Kutsumerkki (), joskus suomen kielessä myös kutsutunnus tai 1900-luvun alussa myös kutsuhuuto, on tapa erottaa dataliikenteessä, puheliikenteessä, sähkötyksessä tai muussa viestinnässä radioasemat toisistaan pitkää nimeä lyhyemmällä tavalla. Kun 1900-luvun alussa sähkötys oli erittäin merkittävä radioliikennemuoto, oli tärkeää myös se, että vakioidut viestin osat lyhennettiin sähkötykselle sopiviksi. Yhdysvalloissa kutsumerkkien vakioiminen alkoi 1912. http://home.comcast.net/~w7xaq/.../Callsign_History.pdf.pdf
Radioamatööriliikenteessä kutsumerkeille perustettiin aikaisemmin solmitun kansainvälisen sopimuksen perusteella kansainvälinen järjestelmä 1. tammikuuta 1929 alkaen. Kutsumerkeistä muodostui vakioitu tapa ilmoittaa radioasema tunnuksena siten, että kutsumerkin ensimmäinen kirjainosa osoitti valtion tai joissain tapauksissa kutsumerkillisen yhteisön, kutsumerkin keskellä oleva numerotunnus merkkiin liittyvän aluepiirin maan tai yhteisön sisällä ja numeron jälkeinen osa varsinaisen radioaseman. Tätä järjestelmää käytetään edelleen. Suomen yleisin kutsutunnustyypin, OH:n, merkki oli ennen kansainvälistä vakioimista Havaijilla käytetty. OH on myös Suomen lentokoneiden kansainvälinen tunnus.
Merenkulun kutsumerkit
Amatööriradioasemien lisäksi kutsumerkkejä on myös vesialuksilla meri-VHF:n ja meri-HFn käyttöön liittyen. Myös lentokoneilla on vakioitu tunnuksensa. Kansainvälisen televiestintäliiton, ITU:n, tietokannassa oli 30. lokakuuta 2014 57 OF-kutsutunnusta, 139 OG-kutsutunnusta, 148 OI-kutsutunnusta. Eniten on OH- ja OJ-kutsutunnuksia.http://www.itu.int/online/mms/mars/ship_search.sh
Ilmailun kutsumerkit
Ilmailussa kutsumerkkejä käytetään sekä ilma-alusten että niiden kanssa radioyhteydessä olevien maa-asemien yksilöimiseen. Radiopuhelinliikenteessä käytettävä kutsumerkki ei aina ole sama kuin ilma-aluksen rekisteritunnus, lentosuunnitelmaan merkitty lentotunnus tai matkustajille ilmoitettu kaupallinen lennonnumero. Maa-aseman kutsumerkki muodostuu tavallisesti aseman sijaintia ilmaisevasta nimestä ja sen tarjoamaa palvelua tai lennonjohtotehtävää osoittavasta sanasta, esim. Oulu tower, suomenkielisessä radioliikenteessä Oulun torni.
Historia
Varhaisessa ilmailun radioliikenteessä ilma-alukset tunnistettiin yleensä kansallisuus- ja rekisteritunnuksillaan. Tunnuksen kirjaimet lausuttiin radioliikenteessä käytetyn tavausaakkoston avulla. Kansainvälisen lentoliikenteen kasvaessa lentoyhtiöille alettiin antaa erillisiä puheradiotunnuksia, jotta niiden ilma-alukset voitiin tunnistaa lyhyemmin ja selvemmin kuin lausumalla koko rekisteritunnus.
