Lapinlahden Linnut on helsinkiläinen vuonna 1983 perustettu teatteria ja musiikkia yhdistelevä kokoonpano. Se saavutti läpimurron heti esikoissinglellään ”Lipputangon nuppi” (1985) ja julkaisi vuosina 1985–2007 neljätoista studioalbumia. Yhtye oli suosionsa huipulla 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, jolloin se oli yksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä. Vuonna 1994 yhtye sijoittui Suomen singlelistan kärkeen kappaleellaan ”Köyhän taivas”. Vuosikymmenen lopulla suosio kääntyi laskuun, ja yhtyeen toiminta oli tauolla vuosina 2013–2022. Se lopetti toimintansa vuonna 2025.

Lapinlahden Lintujen alkuperäisjäsenet olivat Ylioppilasteatterin aktiiveja, jotka vuodenvaihteessa 1982–1983 perustivat katusoitto-orkesterin. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi ammattimuusikoita, ja jäsenistö on vaihdellut useasti. Yhtyeen tunnetuin kokoonpano toimi 1989–1990 ja siihen kuuluivat Timo Eränkö (saksofoni), Pekka Hedkrok (syntetisaattori), Matti Jaaranen (trumpetti), Mikko Kivinen (ukulele), Hannu Lemola (rummut), Tapio Liinoja, Veli-Pekka ”Puka” Oinonen (kitara), Heikki ”Hiski” Salomaa (banjo, bouzouki) ja Markku Toikka (saksofoni). Kaikki jäsenet myös lauloivat. Alkuvaiheessa yhtyeen tärkein säveltäjä oli pianisti ja perustajajäsen Ari ”Arvid” Kettunen. Myöhemmät kappaleet ovat lähinnä Pekka Hedkrokin säveltämiä. Sanoituksia kirjoittivat kaikki jäsenet.

Yhtyeen ensimmäiset kappaleet olivat pianovetoista rockia ja humoristisia kupletteja, joiden sanoitukset käsittelivät iloista elämää ja absurdia komiikkaa. 1980-luvun jälkipuoliskolla musiikki siirtyi kohti valtavirtaista poprockia, ja sanoitukset saivat henkilökohtaisempia ja synkempiä sävyjä. 1990-luvun alussa yhtye uudisti jälleen tyyliään ja alkoi esittää särökitaravoittoista rockia. Sanoitusten toistuvia teemoja ovat parisuhde ja seksi, elämässään epäonnistuneet miehet, yhteiskunnan epäkohdat, Helsingin elämänmeno ja omaelämäkerralliset tarinat.

Musiikkiesitysten ohella Lapinlahden Lintujen konsertteihin kuuluvat huumoripitoiset sketsit. Yhtye tunnetaan myös tekemistään radio-ohjelmista ja TV-sarjoista. Sketsisarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä (1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun, ja Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Kuudesti laukeava (1992) teki tunnetuksi sanonnan EVVK.

Historia

Perustaminen (1982–1983)

pienois|vasen|Elämäkerturi Jukka Lyytisen mukaan ”Lapinlahden Lintujen tarinan alku ja juuri, sydän ja sielu, on Vanhalla ylioppilastalolla”.Lyytinen 2003, s. 15. Kuva vuodelta 2005. 1980-luvun puoliväli oli suomalaisen rockin kiihkeintä aikaa. Dingon ja Yön kaltaiset yhtyeet olivat suosionsa huipulla, ja lisäksi perustettiin suuri joukko uusia kokoonpanoja.Lyytinen 2003, s. 9. Lapinlahden Lintujen perustajajäsenet tunsivat toisensa Helsingin opiskelijapiireistä.Lyytinen 2003, s. 15–17. He viettivät aikaa Vanhalla ylioppilastalolla, osallistuivat Ylioppilasteatterin toimintaanLyytinen 2003, s. 19–20. ja soittivat erilaisissa harrastelijayhtyeissä.Rossi 2023, s. 20–33, 38–43, 47–48. Vuosina 1978–1979 moni tuleva Lapinlahden Lintu oli mukana Teatteriseurue Maailmanpyörässä. Se toimi Ylioppilasteatterin sisällä ja esitti Timo Erängön käsikirjoittamia pienoisnäytelmiä, joissa oli mukana musiikkia. Lapinlahden Lintujen tapaan Maailmanpyörä oli lähinnä miehistä koostunut poikkitaiteellinen ryhmä.Rossi 2023, s. 33–34. Eränkö, Mikko Kivinen ja Markku Toikka soittivat myös punk-yhtyeessä Eino Isoviha ja Tampereen verkatehdas.Lyytinen 2003, s. 15, 24; Rossi 2023, s. 36.

Eränkö ja Heikki ”Hiski” Salomaa saivat 1980-luvun alussa kokemusta katusoittamisesta, tosin eri kokoonpanoissa. Loppuvuodesta 1982 he päättivät pianisti Ari ”Arvid” Kettusen kanssaRossi 2023, s. 46. perustaa katusoitto-orkesterin, johon kuuluisi useita soittajia ja laulajia.Lyytinen 2003, s. 16. Kolmikko pyysi yhtyeeseen Tapio Liinojaa ja Matti Jaarasta. Liinoja liittyi heti, mutta Jaaranen pystyi muiden sitoumusten vuoksi osallistumaan vasta seuraavan vuoden puolella.Rossi 2023, s. 49. Kettunen alkoi vuodenvaihteessa 1982–1983 sovittaa muiden jäsenten tekstejä lauluiksi. Ensimmäisiä kappaleita olivat ”Kyllä elämä on ihanaa”, ”Joka kesäyö pullo viiniä” ja ”Ilha dourada – kultainen saari”.Lyytinen 2003, s. 17. Varhaisissa konserteissaan yhtye esitti myös Kettusen aiemman yhtyeen U-Bahnin singleä ”Tuo lohkolämmitin on minun”.Lyytinen 2003, s. 19–20; Rossi 2023, s. 48.

Yhtyeen nimen Lapinlahden Linnut (puhekielessä ”Lapparit”) alkuosa viittasi Lapinlahden sairaalaan ja lintu vapauteen. Kettusen mukaan ”me tavallaan olimme niitä hulluja siinä lavalla, kun esiinnyimme niin erikoisesti”. Lyhyesti harkittiin myös nimeä Lapinlahden Laululinnut. Jäsenet eivät halunneet korostaa yhteyttä psykiatrisiin sairauksiin, joten haastatteluissa he väittivät nimen viittaavan Lapinlahdenkatuun, missä Tapio Liinoja asui kommuunissa 1980-luvun alussa.Rossi 2023, s. 48–49. Monet sanoituksista kirjoitettiin Lapinlahden kommuunissa, ja Kettunen sävelsi ne Ylioppilasteatterissa tai kotonaan.Lyytinen 2003, s. 20–22. Yhtyeen logon ja keltaista lintua esittävän tunnuskuvan piirsi Matti Jaaranen. Lintuhahmo perustui Erängön luonnokseen.Lyytinen 2003, s. 20.

Toiminnan vakiintuminen (1983–1988)

Katusoitto-orkesteri (1983–1984)

Lapinlahden Lintujen ensimmäinen virallinen konsertti järjestettiin Satakuntalaisessa Osakunnassa 17. helmikuuta 1983. Outi Popp oli haastatellut Kettusta U-Bahniin liittyen ja järjesti Lapinlahden Linnut Saton juhliin esiintyjäksi. Huumorimusiikkia ja sketsejä yhdistellyt esitys sai yleisöltä innostuneen vastaanoton.Lyytinen 2003, s. 17–20. Jaaranen oli mukana kolmannesta konsertista alkaen.Rossi 2023, s. 56. Soittimina käytettiin Kettusen pianon ohella erilaisia improvisoituja lyömäsoittimia, kuten lusikoita, haarukoita ja kansioita.Rossi 2023, s. 81.

Yhtye esiintyi Vanhalla ylioppilastalolla ensi kertaa 6. toukokuuta 1983. Tapahtuman nimi oli Ei oikotietä sankaruuteen. Popp oli mukana vierailevana laulajana. Tapahtuma oli menestys ja sitä saapui seuraamaan 500–600 ihmistä. Yhtye kuitenkin riitautui tapahtuman tuottaneen Ylioppilasteatterin kanssa, sillä Kettunen ja Liinoja olivat jättäneet Helsingin Sanomien lehti-ilmoituksesta pois tiedon tuottajasta ja nimenneet tapahtuman ”Lapinlahden Lintujen iltamiksi”. Jaarasen mukaan irtautuminen Ylioppilasteatterista olisi lopulta ollut joka tapauksessa välttämätöntä.Rossi 2023, s. 58–59.

Toukokuun lopussa yhtye alkoi esiintyä Kaivopihalla. Katusoittamiseen olisi periaatteessa tarvittu poliisin lupa, joten yhtye tulkitsi esiintyvänsä Vanhan ylioppilastalon portailla. Ylioppilaskunnan sihteeri Raisa Rauhamaa kirjoitti yhtyeelle muodollisen lupapaperin.Lyytinen 2003, s. 19–20; Rossi 2023, s. 59. Jäsenten pääasiallinen motiivi soittamiseen oli tienata rahaa, pitää hauskaa ja viihdyttää ohikulkijoita. Esiintymiset osoittautuivat suosituiksi ja yhtyeen maine kasvoi. Tyypillisenä päivänä kolikoita kertyi vajaan 2 000 markan edestä mutta viikonloppuisin jopa 3 000 markkaa.Lyytinen 2003, s. 22–23.

Syksyllä yhtyeeseen liittyivät näyttelijät Mikko Kivinen ja Markku Toikka. Kivisen mukaan toiminta oli ”silloin vielä semmoista harrastusta, hengailua”, ja moni muusikko vieraili yhtyeessä lyhyesti.Lyytinen 2003, s. 25. Eränkö värväsi Kivisen, koska tämä oli taitava näyttelijä ja osasi soittaa kontrabassoa.Rossi 2023, s. 61. Toikka otettiin vakituiseksi jäseneksi paukuttamaan matkalaukkua kuin lyömäsoitinta.Lyytinen 2003, s. 25–26. Toiminta muuttui aiempaa säännöllisemmäksi, ja loppuvuodesta 1983 yhtye teki ensimmäiset pitkät konserttimatkansa. Toistaiseksi suosio jäi pääkaupunkiseudun ulkopuolella vaatimattomaksi.Lyytinen 2003, s. 26, 48; Rossi 2023, s. 69–71, 106.

Myös Ilpo Kotanen ja Tapio Saariaho soittivat vuonna 1983 lyhyen aikaa Lapinlahden Linnuissa. Heistä ei kuitenkaan tullut virallisia jäseniä. Seuraavana vuonna yhtyeeseen liittyivät kosketinsoittaja Pekka Hedkrok ja rumpali Jan Noponen.Rossi 2023, s. 73. Molemmat olivat ammattimuusikoita, joilla oli taustaa progressiivisen rockin parissa. Heidän mukanaolonsa nosti yhtyeen osaamistasoa ja teki työskentelystä määrätietoisempaa.Lyytinen 2003, s. 29–32; Rossi 2023, s. 75–81. Noposen ehdotuksesta yhtye alkoi esimerkiksi vaatia sisäkeikoista entistä suurempia esiintymispalkkioita.Lyytinen 2003, s. 30.

Ensimmäiset albumit, radio-ohjelmat ja TV-esiintymiset (1985–1986)

