thumb|right|300px|Kullankaivuuta Klondikessa.
Klondiken kultaryntäys oli vuosina 1896–1898 tapahtunut kullankaivusta kiinnostuneiden joukkovaellus Kanadan Yukonin erämaan Klondiken alueelle.
Ryntäys alkoi, kun merimies George Carmack ja hänen intiaanilankonsa Skookum Jim Mason löysivät Bonanzajoelta kultaa. Tieto tästä levisi alussa kymmenille turkismetsästäjille ja kullanhuuhtojille, jotka saapuivat paikalle valtauksia ottamaan. Todellinen ryntäys alkoi vuonna 1897, jolloin tieto kultalöydöistä levisi Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Niinpä lopulta 100 000 erilaista seikkailijaa ja onnenonkijaa yritti maitse ja meritse Klondikeen. Näistä noin 30 000–40 000 jäi Klondikeen joksikin aikaa. Saapuneet rakensivat Dawson Cityn kaupungin. Monet rikastuivat Klondikessa, mutta jotkut menettivät henkensä jo matkalla sinne. Ryntäys päättyi vuonna 1899, jolloin Nomen kultaryntäys alkoi. Tämän jälkeisinä vuosikymmeninä Dawson City kutistui nykyiseksi 1 600 asukkaan pikkukaupungiksi.
Esihistoriaa
Klondikejoki on Yukonjoen sivuhaara. Huhut kertoivat jo 1830-luvulla, että Yukonjoella olisi kultaaKlondike Gold Rush Historynet.com, Wild West, Published: June 12, 2006 at 8:01 pm. Brittiläisestä Kolumbiasta löytyi kultaa jo 1850-luvullaHenriksson 1997, s. 267. Juneaun läheltä Gold Creekiltä löytyi kultaa 1880Henriksson 1997 s. 268. Alaskakin kartoitettiin suurin piirtein 1870- ja 1880-luvuilla. 1880-luvulla Yukonjoen hiekoilla oli 200 kullanhuuhtojaa. 1885 löytyi Steart Riverin kulta ja 1886 Forty Mile Riverin kulta. Forty Mile Riverillä oli parhaimmillaan 300 kullanhuuhtojaaLainema & Nurminen 2001, s. 304. Pian löydettiin Sixty Mile River. Klondikejoki on näiden välissäPorsild 1998, s. 28. 1893 Alaskaan syntyi kultaryntäyksessä Circle City Birch Creekin kullan takia. Circle Cityssä oli mm. 16 saluunaa ja ilotaloja ja palkkataso siellä nousi kullan takia viisinkertaiseksi maailmanlaajuiseen keskiarvoon verrattuna. Niinpä tämä pieni kaupunki sai nimen "Pohjolan Pariisi", joka titteli siirtyi myöhemmin Dawson Citylle. Monet circlecityläiset muuttivatkin aikanaan Klondikeen. Toisaalta Klondikesta tultiin Yhdysvaltain puolella olevaan Circle Cityyn höyrylaivalla juhlimaan.
Skookum Jim ja Carmackit löytävät kullan
Elokuussa 1896 kolme miestä Skookum Jim Masonin johdolla suuntasivat pohjoiseen Yukonjoelle Carcrossin alueelle etsimään Masonin sisarta Katea ja tämän miestä George Carmackia. Sen jälkeen kun joukko oli löytänyt Carmackit lohestamassa Klondikejoen suulla, he tapasivat novascotialaisen Robert Hendersonin, joka oli ollut kaivamassa kultaa Indianjoella Klondiken eteläpuolella. Henderson kertoi Carmackille kaivupaikkansa sijainnin ja sanoi, ettei halua nähdä seurueen intiaaneja valtauksensa lähellä. Seurue siirtyi muutaman mailin verran ylävirtaan pitkin Klondikejokea Bonanzajoelle saakka metsästämään hirviä.
6. elokuuta 1896 seurue löysi sattumalta rikkaan kultaesiintymän Rabbit Creekiltä (Kaniinipuro), jota kutsuttiin myöhemmin BonanzajoeksiBoucht 1982, s. 5. Bonanzajoki on Yukonjokeen laskevan North Klondiken sivujoki.
Nykyisin Skookum Jimiä pidetään varsinaisen löydön tekijänä, mutta joidenkin lähteiden mukaan löytäjä olisi ollut Kate Carmack. George Carmack sai virallisesti kunnian löydöstä, sillä valtaus oli hänen nimissään. Seurueen muut jäsenet suostuivat tähän, sillä alueelle saapuvien muiden kullankaivajien olisi ollut hankalaa hyväksyä intiaanin tekemää valtausta. Henderson, joka kaivoi valtauksellaan kauempana, kuuli löydöstä vasta kun rikkaat esiintymät oli jo vallattu: monet uskoivatkin oikeuden näin tapahtuneen, olihan Henderson käyttäytynyt rasistisesti löydön tehnyttä Skookum Jimiä kohtaan.
Paikallinen ryntäys
Tieto kultalöydöstä levisi nopeasti kaivosleireissä Yukonjoen laaksossa. Carmackin "joukko" kertoi kultalöydöstään jokaiselle vastaantulijalle matkallaan Forty Milesin kauppapaikalle valtaustaan rekisteröimään. Kukaan vastaantulijoista tai Forty Milesin kauppapaikan ihmisistä ei uskonut Carmackia ja Skookum Jimiä ennen kuin nämä näyttivät löytämänsä kultahiput.
Niinpä Forty Milesin turkismetsästäjät lähtivät jo samana päivänä Rabbit Creekille kultaa etsimäänBoucht 1979, s. 12. Kun nämä taas löysivät kultaa, yhä enemmän ihmisiä ryntäsi kultaa hakemaan ja Rabbit Creek ristittiin Bonanza Creekiksi. Mutta monet näistä kymmenistä ensimmäisistä kullanetsijöistä kuolivat kylmään tai nälkään, kun talvi tuli ja heillä ei ollut vetokoiria ja talvivaatteita.
Pian Bonanza-, Eldorado- ja Hunkerjokien varsilla oli kymmenittäin valtauksia aiemmin Fortymile- ja Stewartjoilla kaivaneiden kullanetsijöiden nimissä. Painopiste oli ainakin alussa kohdassa, jossa Eldoradojoki laskee Bonanzajokeen. Kolmen kuukauden kuluttua Klondikessa oli 500 valtaustaHenriksson 1997 s. 269. Näistä ensimmäisistä valtaajista tuli rikkaita "Klondiken kuninkaita". Vuonna 1896 alueelle tuli lähiseuduilta noin 3 000 kaivajaa.
Tieto leviää
Uutiset kultalöydöstä levisivät Yhdysvaltoihin hitaasti johtuen ajan huonoista tietoliikenneyhteyksistä Yhdysvalloista AlaskaanBoucht 1979, s. 9.
16. kesäkuuta 1897Klondike Gold Rush Pierre Berton The Canadian Encyclopedia saapui Kalifornian San Franciscoon kymmentä Klondikessa rikastunutta kullankaivajaa kuljettanut laiva S/S Excelsior. Mukana oli 750 000 dollarin arvosta kultahiekkaa. Seuraavana päivänä Seattlen satamaan laski toinen kultaa ja kullankaivajia kuljettanut laiva S/S Portland, jossa oli 68 rikastunuttaBoucht 1979, s. 10. Rikastuneet esittelivät tyytyväisinä kultapussejaan muille. Lennätin ja lehdistö levittivät nopeasti tiedon koko maailmaan. Klondiken kultaryntäys alkoi kuukauden sisällä. Ryntääjien joukossa oli 21-vuotias, myöhemmin poikien erä- ja seikkailukirjailijana tunnetuksi tullut Jack London.