ICAO:n edeltäjä PICAO loi toisen maailmansodan jälkeen perustan lentoyhtiöiden nykyiselle tunnusjärjestelmälle. Lentoyhtiöille annettiin puhelintunnuksia ja kirjallisia tunnuksia, jotka olivat pitkään samoja kuin matkustajillle tutut IATA-koodit, esim. AY. Niitä käytettiin ja käytetään myös lentosuunnitelmissa ja lennonjohdossa. Lentoyhtiöiden määrän kasvaessa ICAO päätti vuonna 1981 siirtyä kolmikirjaimisiin kirjallisiin tunnuksiin. Kolmikirjainjärjestelmän otti käyttöön FAA Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla, mutta ensimmäiset 20 vuotta sitä käytettiin vain Yhdysvalloissa. Amerikan lentojen varalta kotimaisista yhtiöistä ainakin Finnairille ja Spear Airille oli rekisteröity kolmikirjaintunnukset jo ennen järjestelmän laajempaa käyttöönottoa. Nykyisen järjestelmän mukaiset kolmikirjaimiset tunnukset julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. IATA-koodit jäivät tämän jälkeenkin käyttöön mm. lippuihin ja matkustajainformaatiojärjestelmiin. Nykyään matkustajille saattaa ajoittain näkyä myös ICAO-koodeja.
ICAO ylläpitää lentotoiminnan harjoittajille kolmikirjaimista kirjallista tunnusta ja siitä erillistä radioliikenteessä lausuttavaa puhelintunnusta. Esimerkiksi Finnairin ICAO-tunnus on FIN ja puhelintunnus Finnair.
Kirjainten lausumista yhdenmukaistettiin kansainvälisellä tavausaakkostolla. ICAO:n nykyisen tavausaakkoston lopullinen versio otettiin käyttöön 1. maaliskuuta 1956, minkä jälkeen myös muut kansainväliset järjestöt omaksuivat sen.
Varhainen lennonjohto perustui pääasiassa menetelmälennonjohtoon. Ilma-alusten sijaintia ja keskinäistä porrastusta arvioitiin lentäjien ilmoitusten, lentosuunnitelmien, arvioitujen lentoaikojen ja ennalta määrättyjen menetelmien perusteella. Lennonjohtajan ja ilma-aluksen välinen viestiyhteys saattoi kulkea lentoyhtiön radioaseman, lennonneuvonta-aseman tai muun viestiaseman kautta.
Myös approach control eli lähestymislennonjohto oli alun perin palvelu ja vastuualue, joka ei edellyttänyt tutkan käyttöä. Yhdysvaltain Civil Aeronautics Administration kuvasi vuonna 1954 lähestymislennonjohtopalvelun terminaalialueen saapuvan, lähtevän ja odottavan mittarilentoliikenteen johtamiseksi. Tutka mainittiin erillisenä lisäkykynä, jota voitiin käyttää, jos yksikkö oli varustettu tutkalla.
Tutkan käyttöönotto synnytti uusia lennonjohtotehtäviä ja niiden mukaisia kutsumerkkejä. Yhdysvalloissa tutkaan perustuva lähtölennonjohtopalvelu otettiin käyttöön Washington National Airportilla 7. tammikuuta 1952 ja tutkalähestymispalvelu saman vuoden aikana. Tämän vuoksi erityisesti kutsumerkki Departure liittyi Yhdysvalloissa jo varhain tutkalennonjohtoon. Approach säilyi sen sijaan sekä tutka- että menetelmälennonjohtoa tarjoavan lähestymislennonjohdon yleisenä nimenä.
Kutsumerkkien Approach ja Radar välistä eroa ei siten voida tulkita yksinkertaisesti niin, että ensimmäinen tarkoittaisi tutkatonta ja jälkimmäinen tutkalla varustettua lennonjohtoa. Kutsumerkin palvelua osoittava osa ilmaisee ensisijaisesti yksikön tehtävän tai tarjottavan palvelun. Lähestymislennonjohto voi käyttää tutkaa kutsumerkillä Approach, kun taas Radar voidaan varata yleiselle, yhdistetylle tai erikseen nimetylle tutkalennonjohtotehtävälle.
Ilma-alusten kutsumerkit
Kansainvälisissä radiopuhelinmenettelyissä ilma-aluksen kutsumerkki voidaan muodostaa kolmella pääasiallisella tavalla.
Ilma-aluksen täydellistä rekisteritunnusta käytetään erityisesti yleisilmailussa sekä silloin, kun lennolla ei ole erillistä lentotoiminnan harjoittajan lentotunnusta. Esimerkiksi suomalainen rekisteritunnus OH-ABC lausutaan kansainvälisessä radioliikenteessä Oscar Hotel Alfa Bravo Charlie.
Rekisteritunnuksen eteen voidaan liittää ilma-aluksen valmistajan tai tyypin nimi. Esimerkiksi kutsumerkki voi olla Cessna Oscar Hotel Alfa Bravo Charlie.
Lentotoiminnan harjoittajan puhelintunnus voidaan yhdistää rekisteritunnuksen viimeisiin merkkeihin. Tällaista muotoa voidaan käyttää operaattorin ilma-aluksella, jota ei tunnisteta varsinaisella lentotunnuksella. Esim. Finnair Hotel Lima Whiskey Alfa, lyhyemmin Finnair Whiskey Alpha
Reitti- ja tilauslentoliikenteessä kutsumerkki muodostuu tavallisesti lentotoiminnan harjoittajan puhelintunnuksesta ja lennon numerosta tai muusta lentotunnuksesta. Esimerkiksi FIN123 voidaan lausua Finnair one two three.
Ensimmäisessä yhteydenotossa käytetään yleensä täydellistä kutsumerkkiä. Rekisteritunnukseen perustuvaa kutsumerkkiä voidaan myöhemmin lyhentää, jos yhteys on muodostettu eikä sekaannuksen vaaraa ole. Lennonjohto aloittaa tavallisesti lyhennetyn muodon käytön, minkä jälkeen lentäjä voi käyttää samaa muotoa. Esimerkiksi Oscar Hotel Alfa Bravo Charlie voidaan lyhentää muotoon Oscar Bravo Charlie.
Lentotoiminnan harjoittajan puhelintunnuksesta ja lentotunnuksesta muodostuvaa kutsumerkkiä ei yleensä lyhennetä.
Lentoyhtiön kaupallinen lennonnumero ja lennonjohdossa käytettävä lentotunnus on erotettava toisistaan. Matkustajille esitetyssä lennonnumerossa käytetään tavallisesti IATA:n kaksikirjaimista yhtiötunnusta, kun taas lentosuunnitelmassa käytetään ICAO:n kolmikirjaimista tunnusta. Esimerkiksi Finnairin kaupallinen lento voidaan esittää muodossa AY123, mutta lennon ICAO-tunnus on FIN123 ja radiokutsumerkki Finnair 123.
Radioliikenteessä käytettävä lentotunnus voi poiketa myös kaupallisen lennon numerosta. Lentoyhtiöt käyttävät nykyään toisinaan kirjaimista ja numeroista muodostuvia tunnuksia vähentääkseen samankaltaisten kutsumerkkien aiheuttamaa sekaannusta. Käytäntö vakiintui 1970-luvulla, mutta on yleistynyt 2000-luvulla. Jos samalla taajuudella toimivien lentojen numerot muistuttavat toisiaan, toiselle lennolle voidaan antaa selvemmin erottuva aakkosnumeerinen tunnus. Eurocontrol ylläpitää kutsumerkkien samankaltaisuutta tutkivaa palvelua, jonka avulla lentoyhtiöt ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajat voivat ehkäistä tällaisia tilanteita.
Lentotunnusta käytetään lisäksi ilma-aluksen automaattisessa tunnistamisessa. Toisiotutkan moodin S ja ADS-B-järjestelmän lähettämän ilma-alustunnuksen tulee vastata lentosuunnitelmaan merkittyä tunnusta, jotta valvontajärjestelmän tiedot voidaan yhdistää oikeaan lentoon.
Kutsumerkkiin voidaan lisätä ilma-aluksen ominaisuutta tai lennon asemaa ilmaiseva sana.
Heavy osoittaa, että ilma-alus kuuluu suureen jättöpyörreluokkaan.
