Hawker Hurricane oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien 1930-luvulla käyttöön ottama hävittäjälentokone. Se oli lukumääräisesti tärkein brittien hävittäjälentokone taistelussa Britanniasta 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940. Tuolloin RAF:illa oli käytössään 32 Hurricane-laivuetta ja 19 Supermarine Spitfire -laivuetta. 620 Hurricane- ja Spitfire-hävittäjälentokonetta torjui 3 500 saksalaisen pommitus- ja hävittäjälentokoneen uhan.
Brittiläinen hävittäjä-ässä (28 varmistettua pudotusta) James Harry ”Ginger” Lacey saavutti taistelussa Britanniasta 18 pudotusta Hurricanella. Lisäksi hänen ansiokseen luettiin Buckinghamin palatsia pommittaneen koneen alasampuminen.Toinen maailmansota 1–6, Osa 2 WSOY 1973. Marmaduke Pattle saavutti tyypillä 35 pudotusta. Archie McKellar, joka lensi sekä Hurricanella että Spitfirellä, saavutti Hurricanella lentäessään viisi pudotusta yhden päivän aikana.
Hurricanen suunnittelu ja käyttö Vielä vuonna 1933 uskottiin nopeiden pommikoneiden ratkaisevan tulevat sodat ja hävittäjien olevan kykenemättömiä estämään nopeiden ja korkealla lentävien pommikoneiden toimintaa.
Sydney Camm esitteli lokakuussa 1933 Hawker Furyn pohjalta tehdyn suunnitelman yksitasoisesta kiinteällä laskutelineellä varustetusta Fury Monoplanesta. Vuonna 1934 moottoriksi vaihdettiin tuhannen hevosvoiman Rolls-Royce PV12, joka sai myöhemmin nimen Merlin, ja laskuteline muutettiin sisäänvedettäväksi. Tässä vaiheessa suunnitelma oli saanut nimen Hawker High Speed Interceptor Monoplane. Britannian ilmailuministeriö tilasi prototyypin helmikuussa 1935.
Prototyypin K5083 ensilento tapahtui 6. marraskuuta 1935. Moottorissa oli vielä lastentauteja, mutta itse koneen rakenteeseen jouduttiin koelentojen perusteella tekemään vain muutama muutos. Se oli RAF:n ensimmäinen lentokone, jonka nopeus ylitti 300 mailia tunnissa – prototyyppi lensi 16 200 jalan (4 940 metrin) korkeudessa 315 mph (507 km/h).
Hurricane I pienoiskuva|Hawker Hurricane Mk.I Ilmailuministeriö antoi kesäkuussa 1936 koneelle nimen Hurricane. Hawker aloitti tuotantopiirustusten piirtämisen jo maaliskuussa 1936, vaikka tilauksesta ei ollutkaan varmuutta. 600 koneen tilaus saatiin kesäkuussa 1936 ja ensimmäisten koneiden valmistus alkoi jo saman kuukauden aikana. Hawkerin oma-aloitteista kolmen kuukauden varaslähtöä on myöhemmin kiitelty, sillä sen ansiosta RAF:lla oli ehkä 300-400 hävittäjää enemmän taistelun Englannista alkaessa.
Prototyyppi ja tuotantoon tullut Hurricane oli putkirakenteinen ja kankaalla verhottu. Ratkaisu oli kokometallista puolikuorirakenteista perinteisempi ja myös halvempi. Hawkerin tehtaalla ei 1930-luvulla ollut käytössä työvoimaa, joka ilman pitkää koulutusta olisi pystynyt kuorirakenteisen lentokoneen valmistukseen. Kankaalla verhottu rakenne oli metallipintaista herkempi esimerkiksi vihollisen osumista syntyville vaurioille, mutta oli myös helpompi korjata vastaavaan tekniikkaan jo tottuneelle huoltohenkilöstölle.
