Johann Sebastian Bachin säveltämä urkumusiikki on enimmäkseen sävelletty Weimarissa, ennen säveltäjän muuttoa Cötheniin vuonna 1717. Tänä aikana Bach sävelsi lukuisia toccata ja fuuga -pareja ja Orgelbüchleinin (pieni urkukirja), joka on kesken jäänyt, koraalimelodioiden eri käsittelytekniikoita esittelevä lyhyiden koraalipreludien kokoelma. Weimarin kauden jälkeisistä urkuteoksista merkittävin oli Clavier-Übung III vuonna 1739.

Bachin urkumusiikin luonteesta

Bachin musiikin 1800-luvun loppupuolella tapahtuneen uuden tulemisen jälkeen hänen urkuteoksensa ovat olleet urkumusiikin keskeisintä ydintä. Bachin urkumusiikki kuuluu itseoikeutetusti kaikkien urkureiden opintoihin, monet taitavimmista urkureista ovat levyttäneet Bachin koko urkumusiikkituotannon, ja Bachin urkuteoksia on useimmiten urkukonserttien ohjelmassa (jollei konsertilla ole jokin erityisteema, kuten romantiikan ajan tai jonkun yksittäisen muun säveltäjän urkumusiikki). Useat Bachia myöhemmät urkusäveltäjät ovat säveltäneet eräitä teoksiaan Bachin kunniaksi, jopa tämän tyyliä omalla tavallaan mukaillen. Maailman luultavasti tunnetuin urkuteos on Bachin Toccata ja fuuga d-molli, BWV 565. Useimpien urkumusiikkiin tarkemmin perehtymättömienkin kuulijoiden mielestä Bachin urkumusiikki kuulostanee "juuri sellaiselta kuin urkumusiikin tulee kuulostaa", mikä kertoo sekä hänen musiikkinsa universaalista luonteesta että sen asemasta ja yleisyydestä soitetussa urkumusiikissa.

Bachin urkumusiikille tunnusomaista on mm. virtuoosinen, tasaveroinen sormioiden ja jalkion käyttö. Monet teoksista vaativat erittäin hyvää soittotaitoa. Tämä koskee luonnollisesti ns. vapaamuotoisia, näyttäviä teoksia kuten toccatoja ja fuugia. Silti myös esimerkiksi triosonaatit uruille ovat näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta vaativia esitettäviä: vaikka ne ovat vain kolmiäänisiä, niin kummallakin kädellä on soitettava omaa itsenäistä melodiakulkuaan ja jaloilla saman veroisesti kolmatta, joten urkurin on ikään kuin toimittava keskittyneesti kolmena soittajana yhtä aikaa (vertaa orkesterilla soitettuun triosonaattiin, jossa kullekin kolmelle stemmalle on oma instrumentti ja sen soittaja). Toisaalta kanttorinuransa luonteen mukaisesti Bach sävelsi myös runsaasti harmonisesti ja melodiallisesti taitavaa koraalimusiikkia, joka keskittyy vähemmän virtuoosisuuteen ja enemmän henkistyneeseen sanomaan ja samalla käytännölliseen jumalanpalveluskäyttöön.

Urkuteosten vaikutteista

Bachin aikana oli tavallista, että säveltäjät saivat vaikutteita toistensa tyyleistä ja jopa lainasivat ja sovittivat toistensa teoksia. Bachinkin urkumusiikki on saanut vaikutteita sekä saksalaisesta (erityisesti pohjoissaksalaisesta) että italialaisesta musiikista. Varsinkin jälkimmäisestä suunnasta tulleiden vaikutteiden ajoitus ja siten sen arviointi, miten ne ovat vaikuttaneet Bachin oman sävelkielen muotoutumiseen, on epävarmaa. Bach kuitenkin sovitti mm. uruille ja cembalolle ainakin Giovanni Legrenzin, Arcangelo Corellin, Tomaso Albinonin, Girolamo Frescobaldin ja erityisesti Antonio Vivaldin musiikkia. Lisäksi myös ranskalainen musiikki vaikutti hänen urkusävellykseensä, kuten Nicolas de Grignyn ja Charles Dieupartin teokset.

