thumb|Axel Oxenstiernan muotokuva vuodelta 1635, kopio Michiel Janszoon van Miereveldin työstä.
Axel Oxenstierna af Södermöre (16. kesäkuuta 1583 Fånön tila, Löts, Enköping, Uplanti – 28. elokuuta 1654 Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, valtaneuvos ja valtakunnankansleri kuningas Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Kristiinan aikana ja Ruotsin historian merkittävimpiä valtiomiehiä.Karonen, Petri;
Hänestä tuli valtaneuvoston jäsen vuonna 1609 ja hänet nimitettiin valtakunnankansleriksi vuonna 1612; käytännössä hänestä tuli maan hallitsija vuonna 1632, sillä kuningatar Kristiina oli tuolloin alle 10-vuotias. Oxenstiernaa pidetään Ruotsin valtionhallinnon luojana: hän perusti virastoja ja edisti niiden välistä yhteistyötä sekä jakoi maan suunnilleen samankokoisiin lääneihin, joiden vakiintuneet rajat ovat suurelta osin säilyneet nykypäivään saakka.
Suku ja koulutus Axel Oxenstierna kuului merkittävään ja vanhaan Oxenstiernan ylhäisaateliseen sukuun. Hänen vanhempansa olivat vapaaherra, valtaneuvos Gustaf Gabrielsson Oxenstierna (1551–1597) ja Barbro Axelsdotter Bielke (1556–1624), hänen nuorempi veljensä oli valtakunnandrotsi Gabriel Gustafsson Oxenstierna (1587–1640). Hän oli vanhin yhdeksästä sisaruksesta.
Kuten niin monet muutkin aikansa aateliset, heistä tuli riippuvaisia kruunun palveluksesta ja sen tarjoamista tuloista. Suku oli tiiviissä yhteydessä toisiinsa ja osoitti huomattavaa kykyä selviytyä 1500-luvun loppupuolen poliittisista kriiseistä. Jotkut olivat olleet Juhana III:n palveluksessa, toiset Kaarle-herttuan palveluksessa, ja Axelin isä Gustaf Gabrielsson Oxenstierna tuli myöhemmin välittäjäksi herttuan ja valtaneuvoston välisessä sovinnossa. Hänen isänsä sai Juhana III:lta syyskuussa 1584 vaativan tehtävän toimia Revalin eli Tallinnan linnan päällikkönä, joka oli yksi Ruotsin tärkeimmistä etuvartioista Moskovan Venäjää vastaan. Tuolloin yksivuotias Axel seurasi isäänsä Tallinnaan ja vietti neljä vuotta lapsuudestaan kaupungissa.
Vuonna 1588 Gustaf Oxenstierna palasi kotiinsa Fånöhön, Mälaren-järven rannalle Ekolsundsvikeniin. Täällä Axel varttui sisarusparven kanssa, joka kasvoi lähes vuosittain. Kun hän oli kahdeksanvuotias, koti siirrettiin vuonna 1592 Fiholmin kartanoon Södermanlandiin, mihin perustettiin lapsille koulu. Isän kuoltua vuonna 1597 tämän nuorin veli Johan Oxenstierna toimi veljenpoikiensa holhoojana.
Noin vuonna 1600 useita heistä lähetettiin pitkille ulkomaanmatkoille myös tarkoituksena pitää heidät poissa valtakunnan sisäisistä valtakamppailuista, jolloin Kaarle-herttua sopi vastustajiensa kanssa valtaneuvoston aristokratian sisällä. Oxenstiernat eivät itse olleet mukana, mutta heillä oli sukulaisia ja ystäviä pakenevien joukossa, ja äiti Barbro Bielke piti yllä suhteita sukulaisiinsa Klas Bielkeen ja Hogenskild Bielkeen.
Vuonna 1599 Axel lähti ulkomaanmatkalle yhdessä veljiensä Kristerin ja Gabrielin kanssa, Kristerin oli kuitenkin palattava pian kotiin. He opiskelivat kuten niin monet muutkin ruotsalaiset Rostockin yliopistossa ja myöhemmin Wittenbergin yliopistossa ja Jenan yliopistossa. Heidän ohjaajanaan toimi Jonas Rothovius ja toisinaan tämän veli Isaacus Rothovius, molemmat myöhemmin johtavia kirkonmiehiä. Opinnot olivat teologisia ja klassisesti suuntautuneita, ja Oxenstierna hankki huomattavan latinan kielen taidon. Hän omistautui myös historialle ja politiikalle, mikä kiinnostus näkyy myös hänen kirjaostoistaan. Opinnot päättyivät kiertueeseen Saksan keisarikunnassa.
Kruunun virkamies pienoiskuva|Axel Oxenstierna af Södermöre, Jacob Heinrich Elbfas, 1626. Palattuaan Ruotsiin vuonna 1603 Oxenstierna nimitettiin Kaarle IX:n kamarijunkkariksi. Ajat olivat muuttuneet siitä, kun hän lähti Ruotsista. Herttuan voitto ja Linköpingin verilöyly vuonna 1600 olivat ratkaisseet suuren taistelun Kaarle-herttuan ja ylhäisaateliston välillä. Kun Axel Oxenstierna vannoi uskollisuudenvalan Kaarlelle, kuninkaallisessa neuvostossa istui täysin eri herrasmiespiiri kuin se, johon isä Gustaf Oxenstierna oli aikoinaan kuulunut.
Axel Oxenstierna oli 28-vuotias valtaneuvos, kun Kustaa II Aadolf nousi 17-vuotiaana valtaistuimelle vuonna 1611. Kustaa II Aadolf nimitti Oxenstiernan valtakunnankansleriksi. He olivat läheisiä ystäviä ja yhteistyökumppaneita ja tekivät yhdessä useita tärkeitä uudistuksia, jotka nostivat Ruotsin suurvallaksi.
Hän laati vuoden 1617 valtiopäiväjärjestyksen (riksdagsordning), joka vakiinnutti valtiopäivien perustuslaillisen aseman; hän valmisteli vuoden 1619 kaupunkien kehittämistä koskevan asetuksen; hän toteutti paikallishallinnon uudistuksen vuonna 1623; ja hän antoi vuonna 1626 kanslia-asetuksen, joka järjesti kyseisen viraston toiminnan. Hän vastasi pääosin Tukholman Ritarihuoneen rakennuttamisesta sekä Ritarihuonejärjestyksestä (riddarhusordning, 1626), jossa aateli jaettiin kolmeen luokkaan ja määriteltiin kunkin luokan jäsenet. Diplomaattina hän hoiti lukuisia merkittäviä neuvotteluja, joihin kuuluivat muun muassa Knäredin rauha (Tanskan kanssa, 1613), Ogran aselepo (Puolan kanssa, 1622) sekä Tanskan kanssa käydyt neuvottelut Sjöarydissa (1624).
Kun Kustaa siirsi Puolaa vastaan käymänsä sodan Preussiin vuonna 1626, Oxenstierna kutsuttiin paikalle ja nimitettiin kenraalikuvernööriksi; juuri hän neuvotteli Puolan kanssa edullisen Altmarkin aselevon vuonna 1629. Marraskuussa 1631 kuningas kutsui hänet Saksaan.
Oxenstierna oli luonteeltaan kuningasta tasapainottava, harkitseva ja jarruttava, kun kuningas itse oli kiihkeä ja kuumaverinen. Niinpä Oxenstierna oli haluton hyökkäyssotiin, joita kuningas usein suunnitteli. Oxenstierna korosti valtiopäivien merkitystä kuninkaanvallan rinnalla. Siitä huolimatta hän oli monarkisti, joka kannatti vahvaa kuningasvaltaa.
Valtakunnankansleri ja valtakunnan hallitsija Kustaa II Aadolfin kaaduttua Lützenin taistelussa vuonna 1632 otti Oxenstierna kolmikymmenvuotisen sodan johdon itselleen, kruununperillinen ja seuraaja valtaistuimelle Kristiina oli vain 6-vuotias. Muutenkin Oxenstierna oli kuningatar Kristiinan kauden alkupuolella käytännössä Ruotsin hallitsija. Vuonna 1634 Oxenstierna ajoi läpi hallitusmuotouudistuksen, joka määritteli käytännössä hänet itsensä holhoojahallitsijaksi Kristiinan alaikäisyyden ajaksi ja jonka vaikutus oli hallintoa modernisoiva.
Säilyttäen itsellään suuren osan kuninkaan vallasta ja arvovallasta hän neuvotteli vaaliruhtinaiden kanssa tasavertaisena, ja esillä oli ajatus hänen valitsemisestaan Mainzin vaaliruhtinaaksi. Heilbronnin liiton (1633) puitteissa hän loi Kustaa Aadolfin suunnitteleman kaltaisen protestanttisten säätyjen liittouman (corpus evangelicorum) ja toimi itse sen johdossa, mutta ei onnistunut saamaan Pohjois-Saksan ruhtinaita liittymään siihen. Nördlingenin taistelun katastrofi (1634) murskasi hänen toiveensa Ruotsin liittolaisten uskollisuuden säilyttämisestä, ja monet heistä solmivat rauhan Prahassa vuonna 1635. Puola-Liettuan kanssa solmitun aselevon jatkaminen varmistettiin Oxenstiernan suureksi harmiksi ainoastaan uhraamalla tullitulot, joita ruotsalaiset olivat kantaneet Preussin satamissa vuodesta 1627 lähtien. Valtavien taloudellisten ja sotilaallisten vaikeuksien keskellä hän oli jonkin aikaa käytännössä palkkansa saamista odottavien ja kapinointiin taipuvaisten joukkojensa vankina.
Hän epäröi pitkään sen välillä, hankkisiko hän rauhan parhailla mahdollisilla ehdoilla vai hyväksyisikö hän liiton Ranskan kanssa ja sodan jatkumisen määrittelemättömän ajan; vasta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Ferdinand III:n taipumattomuus pakotti hänet valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon. Tästä lähtien hän ajoi voimakkaimmin sodan jatkamista, kunnes rauha voitaisiin solmia todella suotuisin ehdoin. Hänen poliittiset vastustajansa kotimaassa syyttivät häntä sodan pitkittämisestä omien etujensa vuoksi, mutta Westfalenin rauhassa (1648) Ruotsille saavutetut ehdot oikeuttivat hänen peräänantamattomuutensa. Samaan aikaan hän oli käynnistänyt yllätyshyökkäyksen Tanskaa vastaan vuonna 1643; hyökkäyksen moraalisuus oli kyseenalaista, mutta Brömsebron rauhassa (1645) hän kykeni sanelemaan ehdot, jotka pyyhkivät pois Knäredin rauhassa vuonna 1613 koetut nöyryytykset. pienoiskuva|Valtakunnankansleri, kreivi Axel Oxenstierna af Södermöre, David Beck 1647–1651. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana Oxenstierna kykeni selvittämään vaikeat ongelmat, joita olivat Ruotsin heikko taloudellinen tilanne, lisääntyneet vaikeudet säilyttää liittolaisuus saksalaisten protestanttien kanssa, Ranskan sekaantuminen sotaan ja ristiriidat oman sodanjohdon kanssa. Vuonna 1648 solmittu Westfalenin rauha sinetöi Ruotsin suurvalta-aseman.
Kanslerina Oxenstierna kuului siihen viiden hengen holhoojahallitukseen, jonka tehtävänä oli johtaa Ruotsia Kristiinan alaikäisyyden aikana; hän myös laati (todennäköisesti Kustaa Aadolfin hyväksynnällä) vuoden 1634 valtiopäivillä hyväksytyn hallitusmuodon. Vasta palattuaan Ruotsiin vuonna 1636 hän osallistui hallituksen toimintaan, mutta seuraavien noin kahdeksan vuoden ajan hän oli maan todellinen hallitsija.
Kuningatar Kristiinan ja Oxenstiernan välit olivat alkaneet heiketä kuningattaren epäiltyä Oxenstiernan käyttävän hyväkseen hänen ikäänsä ja sukupuoltaan. Tultuaan täysi-ikäiseksi vuonna 1644 Kristiina aloitti Oxenstiernaa vastaan suunnatut operaatiot. Oxenstierna ei monarkistina voinut asettua Kristiinaa vastaan, eikä hänen valtansa enää noussut aiempiin mittoihin, vaikka avoin konflikti kuningattaren kanssa saatiinkin soviteltua.
Kristiina näki hänessä sellaisen aateliston johtajan, joka pyrki rajoittamaan kruunun valtaa ja ehkä jopa perustamaan tasavallan. Toiset taas vierastivat häntä aateliston etuoikeuksien ja talonpoikien vapauksia loukkaavien aatelistoetujen puolustajana, vaikka hän itse kehottikin toistuvasti kollegoitaan maltillisuuteen näissä kysymyksissä. Hän joutui kohtaamaan hovissa toimivan vihamielisen ryhmittymän juonittelua ja ajautui ristiriitoihin Kristiinan kanssa ulko- ja kirkkopolitiikassa, kruununperimyskysymyksessä sekä kuningattaren luopumisaikeiden vuoksi. Vuoden 1650 jälkeen suhteet kuitenkin paranivat, ja kuollessaan vuonna 1654 hänellä oli asemassaan yhtä vankka jalansija kuin koskaan aiemmin urallaan. pienoiskuva|295x295px|Jäderin kirkko. Lentäväksi lauseeksi ovat muodostuneet Oxenstiernan sanat: ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: ”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.” Tällä hän halusi rohkaista poikaansa Johan Oxenstiernaa, joka edusti Ruotsia kolmikymmenvuotisen sodan päättäneissä rauhanneuvotteluissa ja epäili omia kykyjään kokeneiden valtiomiesten ja diplomaattien seurassa. Jälkipolvi kuitenkin on kuullut lausahduksessa vanhan valtioviisaan pettyneen huokauksen.
Viisas, tyyni, rohkea ja ahkera, neuvotteluissa kiireetön ja terävän huumorintajuinen Oxenstierna koki valtion palvelemisen yhtä lailla mieluisaksi kuin velvollisuudekseen. Vaikka hän ei koskaan unohtanut säätynsä etuja, voidaan perustellusti sanoa, että hänen tinkimätön isänmaallisuutensa yleensä kohosi niiden yläpuolelle. pienoiskuva|Fiholmin linna. Vuonna 1645 hänet korotettiin kreivilliseen Oxenstierna af Södermöre arvoon.
Axel Oxenstiernan hauta on Jäderin kirkossa Eskilstunassa. Hän rakennutti 1640-luvulla lähistölle barokkityylisen Fiholmin linnan, jota suunnitteli arkkitehti Simon de la Vallée.
Omaisuus Oxenstierna sai vuonna 1621 Kustaa II Adolfilta kruununläänityksenä Lounais-Suomessa sijaitsevan Kemiönsaaren eli Kemiön vapaaherrakunnan. Samalla kuningas myönsi oikeuden perustaa alueelle kaupungin. Kaupunkia ei kuitenkaan koskaan perustettu.
Oxenstiernalla oli hallussaan suuria tiloja ja monia kartanoita. Hän omisti elämänsä aikana palatseja mm. Viron Otepäässä, Latviassa Burtniekissä, Ropažissa ja Valmierassa, Suomessa Nousiaisten Nyynäisissä ja Oxenstiernan palatsin Tukholmassa. Kartanoista tärkein oli Tidön linna Västmanlandissa.