Isokihu (Stercorarius skua) on valtamerten lintu, jota tavataan Suomessa kerran tai muutaman kerran vuodessa. Lajin nimesi Morten Thrane Brünnich 1764.
Koko ja ulkonäkö Isokihu on tummanruskea merilintu. Sen pituus 50–58 cm, siipien kärkiväli 125–140 cm ja paino 1,2–1,6 kg. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi. pienoiskuva|left|200px|Isokihu lennossa. pienoiskuva|Isokihun munia.
Euroopan vanhin rengastettu isokihu on ollut 32 vuotta ja 10 kuukautta vanha brittiläinen lintu.
Levinneisyys Isokihun pesimäkanta rajoittuu Eurooppaan. Isokihua pesii Euroopassa 12 900 – 15 000 paria, joista 9 600 – 9 700 Isossa-Britanniassa. Lajia pesii myös Färsaarilla (1 000 – 2 000 paria), Islannissa (1 000 – 2 000 paria), Huippuvuorilla (1 000 – 1 100 paria), Norjassa (110–150 paria), Venäjällä (100–150 paria) ja Irlannissa (13–15 paria). Se talvehtii avomerellä Atlantilla lähellä päiväntasaajaa. Lajin kanta on elinvoimainen. Britannian kanta on runsastunut voimakkaasti, Färsaarten kanta puolestaan on taantunut. Suomessa isokihu on havaittu hyväksytysti vuoden 2023 loppuun mennessä 86 kertaa.
Elinympäristö Isokihu viihtyy merten rannoilla ja avomerellä. Harvoin sitä tavataan sisämaan järvillä.
Lisääntyminen Isokihut lisääntyvät yhdyskuntina saarten ylätasanteilla ja kallionseinämillä. Pesä on vain syvennys maassa. Naaras munii kaksi munaa, joita molemmat emot hautovat. Haudonta kestää 28–30 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti ja ovat lentokykyisiä 6–7-viikkoisina. Emot puolustavat pesäänsä ihmisiltä ja muilta vaaroilta nopeilla syöksyillä. Pesii ensimmäisen kerran vasta 7–8-vuotiaana.
Ravinto Isokihu syö kalaa, jota se hankkii usein ryöväämällä pienemmiltä merilinnuilta. Se tappaa ja syö myös lintuja, jopa merilokin kokoisia. Isokihun ravintoon kuuluvat myös linnunmunat ja , jopa saman lajin poikaset (kannibalismi).
Lähteet Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hong Kong.
Viitteet
Aiheesta muualla
Luokka:Kihut