineellä päähän (yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään). Vera Claythorne huomaa, että posliinipatsaita on enää vain seitsemän. Nyt seurue tajuaa vihdoinkin, että salaperäinen herra Owen – murhaaja – on joku paikalla olevista. Samaan hengenvetoon todetaan myös, että kuka tahansa paikalla olevista olisi voinut tehdä murhat. Myrsky yltyy, ja seurue siirtyy yöpuulle. Aamulla Lombard herää myöhään ja miettii, miksei häntä ole herätetty aamiaiselle. Hän herättää muut. Vera Claythorne huomaa ensimmäisenä, että pöydällä on vain kuusi posliinipatsasta.
Rogers löydetään pian – hänet on tapettu kirveellä (Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli). Aamiainen sujuu ylikohteliaassa tunnelmassa. Aamiaisen jälkeen neiti Brent levähtää olohuoneessa, kun muut siivoavat aamiaisen jälkiä. Sen jälkeen kaikki odottavat neiti Brentiä olohuoneessa ja tätä epäillään murhaajaksi – kunnes hänet löydetään kuolleena, pistosjälki kaulassa ja ampiainen pörrää ikkunalla (vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan).
Jäljelle jääneet päättävät lukita vaaralliset lääkkeet ja Lombardin aseen varmaan säilöön ja sitten tutkia jokaisen henkilön ja tämän tavarat, jotta mahdolliset piilotetut murhavälineet löydettäisiin. Ikäväksi yllätykseksi Lombardin ase on kadonnut eikä sitä löydy mistään.
Viisi elossa olevaa eivät enää luota toisiinsa lainkaan: he seuraavat silmä tarkkana teen keittämistä keittiössä, juotavaksi avataan ainoastaan korkkaamaton pullo. Illalla Vera Claythorne menee huoneeseensa, ja tuntee kaulassaan märän ja kylmän kosketuksen. Hän kirkuu sydämensä pohjasta, ja kaikki ryntäävät ylös. Joku oli ripustanut Veran huoneen katossa olevaan koukkuun merilevää, jota hän oli pelästynyt. Äkkiä huomataan, ettei tuomari Wargrave ole läsnä. He löytävät hänet ammuttuna nojatuolista, kynttilät kummallakin puolellaan, peruukkina neiti Brentin kadonneet harmaat villalangat ja viittana kadonnut punainen suihkuverho (niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa).
Epäluulot vain kasvavat; nyt kaikki avaavat itse säilykepurkin, jonka haluavat syödä. Nukkumaan mennessä Lombard löytää aseensa yöpöytänsä laatikosta… Yöllä Blore kuulee jonkun liikkuvan talossa. Hetken epäröityään hän poistuu huoneestaan ja koputtaa muiden oville. Armstrong ei ole enää huoneessaan. Blore ja Lombard lähtevät yön selkään etsimään häntä, mutta ilman tulosta, sillä Armstrong on kadonnut.
Aamiaisaikaan myrsky on jo laantumassa, ja epäilyt keskittyvät nyt Armstrongiin. Myös yksi posliinipatsas puuttuu jälleen, mutta sen arvellaan olevan hämäystä, sillä kuten lastenlorussa todetaan: syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt. Koska punaista ankkaa ei ole olemassa, sen täytyy olla väärä johtolanka, mistä seuraa, että Armstrong on elossa ja hän on murhaaja. Uudessa käännöksessä runossa puhutaan kalajutusta ja syötistä.
Kolme eloonjäänyttä viettävät aamupäivän rannalla ja morsettavat SOS-sanomaa peilillä. Lopulta nälkäinen Blore lähtee hakemaan ruokaa ja vähän myöhemmin he tuntevat maan tärähtävän. He löytävät Bloren terassilta suuren karhunmuotoisen marmorikellon murskaamana (kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä). Lombard ja Claythorne ovat nyt varmoja, että Armstrong väijyy jossain. He palaavat rannalle, koska eivät halua tutkia taloa ja siten joutua Armstrongin uhreiksi.
Rannalla he huomaavat vaatemytyn vedessä – se on Armstrong. Vain kaksi on nyt jäljellä ja jommankumman täytyy olla murhaaja... Vera Claythornen pyynnöstä he vetävät Armstrongin vuorovesirajan yläpuolelle, mutta Vera halusi tehdä niin vain, jotta voisi saada käsiinsä Lombardin aseen, missä hän onnistuukin. Lombard yrittää puhua Veran ympäri, mutta Vera ampuu hänet (kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin).
Vera palaa takaisin taloon. Pöydällä on vielä kolme posliinipatsasta, hän heittää kaksi ikkunasta ulos ja ottaa viimeisen mukaansa. Hän nousee yläkertaan huoneeseensa, jossa hän löytää hirttosilmukan roikkumassa katosta ja tuolin valmiina sen alla. Hän kävelee tuolin luokse, nousee sille ja hirttäytyy (hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään).
Poliisitutkinta Poliisi on ymmällään: heillä on kymmenen ruumista, ei murhaajaa eikä yhtäkään johtolankaa. Käytännön järjestelyt tehnyt mies, Isaac Morris, oli kuollut päivää ennen kuin vieraat saapuivat saarelle. Kalastajakylän asukkaat eivät tienneet mitään ja lisäksi oli täysin mahdotonta, että joku olisi voinut poistua saarelta veneellä tai uimalla.
Poliisi tutki myös syytökset. Tuomari Wargrave ja Vera Claythorne tiedettiin syyttömiksi. Neiti Brentin toiminta oli epäinhimillistä, muttei rikollista. Armstrongin tapaus kuitattiin aloittelevan lääkärin kokemattomuudella. Marston selvisi sakoilla hyvien todistajalausuntojen ansiosta. Macarthurista löytyi vain epämääräisiä huhuja. Rogerseja, Lombardia ja Blorea poliisi piti hyvin todennäköisesti syyllisinä, mutta mitään ei pystytty todistamaan.
Motiivin poliisi tietää: joku halusi tuomita, rangaista ja teloittaa ihmisiä, joiden rikokset olivat lain ulottumattomissa. Päiväkirjamerkintöjen ja muistiinpanojen avulla poliisi sai selville kuuden ensimmäisen murhan tapahtumajärjestyksen. Jonkun neljästä pitäisi siis olla murhaaja, mutta: Armstrongin ruumis oli vuorovesirajan yläpuolella, eli joku oli elossa ja veti hänet ylös. Blore ei voinut mitenkään järjestää marmorikellon putoamista päähänsä itse – jonkun oli työnnettävä sitä. Lombard ei voinut ampua itseään rannalla, koska ase löytyi Wargraven huoneesta. Claythorne ei ole voinut olla viimeisenä elossa, koska hänen käyttämänsä tuoli oli siististi seinän vierustalla – joku oli pannut sen sinne jälkeenpäin.
Tunnustus Emma Jane ‑troolarin kapteenin Scotland Yardille lähettämästä pullopostiasiakirjasta: