Potkunyrkkeily eli kickboxing on kamppailulaji, joka kehitettiin alun perin Japanissa, mutta kehittyi myöhemmin myös itsenäisesti Yhdysvalloissa. Alankomaihin laji levisi alun perin japanilaisessa muodossa, mutta alankomaalaisesta potkunyrkkeilystä kehittyi sittemmin oma lajinsa. Suomeen laji rantautui 1980-luvulla Auvo Niinikedon tuomana.
Lajin määritelmä Siitä, mikä lasketaan potkunyrkkeilyksi, ei ole täyttä yhteisymmärrystä. Laji voidaan määritellä sekä suppeassa merkityksessä että laajassa merkityksessä: Suppeassa merkityksessä potkunyrkkeilyksi lasketaan vain lajit, joita virallisesti kutsutaan potkunyrkkeilyksi, kuten amerikkalainen potkunyrkkeily, hollantilainen potkunyrkkeily ja japanilainen potkunyrkkeily. Laajassa merkityksessä potkunyrkkeilyksi lasketaan yllä mainittujen lisäksi kaikki pystyssä täydellä kontaktilla käytävät lajit joissa sekä lyönnit että potkut ovat sallittuja, kuten muay thai, kyokushin, lethwei, sanda ja savate.
Japanilainen potkunyrkkeily Japanilainen potkunyrkkeily sai alkunsa, kun vuoden 1959 joulukuussa Japanissa järjestettiin muay thai -turnaus. Muay thai miellytti paikalla ollutta karatekaa nimeltä Tatsuo Yamada, joka halusi harjoitella karatea täyskontaktisäännöillä. Tuohon aikaan sitä, että karatekat löisivät toisiaan pidettiin hyväksymättömänä. Yamada alkoi harjoitella muay thaita tuntemattomaksi jääneen nak muayn (muay thai ottelija) kanssa. Tätä kautta muay thaihin tutustui myös Osamu Noguchi, joka oli nyrkkeilyn promoottori ja joka oli myös kiinnostunut muay thaista. Vuonna 1963 Thaimaassa järjestettiin karate – muay thai -otteluita, jossa kolme karatekaa Oyaman dojolta (josta myöhemmin kehittyi Kyokushin) kohtasivat kolme nak muayta. Karatekat voittivat 2–1, molemmat tyrmäykseen johtaneella päälyönnillä. Huomioitavaa on, että ainoa hävinnyt karateka, joka tuli tyrmätyksi kyynärpäälyönnillä, oli ohjaaja eikä kilpailija ja toimi sijaisena sillä varsinainen kilpailija ei päässyt paikalle. Tämän jälkeen Noguchi jatkoi muay thain harjoittelua ja lopulta päätti luoda uuden lajin, jonka hän nimesi potkunyrkkeilyksi. Potkunyrkkeilyyn lainattiin muay thaista enemmän sääntöjä kuin tekniikoita. Tekniikat perustuivat edelleen ensisijaisesti karateen. Alun perin lajissa sallittiin heitot ja päällä puskeminen, jotta laji tuntuisi erilaiselta kuin muay thai, mutta tästä luovuttiin pian. Vuonna 1966 Noguchi perusti Kickboxing Associationin, ensimmäisen potkunyrkkeilyn kattojärjestön, ja samana vuonna järjestettiin ensimmäinen potkunyrkkeilyturnaus. Tatsuo Yamada kuoli seuraavana vuonna, mutta hänen dojonsa jatkoi potkunyrkkeilyn tukemista.
Potkunyrkkeilystä tuli Japanissa nopeasti suosittua ja jo vuonna 1970 potkunyrkkeilyä tuli televisiosta kolmella kanavalla kolme kertaa viikossa. Otteluissa nähtiin usein vastakkain japanilaisia potkunyrkkeilijöitä ja nak muayta. Tadashi Sawamura oli erityisen menestyksekäs aikainen potkunyrkkeilijä, joka uransa aikana otteli yli 200 ottelua, joista hän voitti 94,6% tyrmäyksillä. Vuonna 1971 perustettiin All Japan Kickboxing Association, jolla oli noin 700 rekisteröityä potkunyrkkeilijää.
1980-luvulla potkunyrkkeilyn suosio oli laskussa ja televisiossa ei näkynyt enää yhtä paljoa potkunyrkkeilyä kuin ennen ja sillä mitä näkyi oli matalat katsojamäärät. Japanilaisen potkunyrkkeilyn kulta-aika oli ohi. Vuonna 1993 kuitenkin perustettiin K-1-promootio, jonka ansiosta japanilaisen potkunyrkkeilyn suosio lähti taas nousuun. Nykyään japanilaiseen potkunyrkkeilyyn viitataankin usein K-1 potkunyrkkeilynä.
K-1-säännöillä käytävässä ottelussa on sallittua lyönnit, potkut ja polvipotkut päähän, jalkoihin ja keskivartaloon. Kyynärpäälyönnit ovat kiellettyjä. Clinch-otteen käyttö on sallittua, mutta vain yhden hyökkäyksen verran. Hyökkäys pitää suorittaa välittömästi kiinniottamisen jälkeen. Jalkoihin tarttuminen on kielletty.