Suojaamattomat polttoainesäiliöt syttyivät helposti tuleen osumista, ja ne muutettiin myöhemmin itsestään tiivistyviksi. Hurricanen epämiellyttävimpiä suunnitteluvikoja oli se, että osuman saatuaan osa polttoainetankeista vuosi koneen ohjaamoon. Monet alas ammutut pilotit kärsivät kauhistuttavia palovammoja, jotka saivat kutsumanimen Hurricane Rash eli Hurricane-ihottuma.BBC Radio 4 – Hurricane Rash Vaikka Hawker oli kehittänyt hyvän kangaspäällysteen kiinnitys- ja saumausmenetelmän, ei rakenne ollut enää sopiva nopeuksille, joihin kone kykeni. Yksi luodinreikä saattoi aiheuttaa kangaspäällysteen kuoriutumisen pois. Kokometallisiivellä varustettu Hurricane lensi huhtikuussa 1939. Maaliskuusta 1940 lähtien valmistui vain metallisiipisiä Hurricaneja. Metallisiipiä alettiin vaihtaa myös vanhempiin koneisiin.
Yksinkertainen kangaspäällysteinen putkirakenne oli kuitenkin ollut pääsyy siihen, että kone otettiin sarjavalmistukseen vuonna 1936. Silloin oli vielä epävarmaa, saataisiinko kehittyneempi Supermarine Spitfire sarjatuotantoon. Spitfiren riskeinä olivat muun muassa kuorirakenteinen runko (monokokki) ja uusi moottori, jossa havaittiin kaasuttimesta johtuvia käyntihäiriöitä jyrkissä kaarroissa ja syöksyissä, joissa moottori saattoi sammua. Sama moottori oli tosin käytössä myös Hurricanessa. Esimerkiksi Messerschmitt Bf 109:n Daimler-Benz-moottorissa oli polttoaineen ruiskutus, johon koneen asento ei vaikuttanut.
Ensimmäisissä Hurricaneissa oli kiinteä kaksilapainen Watts-puupotkuri. Vuoden 1938 alussa ensimmäiseen sarjakoneeseen asennettiin Merlin II -moottori ja ejektoripakoputket. Elokuussa 1938 kokeiltiin kolmilapaista kaksiasentoista säätöpotkuria. Moottori ja pakoputket otettiin heti sarjatuotantoon. Ejektorit paransivat nopeutta 2 mailia tunnissa. Säätöpotkuri aiheutti aluksi ongelmia, ja se saatiin tuotantoon vasta tammikuussa 1939. Huolimatta 135 kg:n painonlisästä nousu 16 000 jalkaan (4 900 metriin) nopeutui minuutilla ja nopeus kasvoi 20 mailia tunnissa (32 km/h).
Keväällä 1939 Hurricaneihin alettiin asentaa ohjaajan selkäpanssareita ja luodinkestäviä tuulilaseja. Nousukykyä ja nopeutta saatiin lisää puulapaisella hydraulisäätöisellä Dowty Rotol -vakiokierrospotkurilla ja Merlin III -moottorilla.
Alkuperäisen ilmapuolustusstrategian mukaisesti Hurricane-laivueiden oli tarkoitus nopeus- ja korkeuseron avulla iskeä saksalaisten pommittajien ohjaamoon ylhäältä niiden ollessa vielä Manner-Euroopan yllä. Osumisen todennäköisyyttä pyrittiin parantamaan asentamalla Hurricanen siipiin kahdeksan .303 kaliiperin Browning-konekivääriä. Sitä pidettiin tuohon aikaan tavattoman voimakkaana aseistuksena. Aseet oli suunnattu aluksi suoraan eteenpäin, mutta taistelukokemuksen myötä alettiin suosia tulen keskitystä noin 120 jaardiin (110 metriin).
