Jokioisten museorautatien kalustoon sisältyy runsaasti kapearaidekalustoa lakkautetuilta rataosuuksilta ympäri Suomen. Jokioisten museorautatie on vuodesta 1978 alkaen ylläpitänyt museoliikennettä entisellä Jokioisten rautatien radalla. Radan ja näin ollen myös kaluston raideleveys on 750 mm.
Ajokuntoiset höyryveturit
Jokioisten museorautatiellä on neljä ajokuntoista höyryveturia.
JR 4 (Tubize) thumb|JR 4 -veturi lähtövalmiina Jokioisten asemalla.
Veturi on tällä hetkellä peruskorjauksessa. Se valmistui vuonna 1947 Belgiassa Tubizen veturitehtaalla numerolla 2365 ja on alkuperäistä Jokioisten rautatien kalustoa. Veturi ostettiin muun liikkuvan kaluston ohessa alkuperäiseltä rautatieyhtiöltä vuonna 1977.
Veturi peruskorjattiin 1980-luvun lopulla VR:n Kuopion konepajalla. Korjaus oli perusteellinen, joskaan jotkut muutokset eivät olleet omistajien mieleen: esimerkiksi vesitankit koottiin toisin kuin ne olivat alun perin olleet, eli sivuissa olevat tukilistat siirrettiin remontissa sisäpuolelta ulkopuolelle, savupiippu uusittiin väärän malliseksi ja generaattori siirrettiin hytin edestä savupiipun vasemmalle puolelle. Tässä asussa veturi tosin oli vain kauden 1988 loppuun; seuraavaksi kesäksi siihen vaihdettiin alkuperäisen kaltainen savupiippu ja generaattori palautettiin hytin eteen.
Samoin alkuperäinen 32 voltin sähköjärjestelmä uusittiin 24-volttiseksi.
JR 4 ja sen sisarveturi JR 5 hankittiin alun perin Jokioisten rautatielle korvaamaan sotakorvauksina menetettyä kalustoa.
JR 5 (Orion) thumb|JR 5 ja veturimiehiä Minkiön varikolla keväällä 2008, nokikaapin suuaukolla yhdistyksen varikkomestari. Juuri asennettu höyryletku erottuu selvästi. Taustalla Move 21 -sotakorvausveturi JR3 Belgialaisen Tubizen vuonna 1948 valmistusnumerolla 2369 rakentama veturi otettiin käyttöön Jokioisten rautatiellä (JR) vuonna 1949. Veturi sai numeron 5 ja oli käytössä rautatien kakkosveturina vuoteen 1959 saakka kärsien koko käyttöikänsä kuparisen tulipesän rakennevaurioista. Veturi poistettiin rautatien kirjoilta vuonna 1964 ja varastoitiin veturin ympärille kyhättyyn vajaan Jokioisten asemalle. Vuonna 1972 veturi myytiin yksityishenkilölle Englantiin. Walesilainen Welshpool & Llanfair Light Railway osti veturin 1983 ja alkoi kunnostaa sitä 1990-luvun puolivälissä. Veturi valmistui ajokuntoon syksyllä 2000 saaden muun muassa uuden teräksisen tulipesän. Täällä veturi sai kylkeensä myös ”Orion”-nimikyltin. Raskas veturi ei kuitenkaan soveltunut sikäläiselle mutkaiselle ja mäkiselle rataosuudelle. JR 5 palasi Minkiölle 3. lokakuuta 2006 Walesista pitkien neuvottelujen jälkeen. Talven ja kevään 2007 aikana JR 5 palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Veturin osia jouduttiin vaihtamaan Suomessa, koska Englannissa käytetty tyhjiöjarrujärjestelmä ei ole Suomessa hyväksyttyä tyyppiä. Jarrukoneisto poistettiinkin jo Englannissa ennen Suomeen lähtöä, ja ensi työnä Minkiön konepajalla olikin alkuperäisen kaltaisen höyryjarrun ja puskinten asennus.