Urkuteosten jaottelu

Bachin urkuteokset jaetaan yleensä koraalipohjaisiin ja vapaisiin sävellyksiin. Näihin kahteen pääryhmään kuuluu lukumääräisesti suunnilleen saman verran teoksia. Molempiin ryhmiin kuuluvia sävellyksiä voitiin käyttää sekä liturgisena tai muutoin jumalanpalvelusmusiikkina että konserttimusiikkina jumalanpalvelusten ulkopuolella kirkoissa tai hoveissa.

Koraalipohjaiset teokset

thumb|300px|Clavier-Übung III:n kansilehti.

Bachilta säilyneitä koraalikokoelmia on neljä: Orgel-Büchlein, Clavier-Übung III, Schübler-koraalit ja Leipzigin koraalit. Niissä on yhteensä noin 90 koraalia. Sen lisäksi on kuutisenkymmentä kokoelmiin kuulumatonta tai ns. Kirnbergerin tai Yalen kokoelmiin kuuluvaa koraalia.

Orgel-Büchlein on kokoelmista ensimmäinen, sävelletty pääasiassa ilmeisesti noin vuosina 1713–1716. Sen piti sisältää 164 kirkkovuoden mukaisesti tarvittavaa sekä kristillisen elämän eri puolia käsittelevää koraalia. Bach sai niistä valmiiksi ainoastaan 46. Teoksen koraalit ovat monipuolisesti vaihtelevia, useat melko lyhyitä (noin 20 tahtia), ja ne esittelevät sävelkielen ja urkujen ilmaisukeinoja. Kokoelman ainakin yhdeksi käyttötarkoitukseksi on arveltu koraalisoiton ja -säveltämisen opettamista. Kokoelman diminutiivinen nimi ('Urkukirjanen') viitannee lähinnä käsikirjoituksen pieneen sivukokoon.

Laajempia koraalityyppejä sisältää myöhempi kokoelma Clavier-Übung III, joka on vuodelta 1739. Kokoelmaan liittyy paljon Pyhään kolminaisuuteen viittaavaa symboliikkaa. Se sisältää preludin ja fuugan, neljä vain sormioilla soitettavaa duettoa ja 21 koraalia, eli yhteensä 27 kappaletta (3 x 3 x 3). Useista koraaleista on kaksi versiota: laajempi, sekä sormiolla että jalkiolla soitettava, ja suppeampi, pelkästään sormiolla soitettava. Näiden kahden version uskotaan viittaavan Lutherin kahteen katekismukseen (Iso ja Vähä katekismus). Joistakin koraaleista on kolmaskin versio. Useiden koraaleiden pohjana ovat gregoriaaniset sävelmät. Teoksiin sisältyy myös muuta kuin kolminaisuussymboliikkaa, kuten kymmenestä käskystä kertovassa koraalissa teeman esiintyminen fuugamuodossa kymmenen kertaa. Kokoelman koraalien aiheet sekä kokonaisuuden rakenne liittyvät vahvasti luterilaisen messun sisältöön.

Schübler-koraaleita on vain kuusi, jokainen eri sävellajissa, ja ainakin viisi niistä on Bachin tekemiä omien kantaattiensa koraalisävelmien sovituksia uruille; kuudes lienee alkuperäinen uruille sävelletty teos. Kokoelman nimi tulee niiden painajasta ja julkaisijasta 1748–1749. Koraalit ovat rakenteeltaan uudentyyppisiä verrattuna aiempiin kokoelmiin.

Leipzigin koraalit ovat Bachin keräämiä ja korjailemia versioita Weimarin ajan koraaleista. Niitä on 17 ja lisäksi yksi keskeneräinen, mahdollisesti Bachin sokeuduttua hänen sanelemansa, koska käsiala ei ole hänen omaansa. Leipzigin koraalit ovat muodoltaan laajinta tyyppiä. Samasta koraalimelodiasta tehdyt eri sävellykset on järjestetty peräkkäin. Kokoelmalla ei ole muutoin erityistä yhdistävää tekijää.

