pienoiskuva|Kiinalaisia simpukkarahoja.
Simpukankuoriraha tai simpukkaraha (engl. cowrie, cowries) on monilla alueilla historiallisesti käytetty vaihdon väline. Niitä kutsutaan myös valuuttana sanalla kaurikotilo tai kauri. Simpukankuorirahat olivat yleensä joko kokonaisia merisimpukoita tai niiden osia, jotka usein työstettiin helmiksi tai muotoiltiin muilla tavoin. Kaurikotiloiden käyttö kaupankäynnissä alkoi tavaran vaihtona, jolloin kuorilla oli arvo kehon koristeina. Talousantropologit ovat keskustelleet helmien eroista hyödykkeinä ja rahana. Davies 1994, Mauss 1950, Trubitt 2003
Käytön laajuus Simpukan- ja kotilonkuoria on käytetty rahana Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa. Maailmanlaajuisesti yleisimmin käytetty laji oli Cypraea montea -kotilo. Tätä lajia esiintyy eniten Intian valtameressä, ja sitä on kerätty Malediiveilla, Sri Lankassa, Malabarin rannikolla, Borneossa ja muilla Indonesian saarilla sekä useilla Afrikan rannikon alueilla Ras Hafunista Mosambikiin. Simpukankuorirahalla oli merkittävä osuus Afrikan, Etelä- ja Itä-Aasian välisissä kauppayhteyksissä.
Olivatko simpukankuoret varsinaisesti rahaa? Simpukankuoria nimitetään historiassa usein rahaksi. Antropologi David Graeberin mukaan varhaisissa yhteiskunnissa käytettyjä simpukankuoria ei kuitenkaan pitäisi pitää varsinaisena rahana. Hän korostaa, että ne liittyivät ennen kaikkea henkilökohtaiseen koristautumiseen, sekä vallan ja arvovallan ilmaisemiseen. Vaihdon välineenä niitä käytettiin pääasiassa sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, esimerkiksi avioliittojen järjestelyissä ja velkojen maksamisessa, ei niinkään tavallisten arkihyödykkeiden ostamiseen.
Graeber huomauttaa, että varhaisissa yhteiskunnissa ihmiset tuottivat yleensä itse suurimman osan tarvitsemistaan ruoista, vaatteista ja käyttöesineistä. Kun tavaroita vaihdettiin, vaihto tapahtui usein eliitin hallitsemassa poliittisessa taloudessa. Simpukankuorista koostuvaa varallisuutta vaihdettiin juuri tässä yhteydessä. Graeberin mukaan simpukankuorirahat olivat ennen kaikkea sosiaalisen ja poliittisen arvon välineitä, eivät markkinatalouden kaltaisia yleisiä maksuvälineitä.thumb|Yleisimmin rahana käytetty kotilo, Monetaria moneta. Piirros vuodelta 1742.
Pohjois-Amerikassa
thumb|right|upright|Yhdysvaltain eteläosissa, varsinkin Geogiassa asuneiden intiaaniheimojen simpukankuorista valmistamia esineitä (1873) Pohjois-Amerikan itärannikolla useat intiaanikansat käyttivät vaihtovälineenä wampumeja, eräänlaisia kampavenussimpukan (Mercenaria mercenaria) kuorista valmistettuja helminauhoja ja -vöitä. Varsinkin irokeesiliittoon kuuluneet heimot valmistivat niistä lankaan pujottamalla nauhoja ja kiinnitettäviä koristeellisia vöitä. Alun perin niitä käytettiin lähinnä seremoniallisiin tarkoituksiin, mutta myöhemmin rannikolla asuneet heimot alkoivat käyttää niitä myös vaihdon välineinä varsinkin käydessään kauppaa sisämaassa asuneiden heimojen kanssa. Koska ensimmäisillä alueelle muuttaneilla eurooppalaisilla siirtolaisilla ei ollut käytössään metallirahaa, alkuaikoina hekin käyttivät wampumeja rahana, sillä ne olivat arvokkaita, melko harvinaisia mutta kuitenkin saatavilla.
Pohjois-Amerikan länsirannikolla Alaskasta pohjois-Kaliforniaan saakka arvostetuin kuori oli dentalium, erään hammaskotiloajin (Scaphopoda) kuori. Tämän kotilon kuori on luonnostaan avoin kummastakin päästä, ja niitä voidaan helposti pujottaa langan ympärille. Tällaisen rahan arvo määräytyi sen pituuden, ei kotoloiden lukumäärän mukaan; suurimpana rahayksikkönä oli "ligua", joka vastasi noin 1,83 metrin pituista nauhaa.
Kalifornian keski- ja eteläosissa oliivikotelon Olivella biplicata kuoresta on valmistettu helmeä muistuttavia esineitä jo ainakin 9000 vuoden ajan. Vanhemmista arkeologisista kohteista niitä on kuitenkin löydetty vain pieniä määriä, mikä viittaa siihen, ettei niitä alun perin käytetty rahana vaan ainoastaan koriste-esineinä. Mutta hieman yli 1000 vuotta sitten chumashit Santa Barbaran kanaalin saarilla alkoivat veistää helmiä oliivikotelon kuorista niin suuria määriä, että samalla syntyneistä jätteistä muodostui metrin korkuisia kasoja. Pyöreitä helmiä alettiin käyttää rahana kaikkialla nykyisen Etelä-Kalifornian alueella.. Suunnilleen vuodesta 1500 aina 1800-luvun lopulle saakka Keski-Kalofornian miwok-, ohlone-, patwin-, pomo- ja wappo-kansat käyttivät kaksikuorisen saxidomus-simpukan kuorista valmistettuja rahoja.
Afrikassa pienoiskuva|Simpukankuoria
thumb|Arabikauppias käyttää kotilonkuoroa rahana. Painokuva vuodelta 1845. Afrikassa simpukan- ja kotilonkuoria käytettiin laajalti rahana 1800-luvun puoliväliin saakka. Kongon kuningaskunnassa rahoina käytettiin pienen Olivella nana -kotilon säihkyviä kuoria, joita kerättiin Ilha de Luandan saarella. Ne levisivät käyttöön laajemmallekin, aina Beniniin saakka. Kongossa ne tunnettiin nimellä znimbu tai zimbo. Myös suuren maakotelon Achatina monetaria kuoria käytettiin rahoina Benguelassa renkaiksi leikattuina. Ugandan siirtomaavallan alussa brittiläiset upseerit saivat päivärahaa kauriokotiloissa, jotta he saattoivat osta elintarvikkeita paikallisilta markkinoilta, vaikka heidän varsinainen palkansa maksettiin Euroopan valuutassa.
Länsi-Afrikassaa kaurikotiloita käytettiin maksuvälineenä laajalla alueella. Niitä saatettiin käyttää päivittäistavaroiden ja työkalujen ostamiseen, sekä verojen ja kunnianosoitusten maksamiseen viranomaisille. Kaurikotiloita käytettiin myös työntekijöiden palkkaamiseen.
Sanan käyttö politiikassa Simpukankuoria kutsutaan Länsi-Afrikassa usein kaureiksi, englanniksi cowry ja ranskaksi cauri. Beninissä vuoden 2006 presidentinvaaleissa ja myöhemmin parlamenttivaaleissa menestynyt Forces Cauris pour un Bénin émergent (FCBE), (suom. "Kaurisimpukkaliike kehittyvän Beninin puolesta") on maltilliseen keskustaan yhdistetty poliittinen puolue Beninissä.
Orjakaupassa Kaureja maksuksi vaativat myös orjien myyjät. Orjuuttamista motivoi halu ansaita yhä suurempia rahavaroja, jonka takia kaurikotilot olivar arvokasta valuuttaa, jonka sosiallinen hinta oli huomattavan vähäinen verrattuna kaupankäynnin nimellisarvoon.