Kesällä 1984 Lapinlahden Linnut esiintyi kadulla ja äänitti demonauhoituksia, joita jäsenet lähettivät levy-yhtiöihin. Kettunen tunsi M. A. Nummisen, joka oli kiinnostunut underground-musiikista. Numminen suositteli Lapinlahden Lintuja EMIn Suomen osaston tuotantopäällikkö Pedro Hietaselle, joka tarjosi yhtyeelle levytyssopimusta.Lyytinen 2003, s. 33; Rossi 2023, s. 81–86. Hietanen myös tuotti yhtyeen esikoisalbumin, joka äänitettiin tammikuussa 1985. Äänitystilanteessa Hietanen pyrki jäljittelemään katusoiton olosuhteita ja antoi yhtyeelle paljon taiteellista vapautta.Lyytinen 2003, s. 34, 37; Rossi 2023, s. 86–91. Vierailevat muusikot Jr. Simola ja Riku Mattila soittivat albumilla sähköbassoa ja -kitaraa.Rossi 2023, s. 87. Singlenä julkaistiin Kivisen laulama ”Lipputangon nuppi”, joka sai runsaasti radiosoittoa ja nosti Lapinlahden Linnut yleiseen tietoisuuteen.Rossi 2023, s. 91–94. Kriitikoilta albumi sai enimmäkseen myönteistä palautetta.Rossi 2023, s. 94–95. Jotkut vanhoista ihailijoista kuitenkin katsoivat, että yhtye oli vesittynyt, kun se alkoi levyttää isolle levy-yhtiölle.Lyytinen 2003, s. 34.

Huhtikuussa 1985 Ylen TV1 esitti otteita Lapinlahden Lintujen konserteista ja haastatteli sen jäseniä.Lyytinen 2003, s. 42–44. Menestyksen siivittämänä yhtye alkoi tehdä kokonaisia konserttikiertueita, ja kesällä 1985 se esiintyi Ruisrockin päälavalla.Rossi 2023, s. 98–107. Noponen tarjosi vastaperustetulle Radio Citylle Lapinlahden Lintujen tekemää viihdeohjelmaa. Keväällä ja kesällä 1985 esitetty Radio Top One koostui kuunnelmasketseistä ja yhtyeen omasta musiikista. Seuraavana vuonna ohjelma sai jatko-osan Kahdentoista lyönnit, mutta yhtye joutui luopumaan radio-ohjelmista, koska niiden tekemiseen ei keikkakiireiden vuoksi riittänyt aikaa.Rossi 2023, s. 96–97.

Lapinlahden Lintujen toinen albumi Jep äänitettiin alkuvuodesta 1986. Esikoisalbumista poiketen sen äänimaailmaa hiottiin studiossa huolella, ja musiikkiin tuli vaikutteita sekä valtavirran popista että taiderockista. Kappaleista aiempaa suurempi osa oli Hedkrokin säveltämiä. Kitaraa albumilla soitti Pekka Rechardt, joka myöhemmin liittyi yhtyeen vakinaiseksi jäseneksi. Studiobasistina jatkoi Jr. Simola.Rossi 2023, s. 110–111, 257–261. Tyylimuutos sai kriitikoilta kielteisen vastaanoton, mutta myyntilukujen puolesta albumi menestyi edeltäjäänsä paremmin. Vastineessaan yhtye korosti haluaan uudistua musiikillisesti ja tehdä vakavia kappaleita.Lyytinen 2003, s. 38–40; Rossi 2023, s. 107–112.

Kasvava suosio näkyi yhä aktiivisemmassa konsertoinnissa. Noponen oli jo aiemmissa yhteissään väsynyt kiertue-elämään ja erosi Lapinlahden Linnuista.Lyytinen 2003, s. 48–49; Rossi 2023, s. 112–115. Keväällä 1986 hänen tilalleen pestattiin Hannu Lemola. Uusi kokoonpano esiintyi vappupäivänä 1986 TV2:n Hittimittari-ohjelmassa.Rossi 2023, s. 115–122. Lapinlahden Linnuilla oli myös muita TV-esiintymisiä, ja Yleisradio tarjosi yhtyeelle mahdollisuutta oman viihdeohjelman tekoon. Sitä varten taltioitiin konsertti, ja studiossa kuvattiin sketsejä musiikkinumeroiden välissä esitettäväksi. Kyllä elämä on ihanaa esitettiin 25. tammikuuta 1987 TV2:lla ja kasvatti yhtyeen suosiota entisestään, mutta jäsenet olivat tyytymättömiä sekä Yleisradion konserttitaltiointiin että omiin sketseihinsä.Rossi 2023, s. 122–125.

Kasvava suosio ja Kettusen lähtö (1987–1988)