Super on varattu kaikkein suurimpaan jättöpyörreluokkaan kuuluville ilma-aluksille.
MedEvac voidaan käyttää Yhdysvalloissa kiireellistä lääkintäkuljetusta suorittavan ilma-aluksen kutsumerkin yhteydessä.
Nämä lisämääreet eivät korvaa ilma-aluksen varsinaista kutsumerkkiä.
Sotilas- ja valtion ilma-alukset voivat käyttää rekisteri- tai sarjanumeronsa sijasta kansallisten määräysten mukaisia taktisia, yksikkökohtaisia tai tehtäväkohtaisia kutsumerkkejä. Kutsumerkki voi muodostua sanasta ja numerosta, eikä se välttämättä ilmaise suoraan ilma-aluksen käyttäjää tai sen rekisteritunnusta.
Tunnettu erityistapaus on Air Force One, jota käytetään Yhdysvaltain ilmavoimien ilma-aluksesta silloin, kun maan presidentti on sen kyydissä. Kyseessä ei ole tietyn ilma-aluksen pysyvä kutsumerkki, vaan tehtäväkohtainen tunnus.
Lennonjohto- ja maa-asemien kutsumerkit
Lennonjohto- ja muiden ilmailun maa-asemien kutsumerkki muodostuu yleensä maantieteellisestä nimestä ja palvelua tai tehtävää osoittavasta osasta. Palvelua osoittavat sanat perustuvat kansainvälisiin ICAO-menettelyihin, mutta niiden tarkassa käytössä esiintyy kansallisia eroja.
Yleisiä lennonjohto- ja maa-asemien kutsumerkkejä ovat seuraavat (suomenkielinen vastine isolla):
Control, Centre tai Center (ALUE) tarkoittaa tavallisesti aluelennonjohtokeskusta. Yhdysvalloissa käytetään muotoa Center, kun taas Britanniassa käytetään yleensä muotoa Control. Esimerkkejä ovat Washington Center ja London Control. Center-muotoa on aiemmin käytetty myös muun muassa Irlannissa.
Approach (LÄHESTYMINEN) tarkoittaa lähestymislennonjohtoa. Kutsumerkkiä voidaan käyttää sekä tutkaan perustuvassa että menetelmälennonjohdossa.
Arrival (TULO) tarkoittaa erillistä saapuvan liikenteen lähestymis- tai tutkalennonjohtotehtävää.
Director (JOHTAJA) tarkoittaa erityisesti brittiläisessä käytännössä tutkalennonjohtajaa, joka järjestää saapuvan liikenteen loppulähestymistä varten. Se vastaa osittain muualla käytettyä kutsumerkkiä Arrival. Director-kutsumerkkiä käytettiin myös Suomessa 1980-luvulle saakka.
Departure (LÄHTÖ) tarkoittaa erillistä lähtevän liikenteen lennonjohtotehtävää. Se on tavallisesti tutkalennonjohtopositio.
Radar (TUTKA) tarkoittaa yleistä, yhdistettyä tai erikseen nimettyä tutkapalvelua. Kutsumerkin käyttö ei merkitse sitä, että muut lennonjohtoyksiköt toimisivat ilman tutkaa.
Tower (TORNI) tarkoittaa lähilennonjohtoa. Se vastaa kiitotien käytöstä ja lentoaseman välittömässä läheisyydessä lentävästä liikenteestä.
Ground (RULLAUS) tarkoittaa maaliikenteen lennonjohtoa. Se vastaa rullaavasta ilma-alusliikenteestä ja muusta valvotusta liikenteestä lentoaseman liikennealueella.
Delivery (SELVITYS) tarkoittaa lennonjohtoselvityksiä välittävää positiota. Se antaa tavallisesti mittarilennon reittiselvityksen ennen yhteydenottoa maaliikenteen lennonjohtoon. Tehtävästä voidaan käyttää nimitystä Clearance Delivery, mutta radiokutsumerkki lyhennetään usein muotoon Delivery.