Syyskuussa 1898 Anviljoelta löytyi kultaa, mikä laukaisi toisen ryntäysaallonKlondike Gold Rush Tricia Brown, litsite Alaska Web archive 2015. Jo vuonna 1898 Klondiken väkiluku kasvoi 40 000:een, ja nälänhätä uhkasi.
Klondikeen yrittäjien joukossa oli enimmäkseen miehiä, mutta myös joitain naisia kiinnosti mahdollisuus rikastua nopeasti kullalla.
Reitit Klondikeen thumb|right|300px|Klondikeen mentiin Yukonjokea pitkin. thumb|right|300px|Chilkootin solan ylitys. thumb|right|300px|Klondiken vanha kartta.
Yleensä kullanetsijät saapuivat ensin laivalla Etelä-Alaskan "pannunkahvaan" Juneausta hieman pohjoiseen olevaan Skagwayhin tai joskus läheiseen Dyeaan. Alaskan rannikolta kuljettiin vuorten yli joko Chilkoot Passin tai White Passin solan yli. Sen jälkeen jatkettiin jalan Bennett Lake -järven rantaan, jossa rakennettiin veneitä ja lauttoja, joilla kuljettiin Klondikeen.
Skagwayssa ja Dyeassa kuhisi rikollisia, jotka olivat lahjoneet paikallisen poliisin. "Soapy Smithin" johtamat gangsterit huijasivat ihmisiltä rahaa eri tavoin mm. myymällä saippuaa, joiden joissain pakkauksissa väittivät olevan rahaaBoucht 1979, s. 63. Toinen tapa huijata oli myydä Skagwayssä tarkoitusta varten perustetusta lennätintoimistosta ihmisille kuitteja, joilla muka sai kaukana olevan suurkaupungin pankista kullankaivajien anteliaisuuttaan luovuttaman kullan verran rahaaBoucht 1979, s. 130, s. 131. Lennätintoimisto lähetti myös sähkösanomia, jotka eivät koskaan tulleet perille, mutta niistä otettiin maksuThe Klondike Gold Rush Digital collections University Libraries University Of Washington . Skagwaystä ei ollut lennätinyhteyksiä muualleBoucht 1979, s. 130. Soapy Smith pystyi jatkamaan laittomia toimiaan, koska oli lahjonut ja pelotellut poliisit hiljaisiksiBoucht 1979, s. 63, 131.
Monesti kullankaivajat valitsivat vuorten yli Chilkoot Pass -solan kautta kulkevan reitin. Se oli jyrkkä ja vaarallinen: viimeisen 800 metrin matkalla reitti nousi 300 metriä. Reitti oli liian jyrkkä kantojuhdille, joten kullankaivajien oli kannettava itse tarvikkeet solan huipulle. Yleensä kuitenkin intiaanikantajat kuljettivat maksusta kullankaivajien tarvikkeita näitä portaita ylös. Reitillä huipulle "The Summit" oli noin 1 500 jäähän hakattua porrasaskelmaa, joita kutsuttiin "Kultaisiksi portaiksi". Ihmisten oli kannettava mukanaan noin tonnin verran elintarvikkeita, jotta he saisivat luvan ylittää rajan ja astua Kanadan maaperälle. Solan korkeimmalla kohdalla sijaitsi Kanadan ratsupoliisin asema, joka valvoi tarvikesäädöksen toteutumista. Kullankaivajien oli kuljetettava mukana määräysten mukaiset varusteet - mm. tietty määrä elintarvikkeita, jottei syntyisi pahaa ruokapulaa.
Vaikka White Pass ei ollut niin korkea ylitettävä kuin Chilkoot Pass, olosuhteet olivat siellä huonommat. Reitti tunnetaan yleisesti Kuolleen Hevosen Polkuna (Dead Horse Trail), koska sen varrella makasi kuolleena noin 3 000 eläintä.
Klondiken matkaajat kulkivat satoja kilometrejä jalan, käyttäen joko vetoeläintä tai käsin hinattavaa rekeä raskaiden tavaroiden kuljetukseen
Matka Klondikeen oli Chilkoot Trailia ja White Pass Trailia pitkin vaarallinen, ja maareittiä pitkin kylmä. Teltta oli yleensä ainoa suoja kovassa pakkasessa. Huono ravinto ja nälkä aiheuttivat ongelmia, vaikka heillä oli alussa runsaasti ruokatarvikkeita ohjeen mukaan. White Pass Trailin ("Dead Horse Trail") kautta kulkeneista monet tulivat sairaiksi, myös psyykkisesti, syötyään kuolleiden hevosten lihaa. Monien nälkiintyneiden matkaajien kerrotaan juoneen saappaista keitettyä lientä, mikä on luultavasti totta. Niinpä monia kuoli tai he kääntyivät takaisin kiinnostuksensa menettäneenä.
Bannett Lake -järven rannalla kullanetsijät rakensivat veneitä, joilla he suorittaisivat jäljelle jäävän 800 kilometrin matkan pitkin Yukonjokea. Pienellä veneellä oli vaarallista purjehtia koskia täynnä olevan Yukonjoen yläjuoksun läpi. Virta oli alkuosassaan vuolas, mutkitteleva ja kivinenBoucht 1979, s. 142. Osa veneistä joutui tuuliajolle jo järvillä. Vene saattoi koskessa törmätä kallionseinämään Miles Canyonin kohdallaBoucht 1979, s. 132.
Muita reittejä Klondikeen olivat Copper River Trail sekä Teslin Trail. Jotkut kulkivat myös Cariboo Wagon Roadia ja Kanadan sisämaassa Edmonton Trailia pitkin. Yksi pääreiteistä oli 2 600 kilometrin matka höyrylaivalla Yukonjokea pitkin. Sitä kutsuttiin "rikkaan miehen reitiksi". Talvella 1897 Yukonjoki jäätyi aikaisin, ja reitillä olleita onnenonkijoita pelastamaan oli lähetettävä pelastuspartio.
Kesällä 1897 Klondikeen saapui 6 000 kullankaivajaaBoucht 1982, s. 6. Arviolta 100 000 henkeä osallistui kultaryntäykseen, ja heistä noin 30 000 pääsi Dawson Cityyn saakka.
Saapuminen Monet pettyivät saavuttuaan Klondikeen, kun ensimmäiset valtaajat "Klondiken kuninkaat" ja muut olivat vallanneet kulta-alueet, ja myöhemmin tulleet joutuivat raatamaan näiden eteen. Monet Chilkootin solan ylittäneistä joutuivat palaamaan takaisin. Ne jotka eivät löytäneet Klondikesta kultaa, joutuivat tekemään kovaa työtä 1–10 dollarin päiväpalkalla. Se oli ajan mittojen mukaan hyvä palkka, mutta sillä ei maksettu 1 200 dollarin hintaista matkaa Klondikeen. Klondikeen saapuneen oli yleensä rakennettava itselleen mökki ainakin alussa. Ikkunoina saatettiin käyttää viskipulloja, koska ikkunalasista oli huutava pula. Ensimmäisenä talvena oli ruoka- ja muu tarvikepula, ja ATC:n ja NATC:n kauppojen elintarvikkeet säännösteltiin. Moni kultaa löytämätön yritti pysytellä metsästyksellä hengissä. Silloinen paikallinen poliisipäällikkö Charles Constantine määräsi toimettomat lähtemään poisBoucht 1982, s. 11. Tällöin Dawsonissa oli 2 000 ja lähistön kaivoskuiluissa 4 000 kullankaivajaaBoucht 1982, s. 10. Muun muassa Jack London kärsi huonon ravinnon takia keripukista. "Dawsonin pyhimykseksi" sanottu jesuiittaisä William Judge auttoi Londonia ja monia muita sairastuneita.
Kullankaivuu thumb|right|300px|Bonanza, Yukon 1898. thumb|right|300px|Kaivoskuilu ja sivutunneli.