Kauririkotiloiden käyttöä rahana orjakaupassa tutkineet Jan Hogdendorn ja Marion Johnson toteavat:Kaikista orjakaupassa vaihdetuista ulkomaisista hyödykkeistä simpukkarahat koskettivat yksilöitä kaikkein laajimmin ja useimmin heidän päivittäisessä elämässään. Erityisesti tulotasoltaan alimmassa osassa väestöä ihmiset, jotka eivät koskaan omistaneet muita tuontitavaroita, käyttivät usein kaurikotiloiden valuuttaa paikallisilla markkinoilla ruoan ja muiden välttämättömyyksien ostamiseen. Orjakaupan monista seurauksista simpukkavaluutalla oli kaikkein yleisin vaikutus, joka ulottui laajimmalle alueelle ja vaikutti tavallisiin länsiafrikkalaisiin.
Länsi-Afrikassa Merikotiloiden kuoria käytettiin rahana myös Länsi-Afrikan sisämaassa, kaukana meren rannasta. Sekä arabikauppiaat, että eurooppalaiset toivat simpukoita Intiasta Länsi-Afrikkaan Pohjois-Afrikan ja Saharan kautta jo ennen vuotta 1000. Portugalilaiset aloittivat simpukkojen kauppaamisen vuodesta 1515 alkaen suuremmissä määrin Länsi-Afrikkaan, kun Intiasta palaavat laivat saivat käyttää niitä painolastina. Valkeita pieniä simpukoita, varsinkin Malediiveilta tuotua Cypraea monetaa oli käytetty rahana jo satoja vuosia Kiinassa. Simpukoita alettiin käyttää varsinkin Beninin kuningaskunnassa, Jorubalandissa ja Orjarannikolla. Dahomeyssa ne olivat ainoa valuutta. Kaureja käytettiin myös koristeina.
Jo vuonna 1520 portugalilaiset toivat kaurikotiloita vuosittain. He varastoivat niitä São Toméen, joissa niitä käytettiin pääasiassa siepattujen orjien ostamiseen Beninin kuningaskunnan Gwatónissa, ja jotka sitten vietiin Elminaan myytäviksi. Se oli kätevää, koska portugalilaiset lastasivat Goaan purjehtivat ja sieltä palaavat Intian laivat Malediveilta saaduilla kotiloilla. Ne tuotiin takaisin laivojen painolastina Hyväntoivonniemen ympäri kaupankäyntiä varten Länsi-Afrikkaan.
Beninin kuningaskunnassa orjaksi otetun hinta vuosina 1522 - 1527 kohosi simpukankuorissa maksettuna 15 prosenttia, kun taas jamssin hinta kohosi 8 000:sta 89 000:n. Kun vielä 1520-luvulla kaureilla ostettuja tuontitavaroita arvioitiin kotiloiden määrällä, 1530-luvulla niitä arvioitiin painon mukaan. Vuonna 1529 eräässä laivassa oli 27 Portugalin quintaisin arvosta kaureja, kun taas vuonna 1540 eräässä laivassa niitä oli neljän sadan quintaisin arvosta.
1500-luvun puoleen väliin mennessä portugalilaiset kuljettivat 130 miljoonaa simpukankuorta vuodessa Afrikkaan myytäväksi rahana. Hollanti, Englanti ja Ranska tulivat mukaan tähän ilmeisen kannattavaan toimintaan. Vuonna 1773 eräs 260 tonnin ranskalainen orjalaiva toi 35 miljoonaa lankoihin pujotettua simpukankuorta Ouidahiin. Hollantilaiset ja englantilaiset toivat yli 10 miljardia simpukankuorta Länsi-Afrikkaan vuosina 1700-1790. Englantilaiset toivat vuosina 1800-1850 5,5 miljardia. Kotilokaupan loppuessa 1900-luvun alkuun mennessä eurooppalaiset olivat purkaneet lasteissaan Afrikkaan 50 miljardia simpukankuorta. pienoiskuva|Simpukankuoria käytetään myös koristeluun. Kuvassa joruba-kulttuuriin liittyvä Ile Ori -esine Esimerkiksi Länsi-Afrikassa kaurit olivat vielä 1880-luvulla yleisesti käytettyjä rahoja pienissä ostoksissa. 40 simpukankuorta muodosti "nauhan", ja 50 nauhaa oli yhden sillingin arvoinen. Vangituista ihmisistä eli orjista tuli 1600-luvulla Orjarannikon alueen hallitseva vientituote. Heistä saatiin vastineeksi tekstiileitä ja sipukankuoria, sekä monia muita kauppatavaroita. Afrikkaan tuotiin etenkin Euroopassa ja Itä-Aasiassa valmistettuja tuotteita.
Simpukankuoriraha otettiin käyttöön, koska sillä oli huomattavia etuja. Laskentayksikkö oli yhtenäinen useilla eri alueilla ja kaureja laskettiin usein yksin kappalein, kymmenittäin tai kahdenkymmenen kappaleen kokonaisuuksina. Sitä voitiin käyttää myös pienissä kaupoissa, eikä sitä pystytty väärentämään.
Määrien vaihtelu Dahomeyssa Kaurien määrä nauhoissa vaihteli. Dahomeyssa 1700-luvulla nauhojen 40 kappaleen oletusarvosta vähennettiin yksi, joka oli palkkio nauhan tekijälle, joka lävisti ja pujotti ne. Kuninkaan palatsissa naisten pujottamissa nauhoissa kaureja saattoi olla kolmesta kuuteen vähemmän. Näin palatsi, joka teki hankintoja markkinoiden nimellisarvoon, saattoi hankkia tavaroita aina 15 prosentin alennuksella. Tätä "kuninkaallista" nauhaa on verrattu Ašantin kuninkaan kultapainoihin, jotka olivat raskaampia kuin tavallisten ihmisten kulta. Dahomeyssa 1800-luvun lopulla inflaatio lisäsi kaurien määrää nauhoissa aina 50 kappaleeseen. Ouidahissa määrä oli 50, kun taas Alladassa ja Abomeyssa niitä oli 46, mutta "kuninkaallisessa" nauhassa määrä laski noin 40 kappaleeseen.
Käytön loppu Kaurien käyttö rahana loppui Afrikassa 1920-luvulta alkaen. Niitä käytettiin pisimpään Ranskan pohjoisilla miehitysalueilla, joissa niiden arvo osoittautui vakaammaksi kuin frangin setelien. Kaurien käyttö loppui esimerkiksi Timbuktussa 1940-luvulla. Togossa niitä ei enää käytetty 1920-luvulla, eikä Dahomeyssakaan samoihin aikoihin. Igbojen maassa Etelä-Nigeriassa niitä kierrätettiin vielä 1920-luvulla. Nigerian pohjoisseudulla Nupessa kaurien käyttö heräsi henkiin Suuren talouslaman aikoihin. Ghanassa kaurien käyttö rahana alkoi olla vähäistä syrjäisimmilläkin seuduilla 1960-luvulla.
Aasiassa
thumb|Kiinalaisia kuorirahoja ajalta 1500-luvulta 700-luvulle eKr. thumb|2,6 cm pitkä kuoriraha Palou Tellosta Batusaarilta, Indonesiasta Kiinassa varhaisimmat kirjalliset maininnat simpukankuorten käytöstä rahoina ovat Shang-dynastian ajalta (1765–1122 eKr.) Simpukankuorien merkitystä kuvaa sekin, että klassinen kiinalainen rahaa tarkoittava kirjoitusmerkki, 貝 (bèi), esittää tyyliteltyä simpukankuorta.
thumb|Vihreään luuhun tehty 40,3 millimetrin pituinen posliinikotilon kuoren jäljitelmä Kiinasta, Läntisen Zhou-dynastian ajalta (1046–771 eKr.), Jin-valtiosta