Vapaat teokset

Preludit/Toccatat/Fantasiat ja fuugat

Nimillä preludi, toccata ja fantasia ei Bachin teoksissa ole mitään toisistaan poikkeavaa tarkoitusta, vaan jokaisesta voitaisiin yhtä hyvin käyttää jotakin muuta näistä nimistä. Vaihtelu saattaa johtua siitä, että eri ei-alkuperäisissä lähteissä on käytetty eri nimiä sattumanvaraisesti. Seuraavassa käytetään kaikista näistä nimitystä toccata.

Useimmat toccatat esiintyvät Bachin teosluetteloissa pareina saman sävellajin fuugien kanssa. Bachin omissa käsikirjoituksissa näitä pareja ei kuitenkaan ole kovinkaan monta, vaan toccatat ja fuugat lienevät yleensä olleet erillisinä sävellyksinä. Monista on myös periytynyt nykypäiviin useita versioita, jotka voivat olla eri sävellajeissakin, ja siksi pareiksi yhdistämisen perusteet ovat epävarmoja.

Lisäksi teosten keskinäinen ajoitus on ollut vaikeaa. Suurimman osan uskotaan olevan peräisin melko varhaiselta ajalta, mutta Bach sävelsi toccatoja ja fuugia myöhemminkin, myös viimeisessä toimessaan Leipzigissa. Autenttisten lähteiden puuttuessa ajoitusta on pyritty tekemään teosten tyylin ja rakenteen perusteella. Joissakin toccatoissa näkyy leikittelevä pohjoissaksalainen perinne (mm. Buxtehuden vapaan tyylin vaikutus), jonka kanssa Bach oli eniten tekemisissä uransa alkupuolella. Toiset taas ovat ankarammin muotovaatimuksia noudattavia, mikä lienee italialaisen tyylin vaikutusta Bachin myöhemmältä kaudelta. Tällainen ajoitus on kuitenkin epävarmaa mm. siksi, että säveltäjä voi tietysti palatakin aiemmin käyttämäänsä tyyliin.

Useat urkutoccatat ja -fuugat ovat sukua muille Bachin kosketinsoitinteoksille, jotkin suorastaan saman teoksen sovituksia eri instrumenteille.

Toccatat ja fuugat ovat vapaamuotoisuudessaan loistokkaimpia ja mielikuvituksellisimpia Bachin urkuteoksista. Ne ovat konserttien yleisimmin esitettyjä teoksia.

Muut

Toccatojen ja fuugien lisäksi vapaamuotoisiksi laskettavia urkuteoksia ovat Konserttosovitukset mm. Vivaldin orkesterikonsertoista Kanoniset muunnelmat koraalista Vom Himmel Hoch Fantasia c-molli BWV 562 Canzona d-molli BWV 588 (italialaistyylinen) Alla breve D-duuri BWV 589 (samoin italialaistyylinen) Pastorale F-duuri BWV 590 (samoin italialaistyylinen) Kuusi triosonaattia BWV 525-530, oletettavasti Bachin vanhimmalle pojalle Wilhelm Friedemannille soiton opiskelun "mestarikurssiksi" Passacaglia ja fuuga c-molli BWV 582.

Passacaglia ja fuuga on nykyisin erittäin usein urkukonserteissa soitettu merkittävä teos, joka koostuu teeman esittelystä, sen 20 muunnelmasta ja mittavasta fuugasta. Teoksessa kehitettyä teema-muunnelmat-fuuga-muotoa ovat Bachin jälkeen käyttäneet muutkin säveltäjät, kuten Johannes Brahms, Max Reger ja Benjamin Britten.

Teosten esittämisestä uruilla

Bach ei juurikaan sisällyttänyt teostensa käsikirjoituksiin merkintöjä siitä, millaisilla äänikertarekisteröinneillä niitä pitäisi soittaa ja miten rekisteröintiä pitäisi vaihdella teoksen aikana. Eräät urkujen tekniset laitteet, kuten paisutuskaapit ja erilaiset ryhmittäjät, on otettu uruissa käyttöön todennäköisesti Bachin ajan jälkeen, eikä niiden käyttö Bachin musiikin esittämisessä siten ole kovin perusteltua, ainakaan jos esityksessä pyritään lähelle autenttisuutta. Toisaalta aikalaisdokumenteissa on säilynyt tietoja, että Bachin itse käyttämät rekisteröinnit olivat usein hyvin rohkeita ja vaikuttavia.

Luettelo Bachin urkuteoksista

Triosonaatit BWV 525-530 BWV 525 - Triosonaatti Es-duuri BWV 526 - Triosonaatti c-molli BWV 527 - Triosonaatti d-molli BWV 528 - Triosonaatti e-molli BWV 528a - Andante d-molli BWV 529 - Triosonaatti C-duuri BWV 530 - Triosonaatti G-duuri

Preludit ja fuugat, toccatat ja fuugat, urkufantasiat BWV 531-591 BWV 531 - Preludi ja fuuga C-duuri BWV 532 - Preludi ja fuuga D-duuri BWV 532a - Fuuga D-duuri BWV 533 - Preludi ja fuuga e-molli BWV 534 - Preludi ja fuuga f-molli BWV 535 - Preludi ja fuuga g-molli BWV 535a - Preludi ja fuuga g-molli BWV 536 - Preludi ja fuuga A-duuri BWV 536a - Preludi A-duuri BWV 537 - Fantasia (preludi) ja fuuga c-molli BWV 538 - Toccata ja fuuga d-molli "Doorinen" BWV 539 - Preludi ja fuuga d-molli BWV 539a - Fuuga d-molli BWV 540 - Toccata ja fuuga F-duuri BWV 541 - Preludi ja fuuga G-duuri BWV 542 - Fantasia ja fuuga g-molli BWV 542a - Fuuga g-molli BWV 543 - Preludi ja fuuga a-molli BWV 544 - Preludi ja fuuga h-molli BWV 545 - Preludi ja fuuga C-duuri BWV 545a - Preludi ja fuuga C-duuri BWV 545b - Preludi, trio ja fuuga H-duuri BWV 546 - Preludi ja fuuga c-molli BWV 547 - Preludi ja fuuga C-duuri BWV 548 - Preludi ja fuuga e-molli BWV 549 - Preludi ja fuuga c-molli BWV 550 - Preludi ja fuuga G-duuri BWV 551 - Preludi ja fuuga a-molli BWV 552 - Preludi ja fuuga Es-duuri Teokset BWV 553-560 tunnetaan nimellä "Kahdeksan pientä preludia ja fuugaa" BWV 553 - Preludi ja fuuga C-duuri (aitoutta epäillään) BWV 554 - Preludi ja fuuga d-molli (aitoutta epäillään) BWV 555 - Preludi ja fuuga e-molli (aitoutta epäillään) BWV 556 - Preludi ja fuuga F-duuri (aitoutta epäillään) BWV 557 - Preludi ja fuuga G-duuri (aitoutta epäillään) BWV 558 - Preludi ja fuuga G-molli (aitoutta epäillään) BWV 559 - Preludi ja fuuga a-molli (aitoutta epäillään) BWV 560 - Preludi ja fuuga B-duuri (aitoutta epäillään)

BWV 561 - Fantasia ja fuuga a-molli (aitoutta epäillään) BWV 562 - Fantasia ja fuuga c-molli (fuuga keskeneräinen) BWV 563 - Fantasia ja imitaatio h-molli (aitoutta epäillään) BWV 564 - Toccata, adagio ja fuuga C-duuri BWV 565 - Toccata ja fuuga d-molli BWV 566 - Toccata ja fuuga E-duuri (aitoutta epäillään) BWV 566a - Toccata E-duuri BWV 567 - Preludi C-duuri (ei Bachin säveltämä) BWV 568 - Preludi G-duuri BWV 569 - Preludi a-molli BWV 570 - Fantasia C-duuri