Käytännössä vaakahyökkäykset olivat paras taktiikka, eikä yksi hyökkäys konekivääreillä aina riittänyt pudotukseen saksalaiskoneiden lujan rakenteen vuoksi.Price, Alfred: Spitfire Mk I/II ässät 1939-41. Koala-kustannus, 2002. Pommikoneiden puolustautuminen oli myös ennakoitua kiivaampaa.
Hurricane oli toisen maailmansodan syttyessä suorituskyvyltään Messerschmitt Bf 109:ää huonompi. Hurricanea ei alun perin tarkoitettu kaartotaisteluihin, joihin se nyt joutui. Alle 6 000 metrin korkeudessa Hurricane pystyi liikehtimään paremmin kuin Me 109, ja se oli vakaa ampuma-alusta.Mike Spick – Luftwaffen hävittäjä-ässät, Koala-kustannus 1999 Koneen siivet olivat jäykät, mikä paransi aseiden tarkkuutta, koska rekyylin vaikutus väheni. Käytännössä olosuhteet ja lentäjän taktinen taito ratkaisivat tuloksen.
Usein esitetty väite, että Hurricanet olisi ohjattu pommikoneita vastaan Spitfire-koneiden taistellessa hävittäjiä vastaan, on perätön. Ensisijaisena tehtävänä konetyypistä riippumatta oli pommittamisen estäminen. Konetyyppien ominaisuudet erosivat toisistaan liikaa yhteistoiminnan ajoittamiseksi siten, että Spitfiren suorituskykyetua ei olisi hukattu.
Hurricane II pienoiskuva|Hawker Hurricane IIC Kesäkuussa 1940 yhteen koneeseen asennettiin 1 280 hv:n Merlin XX -moottori, jolloin syntyi Hurricane IIA Series 1. Series 2:ssa oli pidennetty ja vahvistettu runko. Hurricane IIB:ssä ja IIC:ssä oli pomminripustimet ja 12 konekivääriä tai neljä 20 millimetrin tykkiä. Hurricane IID oli tarkoitettu maataistelutehtäviin. Siinä oli parannettu panssarointi ja kaksi 40 millimetrin tykkiä. Britannia antoi aseapuna Neuvostoliitolle 2 952 Hurricanea pääosin vuosina 1941–1942. Nämä Neuvostoliittoon käytettyinä lähetetyt koneet olivat enimmäkseen mallia IIB ja IIC. Hurricanea käytettiin paljon Suomen vastaisella rintamalla. Neuvostoliittolaisen hävittäjä-ässä Boris Safonovin ehdotuksesta kahdeksan 7,7 millimetrin konekiväärin tilalle asennettiin kaksi 7,62 millimetrin ŠKAS-konekivääriä ja kaksi 20 millimetrin ŠVAK-konetykkiä.Geust, Carl-Fredrik – Keskinen, Kalevi – Niska, Klaus – Stenman, Kari: Red Stars in the Sky 1 – Punatähti taivaalla 1 – 1979 Tietoteos Ennen tätä kokeiltiin kahdesta 12,7 millimetrin konekivääristä koostunutta aseistusta.http://www.2gvsap.org/safonov.htm
Hurricane IV Malli III jäi suunnittelupöydälle. Hurricane IV oli maataistelukone, jossa oli 1 620 hevosvoiman Merlin 24- tai 27 -moottori ja aseistuksena 40 millimetrin tykit, pommeja tai raketteja.
Hurricane-koneita valmistettiin kaikkiaan 14 233 kappaletta. Viimeinen Hurricane valmistui syyskuussa 1944.
