thumb|right|230px|Nälänhädän muistopatsaita Dublinissa. thumb|Irlannin (vihreällä) ja Euroopan (sinisellä) väkiluvut 1750–2005. Irlannin suuri nälänhätä (, ) oli perunaruton aiheuttama nälänhätä Irlannissa vuosina 1845–1852. Seitsemän nälänhätävuoden aikana Irlannin väkiluku putosi huomattavasti, kun ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin, minkä lisäksi nämä ajoivat eloonjääneitä muuttamaan Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Irlannin suurta nälänhätää pidetään yhtenä Irlannin historian merkittävimmistä tapahtumista. Se on myös Euroopan pahin nälänhätä 1800-luvulla.
Tausta Ruton vaikutukset olivat erittäin tuhoisat, sillä Irlannissa perunoita viljeltiin monokulttuurina. Syynä tähän oli se, että perunat kasvoivat muita viljelyskasveja paremmin Irlannissa ja niiden turvin eteenkin köyhin väestö pystyi ruokkimaan itsensä. Perunarutto aiheutti ongelmia myös muualla, mutta Irlannissa siitä tuli katastrofi, koska saari oli entuudestaan köyhä. Suurin osa Irlannin viljelysmaasta kuului maanomistajille, jotka eivät asuneet Irlannissa. Pellot vuokrattiin paikallisille, jotka saivat ruokansa lähes yksinomaan perunoista.
Nälänhätään joutuneiden auttaminen Nälänhädän lievittämiseksi Osmanien valtakunnan sulttaani Abd-ul-Mejid ilmoitti aikeistaan tehdä 10 000 punnan lahjoituksen. Brittiläiset diplomaatit taivuttelivat tämän kuitenkin leikkaamaan summasta 90 prosenttia, koska kuningatar Viktoria oli jo lahjoittanut 2 000 puntaa. Abd-ul-Mejid päätyi myöhemmin lahjoittamaan ruokaa, lääkkeitä ja muuta tarvikkeita, ja määräsi sulttaanikunnan laivaston toimittamaan ne Droghedan kaupunkiin. Muita yksityisiä avustuskeräyksiä tehtiin muun muassa Kalkutassa ja Bostonissa.
Britit itse pyrkivät helpottamaan tilannetta vuonna 1838 säädetyn köyhäinhoitolain nojalla: sen mukaan työkykyiset lähetettiin työkeskuksiin sen sijaan, että heille annettaisiin köyhäinapua. Irlantilaisille järjestettiin töitä muun muassa tietöiden muodossa. Soppakeittiöissä tarjottiin maissipuuroa, jonka ravinnollinen sisältö oli kuitenkin puutteellista.
Köyhäinhoitolakia muutettiin nälänhädän iskettyä siten, että vuokranantaja oli jatkossa vastuussa nälänhädän uhreiksi joutuneista vuokralaisistaan. Tämä johti siihen, että monet vuokranantajat tarjoutuivat maksamaan vuokralaistensa menoliput esimerkiksi Amerikkaan. Vuokranantajille tämä tarjosi myös mahdollisuuden muuttaa tyhjäksi jääneet pellot laidunmaiksi siirtymällä lihan- ja maidontuottajiksi.
Jälkipyykki ja merkitys Nälänhätää on pidetty joskus kansanmurhana (esimerkiksi New Jerseyn osavaltion kouluopetuksessa), sillä nälkävuosina Irlannista vietiin koko ajan ruokaa emämaa Britanniaan ja Eurooppaan. Täysin keinotekoinen nälänhätä ei kuitenkaan ollut: peruna vastasi 60 prosenttia Irlannin ruoantarpeesta, eikä edes kaiken viedyn ruoan jättäminen Irlantiin olisi täyttänyt perunaruton aiheuttamaa aukkoa. Toisaalta viimeistään vuonna 1847 tuontivilja olisi kattanut saaren ruoantarpeen, mikäli ruokaa olisi jaettu tehokkaasti ja tasapuolisesti, joten siitä eteenpäin nälänhätää voidaan pitää keinotekoisena. Eräänä syynä whig-hallituksen toimettomuuteen oli laissez-faire -ideologia, jonka mukaan markkinoiden toimintaan ei saanut puuttua. Muitakin syitä oli. Protestantit uskoivat jumalalliseen kaitselmukseen. Brittiläinen ylä- ja keskiluokka uskoi että kyseessä oli Jumalan rangaistus tehotonta irlantilaista maanviljelysvaltaista elintapaa kohtaan, joka oli johtanut nälänhätään. Tätä käsitystä ajoi etenkin sir Charles Trevelyan, joka oli virkamiesvastuussa avusta nälänhätään. Kirjassaan The Irish Crisis (1848) Trevelyan kuvasi nälkää kaikkitietävän ja armollisen Kaitselmuksen iskuksi, jonka oli tarkoitus kitkeä pahuuden syvä ja vankkumaton juuri yhteiskunnasta. Moralismi-käsityksen mukaan taas irlantilaiset olivat viheliäisen laiskoja, likaisia, väkivaltaisia ja kykenemättömiä itsekuriin ja heidät piti opettaa seisomaan omilla jaloillaan ja kouluttaa pois riippuvuudesta hyväntekeväisyyteen.
Irlannin saaren väkiluku vuonna 1844 oli 8,4 miljoonaa ja vuonna 1851 se oli laskenut 6,6 miljoonaan. Itse nälkään ja sitä seuranneisiin sairauksiin kuoli noin miljoona ihmistä. Nälänhätävuosina noin 2 miljoonaa irlantilaista muutti Amerikkaan ja Australiaan. Lisäksi 750 000 muutti muualle Brittein saarille. Maastamuutto painottui erityisesti nuoriin ja naimattomiin naisiin.
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Tony Blair pyysi brittihallituksen liian vähäiseksi jääneitä toimia anteeksi kirjallisen lausunnon muodossa vuonna 1997. Vuonna 2021 kävi kuitenkin ilmi, että anteeksipyyntökirjeen oli kirjoittanut Blairin sihteeri John Holmes eikä Blair itse koskaan allekirjoittanut sitä. Blair ei myöskään lukenut sitä, vaan sen teki näyttelijä Gabriel Byrne, joka osallistui pääministerin sijaan Millstreetissä pidettyy muistotilaisuuteen.
Lähteet
Kirjallisuutta
Luokka:Irlannin historia Luokka:Nälänhädät Luokka:1840-luku Luokka:1850-luku Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit