Emil Arvid Elo (17. helmikuuta 1896 Porvoo – 23. joulukuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen liikemies ja urheilija. Hän omisti vaatetusliike Emil Elo Oy:n ja harrasti monipuolisesti urheilua. 1920-luvulla Elo tunnettiin hiihtäjänä ja yleisurheilijana, joka saavutti useita palkintosijoja työläisolympialaisten talvi- ja kesäkisoissa. Myöhemmin Elo kilpaili vielä autourheilijana.
Liikemiehenä
Elo perusti vuonna 1920 puolisonsa Ainon kanssa Emil Elo Oy:n asusteliikkeen ja paitatehtaan. Sen pääliike oli pitkään Mikonkatu 13:ssa ja myymälöitä oli myös muualla Helsingissä. Elon liikekumppaneihin kuuluivat muun muassa työläistaustaiset urheilumiehet Kalle Kaihari ja Karl A. Ebb. Vuonna 1960 Suomen suurimmasta solmioita valmistaneesta yrityksestä Ebb-Solmio Oy:stä tuli Emil Elon tytäryhtiö.
Elo kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen 48-vuotiaana joulukuussa 1944. Hänen kuolemansa jälkeen toimitusjohtajana oli pariskunnan poika Eino Elo ja yhtiö jatkoi 1970-luvun loppuun saakka.
Urheilu-ura Hiihto Helsingin Jyryä edustanut Elo kilpaili murtomaahiihdon ohella mäkihypyssä ja yhdistetyssä. 1920-luvun alkupuolella häntä pidettiin Työväen Urheiluliiton parhaana yhdistetyn hiihtäjänä. Elo oli aktiivinen murtomaahiihdon puolestapuhuja, jonka ansiosta TUL:ssa luovuttiin vuosikymmenen puolivälin jälkeen vanhan tasamaahiihdon harrastamisesta. TUL:n mestaruuksien ohella Elo voitti vuonna 1925 Schreiberhaun työläisolympialaisissa 4 km estehiihton sekä 10 km murtomaahiihdon ja sijoittui yhdistetyssä neljänneksi.
Myöhemmin Elo oli yksi suomalaisen pujottelun uranuurtajista. Vuonna 1941 hän oli perustamassa maan ensimmäistä alppihiihtoseuraa Slalom-Seuraa yhdessä K. A. Ebbin ja Aarre Paanasen kanssa.
Yleisurheilu Yleisurheilijana Elo edusti aluksi Helsingin Kisa-Veikkoja, kunnes siirtyi sisällissodan jälkeen työläisseura Jyryyn. 1920-luvulla hän oli Jalmari Etholénin ohella TUL:n lahjakkaimpia pikajuoksijoita. Viestit mukaan lukien Elo saavutti yhteensä 16 TUL:n mestaruutta. Vuonna 1923 hän juoksi 100 metriä aikaan 11,4. Samana vuonna Elo kilpaili ensimmäisenä Suomesta lähetettynä urheilijana Neuvostoliitossa, jossa hän voitti Leningradissa järjestetyissä kilpailuissa 100, 200 ja 400 metrin matkat.
Vuonna 1925 Elo osallistui Frankfurt am Mainin työläisolympialaisiin. Hän ei yllättäen selvinnut 100 metrin finaaliin, mutta sijoittui toiseksi 200 ja 400 metrillä. Lisäksi Elo kuului TUL:n 10×100 metrin viestin voittaneeseen joukkueeseen. Vuotta myöhemmin hän loikkasi ystäväänsä K. A. Ebbiä seuraten takaisin porvariseura Helsingin Kisa-Veikkoihin, muttei menestynyt enää SVUL:n kilpailuissa, ja lopetti uransa vuosikymmenen vaihteessa.
Autourheilu
1920-luvun lopussa Elo ryhtyi K. A. Ebbin kanssa harrastamaan autourheilua. Vuodesta 1928 lähtien hän kilpaili eri puolilla Suomea Chrysler-, Auburn- ja Bugatti-merkkisillä autoilla osallistuen muun muassa Eläintarhan ajoihin. Lisäksi Elo oli yksi autourheiluseura Kilpa-autoilijoiden perustajista.
Perhe Elon puoliso oli Aino Maria Räsänen (1897–1977). Heidän poikansa oli ekonomi Eino Elo, joka tunnetaan myös Jyväskylän Suurajot kahdesti voittaneena rallikuskina.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Suomalaiset liikemiehet Luokka:Suomalaiset maastohiihtäjät Luokka:Suomalaiset mäkihyppääjät Luokka:Suomalaiset yhdistetyn hiihtäjät Luokka:Suomalaiset pikajuoksijat Luokka:Suomalaiset autourheilijat Luokka:Työläisolympialaisten voittajat Luokka:Vuonna 1896 syntyneet Luokka:Vuonna 1955 kuolleet