Tyhjiöjarruun liittyneen vedonlisäysjärjestelmän poistumisen vuoksi myös savupiippu ja vetopuhallin jouduttiin uusimaan alkuperäisen kaltaisiksi. Samoin veturin keventämiseksi tehty hiilitilan pienennys oli poistettava, tulipesän luukku uusittava sekä asennettava kuljettajanpuolinen vesilasi sen paikalle Englannissa asennettujen koestushanojen tilalle. Samoin varoventtiilit ja viheltimet siirrettiin alkuperäisille paikoilleen ja edestä alhaalta sekä takaa ylhäältä poistetut valonheittimet suojuksineen rakennettiin uudelleen.
Näissä töissä vierähtikin aikaa seuraavaan kevättalveen asti. Järjestelmä on toiminut moitteettomasti ensi koeajostaan alkaen.
Veturin kotiinpaluun rahoitti ulkopuolinen yksityishenkilö, joka myös omistaa veturin. Sopimuksen mukaan Museorautatieyhdistys ylläpitää veturia ja saa käyttää sitä normaalissa toiminnassaan.
Veturiin tuli kesällä 2018 tuubivuoto jonka jälkeen veturi poistettiin liikenteestäMuseorautatieyhdistyksen toimintakertomus 2018Resiina-lehti, 2018, numero 4, sivu 40
HKR 5 (Sohvi) thumb|HKR5 Minkiön asemalla. HKR 5 kuului alun perin Hyvinkään–Karkkilan rautatielle, ja se on Tampellan numerolla 289 vuonna 1917 rakentama. Veturi on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut höyryveturi: se luovutettiin 31. joulukuuta 1917. Veturi palveli moitteetta; se muun muassa ajoi viimeisen tavarajunan vuonna 1967. Siihen asennettiin jo ennen sotia Karkkilan konepajalla valmistunut Tk3-veturin halkoturbiinin näköinen uusi savutorvi entisen hajalle ruostuneen tilalle. Samoin alkuperäiset öljyvalot vaihdettiin tehokkaammiksi kaasuvaloiksi jo varhain; loppuaikoina nämäkin valot olivat jo toimimattomia.
Hyvinkään–Karkkilan rautatien lopettaessa toimintansa 1967 veturin omistaja Kymin Oy lahjoitti sen harrastajille vuonna 1969. Veturi siirrettiin lavettikuljetuksena Forssaan; se sai uuden kodin tyhjästä vajasta, jonne rakennettiin kiskotus. Riihimäkeläinen veturimestari Taisto Honkasalo, muutama kiinnostunut VR:n kuljettaja sekä harrastajat tekivät kaksi vuotta kovaa työtä saaden veturin lopulta ajokuntoiseksi. Lisäksi VR Riihimäen konepaja avusti auliisti luovuttamalla työtiloja ja erikoisvälineitä varustimien kunnostukseen; sieltä löytyi esimerkiksi uusi painemittari entisen hajonneen tilalle.
Veturilla ja sen lisäksi vuonna 1969 ostetuilla parilla vaunulla alettiin liikennöidä vuonna 1971 harrastajavoimin viikonloppumuseojunia vielä kaupallisessa liikenteessä olevan Jokioisten rautatien radalla Humppilan ja Forssan välillä. Lisäksi junaan saatiin jo varhain vuokrata toiseksi jarruvaunuksi konduktöörivaunu JR11. Kesäksi 1972 saatiin lisäksi vuokrata avoin tavaravaunu, josta tehtiin avoin kesävaunu lisäämällä alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu seinä- ja kattorakenne avoimin ikkuna-aukoin. Penkeiksi sijoitettiin aluksi romukaupasta ostettuja raitiovaunujen penkkejä, jotka myöhemmin korvattiin Dm7-moottorivaunun penkeillä. Väliaikaiseksi luullun hankinnan vuoksi vaunun tolppakiinnittimet jäivät paikalleen, eikä niitä poistettu myöhemminkään kun vuokraus muuttui omistukseksi. Lopulta päätettiin jättää ne paikalleen eräänlaisena muistomerkkinä vaikeasta alkukaudesta, osittain siksi että poistaminen olisi äärimmäisen työlästä kiinnittimien vahvan rakenteen vuoksi.
HKR 5 on mallia Hb 68 (LT). Näitä vetureita rakennettiin vain kolme kappaletta, kaikki Hyvinkään-Karkkilan rautateille. Näistä HKR 3 palasi 21. lokakuuta 2006 Minkiöltä Karkkilaan 13 vuoden jälkeen, jona aikana veturi kunnostettiin näyttelykuntoon. Kolmas tyypin veturi (HKR 4) on romutettu.
Sohvi-veturi liikennöi koeliikenteen vuosina 1971–1973 asianmukaisesti, mutta varsinaisen museoliikenteen alkaessa vuonna 1977 joutui silloinen veturin käytönvalvoja, veturimestari Taisto Honkasalo, asettamaan veturin jo parin ajon jälkeen lämmityskieltoon pahojen putkivuotojen vuoksi.
Tammikuussa 1979 veturi pääsi kaksi vuotta kestäneeseen täyskorjaukseen VR:n Hyvinkään konepajalle. Tässä yhteydessä siihen rakennettiin nykyiset alkuperäisten kaltaiset öljyvalot ennen sotaa asennettujen ja jo toimimattomien kaasuvalojen tilalle. Kaasuvalojen kunnostamista ei edes harkittu, koska ne eivät oikeastaan kuuluneet tähän veturiin. Vielä rajallisten resurssien vuoksi aiemmin Karkkilassa rakennettu väärän mallinen savupiippu jätettiin ennalleen, vain muutamat syöpymät hitsattiin umpeen; myös monia varustimia ja rakenteita uusittiin VR:n tyylisiksi, ja näitä muutoksia on sitten vuosien mittaan palauteltu alkuperäisiksi mahdollisuuksien mukaan. Oikeastaan vain alkuperäistä tuumamittaista Whitworth-kierteitystä, joka muutettiin metriseksi peruskorjauksen yhteydessä, ei käytännön syistä edes suunnitella palautettavan ennalleen. Veturin jo loppuun kuluneet hiekoitusputket poistettiin täyskorjauksessa eikä uusia asennettu, koska vielä tuolloin oli käsityksenä ettei niitä tarvittaisi vähämäkisellä Jokioinen–Minkiö-osuudella; Humppilan radan uudelleen rakentamisesta vasta haaveiltiin eikä sitä pidetty reaalisesti mahdollisena.
Vuonna 1994 veturin tuli- ja lieskaputket uusittiin sekä vanha vääränmallinen savupiippu vaihdettiin uuteen alkuperäisen malliseen. Seuraavina vuosina veturi palautettiin vähin erin täysin alkuperäistä vastaavaan ulkoasuun.
LWR 6 (Helga) thumb|280px|LWR6. Vuonna 1909 Tampellan numerolla 141 valmistama LWR 6 kuului alun perin Loviisan–Vesijärven rautatielle, ja liikennöi aktiivisesti vuoteen 1960 asti, jolloin rautatie leveäraiteistettiin. Tämän jälkeen veturi seisoi muistomerkkinä Loviisan keskustassa. Museorautatieyhdistys sai neuvottelujen jälkeen jo varsin huonoon kuntoon päässeen veturin hallintaansa ja LWR 6 siirrettiin 23. syyskuuta 1982 Minkiölle sisäsäilytykseen. Veturin kunnostus ajokuntoon aloitettiin syksyllä 1996 ja parin vuoden kunnostuksen jälkeen veturi liikkui ensimmäistä kertaa omin voimin 16. elokuuta 1998. Kunnostuksessa vuonna 1934 Heusinger-tyyppiseksi muutettu luistinliikuntakoneisto muutettiin takaisin alkuperäiseksi Stephenson-tyyppiseksi rakentamalla koko koneisto uudestaan mallikappaleiden ja vanhojen piirustusten pohjalta. Täten saatiin poistettua veturista sen ulkonäköä pilanneeksi katsottu käyntisiltojen taivutus. Tosin tämä lisäsi lämmittäjän työtä jonkin verran: Stephenson-koneisto vaatii tiheämmin rasvausta kuin uudemmat.
Myös jossain välissä poistettu karja-aura rakennettiin uudelleen ja numerolla varustettu nokikaapin luukku vaihdettiin alkuperäisen kaltaiseksi. Veturissa on ainoana ajokuntoisista myös höyryllä toimiva Latowsky-soittokello.
LWR6 on Suomen toiseksi vanhin ajokuntoinen höyryveturi ja vanhin ajokunnossa oleva tulistinhöyryveturi. Siinä on myös Pohjoismaiden ainoa toimiva asetyleenikaasuvalaistus. Veturin eräs harvinaisuus on alkuperäinen kuparista tehty tulipesä.
ÄSR 1 (Porter) thumb|ÄSR1 Minkiöllä. Suomen vanhin ajokuntoinen höyryveturi, ÄSR 1 eli ”Porter”, valmistui vuonna 1901. Veturin valmistusnumero on 2313 ja se on valmistanut H. K. Porter & Co Yhdysvalloissa, ja on kattilatyypiltään märkähöyryveturi, eli siitä puuttuu tulistin. Veturi on tasoluistityyppinen ja varustettu sisäpuolisella Stephenson-luistiliikuntakoneistolla.
Veturi kuului alun perin Äänekosken–Suolahden rautatielle, ja sen aktiivisen käyttöhistorian aikana kattila on vaihdettu uuteen kahdesti. Uudet kattilat valmisti Tampella vuosina 1913 ja 1937. Jälkimmäisen uusinnan myötä myös alkuperäinen kuparinen tulipesä vaihdettiin nykyiseen teräksiseen.
Veturi on ollut vuodesta 1971 lähtien museorautatieyhdistyksen hallussa ja sen kunnostus aloitettiin vuonna 1972 Forssassa purkamalla veturi osiin. Työn keskeytti pitkäksi ajaksi Jokioisten rautatien lakkauttaminen ja pakkomuutto pois Forssasta. Seuraavat vuodet olivat pitkään kamppailua olemassaolosta. Pahimmassa vaiheessa veturivanhus hoiti tärkeätä roolia: se sijoitettiin Jänhijoen sillalle paikalleen kiinnitettynä estämään sillan romuttamisen. Vaaran väistyttyä veturi siirrettiin hiukan jatketulle, varastoraiteena toimineelle entiselle Humppilan raiteen pätkälle odottamaan aikaa parempaa.
Olojen vakiinnuttua keväällä 1989 veturin kunnostus aloitettiin pitkän tauon jälkeen. Nyt veturi oli tarkoitus kasata vain museoesineeksi, mutta jo kunnostuksen aluksi havaittiin sen olevan oletettua paremmassa kunnossa: kattila, jonka eräs teekkari oli kymmenisen vuotta aiemmin sanonut olevan vain uuden mallikappaleeksi kelpaavassa kunnossa, olikin täysin kunnostuskelpoinen, vain putkisto oli uusittava. Suunnitelma muuttuikin ja veturista päätettiin tehdä ajokuntoinen. Piirustukset löytyivät suuren etsinnän jälkeen Yhdysvalloista. Veturissa on amerikkalaismallinen käsikäyttöinen ns. heiluva soittokello. Alkuperäinen kello todettiin säröytyneen mutta tilalle löytyi alkuperäisen ykkösveturin aivan samanlainen kello.
Veturi kunnostettiin pikkuhiljaa ja kiireellisempien töiden ohella ajokuntoon. Alkuperäinen lyhty oli hävinnyt jo ammattiliikenteen aikana, mutta tilalle valmistui uusi samannäköinen. Pyörien sorvaus oli vaikein operaatio ja vasta toinen alihankkija onnistui siinä.