Amerikkalainen potkunyrkkeily Amerikkalainen potkunyrkkeily sai alkunsa 1970-luvulla, kun Yhdysvalloissa päätettiin järjestää kilpailut maan parhaiden karatekoiden ja yhden seuran parhaiden nyrkkeilijöiden välille. Ottelu käytiin nyrkkeilykehässä ja molempien lajien ottelijat saivat käyttää omien lajiensa tekniikoita. Nyrkkeilijät voittivat kaikki ottelut tyrmäyksellä. Tästä järjestäjät saivat idean kehittää uusi laji, jossa yhdistyvät nyrkkeilyn käsitekniikat ja karaten jalkatekniikat. Lajin nimi oli alussa Full Contact karate, mutta se muuttui heti pikimmin potkunyrkkeilyksi eli kickboxingiksi.
Amerikkalainen potkunyrkkeily on säännöiltään K-1-potkunyrkkeilyä huomattavasti rajoitetumpi. Kyynärpäätekniikat, polvitekniikat ja clinch-ote ovat kaikki täysin kiellettyjä, vain käsillä ja jaloilla suoritetut iskutekniikat ovat sallittuja. Myös potkut jalkoihin ovat kiellettyjä. Joidenkin mielistä potkut jalkoihin ovat kiellettyjä vain siksi, että niiden puute tekisi lajista näyttävämmän ja siten parantaisi lajia penkkiurheiluna.
Alankomaalainen potkunyrkkeily Alankomaalainen potkunyrkkeily sai alkunsa 1970-luvulla, kun muutamat alankomaalaiset ottelijat matkustivat Japaniin oppiakseen potkunyrkkeilyä. Kotiin palattuaan he perustivat potkunyrkkeilysalin Amsterdamiin. Alankomaalaisen potkunyrkkeilyn säännöt ovat kutakuinkin samat kuin K-1-potkunyrkkeilyn, mutta laji erottuu harjoitusmetodeiltaan ja fokukseltaan. Alankomaalaisen potkunyrkkeilyn pääpainona ovat erittäin aggressiiviset nyrkkeilykombinaatiot, jotka loppuvat potkuun, yleensä jalkoihin. Clinch-otteen käyttö on sallittua, mutta siihen ei paljoa painoteta. Vaikka säännöt kieltävätkin kyynerpäälyönnit, niitä harjoitellaan silti.
Alankomaalaiset ovat K-1-kilpailuissa menestyneet erittäin hyvin ja K-1 World Grand Prix -kilpailuissa vuosien 1993 ja 2012 välillä alankomaalaiset voittivat 15 kertaa.
Tekniikat Otteluissa sallitut tekniikat riippuvat säännöistä. Esimerkiksi Full Contact -säännöissä ei ole sallittua tehdä polvipotkuja, mutta ne ovat sallittuja K1 säännöissä tietyin rajoituksin.
Lyönnit
Jabi eli etukäden suora Takakäden suora Koukku Kohokoukku Koukku olan yli Ruuvilyönti Kääntölyönti — tunnetaan myös nimellä backfist. Lyönti tehdään päähän joko kiertämällä tai ilman kiertoa.
Potkut
Kiertopotku Etupotku Sivupotku Koukkupotku Kirvespotku Takapotku Horjutus
Polvet
Suora polvipotku Kiertävä polvipotku Polvipotku hypyllä
Vyöarvot Vyöarvot on haettu Suomen Potkunyrkkeilyliiton materiaalipankista. Potkunyrkkeilylle ei tällä hetkellä ole määritelty yleispäteviä vyöarvoja toisin kuin esimerkiksi karatessa, joten vyöarvojen merkitys saattaa olla erilainen kuin muissa organisaatioissa. ArvoVäriKuvausAikavaatimus6. kyu ValkoinenPeruskurssilainen. Valkoista vyötä ei ole pakko käyttää.5. kyuKeltainenJuuri peruskurssin suorittanut harrastaja6 kk.4. kyuOranssiNoin vuoden yhtäjaksoisesti lajia harjoitellut1 v.3. kyuVihreäNoin kaksi vuotta yhtäjaksoisesti lajia harjoitellut, mahdollisesti kilpailukokemusta1 v. 10 kk. – 2 v.2. kyuSininenUseamman vuoden yhtäjaksoisesti lajia harjoitellut, yleensä kilpailukokemusta, ohjaajakoulutus suoritettu2 v. 10 kk. – 3 v. 5 kk.1. kyuRuskeaUseamman vuoden lajia harjoitellut, kilpailukokemusta, ohjaajakoulutus suoritettu, ohjaaja- ja valmentajakokemusta3 v. 10 kk. – 5 v. 5 kk.1. danMustaNoin kymmenen vuotta lajia aktiivisesti harjoitellut, kilpailukokemusta ja kilpailumenestystä, ohjaajakoulutus suoritettu, tuomarikoulutus suoritettu, pitkäaikaista ohjaaja- ja valmentajakokemusta5 v. 2 kk. – 7 v. 5 kk.2. dan ja ylemmätMustaKaikkien edellämainittujen lisäksi kehittänyt ja vienyt lajia merkittävästi eteenpäin Suomessa on tällä hetkellä 63 mustavöistä potkunyrkkeilijää, joista kahdella on 7. dan; Auvo Niinikedolla ja Petteri Maunulla.
Suomen Potkunyrkkeilyliiton seuroissa vyöarvoa voi korottaa vyökokeessa, jossa mustavöinen potkunyrkkeilijä on läsnä. Jokaisen vyökokeen jälkeen pitää harrastaa aktiivisesti tietty määrä aikaa ennen, kun pääsee ylemmän vyöarvon kokeeseen.
Organisaatioita WAKO (1977–) ISKA (1985–) K-1 (1993–) It's Showtime (1998–2012) Glory (2012–) Bellator Kickboxing (2016–) ONE Championship (2018–)
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomen Potkunyrkkeilyliitto
* Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit