Hauki (Esox lucius) on sisä- ja rannikkovesissä elävä petokala, jota tavataan suurimmasta osasta pohjoista Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Se on elinvoimainen laji, jolla on laaja levinneisyysalue ja joka tulee toimeen monenlaisissa järvissä ja joissa sekä vähäsuolaisessa Itämeressä. Hauen vartalo on pitkulainen ja solakka, ja sen evät ovat peräpäässä. Hauen kyljet ovat vihreät, vatsa vaalea ja selkä tumma tai lähes musta. Kyljissä on 7–9 hailakankeltaista täpläriviä, ja punaruskeissa evissä on tummia läiskiä. Suurimmat naaraat saattavat painaa jopa 20 kg mutta äärimmäisen harvoin yli 25 kg. Hauki voi luonnossa saavuttaa jopa 30 vuoden iän.
Hauki on petona opportunisti, ja se syö käytännössä sitä kalaa, jota on parhaiten saatavilla. Se suosii runsaslukuisia lajeja sekä hitaita uimareita ja heikosti parveutuvia kaloja. Jos saatavilla ei ole tarpeeksi muita kalalajeja, hauki voi syödä myös lajikumppaneitaan. Kalojen lisäksi hauki saattaa pyydystää pieniä nisäkkäitä, vesilinnunpoikasia ja hyönteisiä, jotka ovat alle vuoden ikäisten yksilöiden pääravintoa. Hauki saalistaa valoisaan aikaan ja käyttää vaanimiseen esimerkiksi vesikasvillisuutta. Hauki kutee keväällä jäiden lähdön jälkeen. Se levittää mätinsä laajalle alueelle, ja poikaset kuoriutuvat kahdessa viikossa.
Ihminen on kalastanut haukea jo pitkään. Suomen lisäksi Venäjälläkin erityisen suosittu hauki on Suomen vapaa-ajankalastuksen toiseksi tärkein saaliskala heti ahvenen jälkeen kokonaissaaliin painolla mitattuna. Haukea on suosionsa vuoksi istutettu laajalti sen luontaisten elinalueiden ulkopuolelle; sitä pidetäänkin paikoin Pohjois-Amerikassa haitallisena vieraslajina. Täysikasvuisella hauella ei ihmisen lisäksi ole juurikaan luonnollisia vihollisia, ja se onkin ravintoketjunsa huippulaji.
Ulkonäkö ja koko Kuvaus pienoiskuva|vasen|Hauen luuranko National Museum of Natural Historyssa. pienoiskuva|Hauki lumella: kyljen täplät ja evien läikikkyys on selvästi nähtävissä. pienoiskuva|Kaksi erilaista hauen kylkikuviointia.
Hauki näyttää tehokkaalta petokalalta: pitkä, tasaisen solakka ja sukkulamainen vartalo, suuret silmät sekä vihreä keltapilkkuinen suojaväri. Krokotiilimaisen pitkät voimakkaat leuat kätkevät sisäänsä suuren kidan täynnä teräviä neulamaisia hampaita. Selkäevä ja peräevä ovat hauella petokaloille tyypillisesti lähellä pyrstöä, mikä voimakkaiden lihasten avustuksella mahdollistaa nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.Koli, s. 69.
Hauen noin seitsemänsataa hammasta kasvavat paitsi leukaluissa myös suuontelon luissa, kitalaessa ja kieliluussa; jopa kielessä ja kiduskaarissa on paljon hammasmaisia ulokkeita. Hauen hampaisto uusiutuu epäsäännöllisesti, eikä kaikissa hammastiloissa ole samanaikaisesti hammasta.
Hauelle tyypilliseen väritykseen kuuluvat vaihtelevan vihertävät keltakuvioiset kyljet, vaalea vatsa ja tumma selkä, mutta värien ja kuviointien muuntelu on suurta eri yksilöstä toiseen. Kalan väritykseen vaikuttavat myös elinolosuhteet ja ikä. Humuspitoisissa sameissa vesissä tavataan hauilta tummempaa, joskus lähes mustaa väritystä. Vastaavasti kirkkaissa vesissä voi esiintyä väritykseltään hyvinkin vaaleita haukia. Hauen tyypillinen kylkikuviointi on 7–9 riviä hailakankeltaisia täpliä tai viiruja, jotka toisinaan yhdistyvät raidoiksi. Varsinkin nuoremmilla yksilöillä on laikkujen sijaan keltaisia pystyjuovia, joka on ympäristön mukainen suojakuvio elämänsä aluksi vesikasveihin kiinnittyneille ja niiden suojissa lymyäville nuorille hauille. Juovat kehittyvät hauen kasvaessa täpläriveiksi.Lehtonen, s. 63. Läiskikästä kuviointia on kylkien lisäksi myös kalan kiduskansissa. Evät ovat punaruskeita ja varsinkin vanhemmilla yksiköillä tummaläiskäisiä. Hauen suojaväritys sopii hyvin vesikasvillisuuden suojissa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen. Väripoikkeamat ovat harvinaisia mutta eivät ennenkuulumattomia. Rannikkovesissä tavataan lähes mustia haukia, ja Ruotsista on löydetty myös puhtaan hopean värisiä haukia.
Hauen melko pienet suomut ovat tyypiltään pyörösuomuja. Kylkiviiva kulkee miltei suorana koko kyljen mitalta kiduskannesta pyrstön juureen saakka, ja sillä on 125–130 suomua. Kylkiviiva-aisti painanteita eli kylkiviivakanavia on hauella myös alaleuassa ja satunnaisesti kyljissä; hauen aisti onkin varsin herkkä. Sen sijaan sierainkuoppien hajuepiteelit eivät ole kovinkaan tarkat, mutta hauen näköaisti on hyvä.
Hauen silminnähtävä sukupuolidimorfinen piirre on kokoero, sillä naarashauet kasvavat koiraita suuremmiksi. Koiraan voi tunnistaa T-kirjaimen hahmoisesta sukuaukosta, joka taas naaraalla on pyöreä.
Koko ja ikä pienoiskuva|Nuori haukiyksilö. Hauen ikää on tutkittu suomuista, kiduskansista, hartian lukkoluista ja kuulokivielimistä. Varmimmin hauen iän saa määritettyä hartianlukkoluusta. Hauki voi saavuttaa luonnossa jopa 30 vuoden iän, mutta yli 7-vuotiaita yksilöitä on vain 40 prosentissa populaatioista. Naaraat elävät keskimäärin vanhemmiksi, kasvavat nopeammin ja ovat suurempia kuin koiraat.
Nuoret hauet kasvavat nopeasti, ja ensimmäisenä kesänään ne ovat jo 15 senttimetriä pitkiä. Yleensä kasvunopeus hidastuu mitä pohjoisemmaksi mennään. Ilmastovaikutus kuitenkin vähenee vanhemmilla yksilöillä.Harvey, s. 7. Hauet kasvavat koko ikänsä, jos ravintoa on tarjolla ja muut olosuhteet ovat sopivat. Suotuisissa oloissa hauki voi kasvaa jopa 20 senttimetriä vuodessa, normaalisti kasvuvauhti on 8–12 senttimetriä vuodessa. Vanhemmiten kasvu kuitenkin hidastuu, ja 15-vuotias hauki kasvaa enää muutamia senttimetrejä vuodessa. Iän lisäksi kasvua hidastavat myös huono ravintotilanne, kova kilpailu ja liian lämmin vesi.
Naarashauki voi kasvaa suotuisissa oloissa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi. Koiras voi kasvaa noin 135 senttimetriä pitkäksi. Naaraan keskimääräinen pituus on 55 ja koiraan 40 senttimetriä.
Suurimman pyydystetyn hauen todistaminen on vaikea tehtävä, sillä suosittuna urheilukalana siitä kerrotaan lukuisia kalatarinoita. Britanniassa suurin todistetusti pyydystetty hauki painoi 21,3 kilogrammaa. Suurin Suomessa luotettavasti dokumentoitu hauki on ollut 18,8-kiloinen verkoilla Iin Oijärvestä saatu yksilö. Kansainvälisen urheilukalastusjärjestön IGFA:n mukaan suurin koskaan pyydystetty hauki saatiin saaliiksi vuonna 1986 Grefeernjärvestä Saksassa. Sen paino oli 24,98 kiloa.Kojo, s. 36.
Levinneisyys Haukea tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on yksi harvoista makean veden lajeista, jota esiintyy sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa. Pohjois-Amerikassa haukea tavataan Labradorilta Alaskaan ja etelässä Pennsylvaniaan, Missouriin ja Nebraskaan asti. Euroopassa se puolestaan elää mantereen länsi- ja pohjoisosissa ja etelässä jopa Espanjassa saakka. Euroopasta se puuttuu vain Kuolan niemimaalta, jostain osista Norjaa, Pohjois-Atlantin ja Jäämeren saarilta sekä aivan eteläisimmästä Euroopasta. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu Aasiaan. Siellä sitä tavataan muun muassa Kaspianmeren ympäristössä, Balkašjärven ja Baikaljärven vesistössä sekä idässä Kamtšatkan niemimaalla asti.Raat, s. 17.Harvey, s. 3.
Haukea on myös istutettu useisiin maihin. Irlanti lasketaan yleensä luonnollisen levinneisyysalueen piiriin, mutta hauki tuotiin saarelle 1500-luvulla. Urheilukalastuksen takia haukea on istutettu myös esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa alueille, joissa sitä ei ole luonnollisesti elänyt.Harvey, s. 6. Euroopassa laji on viety Irlannin lisäksi Espanjaan, Italiaan ja Afrikassa Madagaskariin, Marokkoon, Tunisiaan ja Ugandaan. Ilmastosyiden takia hauki ei kuitenkaan ole muun muassa Madagaskarilla pärjännyt.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut hauen maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi. Yksilömäärää ei tiedetä, mutta sen oletetaan olevan suuri ja kannan koko vaikuttaa olevan vakaa. Lisäksi lajin elinvoimaisuuteen vaikuttavat laaja levinneisyysalue ja se, ettei siihen kohdistu erityisiä uhkia.
Vaikka levinneisyysalue onkin laaja ja laji kokonaisuutena elinvoimainen, monissa levinneisyysalueen maissa kanta on kapea. Hauen ydinaluetta ovat Suomi, Skandinavia, Baltian maat, Venäjä, Alaska ja osia Kanadasta. Näillä alueilla hauella on elinkelpo kanta käytännössä kaikissa vesistöissä.Kojo, s. 33. Monissa maissa, kuten Tšekissä, Slovakiassa, Kazakstanissa, Uzbekistanissa ja Turkmenistanissa, hauki esiintyy lähinnä yhdessä joessa ja korkeintaan muutamissa populaatioissa.Kojo, s. 34–35. Suomen ulkosaariston vielä 1970-luvulla vahvat haukikannat olivat taantuneet jo 1990-luvulle tultaessa kaikkialla etelärannikolla voimakkaasti, kuten on käynyt myös Ruotsin puolella. Tarkkaa syytä ilmiölle ei tunneta; syiksi on arveltu muun muassa Itämeren tilan heikkenemistä kutualustana ja hauenpoikasten suojapaikkoina toimivan rakkolevän dramaattista vähenemistä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hauen lisääntyminen ulkosaaristossa ei enää kunnolla onnistu. Tilanteen pientä kohenemista on kuitenkin paikoitellen ollut havaittavissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilta alkaen.
Elinympäristö pienoiskuva|Hauki viihtyy vesikasvillisuuden seassa.
Eräs hauen yleisyyden syy on sen vähäiset vaatimukset vesistön ja vedenlaadun suhteen. Se pystyy elämään monenlaisissa järvissä, niin matalavetisissä, happamissa kuin myös vähähappisissakin järvissä, ja virtaavissa vesissä, jopa melko voimakkaissa virroissa. Joissakin hauet kuitenkin pääsääntöisesti etsivät järvimäisiä olosuhteita eli runsaskasvisia sivu-uomia ja suvantopaikkoja. Koska hauki tulee toimeen helposti monenlaisissa ympäristöissä, sitä on helppo myös istuttaa uusille elinalueille.Harvey, s. 8.
Yleisimmillään hauet ovat keskiravinteisissa tai runsasravinteisen rajalla olevissa järvissä, ja ne viihtyvät erityisesti alle neljä metriä syvissä vesissä. Pienet hauet suosivat matalampaa vettä, mutta suurimmat, yli 40 senttimetriä pitkät hauet elävät usein lähempänä syvemmän veden reunaa. Vesikasvillisuuden merkitys on suuri, sillä sitä hauki käyttää saaliin vaanimiseen.Moyle, s. 223.
Vaikka hauki elääkin pohjoisen pallonpuoliskon viileissä vesissä, biomassa on suurimmillaan vesissä, joissa lämpötila on 19–21 astetta. Kasvunopeus kiihtyy selvästi, kun veden lämpötila ylittää 10 asteen rajan. Hauki sietää jopa 29,4-asteista vettä ja toisaalta 0,1-asteista vettä.
Hauki sietää hyvin happitason, happamuuden ja suolaisuuden vaihteluja. Hauki elää matalissa järvissä vielä, kun järven happitaso on 0,3 mg/l. Lajia on tavattu jopa vesistöstä, jonka happitaso oli 0,04 mg/l. Pääsääntöisesti hauet alkavat etsiä hapekkaampia ympäristöjä, kun happipitoisuus on alle 4 mg/l. Suurin osa hauista elää makeassa vedessä, mutta erityisesti Itämeressä sitä on tavattu lievästi suolaisissa vesissä. Eteläisellä Itämerellä hauen elinympäristön suolapitoisuus on noin 6 ppt, vajaa viidesosa valtamerten suolaisuudesta. Hauki pystyy elämään vielä vedessä, jonka suolapitoisuus on 10 ppt, mutta se ei lisäänny ympäristössä, jonka suolapitoisuus on yli 7 ppt.
Käyttäytyminen Ravinto ja saalistuskäyttäytyminen
Ravinto Hauki on petokala. Se siirtyy eläinplanktonista kalaravintoon jo varsin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä kesänään alle 10 senttimetrin mittaisena. Hauen poikaset syövät vielä vesikirppuja, hankajalkaisia ja hyönteisten toukkia. Jo noin viisisenttinen hauki saattaa syödä pikkukaloja, mutta selkärangattomat ovat pääasemassa, jos sopivan kokoista kalaravintoa ei ole saatavilla.Lehtonen, s. 66–67. Toisaalta vielä 10–15 senttimetrin mittaisetkin hauet syövät jonkin verran kookkaita hyönteistoukkia ja muita selkärangattomia.Koli, s. 72.