Hurricane rynnäkkötehtävissä Pohjois-Afrikassa Hurricane osoittautui erinomaiseksi lavetiksi raskaillekin aseille. Taistelun Britanniasta loputtua suuret määrät Hurricaneja lähetettiin brittien maajoukkojen tueksi. Kuljetuksissa olivat apuna amerikkalaisten lentotukialukset. Varustettuna 40 mm tykeillä Hurricanet hyökkäsivät Saksan ja Italian maajoukkoja vastaan ja tuhosivat erityisesti panssarivaunuja iskemällä niiden ohueen kansipanssariin. Pian saksalaiset saattoivat huomata voivansa liikkua vain öisin. Tällöin miehet eivät saaneet tarpeellista unta yön viileydessä ja päivän helteissä ei ollut mahdollista nukkua. Lisäksi huoltoliikenne oli mahdotonta päivisin ja kuorma-autojen menetykset kasvoivat. Kaiken seurauksena akselivaltojen huolto heikkeni entisestään.
Panssaroimattomat, herkällä nestejäähdytysmoottorilla varustetut Hurricanet kuitenkin kärsivät raskaita tappioita rynnäkkötehtävissä.
Välimeren satamissa ja merireiteillä Maltalta toimineet Hurricanet ja muut brittien koneet vainosivat akselivaltojen huoltokuljetuksia, jotka loppuivat pian kokonaan. Samoin akselivaltojen ilmasilta Italiasta Libyaan katkesi Hurricanejen verottaessa raskaasti saksalaisten kuljetuskoneita. Ranskassa miehittäjän rautatiekuljetukset kärsivät raskaita menetyksiä raketeilla aseistettujen Hurricanejen ja muiden rynnäkkökoneiden jatkuvien hyökkäysten seurauksena. Ranskan vastarintaliike välitti tietoja rautatiekuljetusten yksityiskohdista ja niitä käytettiin tehokkaasti hyväksi. pienoiskuva|Hurricane IIC hyökkää Burmassa siltaa vastaan toukokuussa 1944. Edellisen lentokoneen pommit räjähtävät kuvassa kohteessa. Kaakkois-Aasian ja varsinkin Burman rintamalla Hurricanet yrittivät tukea brittien, australialaisten ja uusiseelantilaisten maavoimien taistelua määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia japanilaisia joukkoja vastaan. Sodan loppuvaiheessa uusimman mallin Spitfiret kokeneine lentäjineen voittivat ilmaherruuden japanilaisten vanhentuneilta harvalukuisilta Mitsubishi A6M Reisen -hävittäjiltä. Sitten Hurricane IIC -hävittäjäpommittajat (1 280 hv, 4 × 20 mm tykkiä, 450 kg pommeja) kävivät japanilaisten huoltolinjojen kimppuun. Tärkeimpiä kohteita olivat kapearaiteiset rautatiet ja lukemattomat alueella välttämättömät sillat. Hurricanet tuhosivat myös paljon japanilaisten lentokoneita kentilleen. Eversti Orde Wingaten perustamilla erikoisjoukoilla eli chindit-sisseillä oli tärkeä osuus kohteiden löytämisessä. Ilmaherruus mahdollisti myös ilmapudotusten ja Airspeed Horsa -liitokoneiden käytön liittoutuneiden maavoimien huoltamiseen. Japanilaiset puolestaan jäivät vaille huoltoa. Sodan loputtua antautuneet keisarillisen armeijan sotilaat olivat pahoin nälkiintyneitä ja kärsivät sairauksista.
Toisin kuin usein kuvitellaan, Neuvostoliittoon Lend-Lease-sopimuksen nojalla toimitetut Hurricanet eivät toimineet rynnäkkötehtävissä sen enempää kuin muutkaan neuvostoliittolaiset hävittäjät. Hurricaneja käytettiin itärintamalla normaalisti hävittäjinä, ja ne osallistuivat rynnäköintiin tarpeen vaatiessa.
Eniten ilmavoittoja Hurricanella on saavuttanut Squadron Leader Marmaduke Thomas Pattle (80 ja 33 Squadron RAF). Hän saavutti 50 ilmavoitostaan 35 Hurricanella ja 15 Gloster Gladiatorilla. Hän saavutti kaikki voittonsa yhdeksän kuukauden aikana 1940–1941 Pohjois-Afrikan ja Kreikan taisteluissa.
Hurricane merellä